Tuuliviiri Vanhanen petti bensan hinnassa

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on poliittinen tuuliviiri. Tämän vahvistaa Vanhasen kannanotot bensaveroasiassa.

KEPU teki v. 2000 kaksi välikysymystä ja vaati hallituksen alentamaan bensaveroa.

KEPUn kansanedustaja Vanhanen sanoi eduskunnassa kepun järjestämässä välikysymyskeskustelussa, että ”ei hallituksella ole muita keinoja kuin veropolitiikka.” Mutta Vanhanen tuskaili silloin, että Lipposen hallitus ei tee veroale-esityksiä, joilla bensan hinnan vaikutuksia kansalaisille voitaisiin lievittää.

Tänään on sitten Vanhasella täysin uusi ääni kellossa. Vanhasen mukaan, valtiolla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla korkeasta bensanhinnasta kärsivän kuluttajan avuksi.

Nykyinen pääministeri on siis osoittautunut epäluotettavaksi ja epäjohdonmukaiseksi poliitikoksi. Noilla meriiteillä ei ole mitään mahdollisuuksia kasvaa valtiomieheksi.

Vanhanen on lisäksi vielä huonomuistinen. Vanhanen tuskailee tänään, että bensan hinnannousulla on viime päivinä jo ehditty tehdä politiikkaa kuulemma ”kestämättömällä tavalla”.

Kuinkahan kestäväksi Vanhanen arvioisi KEPUn oppositiopolitiikkaa, kun KEPU teki Lipposen hallitukselle sekä toukokuussa että syyskuussa 2000 välikysymyksen bensanhinnasta?

KEPU on poliittinen huijauksen ykköspuolue. Ja Vanhanen on ainoastaan vanhan KEPUlaisen huijauspolitiikan tyypillinen edustaja – ei yhtään muuta eikä yhtään sen enempää.

11

556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhanen ajoi

      juuri hallituksessa maalaisille bensan vähennysoikeuden veroihin.
      Ja teki sen vielä uhkaamalla kahdesti kaataa koko hallituksen, kun muut asiasta mielipiteensä ilmaisivat?

    • kokoomuksen vihollinen no2

      Kapitalistien tarvitsee vain laskea bensan hintaa niin vero laskee samalla. Pääomapiirit ovat aina kinumassa poliitikoilta almuja voidakseen turvata omat voittonsa.

      • kaikki me muut

        kansalaiset kuin maalaiset kantavat koko hinnan vastuullaan ja maksavat veroissa ne maaseutu vähennyksetkin.

        Bensalle vero kulutuksen mukaan.

        Maaseudulle sitä bio- ja hake-energiaa ja omakotitalot pois öljylämmityksestä pelleteille.

        Helsinkiin energia kaapelia pitkin eikä öljyä, diseliä, tai bensaa polttavilla kuljetuksilla.


    • Bensa on ollut erittäin edullista jo kuukausien ajan. Noin kuukausi sitten se oli jopa halvempaa kuin tuon välikysymyksen aikana.

      Arvelisinpa, että yksi keskustan kannatuksen nousun syistä on juuri edullinen bensiinin hinta.

      • Ei se kovin edulliselta vaikuta.

        Halvempaa bensiini oli silloin, kun KEPU Pekkarisen ja Vanhasen suulla ulvoi kurkku suorana eduskunnassa välikysymyksiä kalliista bensiinistä.


      • Känä kirjoitti:

        Ei se kovin edulliselta vaikuta.

        Halvempaa bensiini oli silloin, kun KEPU Pekkarisen ja Vanhasen suulla ulvoi kurkku suorana eduskunnassa välikysymyksiä kalliista bensiinistä.

        Totesinkin, että noin kuukausi sitten bensa oli halvempaa kuin välikysymyksen aikana. Silloin 95:n litrahinta oli 1,13 euroa eli 6,78 markkaa. Muutaman vuoden takaisen välikysymyksen aikana 95:n litrahinta oli noussut noin 7,30 markkaan.

        Sitä paitsi ainakin oma lähiasemani on myynyt bensiiniä tällä viikolla hintaan 1,23 euroa eli 7,38 markkaa. Suhteessa ansiotasoon litrahinta on edelleen halvempi kuin välikysymyksen aikaan.


      • Pystyyn_nuollut
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Totesinkin, että noin kuukausi sitten bensa oli halvempaa kuin välikysymyksen aikana. Silloin 95:n litrahinta oli 1,13 euroa eli 6,78 markkaa. Muutaman vuoden takaisen välikysymyksen aikana 95:n litrahinta oli noussut noin 7,30 markkaan.

        Sitä paitsi ainakin oma lähiasemani on myynyt bensiiniä tällä viikolla hintaan 1,23 euroa eli 7,38 markkaa. Suhteessa ansiotasoon litrahinta on edelleen halvempi kuin välikysymyksen aikaan.

        Eiks Pekkarinen sanonut seitsemän markan olevan joku kestämätön raja?


    • sitä tikulla sikmään joka v...

      Nyt keskusta menee vauhdilla eteenpäin, miks vanhoja muistella, katse tulevaisuuteen :)

    • D-D

      "Tänään on sitten Vanhasella täysin uusi ääni kellossa. Vanhasen mukaan, valtiolla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla korkeasta bensanhinnasta kärsivän kuluttajan avuksi."

      Eikö se sotisi viimeviikkoisia sitoumuksia vastaan jos oltaisiin itkemässä halvan fossiilisen polttoaineen perään?

      Kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kaikkia taloudellisesti käytettävissä olevia uusiutuvan energian lähteitä.
      Raaka-aineeksi kelpaamatonta puuta, peltobiomassoja ja jätteitä on käytettävä entistä enemmän energialähteinä.
      Vesivoiman lisääminen tulee tehdä mahdolliseksi, tuulivoimalle on varattava riittävästi alueita kaavoituksessa ja toisen sukupolven liikenteen biopolttoaineita on kehitettävä nopeasti.
      Biomassan raaka-aine- ja energiakäytön sovittamiseksi on laadittava kansallinen strategia.

      Lisäksi tuossahan on keskustalaisuudelle(maaseudulle ja metsäteollisuudelle) tulevaisuutta vuosikymmeniksi eteenpäin.

    • Sonnimies

      viimeisiä viestejä. Vaalien jälkeen on hiljaa, kuin kusi sukassa. Surkimus.

    • känällä on

      nyt kovat ajat rökäletappo odottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe