kuin suomalainen, joka heittää roskat luontoon ja jopa jalkoihinsa - kadulle.
Kuka keksii sen taikasanan, millä ihminen oppii elämään siististi ja roskaamatta ympäristöään?
Kuulin tänään radiosta erään kiinan suurkaupungissa reilun viikon matkailleen miehen kertomuksen sikäläisestä siisteydestä.
Mies kertoi, ettei koko aikana nähnyt ainuttakaan tupakantumppia, saati muuta roskaa kadulla. Siinä on oppia suomalaisille!!!
sikakin
5
402
Vastaukset
Eipä sitä voi kuin ihmetellä, miten ihmiset roskaavat luontoa. Ei niin pientä roskaa, ettei sitä voisi heittää luontoon vaikka mahtuisi taskuun. Tätä varsinkin ihmettelen, sillä onhan tämän päivän vaatteet varustettu taskuilla ja roskisten määrät ovat vuosien kuluessa tihentyneet.
Itse olen törmännyt sellaiseenkin, että mennessäni vierailulle on likainen vaippa odottamassa ulko-oven vieressä. Jos ei omaa lähipiiriä pidetä siistinä, niin vaikeahan sitä siisteydestä on laajemminkaan huolehtia.- vanhemmat
eivät opeta lapsille kuinka ympäristöä hoidetaan ja kuinka voi elää roskaamatta?
Näyttää siltä, että suomessa ( myös itäblokin maissa tehnyt saman havainnon) on vallalla välinpitämätön asenne e.m.kohtaan.
Näen joka päivä, kuinka pieni koululainen (lukuisa joukko)koulusta tultuaan käy lähikaupassa ja ostaa jätskin tai suklaapatukan. Kaupan vieressä on roska-astia, mutta roskat ovat maassa puolen kilometrin varrella kaupasta eri suuntiin.
Olen opettanut lapseni ja nyt myös lapsenlapseni, ettei niin pientä roskaa olekaan, mitä ei voi kuljettaan vaikka taskun pohjalla lähimpään roskikseen. Vaikka kotiin asti.
Kaikissa kouluissa odottaisin opettajilta jatkuvaa ympäristökasvatusta ja muistutusta aiheesta. Aineita, joissa lapset(nuoret) saavat miettiä kuinka voi elää roskaamatta ja millainen olisi ihanne ympäristö, kuinka siihen päästään.
Joka vuosi saa lukea lehdistä kaupungin taholta valituksia siitä, kuinka kalliiksi tulee puistojen ja ympäristön puhtaana pito.
Mikää taho ei ole herännyt kampanjoimaan uudesta asenteesta ja tapa-opetuksesta kaikille, millä roskaus saadaan tuntuvasti vähenemään. vanhemmat kirjoitti:
eivät opeta lapsille kuinka ympäristöä hoidetaan ja kuinka voi elää roskaamatta?
Näyttää siltä, että suomessa ( myös itäblokin maissa tehnyt saman havainnon) on vallalla välinpitämätön asenne e.m.kohtaan.
Näen joka päivä, kuinka pieni koululainen (lukuisa joukko)koulusta tultuaan käy lähikaupassa ja ostaa jätskin tai suklaapatukan. Kaupan vieressä on roska-astia, mutta roskat ovat maassa puolen kilometrin varrella kaupasta eri suuntiin.
Olen opettanut lapseni ja nyt myös lapsenlapseni, ettei niin pientä roskaa olekaan, mitä ei voi kuljettaan vaikka taskun pohjalla lähimpään roskikseen. Vaikka kotiin asti.
Kaikissa kouluissa odottaisin opettajilta jatkuvaa ympäristökasvatusta ja muistutusta aiheesta. Aineita, joissa lapset(nuoret) saavat miettiä kuinka voi elää roskaamatta ja millainen olisi ihanne ympäristö, kuinka siihen päästään.
Joka vuosi saa lukea lehdistä kaupungin taholta valituksia siitä, kuinka kalliiksi tulee puistojen ja ympäristön puhtaana pito.
Mikää taho ei ole herännyt kampanjoimaan uudesta asenteesta ja tapa-opetuksesta kaikille, millä roskaus saadaan tuntuvasti vähenemään.Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi. Kyllä kasvattamalla vaan saada Suomi siistimmäksi. Kaikki, mitä kirjoitit niin, allekirjoitan.
Lisäisin tuohon, että olisi hyvä ottaa lapset mukaan, kun keväällä esim. kaupunki alkaa keräämään roskia. Muistelisin itsekin kouluaikana kerääneeni tien varresta roskia yhdessä luokkakavereiden kanssa. Olikohan se joku kevään viimeisellä viikolla ollut koulupäivä. Se oli opettava kokemus. Siinä oppi ettei niin pientä roskaa, ettei sitä joku joudu keräämään.- Suomi....
meyri kirjoitti:
Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi. Kyllä kasvattamalla vaan saada Suomi siistimmäksi. Kaikki, mitä kirjoitit niin, allekirjoitan.
Lisäisin tuohon, että olisi hyvä ottaa lapset mukaan, kun keväällä esim. kaupunki alkaa keräämään roskia. Muistelisin itsekin kouluaikana kerääneeni tien varresta roskia yhdessä luokkakavereiden kanssa. Olikohan se joku kevään viimeisellä viikolla ollut koulupäivä. Se oli opettava kokemus. Siinä oppi ettei niin pientä roskaa, ettei sitä joku joudu keräämään....siistinä, aloita omasta autosta ja toissijainen kohde jos aikaa ja voimavaroja riittää on kaverin auto. :D
Suomi.... kirjoitti:
...siistinä, aloita omasta autosta ja toissijainen kohde jos aikaa ja voimavaroja riittää on kaverin auto. :D
Näin minäkin toimisin. Aloittaisin siisteyden, jostakin pienestä ja helposti tehtävästä. Sitten vähitellen siirtyisin toisiin kohteisiin.;D
Ps Hieno piirre sinussa tuo toisen auttaminen ja hyvä, että et tee sitä, yli omien voimavarojen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372015Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001290- 841289
- 141266