Haapavedeltä! Siellä on tosi mahtavat maisemat, vaikka luonto ei vielä ollut läheskään kauneimmillaan. Järvikin sula, joten uimaankin jo pääsi. Joutseniakin oli pysähtynyt järvelle levähtämään, matkan varrella pohjoiseen. Kevään tulo siellä pitemmällä kuin täällä. Lunta ei paljon näkynyt ja loputkin lähes sulivat, kun sattui tuo lämmin viikonloppu.
Meillä oli siellä palstalaisten tapaaminen järvenkiertämisen ja sunomisen merkeissä. Oudon näköisä ihmisiä, mutta muuten palstalta tutuksi tulleita. Ajateltiin tehdä siitä vuotuinen tapahtuma. Nyt oltiin vielä aika pienellä joukolla liikkeellä, mutta tunnelma sitäkin tiiviimpi. Erään mukana olleen sanoja lainatakseni: Omituisesti alkanut ystävyys jatkuu. Palstan "isää" Jussia en tavannut, mutta seuraavan kerran kun menen niin sitten.
Kiitokset mukana olleille!
Terveiset
11
1078
Vastaukset
Uskallauduin minäkin tekemään pikavisiitin palstallenne, kun huomasin kirjoituksesi. Olet siis päässyt turvallisesti kotiin.
Kauniisti kirjoitit minulle niin rakkaista maisemista.
Ps sinulla oli hyviä ajatuksia galleria sivulla.- tyyppejä
Tavataan eka kertoja ja heti pitää päästä saunomaan, jännä tapa meillä suomalaisilla. Saunassa on jotenkin alasti, oma itsensä ja siellä puhutaan syvällisiä, suunnitellaan tulevia ja mietitään syntyjä syviä. Tulee sellainen puhdas olo.
Kyllä sauna on meidän kansallismerkki ja ihan varmasti suomalaisten keksimä ei ruottalaisten, niin kuin ne väittävät.
Varmaan oli kivaa ja jännittävää. Jännä juttu, kun noin otit ja menit.- Sarahfiina
että minulla ei ole mitään menetettävää. Jos ei synkkaa niin OK. Olihan se tietenkin etukäteen vähän jännittävää, mutta kun nähtiin niin heti oltiin samalla aaltopituudella.
Ja ajatteleppa, rantasauna ja järvi sula, pääsi uimaankin. Tämä jos jokin kuuluu Suomen kesään ja miksei tähän kevääseenkin, ainakin minulle kun olen uinut 36 asteen pakkasessakin.
Oli ikimuistoinen tapaaminen ja jatkoa seuraa.
Rakkaus, nauru ja ystävät ovat aina tervetulleita.
Käydä täällä tervehtimässä turistia. Olet näköjään samaa mieltä, että Haapavesi paikkana on Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan helmi, tarkoitan keskustan ja järven ympäristöä. Minua käy aina kateeksi, kun käyn Haapavedellä ne maisemat, koska meillä muualla on niin tasaista. Pitäkää orastavasta ystävyydestä hyvää huolta, koska hyviä ystäviä ei kellään ole liikaa, ainuttakaan ei kannata hukata, sillä aika kyllä huolehtii siitä. Uudet ystävät tuovat aina uutta elämän arkeen.
- Sarahfiina
siellä myös yhdellä maatilalla, missä tietenkin oli myös hevosia. Oli niin mahtava se miljöö, aivan kuin olisi mennyt toiseen maailmaan. Se oli mäen päällä ja sieltä kun lähdin tulemaan alas sitä kärrytietä, niin maisema järvelle päin oli henkeä salpaava. Ei voinut muuta kuin istua ja jäädä ihailemaan. Menen vapun tienoilla uudestaan, sitten varmaan jo luonto vähän vihertääkin, jos ei nyt ihan takatalvea tule.
Kiitos Sinulle virtuaaliystävä! Oletpa tietystä syystä paljonkin mielessäni! Voi hyvin! Sarahfiina kirjoitti:
siellä myös yhdellä maatilalla, missä tietenkin oli myös hevosia. Oli niin mahtava se miljöö, aivan kuin olisi mennyt toiseen maailmaan. Se oli mäen päällä ja sieltä kun lähdin tulemaan alas sitä kärrytietä, niin maisema järvelle päin oli henkeä salpaava. Ei voinut muuta kuin istua ja jäädä ihailemaan. Menen vapun tienoilla uudestaan, sitten varmaan jo luonto vähän vihertääkin, jos ei nyt ihan takatalvea tule.
Kiitos Sinulle virtuaaliystävä! Oletpa tietystä syystä paljonkin mielessäni! Voi hyvin!Vapun tienoilla käymään. Voitaisiinko yrittää tapaamista? Minulla on kalenterissa tyhjää, ainakin näillä näkymillä;D
- Sarahfiina
meyri kirjoitti:
Vapun tienoilla käymään. Voitaisiinko yrittää tapaamista? Minulla on kalenterissa tyhjää, ainakin näillä näkymillä;D
vappupäivänä tai keskiviikkona. Viivyn viikonloppuun saakka. Soitellaanko sitten, kun olen paikanpäällä? Voitaishan kiertää järvi uuvemman kerran, vai lämmitettäskö vaan rantasauna ja saunottas ja uitais?
Sarahfiina kirjoitti:
vappupäivänä tai keskiviikkona. Viivyn viikonloppuun saakka. Soitellaanko sitten, kun olen paikanpäällä? Voitaishan kiertää järvi uuvemman kerran, vai lämmitettäskö vaan rantasauna ja saunottas ja uitais?
Tiedätkö tuo jälkimmäinen houkuttelisi enempi. En muistakkaan, milloin olisin näin aikaisin talviturkin heittänyt.
Näillä kirjoituksilla laitan kalenterin merkinnän. Pitää vain Juhanille ilmoittaa, että en tule laavulle, ettei turhaa yritä miettiä minulle ohjelmaa.
Vaihdetaan numeroita, jossain vaiheessa.- Sarahfiina
meyri kirjoitti:
Tiedätkö tuo jälkimmäinen houkuttelisi enempi. En muistakkaan, milloin olisin näin aikaisin talviturkin heittänyt.
Näillä kirjoituksilla laitan kalenterin merkinnän. Pitää vain Juhanille ilmoittaa, että en tule laavulle, ettei turhaa yritä miettiä minulle ohjelmaa.
Vaihdetaan numeroita, jossain vaiheessa.vielä aattona tulla, kun Hietasaaressa Matti ja Teppo. Pistin Sinulle yksityisen viestin. Menkää vaan Lemmenlaavulle, kuullostaa houkuttelevalta.
olit Haapavedellä?Pyöräilen jokapäivä Vattukylä-Haapaveden keskusta-Vattukylä,mutta en huomannut saaressakaan mitään poikkeavaa.
- Sarahfiina
perjantaina sinne ja lähdin takas keskiviikkona.
Olin kyläreissulla ja samalla oli tämä tapaaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372015Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001290- 841289
- 141266