Olen huomannut, että elämäni pyörii hyvin pitkälle tanssin ympärille. Vietän lähes kaiken vapaa-aikani tanssien ja tanssikulttuurissa ylipäätään.
Olen korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa työelämässä. Minulla ei ole perhettä eli asun yksin. Ystäviä ei ole kovin montaa. Olen aina ollut itsenäinen ja elänyt elämäni omien suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti. Olen saavuttanutkin menestystä.
Joskus ajattelen, että voinko elää koko elämäni vain tanssien. Enkö koskaan halua asettua paikalleen, perustaaa perhettä, viettää enemmän aikaa kotona? Harvemmin tunnen yksinäisyyttä. Tanssi on harrastus, josta löytää aina tanssituttavia. Voi olla, ettet edes tiedä tanssitettavien nimiä. Silti he jollain tavalla ovat tärkeitä ihmisiä elämässäsi.
Kuulostaa hullulta.
Olisi mukava kuulla muidenkin kommentteja, joilla tanssi vie lähes kaiken vapaa-ajan ja on etusijalla lähes joka asiassa?
Oletko kenties katkaissut ihmissuhteita tanssin vuoksi?
Tanssi elämän sisältönä
11
2811
Vastaukset
- täälläkin
Minä olen naimisissa, normaali perheellinen. Työelämässä vakiintunut paikalleni. Keski-iän kriisi ja pelko elämättä jäävästä elämästä toi mukanaan tanssiharrastuksen johon sitten puolison kanssa sytyttiin totaalisen 10%:sti! Lähes kaikki yhteinen vapaa-aika kuluu tanssin parissa joko harjoittelussa, kursseilla tai tansseissa. Koko ajan se on mielessä. Töissäkin kaiken aikaa tulee mietittyä tanssiin liityviä asioita ja hyvin mielellään siitä puhun vaikka miten pitkään.
Tanssin jos kuvittelee syöveriksi tai kuiluksi niin me ollaan pudottu niin syvälle että pää vain kolisee pitkin seiniä eikä pohjaa näy...
Elämä olisi todella kuivaa ja ankeata jos ei saisi tanssia! Mikään ei ole tehokkaampaa arkipaskasta irrottautumista kuin käydä tansseissa! Rahaa on tähän vuosein varrella kulunut niin hirmuiset määrät ettei viitsi edes laskeakaan mitä kaikkea sillä olisi saanut. uskon ettei kuitenkaan mitään mikä vetäisi vertoja näille kokemuksille mitä tanssin parissa on saatu!...mitä elämästä vielä on irti saatavissa.
Takana toki on perhe- ja työelämää yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Sitten vain tanssi vei.
Vaikka tuttavuuksia tulee tanssin kautta enemmän kuin koskaan ennen, on ihmissuhteiden laatu muuttunut samalla pinnallisemmaksi.
Ns. oikeat suhteet ovat lyhentyneet ja ohentuneet. Tanssitilanteiden (ja niihin välittömästi liittyvien toimien) lisäksi yhteydet perustuvat enää oikeastaan vain sähköisille viestimille ja tapahtuvat niiden kautta.
Itselläni ainakin syy tuohon kehitykseen on selvä: Aloitin vasta viisikymppisenä. Punnersin kursseilla, leireillä ja seurojen harjoituksissa kymmenkunta vuotta oikein urakalla. Samalla noissa tilanteissa tutustuin samaa vauhtia (tai nopeammin) eteneviin, itseäni nuorempiin (usein hyvinkin nuoriin) tanssijoihin.
Niinpä oman ikäryhmäni edustajat ja sitä myöten myös sosiaaliset suhteet ovat jääneet taakse.
Toki ikäisiäni voisin tavata joissakin kerhoissa tai muissa vanhojen ihmisten tilaisuuksissa, mutta en tietäisi, mitä enää heidän kanssaan tekisin.
Sillä tavoin seuratanssi, nimestään huolimatta, on joissakin tapauksissa kaikkea muuta kuin sosiaalinen laji.
Neljä-viisi iltaa viikossa tanssien tuo toki vauhtia elämään, mutta sisällön kanssa on niin ja näin.
Yli kahdesta tuhannesta tanssi-illasta ei saldoksi juuri muuta ole jäänyt kuin haalistuvat muistot ja satakunta puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta.
Tuttuihin tosin noiden iltojen vuoksi törmää melkein missä vain -mutta lähes poikkeuksetta ainoastaan tanssipaikoilla.Truehum kirjoitti:
...mitä elämästä vielä on irti saatavissa.
Takana toki on perhe- ja työelämää yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Sitten vain tanssi vei.
Vaikka tuttavuuksia tulee tanssin kautta enemmän kuin koskaan ennen, on ihmissuhteiden laatu muuttunut samalla pinnallisemmaksi.
Ns. oikeat suhteet ovat lyhentyneet ja ohentuneet. Tanssitilanteiden (ja niihin välittömästi liittyvien toimien) lisäksi yhteydet perustuvat enää oikeastaan vain sähköisille viestimille ja tapahtuvat niiden kautta.
Itselläni ainakin syy tuohon kehitykseen on selvä: Aloitin vasta viisikymppisenä. Punnersin kursseilla, leireillä ja seurojen harjoituksissa kymmenkunta vuotta oikein urakalla. Samalla noissa tilanteissa tutustuin samaa vauhtia (tai nopeammin) eteneviin, itseäni nuorempiin (usein hyvinkin nuoriin) tanssijoihin.
Niinpä oman ikäryhmäni edustajat ja sitä myöten myös sosiaaliset suhteet ovat jääneet taakse.
Toki ikäisiäni voisin tavata joissakin kerhoissa tai muissa vanhojen ihmisten tilaisuuksissa, mutta en tietäisi, mitä enää heidän kanssaan tekisin.
Sillä tavoin seuratanssi, nimestään huolimatta, on joissakin tapauksissa kaikkea muuta kuin sosiaalinen laji.
Neljä-viisi iltaa viikossa tanssien tuo toki vauhtia elämään, mutta sisällön kanssa on niin ja näin.
Yli kahdesta tuhannesta tanssi-illasta ei saldoksi juuri muuta ole jäänyt kuin haalistuvat muistot ja satakunta puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta.
Tuttuihin tosin noiden iltojen vuoksi törmää melkein missä vain -mutta lähes poikkeuksetta ainoastaan tanssipaikoilla.Truehumin kirjoitusta lukiessa tuli mieleen suorastaan Waltarin teos Sinuhe Egyptiläinen ja se mitä kaikesta lopulta jää.
Ymmärtääkseni kaikissa harrastuksissa oleellinen asia on tutustuminen samanhenkiseen porukkaan, jonka kanssa riittää kiinnostavaa keskusteltavaa. Tanssi toisaalta poikkeaa jonkin muun harrastuskerhon (kuin tanssin) toiminnasta monella tapaa.
Tanssiharrastuksessa ihmiset ovat liikkeellä hyvin erilaisin motiivein. Jotkut saattavat käydä tansseissa vain kerran kesässä, jotkut taas aina kun tilaisuus. Jotkut etsivät parisuhdetta ja jotkut pelkkää hauskaa tanssiseuraa. Ihmissuhteet lavoilla useimmiten jäävät hvyin ohuiksi ja pinnallisiksi, kuten Truehum kirjoittaa. Toki varmasti myös parisuhteita muodostuu.
Tanssi on kuitenkin hieno harrastus, josta voi ammentaa moneen tarpeeseen.- Tanssahtelija
Truehum kirjoitti:
...mitä elämästä vielä on irti saatavissa.
Takana toki on perhe- ja työelämää yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Sitten vain tanssi vei.
Vaikka tuttavuuksia tulee tanssin kautta enemmän kuin koskaan ennen, on ihmissuhteiden laatu muuttunut samalla pinnallisemmaksi.
Ns. oikeat suhteet ovat lyhentyneet ja ohentuneet. Tanssitilanteiden (ja niihin välittömästi liittyvien toimien) lisäksi yhteydet perustuvat enää oikeastaan vain sähköisille viestimille ja tapahtuvat niiden kautta.
Itselläni ainakin syy tuohon kehitykseen on selvä: Aloitin vasta viisikymppisenä. Punnersin kursseilla, leireillä ja seurojen harjoituksissa kymmenkunta vuotta oikein urakalla. Samalla noissa tilanteissa tutustuin samaa vauhtia (tai nopeammin) eteneviin, itseäni nuorempiin (usein hyvinkin nuoriin) tanssijoihin.
Niinpä oman ikäryhmäni edustajat ja sitä myöten myös sosiaaliset suhteet ovat jääneet taakse.
Toki ikäisiäni voisin tavata joissakin kerhoissa tai muissa vanhojen ihmisten tilaisuuksissa, mutta en tietäisi, mitä enää heidän kanssaan tekisin.
Sillä tavoin seuratanssi, nimestään huolimatta, on joissakin tapauksissa kaikkea muuta kuin sosiaalinen laji.
Neljä-viisi iltaa viikossa tanssien tuo toki vauhtia elämään, mutta sisällön kanssa on niin ja näin.
Yli kahdesta tuhannesta tanssi-illasta ei saldoksi juuri muuta ole jäänyt kuin haalistuvat muistot ja satakunta puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta.
Tuttuihin tosin noiden iltojen vuoksi törmää melkein missä vain -mutta lähes poikkeuksetta ainoastaan tanssipaikoilla.Sinun kirjoituksiasi on mukava lukea. Vaikka täällä monenlaista on sanottukin, niin minä pidän kirjoituksistasi. Arvostan ihmisessä ennen kaikkea älykkyyttä. Sitä Sinulla on.
- Yksin vaan ei yksinäinen
Olen yksinelävä naisihminen. Minäkin olen miettinyt jo pitkään, että tanssi on tullut liian tärkeäksi elämässäni. Melkein kaikki ystäväni ovat tanssituttuja ja tapailen heitä tansseissa. Entiset tanssimattomat ystävättäreni ovat jääneet tai tapailen heitä satunnaisesti. Liikuntaa harrastan muutenkin, mutta muut harrastukset (teatteri, elokuvat ym.) jäävät aina toiseksi, jos niinä iltoina on tansseja.
Mitään vakituista ihmissuhdetta en ole harkinnut. Tanssimaton mies ei tulisi kysymykseenkään. En osaisi kuvitellakaan, että voisin lopettaa tansseissa käynnit. Toisaalta, jos seurustelisin, haluaisin niin ihanan miehen, että hän riittäisi minulle. Ei enää tarvitsisi muiden sylissä etsiä tanssihurmiota.
Jotenkin välillä tuntuu, että olen jäänyt johonkin loukkuun tämän tanssi-innon takia. Elämänpiiri alkaa käydä aika pieneksi. Jotenkin olisi löydettävä tasapaino muun elämän ja tanssin välille. Mutta miten?- keskellä
kesää?? Hyvä niin. Itsekin olen pohtinut omaa tanssi-innostusta nyt näin kesän aikana. Itselleni tanssiminen on aika uusi juttu, mutta se on ottanut itsestäni yhä suuremman osan.
Elämäntilanteeni oli muuttumassa vuoden vaihteessa ja menin tanssikursseille, koska totesin, että ei mies pysty nykyään viemään tanssitettavia ilman lisäoppia. Tiedän aikaisemmista harrastamisistani ne "vaarat" joihin yli-innostuminen voi itsessäni johtaa, joten senkin takia olen kuulostellut ja kyseenalaistanut omaa intohimoani tanssin suhteen.
Edelliset muutamat tekstit kuvastivat jollain tapaa riippuvuutta tanssimisesta. Niin kauan kun pysytään intohimon rajoissa, niin ei ole mitään rajoittavaa tekijää. Mutta tanssiriippuvuudessa se maailma alkaa varmaankin pienentyä??
Ei kai se nyt ole paha, jos harrastamisen myötä vaihtuu myös ystäväpiirit ja sitä myötä sosiaalinen ympäristö. Tosin tässä tanssikulttuurissa välillä ihmettelee sitä, että ei todellakaan tiedä tanssitettavien nimiä. Miten heitä sitten voi oikein kutsua tanssitutuiksi? Mutta olkoon tuo jonkun toisen ketjun aihe..
"Elämänpiiri alkaa käydä aika pieneksi". Juuri tuota ilmiötä yritän välttää itsessäni viimeiseen asti. Se ei ole helppoa, mutta tasapaino tanssin ja muun elämän välillä pysyy helpommin, kun tiedostaa loukkuun jäämisen vaaran. - Kristophoros
keskellä kirjoitti:
kesää?? Hyvä niin. Itsekin olen pohtinut omaa tanssi-innostusta nyt näin kesän aikana. Itselleni tanssiminen on aika uusi juttu, mutta se on ottanut itsestäni yhä suuremman osan.
Elämäntilanteeni oli muuttumassa vuoden vaihteessa ja menin tanssikursseille, koska totesin, että ei mies pysty nykyään viemään tanssitettavia ilman lisäoppia. Tiedän aikaisemmista harrastamisistani ne "vaarat" joihin yli-innostuminen voi itsessäni johtaa, joten senkin takia olen kuulostellut ja kyseenalaistanut omaa intohimoani tanssin suhteen.
Edelliset muutamat tekstit kuvastivat jollain tapaa riippuvuutta tanssimisesta. Niin kauan kun pysytään intohimon rajoissa, niin ei ole mitään rajoittavaa tekijää. Mutta tanssiriippuvuudessa se maailma alkaa varmaankin pienentyä??
Ei kai se nyt ole paha, jos harrastamisen myötä vaihtuu myös ystäväpiirit ja sitä myötä sosiaalinen ympäristö. Tosin tässä tanssikulttuurissa välillä ihmettelee sitä, että ei todellakaan tiedä tanssitettavien nimiä. Miten heitä sitten voi oikein kutsua tanssitutuiksi? Mutta olkoon tuo jonkun toisen ketjun aihe..
"Elämänpiiri alkaa käydä aika pieneksi". Juuri tuota ilmiötä yritän välttää itsessäni viimeiseen asti. Se ei ole helppoa, mutta tasapaino tanssin ja muun elämän välillä pysyy helpommin, kun tiedostaa loukkuun jäämisen vaaran.Useimmat täällä ilmeisesti tarkoittavat tanssilla pelkästään paritanssia. Niin tai näin tie intohimosta pakkomielteeseen on petollisen lyhyt. Jos puolestaan kokee tulleensa riippuvaiseksi tanssista, on se riippuvuus muiden riippuvuuksien joukossa, ja vaatii hoitoa.
- minävaan*
Omasta puolesta myönnän myös rakastavan tanssia, se on niin ihanaa.Sen tuoma energia ja ilo riittää minulle jaksamaan arkea. Perheolosuhteilta en silti pääse sitä harrastamaan kuin n.3xkuukaudessa.Joskus tunnen olevani aivan kipeä sisältäni kun ei ole mahdollisuutta lähteä tanssimaan Olen silti miettinyt ja tyytynyt tähän elämäntilanteeseen että on perhe,johon kuulua,se on turvallista.Pidän sitä elämässäni tärkeänä koska se on pitkäkestoisesti kantavaa.
Tanssi sinä vain ja nauti..älä lastaa itseäsi että pitäisikö ja pitäisikö jotain muuta..elä "nyt" hetkeä ja ole onnellinen.Kyllä sinulla varmasti muutakin on elämässäsi 2. 3. 4. jne. Ihmisen on hyvä muistaa silti aina huolehtia lähimmäisistä tms. ja kannattaa kokeilla miltä tuntuu jättää väliin tanssi jonka oli suunnitellut ja uhrata se aika johonkin muuhun..se on arvokasta ja kasvattaa ihmistä. terveisin 50v.pienitanssityttö/äiti/isoäiti- Vadell
tunne, kun huomaa, että väliin jätetty tanssi-ilta olikin sitten ihan mukava ja tunnelmallinen koti-ilta. Vaihtelu virkistää, joten ei todellakaan pidä urautua myöskään tanssiharrastamisen suhteen.
Itselläni on tällä viikolla menossa ensimmäistä kertaa elämässäni neljän päivän tanssiputki. Tervettä on huomata, että ei se tanssitaivas aukea ainakaan määrän kautta. Kuten kaikessa elämän alueilla, niin ei se määrä vaan laatu. Hauskaa on kuitenkin ollut ja nyt on voinut vastaavasti ottaa "rennommin" kunkin tanssi-illan. Toisaalta se on hieman väärin naisia kohtaan, että valkkaa enemmänkin laatua kuin määrää :).
Samaa mieltä, että pitää osata elää ja nauttia nyt-hetkestä samalla huomioiden muut tärkeät ihmiset omassa elämässään. Itse kyllä harrastan myös pohtimista ja tarkkailua itseni tekemisessä, mutta ei se suinkaan estä elämästä onnellisena nyt -hetkessä, tanssin kanssa tai ilman sitä. - Innokas tanssija
Vadell kirjoitti:
tunne, kun huomaa, että väliin jätetty tanssi-ilta olikin sitten ihan mukava ja tunnelmallinen koti-ilta. Vaihtelu virkistää, joten ei todellakaan pidä urautua myöskään tanssiharrastamisen suhteen.
Itselläni on tällä viikolla menossa ensimmäistä kertaa elämässäni neljän päivän tanssiputki. Tervettä on huomata, että ei se tanssitaivas aukea ainakaan määrän kautta. Kuten kaikessa elämän alueilla, niin ei se määrä vaan laatu. Hauskaa on kuitenkin ollut ja nyt on voinut vastaavasti ottaa "rennommin" kunkin tanssi-illan. Toisaalta se on hieman väärin naisia kohtaan, että valkkaa enemmänkin laatua kuin määrää :).
Samaa mieltä, että pitää osata elää ja nauttia nyt-hetkestä samalla huomioiden muut tärkeät ihmiset omassa elämässään. Itse kyllä harrastan myös pohtimista ja tarkkailua itseni tekemisessä, mutta ei se suinkaan estä elämästä onnellisena nyt -hetkessä, tanssin kanssa tai ilman sitä.Olen samoilla linjoilla, että haluan nauttia elämästäni. Pidän kuitenkin arvossa perhesuhteita ja sukulaisia. Käyn heitä katsomassa ja he ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Tanssista saadut hyödyt ja mielyhyvä ovat kuitenkin olleet paremmat kuin mistään muusta harrastuksesta.
Aloitettuani tanssiharrastuksen, olen ollut ihmisenä henkisesti paljon itsevarmempi ja vapautuneempi. Kärsin ennen jonkinasteisesta läheisriippuvaisuudesta, mutta tanssi on tämän vienyt lähes kokonaan pois. Arki kulkee paljon paremmin, kun tietää, että pääsee taas tanssimaan.
On mukava, kun on jotain mitä odottaa. En olisi ikinä uskonut saavani tanssista näin paljon mielihyvää, mitä olen saanut.
Työelämän paineetkin kestää huomattavasti paremmin, kun on sopiva tapa purkaa paineet. Samalla voi olla lähellä toisia ihmisiä, nauttia musiikista, tanssikulttuurista, rikastuttaa sosiaasiaalisia suhteitaan, kohentaa kuntoaan, kinteyttää paikkojaan.
En halua ajatella niin, että kaikkien pitäisi harrastaa tanssia, tai että se on ainoa oikea harrastus. Minulle se vain on ollut todella hyvä juttu ja olen siitä onnellinen.
Huomenna taas tanssimaan. ;)
Minulla oli joitakin vuosia sitten hetken aikaa sellainen vaihe, että elämäni sisältönä oli vain työ ja tanssi. Töiden jälkeen rupesin valmistautumaan tanssikurssille tai tansseihin lähtöön ja tanssimasta tultuani menin nukkumaan. Seuraava päivä oli aivan samanlainen. Vain lauantai ja sunnuntai olivat hieman poikkeavia, koska niinä päivinä en käynyt töissä.
Tanssiharrastuksen takia tuli käytettyä äärimmäisen liukuvaa työaikaa jatkuvasti hyväksi. Työpäivät venyivät luonnollisesti loppupäästä aina niin pitkälle iltaan, että töiden jälkeen ei muuta ehtinytkään tehdä kuin peseytyä, heittää tanssivaatteet niskaan ja lähteä humpalle. Välillä tuli mietittyä, onko tässä mitään järkeä, mutta veri veti tanssimaan päivästä toiseen.
Katko tuli eteen siinä vaiheessa, kun aloin seurustella vähemmän tansseissa käyvän naisen kanssa. Tanssi-iltoja alkoi jäädä pikkuhiljaa väliin. Aluksi kärsin selvistä vieroitusoireista, mutta vähitellen ne katosivat ja tansseissa käynti muuttui vuosien varrella satunnaiseksi. Lakkasin kaipaamasta jatkuvaa tansseissa ravaamista.
Pari vuotta sitten tanssitahtimme oli enää n. 1 kerta 2 kuukaudessa. Muutettuamme erilleen jatkoin satunnaista tansseissa käymistä ja vähitellen aloin taas innostua tanssimisesta enemmän. En kuitenkaan aivan siinä määrin kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä hetkellä käyn tanssimassa 1-2 kertaa viikossa ja se tuntuu sopivalta määrältä. Nyt elämääni mahtuu paljon muutakin ja säännölliset, mutta kuitenkin hulluihin vuosiini verrattuna harvemmat tanssikäynnit piristävät mukavasti. En kaipaa entistä hulluutta, mutta en myöskään halua tanssia vähemmän. Nykyisellään elämäni tuntuu olevan tasapainossa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171