Tuolla oli Yleistä kristinuskosta -palstalla kymysys, joka minuakin askarruttaa. Tuolla palstalla asiaan ei vastattu. Olisikohan vartiotorniseura ottanut dilemmaan kantaa kirjallisuudessaan?
Asiahan koski Eedenin puutarhan portilla pyörivää miekkaa, joka oli asetettu esteeksi, jotta ensimmäinen ihmispari ei pääsisi enää Eedeniin. Tuohon aikaan kukaan ei tiennyt mikä oli miekka, eikä minkäänlaisia metalleja vielä taottu - ei edes pronssia.
Mistä jumala miekan keksi, ja miksi jumala käytti ihmisen myöhemmin keksimää sotavälinettä tarkoituksiinsa?
Eedenin miekka
14
861
Vastaukset
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Jutussa taitaa olla kysymys myyttistä.
Luomis-kertomuksen tarina on kertomus siitä, kuinka alku-ihmisen--> moraali, eettisyys ja kuoleman tietoisuus heräsi.
Koska kreationismi joudutaan heittämään romu-koppaan [jos olemme älyllisesti rehellisiä],
onko perusteltua pitää kertomuksia suoranaisina kuvauksina tapahtumista?
Eli, jos ajateltasiinkin niin, että luomis-kertomus on kuvaus alku-ihmisten 'ihmisyys-kehityksestä', jossa kehitys saavutti lopulta sellaisen tason--> jossa alku-immeiset olivat 'asutettavissa' Korkeimman [ei Jahve-->joka luoja-jumaluus/materia] 'siruilla' eli 'jumal-luonnolla'.
Tästä syystä biologinen 'elukkamainen' luontomme sai hieman uusia sävyjä psyykeeseensä 'jumal-luonnon/korkeampi tietoisuus' vaikutuksesta genetiikaamme.
Eli 'synti' löytyy syvä-koodattuna 'elukka-luonnostamme/biologiasta' ja tuon alku-ihminen tajusi, he tajusivat biologian ohjaavan heitä jatkuvasti 'väärään' pelkästään hengissä säilymisen ja selvitymisen tähden.
Oikestaan ideana 'peri-synnin voittamisessa' onkin tuon biologisen--> eli materian[Jahven erehdys] hallitseminen tuolla tahdollamme.
Tuo tietoisuus 'hyvästä ja pahasta' auttaa meitä nousemaan biologian yläpuolelle--> joka biologia laittaa meidät aina valitsemaan itsekkäästi. Tietoisuus 'hyvästä ja pahasta' auttaa hallitsemaan biologista puoltamme[materiaa]ja tätä tietoisuutta [vertauskuva puusta ja hedelmästä] Jahve ei halunnut alku-ihmisten saavan.
Kun näin kuitenkin lopulta [onneksi!] kävi, Jahve laittoi vertaus-kuvallisen sodan julistuksen symbolin edustamaan sitä vihaa--> jota luoja-jumala tunsi ihmistä joka oli siten noussut itse luojaansa korkeammaksi välille.
Miekka voi siis edustaa fyysistä kuolemaa ja materian muita kiusoja/rajoituksia, joilla Jahve luoja-jumaluutena voi omassa olevaisuudessaan 'lihalle' [vain lihalle-->ei 'sielulle] asettaa, jotta nämä eivät tuota 'jumalallista luontoaan'[joka peräisin Korkeimmalta/Kaikkivaltiaala] löytäisi---> vaan olisivat Jahven armoilla ikuisesti--> pelosta ja ahdistuksesta-->siis Jahven asettamista fyysisistä ahdistuksista ja peloitteista johtuen.Hmm.. Oli nyt sitten kyse myytistä, tarusta tai jumalan sanasta, niin miekan kuvainnollistamista en suostu ymmärtämään. Sen liikkeestä (pyörimisestä) tuskin olisi mainittu jos kyseessä olisi vertauskuvallinen miekka.
Enkä ylipäätään ymmärrä raamatussa kaiken kiusallisen muuttamista vartauskuvalliseksi.- cybo-ceronimo-cabriel-61
t-i-u-k-u kirjoitti:
Hmm.. Oli nyt sitten kyse myytistä, tarusta tai jumalan sanasta, niin miekan kuvainnollistamista en suostu ymmärtämään. Sen liikkeestä (pyörimisestä) tuskin olisi mainittu jos kyseessä olisi vertauskuvallinen miekka.
Enkä ylipäätään ymmärrä raamatussa kaiken kiusallisen muuttamista vartauskuvalliseksi.Tämä selvä, kunhan nyt laitoin ajatuksen miten vois olla.
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:
Tämä selvä, kunhan nyt laitoin ajatuksen miten vois olla.
>>Tämä selvä, kunhan nyt laitoin ajatuksen miten vois olla.
Ja kiitän siitä. Tarkoitukseni ei ollut olla töykeä. Sitä tulee vain sanottua asiat niin kuin ne mieltää.
- Jesajassa
..Jumala Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä ja kaukaa viisas;"
Näinhän Väinö Linna alkaa "Tuntemattoman,"
siinä on kaikki; Jumala ennalta näki aseet ja niiden kehityksen, ja Ihminen ,toisin sanoen Adam painoi mieleensä siellä portilla pyörineen miekan mallin:
Pronssimiekka oli kauan surkuase Skandinaavisten heimojen kirveitä vastaan ;Ju
malahan varoitti Heprealaisia kirveskansoista"; - Minä tuon kimppuusi kaukaa pohjoisesta ikivanhan kansan, ...he hakkaavat kirveillä hedelmäpuusi.."
Aivan oikein, tiedetään, että jo Egyptin Faraoilla oli Viikinkejä palkkasotilaina.>>Jumala Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä ja kaukaa viisas
Noinhan sitä sanotaan juu. Mutta mitä viisautta sisältyy tulevien sota- ja tappovälineiden esittelyyn ihmiselle?- Jesajassa
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Jumala Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä ja kaukaa viisas
Noinhan sitä sanotaan juu. Mutta mitä viisautta sisältyy tulevien sota- ja tappovälineiden esittelyyn ihmiselle?..Vulla ns.-Etyk- kokous, jossa oli osanottajina -38- maan johtajat. TV; haastattelija kysyi kokouspaikan läheiseltä rakennustyömaalta työntekijoiltä, mitä he arvelevat nyt juuri -finlandia: talolla puhuttavan .
Siellä eräs vanhempi timpuri sanoi; " mikäli mennee saman kaavan mukaan kuin ennenkin, ne nojjailee vastakkain neuvottelupöydässä, ja kehhuu toisilleen,
-Että "on tullut taas hankituks Uusia pommikonneita,;
Hän oli oikeassa; silloin alkoi eräs historian suurimmista asevarustelukierteistä; Toimittaja suotta hikeentyi.
Eihän se tunnu missään jos ei pääse kehumaan , mitä on tullu hankittua. Mooseksen aikana erämaassa "Herra hävitti niskuroivan porukan avaamalla railon maahan ; Hän olisi voinut vain tahtoa, että lakatkaa olemasta, mutta maanjäristys oli näyttävämpi homma.
Onko tässä näitten tuomiopäiväuskontojen kohdalla tullut muuten harkittua, mitä siinä itse asiassa sanotaan; siinähän halutaan olla mukana maailmanhistorian suurimmassa verilöylyssä.
Kaikkei hupaisinta on se , että oikeesti Kirjoitukset sanoo, viimeisenä tulevan "Rauhanruhtinaan," joka hävittää ensiksi ihmiskunnan suurimman huvin, Sodan , kaikki aseet lusikkahaarukkaa myöten, ja sanoo ihmisille, että koittakaas nyt tapella. Hän herättää kaikki aiemmatkin ihmiset katsomaan maailmaa, josta kaikki hupi, kuten alistaminen, sota ja väkivalta on hävitetty. Ja lyö näpeille heti jos joku yrittää piirrellä hiekkaan lusikka- haarukkayhdistelmän alkeellisintakin mallia.
Siinä sitä on kestämistä;
- Johanneksen_poika
Vartiotorniseuran romppu sisältää mainintoja tuosta miekasta. Tässä muutama lainaus.
*** w99 1/2 s. 20 Otollisten uhrien uhraaminen Jehovalle ***
ERÄÄSSÄ historian vaiheessa voitiin Eedenin puutarhan itäpuolisen sisäänkäynnin luona nähdä erikoislaatuinen ilmiö. Mahtavat kerubit seisoivat siellä vartiossa, ja heidän uhkaava olemuksensa osoitti selvästi, ettei kenenkään kannattaisi yrittää päästä heidän ohitseen. Pelkoa herätti myös jatkuvasti kääntyilevän miekan leimuava terä, joka todennäköisesti loi öisin aavemaista hohdettaan lähellä oleviin puihin. (1. Mooseksen kirja 3:24.) Vaikka tämä saattoi herättää kiinnostusta, mahdolliset katselijat pysyivät kunnioittavan välimatkan päässä.
*** it-1 s. 1244 Kerubi ***
Korkea-arvoinen enkeliluomus, jolla on erikoistehtäviä ja joka kuuluu eri luokkaan kuin serafit. Kerubit mainitaan Raamatussa 92 kertaa, ja ensimmäinen maininta on 1. Mooseksen kirjan 3:24:ssä, jossa kerrotaan, että kun Jumala oli ajanut Aadamin ja Eevan pois Eedenistä, sen idänpuoleisen sisäänkäynnin luo asetettiin kerubit (hepr. keru·vim′ ) ja leimuava miekka ”vartioimaan elämän puulle vievää tietä”. Sitä, oliko kerubeja kaksi vai useampia, ei paljasteta.
*** it-2 s. 618 Puutarha ***
Eedenin puutarha. Historian kuuluisin puutarha on Eedenin puutarha. Sillä näyttää olleen luonnolliset rajat. Tuon ”Eedenissä, idässä päin”, olleen puutarhan sisäänkäynti oli sen itäpuolella. Sinne asetettiin Aadamin synnin jälkeen kerubit ja leimuava miekka estämään ihmisen pääsy keskellä puutarhaa olevalle elämän puulle. (1Mo 2:8; 3:24.) Puutarhaan saatiin runsaasti vettä sieltä lähtevästä joesta, joka haarautui neljän suuren joen latvavesiksi. Tässä puistomaisessa ”mielihyvän paratiisissa” (1Mo 2:8, Dy) oli kaikenlaisia haluttavan näköisiä puita, jotka olivat hyviä ravinnoksi, sekä muuta kasvillisuutta, ja se oli lintujen ja muiden eläinten elinympäristö. Aadamin oli määrä viljellä ja hoitaa sitä ja laajentaa se lopulta koko maapallolle täyttäessään Jumalan käskyä ’alistaa maa valtaansa’. Se oli pyhäkkö, paikka jossa Jumala edustajansa välityksellä vaelsi ja keskusteli Aadamin ja Eevan kanssa; se oli heille täydellinen koti. (1Mo 2:9, 10, 15–18, 21, 22; 1:28; 3:8–19; ks. PARATIISI.)
Vaikka Raamatussa ei kerrotakaan, kuinka kauan kerubit vartioivat elämän puulle vievää tietä, tämä järjestely on saattanut olla voimassa vedenpaisumukseen asti, joka tapahtui 1 656 vuotta Aadamin luomisen jälkeen. Koska Aadam ei hoitanut puutarhaa sen jälkeen, kun hänet ja Eeva oli ajettu sieltä ulos heidän syötyään tottelemattomasti kielletystä hyvän ja pahan tiedon puusta, se todennäköisesti rappeutui. Joka tapauksessa se hävisi täydellisesti viimeistään vedenpaisumuksessa. (Ks. EEDEN nro 1.)Kiitos lainauksista. Vartiotornikaan ei siis ole kyseessä olevaa paradoksia lähtenyt käsittelemään.
- Johanneksen_poika
t-i-u-k-u kirjoitti:
Kiitos lainauksista. Vartiotornikaan ei siis ole kyseessä olevaa paradoksia lähtenyt käsittelemään.
Ihan kaikkea ei siis Vartiotorniseurakaan "tiedä". :)
- Markku_Meilo
Johanneksen_poika kirjoitti:
Ihan kaikkea ei siis Vartiotorniseurakaan "tiedä". :)
>>Ihan kaikkea ei siis Vartiotorniseurakaan "tiedä". :)
Askarruttaa saman asiayhteyden eläinmaailmaan liittyvä kysymys. Horrostavatko käärmeemme talvisin ainoastaan siksi, että ne elävät tomulla, jota ei talvisin maanteistä irtoa?
- ....
Asiahan koski Eedenin puutarhan portilla pyörivää miekkaa, joka oli asetettu esteeksi, jotta
Voitaisiin olettaa että edenin puutarha oli aidattu. Lukeeko raamatussa näin? Pakkohan sen on olla aidattu, jos kerran poistuminen voidaan estää pyörittämällä miekkaa yhdessä kohdassa?
Mihin jumala miekanpyöritystä tarvitsee, eikö pelkkä vartiointi olisi riittänyt?
Mielestäni tuo miekka kertoo siitä että kyse on ihmisten keksimästä sadusta. Luomistarina on siis keksitty silloin kun miekat ja metallit ovat jo olleet olemassa. Tarinan keksijä ei ole tullut ajatelleeksi virhettä kun miekasta kirjoitti. Luomiskertomus on lainattu sumerilaisilta, heillä on vastaava kertomus naisesta jonka käärme sai lankeamaan ym.Näin tutkimusten perusteella todettu.
JT kertovat kuinka vain raamattu ulottuu historiassa näin kauas. Tämä ei pidä paikkansa. Kaikilla kansoilla on ollut uskonnolliset kirjat jotka ovat pyrkineet selittämään elämän synnyn alusta asti. Joten mikään harvinaisuus raamattu ei siinä mielessä ole, lisäksi kun kyse on vielä lainatusta tarinasta.- vio-letti
>> Luomistarina on siis keksitty silloin kun miekat ja metallit ovat jo olleet olemassa.
Jos luomistarinan ottaisi totena, niin voi sanoa että Jumala siis opetti ihmiselle miekkan ja mihin sitä käytetään. Ihminenhän tuohon aikaan ei edes osannut tehdä vaatekappaletta itselleen vaan Jumala kietaisi nahkavaatteen ihmisen vyötäisille.
Mistä se nahkakappale siihen tuli? Oliko Jumala itse käynyt metsällä ja tappanut pari elukkaa nylkeäkseen niiltä nahan ihmiselle vaatteeksi? Oliko se nahka raakaa vai liekö muokattu pehmoiseksi? Löytyisikö tämmöisiin kysymyksiin vastausta uudemmista Vartiotorneista? Minun aikanani ei tämmöisiä saanut edes ajatella, saati sitten ääneen kysellä ;) - jo pian?
vio-letti kirjoitti:
>> Luomistarina on siis keksitty silloin kun miekat ja metallit ovat jo olleet olemassa.
Jos luomistarinan ottaisi totena, niin voi sanoa että Jumala siis opetti ihmiselle miekkan ja mihin sitä käytetään. Ihminenhän tuohon aikaan ei edes osannut tehdä vaatekappaletta itselleen vaan Jumala kietaisi nahkavaatteen ihmisen vyötäisille.
Mistä se nahkakappale siihen tuli? Oliko Jumala itse käynyt metsällä ja tappanut pari elukkaa nylkeäkseen niiltä nahan ihmiselle vaatteeksi? Oliko se nahka raakaa vai liekö muokattu pehmoiseksi? Löytyisikö tämmöisiin kysymyksiin vastausta uudemmista Vartiotorneista? Minun aikanani ei tämmöisiä saanut edes ajatella, saati sitten ääneen kysellä ;)Löytyisikö tämmöisiin kysymyksiin vastausta uudemmista Vartiotorneista?
Saattaa olla että vielä löytyykin. Jehovan todistajilla on yleensä eniten tarjoilla "täsmällistä tietoa" sellaisista asioista, joista raamatussa ei ole sanaakaan (lukemattomat vuosiluvut merkityksineen ja monet muut)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942