Miten ihmeessä osuuskauppa voi perustaa pankin ilman pankkitoiminnalle asetettavia vakuuksia?
Osuuskaupalla pankin vakuus talletuksille perustuu kaupassa kiertävään rahamäärään. Mihin muuhun se muka voisi perustua?
Miten liikevaihto vakuutena voi perustaa pankin?
S-pankki on laiton viritys
23
3166
Vastaukset
- kyllä sallivat
Luuletkos, ettei Suomessa ole korruptiota?
Kun kuntapäättäjän sukulaisille jaetaan jo kesätyöpaikoista lähtien, niin mitä se sitten on korkeammalla tasolla.
Luulisi, että nykyinen pääministeri, jonka veli Rauno Vanhanen toimii Suomen Yrittäjissä, olisi hieman kriittisempi osuuskaupan korruptiolle.- Nämä Rauno ja Matti
Nut uskoisi tapahtuvan sen ihmeen, että Rauno Vanhasen vetämä työryhmä tuottaa erinomaisen raportin, kun Matti-veli ei ole Heinäluoman talutusnuorassa niin kuin oli yt-lain muutoksen aikaan.
Nyt pitäisikin säätää muutos yt-lakiin, jotta sen kankea byrokratia koskisi vain yli 100 työntekijän yrityksiä, koska sitä pienemmissä ei ole koskaan esiintynyt sellaisia yhteistoiminnan ongelmia, joita ei kyetä ratkaisemaan ilman lakisääteisiä byrokratioita. - Velipoika järkevämpi
Nämä Rauno ja Matti kirjoitti:
Nut uskoisi tapahtuvan sen ihmeen, että Rauno Vanhasen vetämä työryhmä tuottaa erinomaisen raportin, kun Matti-veli ei ole Heinäluoman talutusnuorassa niin kuin oli yt-lain muutoksen aikaan.
Nyt pitäisikin säätää muutos yt-lakiin, jotta sen kankea byrokratia koskisi vain yli 100 työntekijän yrityksiä, koska sitä pienemmissä ei ole koskaan esiintynyt sellaisia yhteistoiminnan ongelmia, joita ei kyetä ratkaisemaan ilman lakisääteisiä byrokratioita.http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=100&news_id=200718303&rss=2i
Miten ihmeessä pääministeri Vanhanen voi ajaa osuuskaupalle etuoikeuksia ja yrittäjien elävältäsyöntimahdollisuuksia.
Velipoika, Rauno sentään ymmärtää yrittäjien maailmaa. - Velipojasta
Velipoika järkevämpi kirjoitti:
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=100&news_id=200718303&rss=2i
Miten ihmeessä pääministeri Vanhanen voi ajaa osuuskaupalle etuoikeuksia ja yrittäjien elävältäsyöntimahdollisuuksia.
Velipoika, Rauno sentään ymmärtää yrittäjien maailmaa.Rauno Vanhasella on hyviä näkemyksiä. En usko Vanhasen hallituksen olevan niistä tippaakaan eri mieltä.
Ja sekös Heinäluomaa potuttaa kuin pientä oravaa. ;-)
heh heh - Pellervolainen
Rauno tai Matti Vanhanen eivät ole Mauno Pekkalan tapaan Osuuspankkimiehiä, vaan näkevät mielellään, miten Osuuspankit alkavat kipristellä S-pankin puristuksessa.
Vanhasen dynastia kuuluu säästöpankkileiriin, tai kuului. - Yrittelijä
Velipoika järkevämpi kirjoitti:
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=100&news_id=200718303&rss=2i
Miten ihmeessä pääministeri Vanhanen voi ajaa osuuskaupalle etuoikeuksia ja yrittäjien elävältäsyöntimahdollisuuksia.
Velipoika, Rauno sentään ymmärtää yrittäjien maailmaa.Mitä Rauno on eläissään yrittänyt? Hänhän elää pienyrittäjien jäsenmaksuista ja on samanlainen järjestömies kuin "muutkin sosialidemokraatit".
- Pääministerin miehet
Velipoika järkevämpi kirjoitti:
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=100&news_id=200718303&rss=2i
Miten ihmeessä pääministeri Vanhanen voi ajaa osuuskaupalle etuoikeuksia ja yrittäjien elävältäsyöntimahdollisuuksia.
Velipoika, Rauno sentään ymmärtää yrittäjien maailmaa.Keskustaliberaaleilla on sama tavoite kuin Puolan konservatiiveilla.
Rauno Vanhasesta pitäisi tehdä presidentti, kun Halosesta vihdoin aika jättää. - korjatkaa jos ole väärässä
Pellervolainen kirjoitti:
Rauno tai Matti Vanhanen eivät ole Mauno Pekkalan tapaan Osuuspankkimiehiä, vaan näkevät mielellään, miten Osuuspankit alkavat kipristellä S-pankin puristuksessa.
Vanhasen dynastia kuuluu säästöpankkileiriin, tai kuului.Montakos pankkia sitä pitää pellervolaisilla olla? Osuuspankki, Tapiola, S-pankki....
Maajusseilla tursuaa tuvan ovet tukiaisrahoja niin, että oikein monta pankkia pitää olla!
- asia kunnossa
Älä mene sellaisen pankin asiakkaaksi, jonka vakavaraisuuteen et luota.
Ei tässä muuta ole.
Isompi "laillisuusongelma" on se, että tukkukauppa saa omistaa vähittäisportaan. Se muodostaan niin ison kilpailun esteen, joka tekee mahdottomaksi perustaa kilpailevaa kauppatoimintaa muuta kuin valtavilla pääomilla.
Tämä omistussuhde - vertikaalinen integraatio - olisi säädettää laittomaksi, niin kaupan alalla alkaisi sellainen hintakilpailu, joka laskisi vähittäishinnat muun Euroopan tasolle ilman mitään alvin alennuksia.- sama omistaja
S-market, Prisma, Sale, Alepa, Rosso, Fransmanni, Holidayclub, Sokoshotels, S-ryhmän autoliikkeet (http://www.s-kanava.fi/laajahaku.do?kuntaid=0&ketjuid=70020,70010,&osuuskauppa=0&postinro=&teemaid=&auki=0),Automaa, emotion, Sokos, ABC,sevilla, publicorner, amarillo, coffehouse, presso, night-ravintolat, S-ryhmän muut ravintolat, Radisson Sas, Agrimarket,S-rauta, Multasormi, pukumies, Lisäksi mm. Elannon liiketoimet kummilusikasta hautauspalveluun...
Lisäksi samassa osuuskaupan sekamelskassa Silmäasema, Tapiola, Matkavekka, Hertz, Elisa, Isku, Pyhä, Luosto, Himos...... - tuskin laitontakaan
sama omistaja kirjoitti:
S-market, Prisma, Sale, Alepa, Rosso, Fransmanni, Holidayclub, Sokoshotels, S-ryhmän autoliikkeet (http://www.s-kanava.fi/laajahaku.do?kuntaid=0&ketjuid=70020,70010,&osuuskauppa=0&postinro=&teemaid=&auki=0),Automaa, emotion, Sokos, ABC,sevilla, publicorner, amarillo, coffehouse, presso, night-ravintolat, S-ryhmän muut ravintolat, Radisson Sas, Agrimarket,S-rauta, Multasormi, pukumies, Lisäksi mm. Elannon liiketoimet kummilusikasta hautauspalveluun...
Lisäksi samassa osuuskaupan sekamelskassa Silmäasema, Tapiola, Matkavekka, Hertz, Elisa, Isku, Pyhä, Luosto, Himos......Ei monialayrityksiä ole kielletty, mutta Suomi lienee ainut EU-maa, jossa ei sitten muita olekaan kuin keskusliikkeiden omistamia ketjuja.
Muualla Eroopassa vastaavilla isoilla ketjuilla on vain 50-60% osuus toimialansa markkinoista ja loput on perheyrityspohjaisilla, paikallisilla kauppiailla ja ravintoloitsijoilla, leipomoilla, huoltoasemilla, jne.
Suomesta on perheyrityspohjainen toiminta tapettu joka alalta, missä S-ryhmä, Tradeka ja nyttemmin myös Kesko jyräävät.
Oman osuutensa pienkauppiaiden lahtaamisessa ovat tietenkin tehneet ulkomaisen pääoman isot ketjut: Gigantti, Bauhaus, Plantagen, Dressman, Indiska, H&M, Lindex, Vero Moda, Stadium, Lidl, jne...
Kaikille näille ketjuille on yhteistä se, että ostotoiminta, tukkukauppa ja vähittäiskaupan valikoimapäätökset ovat keskitetysti omistajan käsissä.
Tässä ei sinänsä ole mitään lain vastaista, mutta sen seurauksena Suomessa on kuitenkin käynyt niin, ettei meillä ole mitään vaihtoehtoja näille suurille ketjuille ja meiltä puuttuu täysin itsenäinen, perheyrittäjävetoinen kauppiaskunta ja sitä palveleva itsenäinen tukkukauppa.
Näitä meillä oli vielä 80-luvulla, muttei ole enää. - hijk
Tama vahittaiskaupan ja tukkukaupan kuuluminen yhteen on tavallinen rakenne niin euroopassa kuin maailmallakin. Kaikki suurimmat vahittaiskauppiaat, kuten yhdysvaltalainen Wallmart, ranskalainen Carrefour, saksalainen Metro, englantilainen Tesco ja esim. saksalainen Lidl toimivat talla rakenteella.
- Vai että "laiton"
Sepäs sattui!
- en ole kuullut
En ole kuullut ainoatakaan kommenttia RATA:lta S-pankista. Ilmeisesti homma sujuu kuin rasvattu.
- PT-kaupan salaperäisyys
en ole kuullut kirjoitti:
En ole kuullut ainoatakaan kommenttia RATA:lta S-pankista. Ilmeisesti homma sujuu kuin rasvattu.
http://www.rahoitustarkastus.fi/Fin/Tiedotus/Rata_tiedottaa/1_2007/7.htm
Jos pankin vakavaraisuus perustuu liikevaihdolle, niin omituista, että S-ryhmä salailee jo PT-kaupan markkinaosuuttaan.
Ilmeisesti markkinaosuus on niin suuri, että se vaatii kilpailuviranomaisen toimia ja siksi sitä ei ilmoiteta.
Ristiriitaista toimintaa. Todella luottamuksellista toimintaa, kuten kuntapäättäjien kanssa tontti- ja kaavoitusasioissa. Näin toimii osuuskauppa. - varma lähde
en ole kuullut kirjoitti:
En ole kuullut ainoatakaan kommenttia RATA:lta S-pankista. Ilmeisesti homma sujuu kuin rasvattu.
Jep Jep, ei ongelmia! Sorry, ikävä tuottaa pettymys.
- Kansansanonta
Osuuskaupassa pääjohtajan sana on vakuus.
- tv:n katsoja
Neilimo väitti, että arvonlisäveroalennus siirtyy KAIKKI suoraan hinnanalennuksiin.
http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/uutiset/uutiset/kymmenenuutiset?97143#97143
Sikäli huvittavaa, että PTT arvioi heti kärkeen vähintään 20 prosenttia arvonlisäveron alennuksesta siirtyvän hinnankorotuksiin!
Se siitä vakuudesta, kun jo tuossa kyrvähtää valehtelusta. - 110 miljoonaa euroa
tv:n katsoja kirjoitti:
Neilimo väitti, että arvonlisäveroalennus siirtyy KAIKKI suoraan hinnanalennuksiin.
http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/uutiset/uutiset/kymmenenuutiset?97143#97143
Sikäli huvittavaa, että PTT arvioi heti kärkeen vähintään 20 prosenttia arvonlisäveron alennuksesta siirtyvän hinnankorotuksiin!
Se siitä vakuudesta, kun jo tuossa kyrvähtää valehtelusta.Tuossa tuli sellainen 110 miljoonan euron valhe kaupan hyväksi. (20% 550 miljoonasta)
Varmaan pätevä mies ajamaan kaupan etua, kun ei silmäkään värähdä noin isosta summasta valehdellessa. - voi itku
Voi voi, kyllä on kamalaa, kun ihan kotimainen osuuskauppa pärjää hyvin. Ei asiakkaat maksa kauppiaille mersuja tai hienoja taloja, vaan kehittävät omaa osuuskauppaansa. Ja saavat siihen kylkeen vielä parhaan bonuksen, mitä suomesta voi saada....
- serc
voi itku kirjoitti:
Voi voi, kyllä on kamalaa, kun ihan kotimainen osuuskauppa pärjää hyvin. Ei asiakkaat maksa kauppiaille mersuja tai hienoja taloja, vaan kehittävät omaa osuuskauppaansa. Ja saavat siihen kylkeen vielä parhaan bonuksen, mitä suomesta voi saada....
Ja saavat siihen kylkeen vielä parhaan bonuksen, mitä suomesta voi saada....
----------------
jos lasketaan
s-prosentit 12 kk ajalta ja lasketaan keskiprosentti, se on alhaisempi kuin e-liikkeessä.
sillä yhden suuren ostoksen korottavat vaikutukset tuhoutuvat s- kaupassa 1 kk,
e- liikkeessä suuret ostokset hyödyttävät koko vuoden.
tämä %, hinta-laatusuhteesta en tiedä.
Yleensä kannattaa käyttää lähintä, koska matka ja aikakustannukset ovat aina paljon suuremmat kuin saadut bonukset.
- laki sanoo
Suomen laki:
Laki luottolaitostoiminnasta 9.2.2007/121
1 luku 9§
Talletuspankki
Talletuspankki on luottolaitos, joka voi vastaanottaa yleisöltä talletuksia ja muita takaisinmaksettavia varoja sekä harjoittaa 4 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua toimintaa.
Talletuspankki voi olla osakeyhtiö, OSUUSKUNTA tai säästöpankki.
Talletuspankin on kuuluttava 7 luvussa tarkoitettuun talletussuojarahastoon.
Luvussa 5 selviää luottolaitostoiminnan taloudelliset edellytykset S-pankki on tietääkseni Oy. SOK ja Osuuskaupat omistavat sen. Eiköhän sieltä löydy riittävät rahat pankin toimintaan.
Harvoin tärähtää 1,5 miljoonaa asiakasta pankille yhdessä yössä (Suomessa) joilla on talletuksetkin valmiina (ellei sitten erikseen kiellä). Asiakaspeittokin on hyvin tasainen koko maassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047