Väyrynen kuittaa tällä hetkellä EU-parlamentista itselleen mahtavan tilin, jopa 10000-14000 euroa puhtaana käteen kuukaudessa.
Tässä onkin peruskysymys miksi Pave venkoilee tässä valtakirjantarkastuksessa.
Minä, minä, minä, minä, minä on aina ollut Väyrysen kantava ajatus.
Rivikansandustajana Väykyn tulot romahtaisivat. Käteen jäisi vain puolet nykyisestä tai vieläkin vähemmän.
Ei tässä minkään muun asian ajamisella ole väliä kuin Paavo Väyrysen omien tienestien varmistamisella.
KEPUlipeliä kerrassaan.
KEPU PETTÄÄ AINA!
Väykky-Pave ajattelee vain rahaa!
7
302
Vastaukset
- Sandra.s
Tuohan me tiedettiinkin jo. (Älä välitä, ärtyneisyyteni kuulema johtuu puutteesta.)
- Urban Sohjo
Oletko puutteessa?
- vihasieppo
Vihaan Känää ja Jaba ja heidän poliittista lahjattomuuttaan. Vihaan, koska olette pelkkää herjaa. Oikea sotakin on parempaa, kuin vapauden verbaalinen väärinkäyttö. Teikäläiset ihmissudet eivät ole milloinkaan saneet mitään merkittävää aikaan. Tulisikin oikea sota, että saisitte kunnon lääkkeet. Yksi asia on kuitenkin varma, nimittäin se, ettei kansan enemmistö ole teidän kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä. Saatuanne kansan tuomion, ilmaisitte kyvyttömyytenne hyväksyä demokratia opetukset.
- Sandra.s
Olipas sapekas viesti! Älä helkkarissa sentään tukehdu. Muista 112.
- vihasieppo
Sandra.s kirjoitti:
Olipas sapekas viesti! Älä helkkarissa sentään tukehdu. Muista 112.
No et kai nyt sentää heittäyvy oikein ilkeyven äideeksi. Eikö se jo riittäis, jos kauppatavaraksi äitiyden panttaisit, niin ku Lippoonen tyrkytti. Niin, mutta eikö Paavolal ollutkin hellyttävän kiusallisen kiehtovat silmät.
- kokoomus jupit
siellä palkkaa ollenkaan,vai onko ne eu intoilijat ilman palkkaa, vai pitääkö ne kaikki pälväkirjaa.
- Sandra.s
Minä aina luulin että Paavo miettii vain leipää ja maitolasia. Siis kun katsoin häntä silmiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.832814- 651088
Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.200942Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa85876Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau4855- 34840
Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti39839- 52826
- 43805
- 41788