Tämä palsta toimii mainiona perusteluna kirkosta eroamiseen. Suurin osa ev.lut. seurakuntaan kuuluvista on ns. nukkuvia jäseniä. Kirkkoon kuulutaan kun siihen on aina kuuluttu eikä ole tullut asia sen koommin mietittyä. Jos kuitenkin näyttää näitä kressujen ajatuksia kenelle tahansa tervejärkiselle kansalaiselle ja kysyy heiltä, että tätäkö haluatte tukea sadoilla euroilla vuodessa, niin ero on varma. On toiminut joka kerta. Tiedän kyllä, että kaikki uskovaiset eivät jaa palstan kerssujen ajatuksia, mutta sillä ei ole merkitystä. Taustalla on kuitenkin samat tarinat.
SUPille ja muille kressuille
15
869
Vastaukset
- uskotella
itselleen,että elämä kaikessa monimutkaisuudessaan on syntynyt tuosta vaan luonnonvoimien vaikutuksesta- anteeksi vain, mutta pässimäisempää käsitystä ei oikein enää pysty keksimään!
- mutta sehän ei eevokkien menoa tunnut haittaavan,nämä uskossaan väkevät - olemattomia näkevät.- Kaaleppi
sitten minkälainen otus on kaiken luonut. Ihan yksityiskohtia myöten. Miten se tapahtui? Ei raamatunlauseita, pliis, vaan ihan loogisia ja ymmärrettäviä selityksiä. Kiitos etukäteen vastauksesta.
- Oi miksi oi miksi
Opettiko jeesus että teistä pitää tulla tyhmiä. Oletko kasvanut tynnyrissä vai onko suvussanne ollut liikaa sisäsiittoisuutta.
God is like Coca-Cola He's the real thing.
God is like General Electric He lights your path
God is like Bayer Aspirin He works wonders
God is like Hallmark Cards He cared enough to send the very best
God is like Tide He gets out stains that others leave behind
God is like VO-5 Hair Spray He holds through all kinds of weather
God is like Dial Soap Aren't you glad you know Him?
God is like Sears He has everything
God is like Alka Seltzer Oh, what a relief He is!
God is like Scotch Tape You can't see Him but you know He's there!
God is like American Express Card Don't leave home without Him! - Maalaisjärki...
Onko järkevämpää perustaa tietonsa vanhaan mytologiaan perustuvaan eepokseen vai tutkittuun tietoon? Älä usko kaikkeen mitä sinulle tuputetaan. Arvioi tiedon lähdettä ja sen luotettavuutta. Luota itseesi.
- polio
No ikävä kyllä "eevokeilla" on todisteita asiasta toisin kuin uskovaisilla. Eli siis uskovaiset ovat niitä, jotka näkevät olemattomia asioita.
Raamattu kuuluu samaan kastiin Koraanin, Egyptiläisten kuolleiden kirjan, Taru sormusten herran ja Ovidiuksen Metamorfoosien kanssa. Hyvää lukemista, mutta fiktiivistä. - Provo Gator
Tyypillinen sivistymättömän uskiksen kommentti. Jos olisit yhtään perehtynyt evoluutioon sekä luonnonvalintaan, tietäisit, ettei sattumalla tai tms. ihantuostanoinvaan retoriikalla ole MITÄÄN tekemistä ko. asioiden kanssa. MOT.
Viimeinen kaneettisi on kaiketi vitsi? On suorastaan surullisen huvittavaa että uskovainen hölmö kirjoittaa näin:"- mutta sehän ei eevokkien menoa tunnut haittaavan,nämä uskossaan väkevät - olemattomia näkevät. " Sallinette nauraa? Varsinkin nyt kun heidän teoriansa on kokenut karmaisevan takaiskun. Kaikki molekyylitason sukulaisuus suhteet pyhkäistiin hetkessä pois evolutionistien omien tutkimusten vuoksi. Menivät ressukat avaamaan DNA:n "Hämmästyttävä DNA- monimutkaisuus paljastui "These results are so astonishing, so shocking, that it is going to take an awful lot more work to untangle what is really going on in cells. And the molecular taxonomists, who have been drawing up evolutionary histories (‘phylogenies’) for everything, are going to have to undo all their years of ‘junk DNA’-based historical reconstructions and wait for the full implications to emerge before they try again. One of the supposedly ‘knock-down’ arguments that humans have a common ancestor with chimpanzees is shared ‘non-functional’ DNA coding. That argument just got thrown out the window.""
Vanhat teoriat jotka perustuivat molekyylibiologialle joutuivat roskakoriin. Siinä meni sen sileän tien molekyylitaksonomit. Eli DNA- molekyyliin perustuvat sukulaissuhteet vedetään vessanpytystä alas. ERV:t menettivät hetkessä merkityksensä. Evolutionistiset kehitysteoriat ovat kokeneet valtavan takaiskun...
Mutta nosta sinä pääsi, vapautuksemme hetki lähenee päivä päivältä.
Siunausta.- Maalaisjärki...
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Varsinkin nyt kun heidän teoriansa on kokenut karmaisevan takaiskun. Kaikki molekyylitason sukulaisuus suhteet pyhkäistiin hetkessä pois evolutionistien omien tutkimusten vuoksi. Menivät ressukat avaamaan DNA:n "Hämmästyttävä DNA- monimutkaisuus paljastui "These results are so astonishing, so shocking, that it is going to take an awful lot more work to untangle what is really going on in cells. And the molecular taxonomists, who have been drawing up evolutionary histories (‘phylogenies’) for everything, are going to have to undo all their years of ‘junk DNA’-based historical reconstructions and wait for the full implications to emerge before they try again. One of the supposedly ‘knock-down’ arguments that humans have a common ancestor with chimpanzees is shared ‘non-functional’ DNA coding. That argument just got thrown out the window.""

Siunausta.Jatka vain samalla linjalla. Yhden saarnaajan mielipide ei tiedettä kaada, mutta yleinen tietoisuus uskovien maailmankuvan järjettömyydestä kyllä vahvistuu.
- Hell und die
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Varsinkin nyt kun heidän teoriansa on kokenut karmaisevan takaiskun. Kaikki molekyylitason sukulaisuus suhteet pyhkäistiin hetkessä pois evolutionistien omien tutkimusten vuoksi. Menivät ressukat avaamaan DNA:n "Hämmästyttävä DNA- monimutkaisuus paljastui "These results are so astonishing, so shocking, that it is going to take an awful lot more work to untangle what is really going on in cells. And the molecular taxonomists, who have been drawing up evolutionary histories (‘phylogenies’) for everything, are going to have to undo all their years of ‘junk DNA’-based historical reconstructions and wait for the full implications to emerge before they try again. One of the supposedly ‘knock-down’ arguments that humans have a common ancestor with chimpanzees is shared ‘non-functional’ DNA coding. That argument just got thrown out the window.""
Vanhat teoriat jotka perustuivat molekyylibiologialle joutuivat roskakoriin. Siinä meni sen sileän tien molekyylitaksonomit. Eli DNA- molekyyliin perustuvat sukulaissuhteet vedetään vessanpytystä alas. ERV:t menettivät hetkessä merkityksensä. Evolutionistiset kehitysteoriat ovat kokeneet valtavan takaiskun...
Mutta nosta sinä pääsi, vapautuksemme hetki lähenee päivä päivältä.
Siunausta.Aivan niin markku,olet palstan hauskin.Kun muistaa että olet hellari niin juttujen hauskuus avautuu ihan todella huippuunsa.
Kertoisitkos vaihteeksi ihmeparannussatuja,ne on parhaita.
Nähdään sitten siellä kadotuksessa:D
- juutas.
Näinhän se on, että nämä sydämmenuskovat typeryyksissään paljastavat uskontojen naivin taikauskoluonteen koko karuudessaan. Vähän fiksummat "uskovaiset" osaavat sumuttaa onttoa oppirakennelmaa näennäisfilosofialla ja tunteisiin vetoavalla kuorrutuksella, mutta nämä yksikertaisemmat lahkolaiset eivät siihen pysty. Niinpä silloin paistaa koko taikauskoon, itsepetokseen ja valheeseen perustuva ydin heti läpi.
Näin suurta tietämättömyyttään ja syvää taikauskoaan esittelevät hihhulit tekevät lahkolleen karhunpalveluksen tuomalla esille, mitkä heidän oppiensa perusteet oikeasti ovat. Tämä puolestaan edistää tieteellisen ja totuuteen pyrkivän maailmankuvan etenemistä.
Eli kiitokset kiihkohihhuleille. Edistätte tieteellistä maailmankuvaa. - Kusti polkee
- Maalaisjärki...
Otsikostasi ja nimimerkistäsi voisi jo päätellä paljon.
-Uskotaan näin kun on aina uskottu ja onko sillä nyt niin väliä mikä on totuus-
Monelle tämä varmasti riittää, mutta toiset haluavat ajatella asioita vähän syvällisemmin. Kukin taaplatkoon tavallaan. Minä kapinoin vain omaa uskoa ainoana totuutena pitäviä vastaan. Kreationismiin uskovan murto-osan koolla ei ole merkitystä, mutta niin kauan kuin tämä murto-osa jatkaa suuren, aiheeseen perehtymättömän enemmistön sumutusyrityksiä, tämä palsta on voimissaan. Kreationismin ja "älykkään suunnittelun" olisi parasta pysyä kiltisti omassa karsinassaan, sillä niistä ei ole mitään vastusta tieteellisen tutkimustiedon höyryjyrälle.
- Makesmi
Olen kressu ja uskovainen, mutta aivan samaa mieltä joka lauseesta. En kuulu itsekkään kirkkoon. Keskustelussa tälläinen on mukavaa, kun huomaa olevansa samaa mieltä vastapuolen(?) kanssa.
- www.eroakirkosta.fi
Minusta kreationismi on sairaus. Toivoittavasti olet kanssani samaa mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047