Vanhasta vietiin taas kuin litran mittaa

Mannertenvälistä nahjusta Matti Vanhasta vietiin kuin litran mittaa hallitusneuvotteluissa.

Kokoomuksen taitavat neuvottelijat saivat Kokoomukselle hallituksen kaikkein tärkeimmät salkut. Lisäksi eduskunnan puhemiehen paikkakin meni Kokoomukselle.

Ennen neuvotteluja Vanhanen ylimieliseen tapaansa uhosi, että KEPUlle kuuluvat pääministerin, ulkoministerin ja eduskunnan puhemiehen paikat. Tästä tärkeiden virkojen nipusta Vanhaselle jäi vain tuo pääministerin paikka ja siinhän hän tunnetusti on ollut heikko jo viimeiset neljä vuotta.

18

897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H. Saari, eläkel.

      Puhemiehellä ei ole mitään valtaa ja ulkoministerilläkään ei ole paljoa sanottavaa nykyajan politiikassa.

      Joten, vituilleen meni taas pikkuporvareilla.

      • Kokoomuksella on nyt valtiovarainministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin vaikutusvaltaiset salkut muiden muassa.

        Eduskunnan puhemiehen tehtävä on myös näkyvä ja siitä on mahdollista olla merkittävänä mielipidevaikuttajana. Tämähän nähtiin mm. Paavo Lipposen kanssa.

        Valtiovarainministerinä Kokoomus voi torpata KEPUn pekkaroinnit heti alkuunsa.

      • meni
        Känä kirjoitti:

        Kokoomuksella on nyt valtiovarainministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin vaikutusvaltaiset salkut muiden muassa.

        Kokoomus on suomettunein puolue. Valitsi ulkoministeriksi Tehtaankadun juoksupojan.

      • Otsikossa hymiö

        "porvaria on petetty!
        Lähettäjä: Poroporvari (skeebu) 14.4.2003

      • Sonnimies
        Känä kirjoitti:

        Kokoomuksella on nyt valtiovarainministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin vaikutusvaltaiset salkut muiden muassa.

        Eduskunnan puhemiehen tehtävä on myös näkyvä ja siitä on mahdollista olla merkittävänä mielipidevaikuttajana. Tämähän nähtiin mm. Paavo Lipposen kanssa.

        Valtiovarainministerinä Kokoomus voi torpata KEPUn pekkaroinnit heti alkuunsa.

        sinulle hihhulille. Sauli on seremoniamestari. Ei mitään valtaa.

        Katainen syrjäytti Niinistön
        13.4.2007 10:21

        Äänikuningas Sauli Niinistöä ei ole otettu mukaan hallitusneuvotteluihin. Tekiköhän Jyrki Katainen tämän tarkoituksella, jotta hän ei enää olisi Niinistön varjossa, mistä puhuttiin koko vaalien ajan. Katainen haluaa ehkä näyttää, että kuka on kokoomuksen ainut ja oikea puheenjohtaja. Myös äänikuningatar Marja Tiura on ulkona neuvotteluista.

      • Sonnimies kirjoitti:

        Eduskunnan puhemies on merkittävä tehtävä, jos sitä hoitamassa on merkittävä henkilö.

        Lipponen teki puhemiehen roolista vahvan vaikuttajan roolin. Sauli Niinistö tekee myös puhemiehen roolista vahvan vaikuttajan.

        Niinistö kasvaa korkoa seuraaviin presidentinvaaleihin. Silloin Sonnipoika taas itkeä tihuuttaa tappiotaan.

      • pikku natsa

        on ja pysyy.

      • kirjoitukset ovat
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        "porvaria on petetty!
        Lähettäjä: Poroporvari (skeebu) 14.4.2003

        mielenvikaisen kirjoituksia.

      • Otsikossa hymiö
        kirjoitukset ovat kirjoitti:

        mielenvikaisen kirjoituksia.

        V.S.O.P.

      • Akseli Anttila
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        V.S.O.P.

        on isän isä Terijoen hallituksen puolustusministeri. Että tälläisiä jätkiä kokoomuksessa.

    • keskittyä kun

      Järviruoko odotti virka-asunnolla härillään.
      Siellähän ne ajatukset laukkasi. Liekö tullut ryppy rakkauteen kun Jokiorsi ei minusterin paikkaa saanutkaan. Ero tulee kesään mennessä.

    • toveriluuseri

      Hyvä Matti Vanhanen känän perse kapinen. Muah muah muahhhhhhh.

    • ei ihme, ettei neuvottelut ...

      Vanhasen seksiaddiktio pahenee päivä päivältä. Tämä on pantu merkille jo kepun sisälläkin. Keskisuomalaisen Laatikainen kirjoittaa asiasta tämän päivän kolumnissaan.

    • Santeri_Alkio

      Kokoomuksen voitto on ehdoton tässä hallituksen paikkajaossa. Ei ole helppoa Vanhasella omiensa joukossa ja tappio näkyi jo tiedotustilaisuudessa, jossa paikkajaosta kerrottiin.

      Tiedotustilaisuudessa Vanhasen naama nyki taas hermostuneesti ja puhe änkytti.

      • ulkohuoneministeri

        Kepu kahmi kaikki oleelliset salkut itselleen ja vielä omat vaalitavoitteensa kirjattuna hallitusohjelmaan. Heh heh hee... Kakolaisia viedään taas kuin pässiä narussa.

    • Sandra.s

      Vanhanen olikin ovela kettu? Jospa tuumailin että jos hommat menee pepuilleen niin syylliset löytyy muualta kuin keskustasta.

      Noin niinkuin seuraavia vaaleja jo ajatellen.

    • kun Matti antoi

      tunnustelupaperit puolueille, niin Katainen sanoi, että tähän on helppo yhtyä. Eli kokoomus on siirtynyt Keskustan suuntaan ja tekee Keskustalaista politiikkaa.

      Salkkujaosta. Mitä demarit tekivät erikoista niillä salkuilla. Ei muuta kuin hävisivät vaaleissa.
      Eikä yksi ministeri pysty yksin tekemään päätöksiä.

      Matti Vanhanen osoitti suurta valtiomies taitoa ja nerokasta neuvottelijaa. Matti on raskaansarjan politiikko.

      • täysin oikeassa

        matti on viisas mies sai tavoitteensa läpi, mitä virkaa on ulkoministerillä kun asioista päätetään, opetusministeri ainut joka vähän harmittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4810
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1131
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      947
    Aihe