Neuvos antaa tausta tukea

Ristijärveläisille ja Vuolijokelaisille ryhtymällä itse syömälakkoon ensiviikolla.

29

1430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • farth11

      oletko ihan loppuun asti kuten Ruotsalainen?

      • Neuvoksen pitää ensin tarkemmin sopia Ruotsalaisen Teuvon kanssa millä lailla voimme tehdä yhteistyötämme, tervehtien "Neuvos"


      • farth11
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        Neuvoksen pitää ensin tarkemmin sopia Ruotsalaisen Teuvon kanssa millä lailla voimme tehdä yhteistyötämme, tervehtien "Neuvos"

        sillä saavuteta mitään. Ruotsalaisen tarkoitus on saada päätökset lain sekä periaatteiden mukaiseksi, eli muutosta aivottomien päättäjien päätöksille.


      • farth11 kirjoitti:

        sillä saavuteta mitään. Ruotsalaisen tarkoitus on saada päätökset lain sekä periaatteiden mukaiseksi, eli muutosta aivottomien päättäjien päätöksille.

        kiitos kun selvennit neuvokselle.


    • neuvos antaa

      taustatukea niin pitkään, että loppuu palstalle kirjoittaminen.

      • että neuvoksestakin pääsette aikanaan, sitä päivää ei tarvitse yhtään pelätä, etteikö joskus niin kävisi myös neuvoksen kohdalla, kaikella ystävyydellä teitä kohtaan, jotka jäätte tänne minua muistelemaan, "Rantaneuvos"


    • hinku on

      Kainarin etusivulle?
      Harmittaako kun et älynnyt ekaks?

      • joko oli se Kainuun Sanomain etusivulla tänään se Teuvo Ruotsalainen?


      • kuvassa
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        joko oli se Kainuun Sanomain etusivulla tänään se Teuvo Ruotsalainen?

        ...noh komia oisit ollu siekii, kenet lie oisit ottannu "viikatemieheks" eli esittämmään maakuntahallitusta.
        Taijan minäkii alakaa lakkoon, johan tuo vyötärötä nii kiristääki.


      • kuvassa kirjoitti:

        ...noh komia oisit ollu siekii, kenet lie oisit ottannu "viikatemieheks" eli esittämmään maakuntahallitusta.
        Taijan minäkii alakaa lakkoon, johan tuo vyötärötä nii kiristääki.

        kevennystä ja nyt tuli siihen hyvä tilaisuus, jonka tulen mieli hyvin käyttämään hyvän asian puolesta, jonka aloitti Teuvo Ruotsalainen, tervehtien "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmelta.


    • ei lakkolainen

      Neuvos, muista syödä välillä niin jaksat paremmin taistella!

      • syömälakossa jo kolme kertaa olen ilmaisut yhteiskunnallisia epäkohtia syömälakolla.


      • farth11
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        syömälakossa jo kolme kertaa olen ilmaisut yhteiskunnallisia epäkohtia syömälakolla.

        vai lopetitko iltapäivällä, aamulla aloitetun lakon kannattamattomana.


      • farth11 kirjoitti:

        vai lopetitko iltapäivällä, aamulla aloitetun lakon kannattamattomana.

        aloittamisesta, sain ainakin mielipiteeni julki kun se oli valtakunnallinen uutinen, ja tempaukseni oli juuri vaalien alla sain paljon ääniä Eu vaaleissa 1995, etkö muka muista, ystävällisin terveisin monessa mukana ollut "Rantaneuvos" Suomussalmelta.


      • farth11
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        aloittamisesta, sain ainakin mielipiteeni julki kun se oli valtakunnallinen uutinen, ja tempaukseni oli juuri vaalien alla sain paljon ääniä Eu vaaleissa 1995, etkö muka muista, ystävällisin terveisin monessa mukana ollut "Rantaneuvos" Suomussalmelta.

        Ilmatieteenlaitoskin uutisoi 1995 suomussalmen ilmaston parantuneen. Ihmiselle haitalliset suolistokaasu pitoisuudet oli merkittävästi vähentyneet suomussalmen yllä. Tutkija veikko ainali, lempinimeltään anaali peikko ilmatieteenlaitokselta, kertoi epätavallisesta ilmiöstä pitäen sitä kuitenkin merkittävänä ilmastonmuutoksen kannalta.


    • Kurjuuden kuningas

      Mikäpä se on nälkälakkoon ruvetessa miehellä, jolla on jo ruumisarkkupantentti takataskussa ja Härkökankaalla valmis hautakivikin.

      Se vaan on surkuhupaisaa tässä, ettei muutaman lakkolaisen kuukahtaminenkaan saa rahavirtoja käännetyksi eikä muuttovirtaa hillityksi.
      Tilanne on nyt kertakaikkiaan se, että lankkuja naulataan "kannattamattomien" talojen ikkunoihin. Mahoton vollotus kun pitää käydä peräti 40 km:n päässä asioilla.
      Kyllä siinä pitäisi jo itsekunkin peiliin katsoa ja kysellä että mitenkä näin on päässyt käymään. Aina on maristu että kunnan pitää sitä ja kunnan pitää tätä. No, rahaa on kylvetty sinne sun tänne ja tässä tulos.
      Perusasiat ensin kuntoon: yhteiskunta tarjoaa asukkaille perusedellytykset ja ihmiset hankkivat verotuloja siihen malliin että näitä perushommeleita voidaan ylipäätään tarjota. Nyt tilanne on se että yhteiskunta kustantaa yhä suuremman osan esim. yrityksien toimitiloista ja maksaa tukiaisia ym. maksuja jotka ovat sitten pois niistä perustoiminnoista.

      • rexrenki

        Voehan kurjuutta tässä ajassa.


      • rexrenki kirjoitti:

        Voehan kurjuutta tässä ajassa.

        kurjuuden malli esimerkkinä, minä antaisi ihan ilmaiseksi tämän Kainuun mallin jos joku vain sen ottaisi, terveisin kurjuudesta on päästävä pois, kirjoitti teille aivan itse "Neuvos"


      • ja jos uskot niin perustele niin hyvin ja minkä vuoksi, "Neuvos"


      • Kurjuuden kuningas
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        ja jos uskot niin perustele niin hyvin ja minkä vuoksi, "Neuvos"

        Silloin kun kansalaistoiminta rupeaa ohjaamaan demokraattisilla vaaleilla valittua hallintokoneistoa, on lähellä luisuminen anarkiaan ja on vaarana yhteiskuntarauhan järkkyminen. Tällöin yleensä käyn niin että niillä joilla on paljon "hyvää" käyttävät häikäilemättä keinoja (sekasorron hyväksikäyttö) omien pyrkimyksiensä ajamiseen.

        Sitä en kiistä, etteikö Kainuun hallintokokeilussa olisi "häikkää", ehkäpä paljonkin, ja ehkäpä syömälakko saa asioita kääntymään positiiviseeen suuntaan. Mutta varmaa on myöskin se että palveluja on PAKKO nykyisestä keskittää. Ei tarvinne neuvoksellekaan rautalangasta ruveta vääntämään miksi. Sikäli mikäli olet seurannut vähääkään talousasioita


      • Kurjuuden kuningas kirjoitti:

        Silloin kun kansalaistoiminta rupeaa ohjaamaan demokraattisilla vaaleilla valittua hallintokoneistoa, on lähellä luisuminen anarkiaan ja on vaarana yhteiskuntarauhan järkkyminen. Tällöin yleensä käyn niin että niillä joilla on paljon "hyvää" käyttävät häikäilemättä keinoja (sekasorron hyväksikäyttö) omien pyrkimyksiensä ajamiseen.

        Sitä en kiistä, etteikö Kainuun hallintokokeilussa olisi "häikkää", ehkäpä paljonkin, ja ehkäpä syömälakko saa asioita kääntymään positiiviseeen suuntaan. Mutta varmaa on myöskin se että palveluja on PAKKO nykyisestä keskittää. Ei tarvinne neuvoksellekaan rautalangasta ruveta vääntämään miksi. Sikäli mikäli olet seurannut vähääkään talousasioita

        tarvittaessa kansalaisilla on oikeus puolustaa äärimäisissä tapauksissa omaa turvallisuuttaan jos se on uhattuna ulkopäin ja vastuun kantajia ei ole.
        Sitova kansanäänestys olisi nyt ehdottomasti paikallaan ja ainut oikein ratkaisu kun Kainuun malli ei toimi maakuntalaisten hyväksi, tervehtien "Neuvos"


    • telkkarissa

      tänäiltana SuomiExpressissä jututtamassa Tuomo Pääkköstä.
      Toimittaja vertaa kainuulaisten virkamiesten ja kansan välejä Pohjois Koreaan.

      • minä katson ilman muuta tuon ohjelman, terveisin "Neuvos"


    • keltään? täällä neuvos tiedustelee.

    • pääset lehteen

      Mene sinäkin sitten mielenosoitus kyltti kädessä Kajaanin kaupungintalon eteen niin etköhän ylitä uutiskynnyksen.

      • eeron pirtana

        yllytä ketään nälkälakkoihin menee nämä hävätkin kaupat konkurssii,jos kaikki olisi syömätä viikko kaupalla.


      • juttusille, eiköhän se menisi paremmin perille, kunhan ensin rupeatte minulle tausta piruksi, sinne mennessä pitää olla pirunsarvet päässä, ennen kuin mitään valmista alkaa syntyä, "Neuvos"


      • eeron pirtana kirjoitti:

        yllytä ketään nälkälakkoihin menee nämä hävätkin kaupat konkurssii,jos kaikki olisi syömätä viikko kaupalla.

        hyvinkin aiheellinen toimen pide, juuri olla vähemmällä ravinnolla, kuinka suuri ongelma maassamme on liikalihat ympärillämme ja siitä tulevat kustannukset yhteiskunnalle, neuvoa antanut neuvos, jolta löytyy ylimääräistä ihraa sellaiset 10 - 15 kiloa ennen kuin puhutaan neuvoksen kuuluvasta ihanne painosta, tervehtien "Rantaneuvos Eero Antero Seppänen.


      • puhaltaa yhteenhiileen niin ei sitä mitään näkyvääkään saada aikaiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe