Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen johdolla KEPU on hävinnyt jo neljät vaalit peräkkäin.
Onnittelut mannertenväliselle nahjukselle tästäkin vähästä. Tuohon ei eläin pysty.
KEPUn sisällä tyytymättömyys Vanhaseen kasvaa päivä päivältä. Koko kesän ajan on puoluesihteeri ylioppilas Jarmo Korhonen kaivanut maata Vanhasen jalkojen alta. KEPUn eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on antanut kärkeviä lausuntoja Vanhasesta ja hallituksen sisällä ainakin ministerit Pekkarinen, Väyrynen ja Anttilat ovat arvostelleet Vanhasen touhuha kovin sanoin.
KEPU hävinnyt neljät vaalit peräkkäin
12
558
Vastaukset
- tåmä tollo
on kirjoittanut saman viestin. Hoitoon ohjatkaa.
- Kepu on
suurin puolue!
- vanhanen
olet suomen suosituin pääministeri kautta aikain kiitos siitä, keskusta voitti viime vaalitkin on tällä hetkellä suomen suurin puolue. Hyvä jarmo korhonen olet suomen kadehdituin puoluesihteei jatka samaan malliin.
- Onhan se kurjaa
Tiedoksesi kuitenkin, että ainakin näissä viimeisissä vaaleissa, eduskuntavaaleissa haukkumasi keskusta voitti solvaamasi Matti Vanhasen johdolla kultamitalin, jo toisen kerran peränjälkeen.
Kun tutustuu historiaan, se on varsin harvinaista pääministerpuolueen kohdalla.
Siis kultamitalin uusiminen.
Mutta sanotaanhan sitä "ettei haukku haavaa tee jos ei koira purra saa"- Nimetön
kapinaa, jota Korhosen johdolla rakennetaan. Kepuloiset ei ole tyytyväisiä Vanhasen Sipoo kantoihin, myötämielisestä suhtautumisesta kapunkeihin, Matin nais-sekoiluista ja kepun perinteiden hylkäämisestä (iltalypsyt ja maataloustukiaiset)... Mutta käännynnäiskepulaiset on näitä "kiivaimpia" kepulaisia;-)) Säälittävä ukkorassu;-))
- väärään tietoon
Taas sama vanha valhe on liikkeellä keskustasta.Esimerkiksi EU-parlamenttivaalit olivat keskustalle voitolliset vuonna 2004.
- hyvin menee
Viime eduskuntavaaleissa Kepua äänesti 50,000 ihmistä vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.
Pressanvaaleissa Vanhasen kannatus jäi alle 20 %. Edes kaikki kepulit eivät kannattaneet Vanhasta.- sama viesti
känällä, kyllä täytyy olla välkky mies.
- otetaan
takaisin, känä on silloin jo dementikko kun nytkin laittaa samaa 367 kertaa.
- Jo riittää!
Muna-Matti saa kenkää puolueen johdosta ensi kesän puoluekokouksessa. Jarmo Korhonen haluaa kalifiksi kalifin paikalle.
- putoaa
kokonaan eduskunnasta.
- wsxedc
Otsikossa kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969