Otsikko kertookin jo kaiken...
:)))
KEPUlaiset Juhantalousrikolliset
12
680
Vastaukset
- aloittelijoita
Demarien Lehtosrikolliset ovat pientä Kaken koplausten rinnalla
- ihan aina ja vielä senkin j...
Punakommarien on ihan turha valittaa..
Otto-Ville Kuusinen lepää Kremlin muureissa
eikä Terijoen hallitus vaaranna enää ikinä Suomen tulevaisuutta.
Liehutelkaa te punikit vain punalippua ja marssikaa vappuna, mutta Otto Ville Kuusisenkin (SDP) johtama liike EI VAARANNA
Itsenäisen Suomen tulevaisuutta.
2012 päättyy virallisesti punatauti.
Ei tarvitse enää verhoutua sinivalkoiseen väriin
ja käyttää punaista kaulaliinaa valinnan jälkeen aatteen merkkinä.
Jatkakaa vaan punikit samalla linjalla. Kansan enemmistön vihaa sinivalkoisen värin häpäisijöitä.
OttoVille Kuusisen (SDP) maanpetturit Leninin ja Stalinin avulla yrittävät milloin yleislakoilla, milloin ajamalla Suomen talouden syöksykierteeseen valtiovarainministeri Liikasen (SDP) johdolla, milloin tekemällä Sunqvistin (SDP) kokoisia aukkoja Arja Alhon (SDP) varjossa Lipposen (SDP) johdolla. Toisinaan taas Lipponen (SDP) yrittää liittää Suomen sotaan Irakia vastaan tai puuttua toisen Eurooppalaisen valtion demokraattisen vaalin tulokseen kuten Itävallassa.
Ja milloin SAK ensin aloittaa demareita tukeva kampanjan ja sitten Presidentti Halonen (SDP-SAK) itkee, että kansa ei ymmärrä SAK:n piiloviestiä äänestää lahtareita vastaan.
Niin presidentti Halonen, pettäkää kansaa vaan sinivalkoisen lipun väreissä ja kiertäkää punainen aatteenne kaulanne ympärille halventaaksenne kansaa.
Ministeri Luhtanen (SDP) näytti, miten demari käyttää PIMEÄÄ RAHAA vaalikampanjassaan.
Suomen suurin turvallisuusuhka ei tule maan ulkopuolelta, vaan se on Suomen valtion johtopaikoilla. Totalitäärinen ideologia on punasyöpä joka kalvaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hengiltä katteettomilla lupauksilla ja järjettömillä illuusioillaan.
Suomalainen sinivalkoinen mieli kestää kaiken, mutta suomalainen sinivalkoinen oikeudentaju ei hyväksy ihan mitä vaan. Suomalainen sinivalkoinen kärsivällisyys on venytetty äärimmilleen.
Kun punikit katsovat peruutuspeiliin ja levittävät syöpää suomailaiseen yhteiskuntaan, niin sinivalkoisten suomalaisten enemmistö katsoo tulevaisuuteen, kitkee punasyövän rikkaruohot ja kylvää kynnöksille Itsenäisen Suomen tulevaisuutta.
Näin on tehty aikaisemmin 1917, 1939-1945, 1956, 1975, 1992, 1995, 2003 ja tullaan tekemään yhä uudelleen.
Sinivalkoiset suomalaiset kantavat taakkansa Rytin, Kallion, Mannerheimin, Kekkosen, Ahon ja Jäätteenmäen tavoin.
Itsenäinen Suomen Tasavalta ja Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus on kallein asia suomen kansan sinivalkoiselle enemmistölle.
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule,
punikeiksi emme ala, olkaamme siis sinnikkäitä yritteliäitä monikielisiä sivistyneitä itse itsestämme huolta pitämään pyrkiviä sinivalkoisia suomalaisia, jotka pitävät huolta niistäkin, jotka eivät siihen itse kykene. - Otsikossa hymiö
ihan aina ja vielä senkin j... kirjoitti:

punikeiksi emme ala, olkaamme siis sinnikkäitä yritteliäitä monikielisiä sivistyneitä itse itsestämme huolta pitämään pyrkiviä sinivalkoisia suomalaisia, jotka pitävät huolta niistäkin, jotka eivät siihen itse kykene....
- liittyy...

punikeiksi emme ala, olkaamme siis sinnikkäitä yritteliäitä monikielisiä sivistyneitä itse itsestämme huolta pitämään pyrkiviä sinivalkoisia suomalaisia, jotka pitävät huolta niistäkin, jotka eivät siihen itse kykene.keskustaan ja sen harjoittamaan politiikkaan?
- Vastailijaix
Kokoomuslaiset ovat vaaraksi ympäristölleen. Eihän puolueeseen pääse edes jäseneksi ilman rikosrekisteriä.
- Otsikossa hymiö
...
- siellä et ole
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
vaaraksi ympäristöllesi. Tietääkseni ainoastaan Kimmo Sasi tekee tyhmyyksiä sekä valveilla ollessaan että nukkuessaan. Nukkuessaan vielä fataalimpeja typeryyksiä.
- hyvää aihetta
Entä Lipponen, joka pakotti Arja Alhon eroamaan, vaikka tämä teki Sunkun jutussa vain sen, mitä Lipponen oli käskenyt?
Entä Matti Ahde, joka käpälöi henkilökuntaansa pannessaan Veikkauksen edustusbudjettia sileäksi omalla leveällä elämäntyylillään ja erosi vasta kun tutkinta osoitti, ettei jäämisen mahdollisuutta ole?
Entä demareiden lakkokemraalit Ahonen ja Räty, jotka pyyhkivät persettään työtuomioistuimen sakkolapuilla ja jatkavat törkeitä ja tahalliaia laittomuuksiaan, kun muut demarit inisevät kepun säestyksellä, että "osapuolten olisi hyvä sopia riitansa".
Jos rikollisia haet, hae demareiden joukosta. Siellä on suurimmat roistot. - hymiö...
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
...
- Otsikossa hymiö
siellä et ole kirjoitti:
vaaraksi ympäristöllesi. Tietääkseni ainoastaan Kimmo Sasi tekee tyhmyyksiä sekä valveilla ollessaan että nukkuessaan. Nukkuessaan vielä fataalimpeja typeryyksiä.
...
- känä ole
vieläkään saanut sitä srtripparia paha mieli jatkukoon kokoomuslaisella.
- roisto on uffe sundqvist
sdp, jos puhutaan politiikoista.
Teko oli törkeydessään aivan omaa luokkaansa, siitähän tuli KÄRÄJÄOIKEUDESTA tuomio TÖRKEÄSTÄ VELALLISEN EPÄREHELLISYYDESTÄ.
SDP:n puheenjohtaja vannoi VÄÄRIN pesäluettelon, piilotteli ulosottoviranomaisilta omaisuuttaan yms. Asusteli Kulosaaressa luksusasunnossa, samaan aikaan oli uutisissa kuva kun "köyhän kansan puolustaja" uffe liikuttui kyyneliin laulaessaan työväenlauluja.
Voi helvetti, sanon minä. Ei Uffea kiinnosta työläinen muuta kuin vaalikarjana. Johan tuo oma rahan, vallan ja makean elämän tavoittelu sen todisti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286