Täälläkin kysellään jatkuvasti jehovantodistajista sitä sun tätä, joihin on vastailtu jo sen sadannen kerran. No eipä siinä mitään, ei kysyvä tieltä eksy, mutta pientä oma-aloitteellisuutta kannustaen, laitan linkin, josta monet arkipäiväiset kysymykset jehovantodistajista saavat vastauksensa.
http://www.veljesseura.org/?q=node/349
Ne jehovantodistajat, jotka ylenkatsovat kyseistä sivustoa, tai nimenomaan ylläolevaa osaa siitä, voivat kernaasti kertoa mikä sivuissa on esimerkiksi valheellista. Sivuston ylläpitäjäkin olisi tuosta informaatiosta varmasti kiitollinen.
Mitä mieltä olette muuten kyseisiltä sivuilta löytyvästä uudesta keskustelufoorumista? Vaikka keskustelufoorumin tarkoitus ei ollut kilpailla H2o:n kanssa, sai se silti kyseisen sivuston näkemään viimeiset päivänsä. Hyvä vai huono asia?
Itse olen sitä mieltä, että H2o-sivuston olemassa olo on ollut korvaamaton apu sadoille toipuville jehovantodistajille. Sen sulkeminen oli sinänsä vain ajan kysymys heikohkon käyttöjärjestelmänsä ansiosta. Toisinsanoen aikansa palvelleena, siirtyi ansaitulle eläkkeellensä.
Useimpiin kysymyksiin vastaus
5
459
Vastaukset
- Eetunari
vähän vaikeampi kirjoittaa tuolle palstalle siis henkisessä mielessä. H20 oli sopivan epäasiallinen ajoittain joten siellä uskalsi sanoa loppuunsaakka viilaamattomia mielipiteitä, mutta veljesseuran foorumille on jokin kynnys lähteä kirjoittamaan.
>>H20 oli sopivan epäasiallinen ajoittain joten siellä uskalsi sanoa loppuunsaakka viilaamattomia mielipiteitä, mutta veljesseuran foorumille on jokin kynnys lähteä kirjoittamaan.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Palstalla onkin hyviä kirjoittajia, jotka tietävät mistä puhuvat. Vaan ei se mitään, itsekin kirjoittelen sinne suhteellisen vapautunein mielin, enkä todellakaan viilaa tekstejäni viimmosen päälle - kuten tinkimättömään tapaani kuuluu - hehheh.
Ehkä paras ratkaisu ylittää tuo henkinen kynnyksesi onkin aloittaa rekisteröitymällä palstalle, ja kirjoittaa pieni kuvaus itsestäsi kirjoittajien esittely -osioon. Siinä voikin samalla sitten raottaa oman kirjoittelunsa 'rosoisuutta', jolloin kenellekään tuskin tulee mieleen lähteä sen innoittamana tekstejä arvioimaan.
Mukaan sakkiin vain. Sata rekisteröitynyttä -raja lähestyy jo.
- Leviatan
kanssa ei neuvotella PISTE.
>>Terroristien kanssa ei neuvotella PISTE.
Ajatus sisältää sen verran totuuden siementä, että terrorismikin on usein epäinhimillisten olosuhteiden kautta syntynyttä protestointia, mutta tässä tapauksessa vaikuttamisen yrittäminen on onneksemme inhimillisempää. Se ettet sinä sitä ymmärrä ei muuta asiaa.
Kykysi 'neuvottelemiseen' vastauksiesi perusteella ei kyllä päätä huimaa, että sinänsä ymmärrän asenteesi. Voi tietenkin olla etäisesti helpottava fiilis päästää tuntojaan julki tällaisella palstalla, mutta näillä vastauksilla teet itsesi lisäksi myöskin vt-seuralle karhun palveluksen.
- Hymistely,hymistely
antoi jotain osviittaa. Luen illan mittaan kaiken mahdollisen veljesseuran "toilauksista", vaatimuksista, lapsenryöstöistä ja ihmisen omantunnon pilaamisesta.
Siis; kiitos t-i-u-k-u.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863