Kääriäinen halveksii suomalaista työtä

KEPUn surullisen hahmon ritaristoon kuuluu eittämättä myös puolustusministeri Seppo Kääriäinen. Kääriäinen on oikea vanhan polven kähmijä, joka ei ole epäröinyt, jos on ollut mahdollista esim. nimittää puoluetoveri johonkin merkittävään virkaan.

Kääriäinen on muninut monta kertaa puolustusministerina, mutta yksi isoimmista liittyy Merivoimien miinalaivojen hankintaan. Hän hankki uudet miinantorjuntalaivat Italiasta.

Meillä on todella hyvät kokemukset italialaisen insinööritaidon laadusta. VR:n Pendolinot ovat olleet todella luotettavat ja aina käytössä eikö vain...

Nyt Kääriäinen hankki miinantorjujat, joilla ei takuuvarmasti pääse merelle, jos lämpötila on 10 astetta.

Tarjolla olisi ollut laadukkaita suomalaisia aluksia, mutta tästähän Kääriäinen ja KEPU vähät välittävät.

Seppo Kääriäinen on puolustusministerinä jo aiemmin vaarantanut Suomen puolustuskyvyn lopettamalla varuskuntia Suomesta kaikkialta muualta paitsi omasta vaalipiiristään. Helsingin Kääriäinen päätti jättää ilman ilmatorjuntaa.

Tällaisia "osaajia" meillä nyt on hallituksessa.

21

941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valmiudet

      Suomen pääkaupungin turvaamiseen ovat olemattomat.

      Ilmatorjunta alas.
      Tehdään siitä vielä energian suhteen täysin riippuvainen kuljetuksista, hyvin menee keskusta erittäin hyvin.

    • guess who

      Mikäli tuo Pendolino-ilmiö toteutuu myös laivahankinnoissa, saamme samalla sukellusveneitä. Todennäköisesti ne italo-miinalaivat eivät pysy pinnalla.
      Vanhan Fiat-mainoksen mukaan: susi jo syntyessään.

    • Santeri_Alkio

      Seppo Kääriäinen sijoitti Puolustusvoimien muonakeskuksen omaan piiriinsä vastoin kaikkien asiantuntijoiden kantaa. Asiantuntijat olivat arvioineet Kääriäisen valitseman vaihtoehdon kaikkein huonoimmaksi.

      • tekee tästä

        maasta aivan haketta.

      • yrittänyt ja yrittänyt

        jo kauan aikaa selittää, että keskusta ei aja Suomen etua, vaan aivan härskisti omaa etuaan.

        Keskusta haluaa valtaa, mutta ei ole vieläkään käsittänyt sitä yksinkertaista asiaa, että valta tuo mukanaan vastuun.

        Joten olen onnellinen siitä, että joku muukin on huomannut saman asian. KIITOS.

    • Otsikossa hymiö

      ...

    • lain vaatimus !

      Uusien laivojen rakennuttajat kilpailutettiin lain vaatimusten mukaisesti.

      Suomalaiset telakat..anteeksi NORJALAISTEN omistamat Suomalaiset telakat eivät pärjänneet tarjouskilpailussa.

      Jos kysyt siis, pitäisikö Kääriäisen rikkoa lakia

      kuten esim Oikeusministeri LUHTASEN käyttäessään vaalikampanjassaan PIMEÄÄ RAHAA,

      niin olen ehdottomasti sitä mieltä,
      että EI.

      Suomen lakia on kunnioitettava.

      • taas niin

        ohessa keskustalaisen perusselvitys, kun jää kiinni pahoista mokista, ei me, vaan kun ne ja niiden takia.

        Jos Suomen puolustus on asia, jota ei keskusta osaa ajatella laajemmin, niin voi Suomi parkaa...

      • kilpailuttamisessa

        on myös sellainen kohta, että täyttääkö tarjous ostajan LAATUVAATIMUKSET.

        Kun tuokaan asia ei ole kepulle vielä selvinnyt, niin kohta ollaan noiden moukkien johdolla ihan suoraan ja suomeksi kusessa.

      • ihan joka kerta !
        taas niin kirjoitti:

        ohessa keskustalaisen perusselvitys, kun jää kiinni pahoista mokista, ei me, vaan kun ne ja niiden takia.

        Jos Suomen puolustus on asia, jota ei keskusta osaa ajatella laajemmin, niin voi Suomi parkaa...

        Punakommarien on ihan turha valittaa..
        Otto-Ville Kuusinen lepää Kremlin muureissa
        eikä Terijoen hallitus vaaranna enää ikinä Suomen tulevaisuutta.
        Liehutelkaa te punikit vain punalippua ja marssikaa vappuna, mutta Otto Ville Kuusisenkin (SDP) johtama liike EI VAARANNA
        Itsenäisen Suomen tulevaisuutta.

        2012 päättyy virallisesti punatauti.
        Ei tarvitse enää verhoutua sinivalkoiseen väriin
        ja käyttää punaista kaulaliinaa valinnan jälkeen aatteen merkkinä.

        Jatkakaa vaan punikit samalla linjalla. Kansan enemmistön vihaa sinivalkoisen värin häpäisijöitä.
        OttoVille Kuusisen (SDP) maanpetturit Leninin ja Stalinin avulla yrittävät milloin yleislakoilla, milloin ajamalla Suomen talouden syöksykierteeseen valtiovarainministeri Liikasen (SDP) johdolla, milloin tekemällä Sunqvistin (SDP) kokoisia aukkoja Arja Alhon (SDP) varjossa Lipposen (SDP) johdolla. Toisinaan taas Lipponen (SDP) yrittää liittää Suomen sotaan Irakia vastaan tai puuttua toisen Eurooppalaisen valtion demokraattisen vaalin tulokseen kuten Itävallassa.
        Ja milloin SAK ensin aloittaa demareita tukeva kampanjan ja sitten Presidentti Halonen (SDP-SAK) itkee, että kansa ei ymmärrä SAK:n piiloviestiä äänestää lahtareita vastaan.
        Niin presidentti Halonen, pettäkää kansaa vaan sinivalkoisen lipun väreissä ja kiertäkää punainen aatteenne kaulanne ympärille halventaaksenne kansaa.

        Ministeri Luhtanen (SDP) näytti, miten demari käyttää PIMEÄÄ RAHAA vaalikampanjassaan.

        Suomen suurin turvallisuusuhka ei tule maan ulkopuolelta, vaan se on Suomen valtion johtopaikoilla. Totalitäärinen ideologia on punasyöpä joka kalvaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hengiltä katteettomilla lupauksilla ja järjettömillä illuusioillaan.

        Suomalainen sinivalkoinen mieli kestää kaiken, mutta suomalainen sinivalkoinen oikeudentaju ei hyväksy ihan mitä vaan. Suomalainen sinivalkoinen kärsivällisyys on venytetty äärimmilleen.

        Kun punikit katsovat peruutuspeiliin ja levittävät syöpää suomailaiseen yhteiskuntaan, niin sinivalkoisten suomalaisten enemmistö katsoo tulevaisuuteen, kitkee punasyövän rikkaruohot ja kylvää kynnöksille Itsenäisen Suomen tulevaisuutta.

        Näin on tehty aikaisemmin 1917, 1939-1945, 1956, 1975, 1992, 1995, 2003 ja tullaan tekemään yhä uudelleen.

        Sinivalkoiset suomalaiset kantavat taakkansa Rytin, Kallion, Mannerheimin, Kekkosen, Ahon ja Jäätteenmäen tavoin.

        Itsenäinen Suomen Tasavalta ja Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus on kallein asia suomen kansan sinivalkoiselle enemmistölle.

        Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule,
        punikeiksi emme ala, olkaamme siis sinnikkäitä yritteliäitä monikielisiä sivistyneitä itse itsestämme huolta pitämään pyrkiviä sinivalkoisia suomalaisia, jotka pitävät huolta niistäkin, jotka eivät siihen itse kykene.

      • päästä
        ihan joka kerta ! kirjoitti:

        samalle vuosituhannelle kuin me muutkin suomalaiset. Tuollainen vainoharhaisuus ei ole terveellistä!

        päästä kirjoitti:

        samalle vuosituhannelle kuin me muutkin suomalaiset. Tuollainen vainoharhaisuus ei ole terveellistä!

        20.3.-95 Suomenmaan etusivu:
        “Keskustalle hyvä torjuntavoitto” (EDUSKUNTAVAALEISSA -11 PAIKKAA!)

    • ovat

      rikostovereita. Heidän kannattajat täällä katkerana kirjoittelevat valheita.

      • noiden kepujen

        kykyä ymmärtää edes se aihe, josta puhutaan?!

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • Heh heh
        noiden kepujen kirjoitti:

        kykyä ymmärtää edes se aihe, josta puhutaan?!

        Heh heh

      • Jo vain on.
        Heh heh kirjoitti:

        Heh heh

        Jo vain parsa.

    • Maailmantasoa ??

      ------------------------
      Tarjolla olisi ollut laadukkaita suomalaisia aluksia, mutta tästähän Kääriäinen ja KEPU vähät välittävät.

      ------------------------

      Missä nämä laadukkaat suomalaisalukset olisivat olleet ???
      Jos ne kerran ovat niin laadukkaita, miksi niitä
      ei tarjottu kilpailukykyiseen hintaan tarjouskilpailussa armeijalle.

      Jos ne kerran ovat laadukkaita ja kilpailukykyisiä, niin tottahan ne
      olisivat voittaneet ...??

      Vai oletko katkera siitä, että SAK on onnistunut
      tuhoamaan työmotivaation ja ammattiosaamisen
      tasapäistäen kaikki metalliliiton väen passiivikseksi massaksi, joka ei osaa oma-aloitteisesti tehdä mitään muuta
      ilman SAK:n mahtikäskyä???

      Miksi Suomessa ei rakenneta omia sotilassuihkukoneita ?
      Miksi ihmeessä nekin ostetaan ulkomailta ??

      Älä itke krokotiilin kyyneleitä, ennenkuin esität vaihtoehdon, jossa nähdään mitä mikin maksaa.

      Jos merivoimat hankkivat sukellusveneitä, niin pitäisikö nekin rakentaa Suomessa ??
      Milloin Suomessa on viimeksi rakennettu sukellusveneitä ?

    • ihmettelin

      että millä lihaksilla se kokoomuskoplari vileen nimitettiin virkaansa ei ainakaan ansioillaan.

      • sekin

        mukamas oli?????????????????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4790
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1111
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1055
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      942
    Aihe