V-Strom

matka-ajossa

Tuli tehtyä lenkki 1000cc Stromilla. Hieno pyörä, joskin pari asiaa jäi vaivaamaan mieltä. Tuuli tuntui tarttuvan tosi rajusti varsinkin pyörän etupäähän joka tuntui yrittävän välillä ihan omaan suuntaansa. Varsinkin voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttivat harmaita hiuksia.

Lisäksi etupää kärsi voimakkaasti urista ja tuntui välillä lähtevän melkein alta. Voisiko syy olla ensiasennusrenkaissa? Rengaspaineen nosto 3 bariin rauhoitti pyörää hieman, mutta toisaalta usko nopeaan kaarreajoon oli jo mennyt.

Toinen häiritsevä asia oli moottorin metallinen helinä vedätettäessä pienillä kierroksilla. Syytä moiseen ei löytynyt vaikka asiaa yritettiin paikallistaa oikein porukalla.

Muuten täytyy kehua pyörää. Vääntöä löytyy samoin tehoa. Tietyömailla soraosuudet menivät vakaasti ja jousitus hoiti homman hienosti huolimatta ehkä kovastakin kuormasta (2 aikuista ja matkatavarat). Kulutus oli kohtuullinen ja ajoasento oli leppoisa. Viimeinen osuus Kiirunasta Tuusulaan 1100 km meni mukavasti päivässä.

Pleksi toimi mielestäni loistavasti. Aurinkolaseihin tuli pari ötökkää päivässä ja pleksi on kuin hyttysansa. Yli 110 vauhdissa tosin tulee kypärään jo jonkun verran pyörteilystä johtuvia huminoita, mutta vielä 140 vauhdissa ei pyörteily heiluta kypärää (kuljettajan pituus 185).

Jos joku harkitsee V-Stromia matkapyöräksi voin suositella.

8

1766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikaa...
    • levoton...

      ajaa myös yksinään ja ilman suurempaa kuormaa? Loppuuko alustasta ominaisuudet suuremmalla kuormalla ja johtuuko siitä mahdollinen epävakaus?

      • kantaa kuormaa

        tosi hyvin. Kaverin VN Kawa pohjasi tien heitoissa (joita on pohjoisessa paljon). Suzuki ei ollut edes lähellä joustorajoja. Itseasiassa lastattuna jousitus käyttäytyi parhaiten tähän mennessä. Vaimennus toimi myös kuin unelma.

        Etupyörän levottomuus on tullut eteen myös yksin ajaessa. Pahin oli sivutuuleen mutkassa kiihdyttäessä, jolloin etupyörä lähti hetkeksi alta ja piti ottaa jalalla tukea pitoa odotellessa. Ajattelin sen johtuvan kiihdytyksestä, kun voimavaroja on kuitenkin melko paljon.

        Pahin tunne reissussa tuli kun 90 vauhdissa etupyörä viivähti muutaman metrin tiehen jääneessä aurausurassa tien samalla kääntyessä oikealle. Tulihan se pito sieltä, mutta pieni varovaisuus jäi elämään, eikä mutkia menty enään niin vauhdilla.


    • " Hieno pyörä, joskin pari asiaa jäi vaivaamaan mieltä. Tuuli tuntui tarttuvan tosi rajusti varsinkin pyörän etupäähän joka tuntui yrittävän välillä ihan omaan suuntaansa. Varsinkin voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttivat harmaita hiuksia.

      Lisäksi etupää kärsi voimakkaasti urista ja tuntui välillä lähtevän melkein alta."

      Anteeksi kun sekaannun, mutta mikä siinä nyt sitten niin hiehoa on, kun heti aluksi mainitset pari pikkujuttua jotka sinänsä tekevät ajamisesta yhtä helvettiä ?

      Ei ainakaan minun mielenkiintoani moiset matkanteko-ominaisuudet herätä ...

      • pyörä jo

        olemassa? Kaikissa on jokin ominaisuus josta et pidä tai toivoisit sen olevan toisenlainen. Valitsimme pyörän muutaman seikan perusteella. Vähintään 100 hv ja hyvin tilaa kahdella tavaroineen. Lisäksi matkustaja koeistui kymmenkunta takapenkkiä, joista Stromin oli paras.

        Nyt lapinreissun jälkeen olen tyytyväinen valintaan, mutta jos joku osaa kertoa paremmasta pyörästä, voi olla että ensi vuonna ajetaan toisella pyörällä. Tällä hetkellä uskoisin, että valitsemalla toisenlainen eturengas saa sivuttaispitoa lisättyä tarpeeksi.

        Ja kaikki tietävät moottoripyörän kallistuvan sivulta tulevissa tuulenpuuskissa, mutta V-Strom ottaa tuulesta enemmän etupäällä. Ei tee ajamisesta helvettiä, mutta vaatii tarkkaavaisuutta ja asian huomioonottamista.


      • noin,

        että siitä puuttuu se kissankuljetusteline ?


    • Omistan V-STORM 650 ja minusta se on ihan oiva pyörä matka-ajoon ja myös kaupungissa ajeluun.
      Yksi ajellessa pyörä kulkee hyvin kevyesti. Pitkällä matkalla saisi olla korotettu pleksi ettei tuuli ota kypärään. Olen useat kerrat ajanut mökilleni 1200 kilsaa päivässä ja todennut pyörän hyväksi monenlaisissa keleissä, helteestä pieneen pakkaseen.
      Suosittelen ja tehoja on tarpeeksi ohitteluun.

    • ohitustilanteissakin

      Yksi syy myönteiseen v-stromin hankintapäätökseen oli se, kun esim. moottoritiellä rekkoja ja linja-autoja ohitettaessa ei ilman pyörteet juurikaan vakuttaneet ajovakauteen. Edellinen pyörä tarttui em. ilmapyörteisiin paljon rajummin (H. NT650).

      Pleksiä kallistamalla myös ne ajoviiman pyörteet sai hallintaan ihmeen hyvin, jotka yli 100 nopeudessa.

      Hyvä pyörä on ja kun abs-jarrutkin, niin ok peli (650).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5360
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1607
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      232
      1564
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      310
      1116
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe