Symboliikan taakse piiloutuminen

Männä viikolla tv:ssä esitetyssä lyhyessä dokkarissa jehovantodistaja kertoi raamatunpaikan, jossa kerrotaan 144 000:n koostuvan heistä, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa – olevan vertauskuvallinen. Ja siksi 144 000:ssa on myös naisia. Minua kovasti kiinnostaisi saada lukea perustelut kyseisen paikan vertauskuvallisuudelle. Osaisikohan joku auttaa minua tässä ongelmassani?

9

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkiin muutoksiin

      Yksi selitys lienee että "naisella" tarkoitetaan muuta uskontoa kuin jehovantodistajuus.

      Tässähän on kysymyksiä montakin.

      Ensinnäkin taivaspaikkojen lukumäärän rajoitus keksittiin lahkoon aika myöhään, esim. maailmanloppuja oli jo sitä ennen ollut ainakin parisen kappaletta, taivaspaikat olivat sitä ennen olleet kaikille avoinna, ne olivat täyttyneetkin, niin että kenellekään uskonto ei myöntänyt enää mahdollisuutta toivoa taivaaseen pääsyä.

      Tuo että millä perusteilla tämä oppi omaksuttiin lahkoon, ja millä perusteilla poistettiin ennen sitä korvanneet opit, ja mitkä olivat olleet perustelut niiden aikaisempien oppien hyväksyttävyydelle.

      Ja jos "nainen" tarkoittaa muuta uskontoa kuin jehovantodistajuus, niin mitä jehovantodistajuuden muotoa siinä tarkoitetaan, miksei myös emolahkon raamatuntutkijoiden uskontomuotoa, jonka siis Russell perusti ja joka on vielä olemassaoleva uskonto, ryhmän yhteystiedotkin löytyvät sivulta http://www.jttuki.info

      Kysymyksiä on varmasti muitakin, mutta otetaan vaatimattomasti näin aloituksena.

      Vertauskuvallisuuden kysymys on hyvä, kuka kertoo ?

    • .......

      Kysymys on pelastuvien joukosta jotka eivät ole tahranneet itseään “naisen kanssa.” “Nainen” kuvaa tässä totuudesta luopunutta seurakuntaa.

      Ilmestyskirjan suuri babylon eli väärä uskonto kuvataan naisena. He eivät siis ole olleet tekemisissä tämän "naisen" kanssa.

      En tiedä onko tämä JT tulkinta, mutta itse ajattelen näin. Käsittääkseni myös hellarit ja adventistit pitävät asiaa vertauskuvallisena. Joten oletan että selvät perustelut raamatusta asialle löytyvät, kerran monet ajattelevat samalla tavalla.

      • >>Kysymys on pelastuvien joukosta jotka eivät ole tahranneet itseään “naisen kanssa.” “Nainen” kuvaa tässä totuudesta luopunutta seurakuntaa.

        Ilmestyskirjan suuri babylon eli väärä uskonto kuvataan naisena. He eivät siis ole olleet tekemisissä tämän "naisen" kanssa.

      • t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Kysymys on pelastuvien joukosta jotka eivät ole tahranneet itseään “naisen kanssa.” “Nainen” kuvaa tässä totuudesta luopunutta seurakuntaa.

        Ilmestyskirjan suuri babylon eli väärä uskonto kuvataan naisena. He eivät siis ole olleet tekemisissä tämän "naisen" kanssa.

        "Voiko tämän tulkinnan perustella jollakin raamatunpaikalla, vai onko se pelkästään mielivaltainen tulkinta?"

        Tuo tulkinta lienee ns. omaa valoa, sillä UMK:n käännöksen mukaan kyse on selvästi naisista eikä naisesta. Tämä ilmenee myös kreikankielisestä tekstistä, jossa ei myöskään ole määräävää artikkelia, jonka odottaisi löytyvän mikäli kyse olisi ollut tietystä naisesta.

        Miksei sitä olisi kirjoitettu vertauskuvallisesti? Eiköhän koko maininta 12 * 12000 ole vertauskuvallinen.

      • Helmisen_Viljo kirjoitti:

        >>Miksei sitä olisi kirjoitettu vertauskuvallisesti? Eiköhän koko maininta 12 * 12000 ole vertauskuvallinen.

        Niin no. Mutta koska todistajat sitä kirjaimellisena pitävät, niin raamatunpaikan 'osavertauskuvallisuus' on jo aika mainiota huumoria. Siksi olisi mukava kuulla kuinka asia seli selitellään.

      • vio-letti
        Helmisen_Viljo kirjoitti:

        "Voiko tämän tulkinnan perustella jollakin raamatunpaikalla, vai onko se pelkästään mielivaltainen tulkinta?"

        Tuo tulkinta lienee ns. omaa valoa, sillä UMK:n käännöksen mukaan kyse on selvästi naisista eikä naisesta. Tämä ilmenee myös kreikankielisestä tekstistä, jossa ei myöskään ole määräävää artikkelia, jonka odottaisi löytyvän mikäli kyse olisi ollut tietystä naisesta.

        Miksei sitä olisi kirjoitettu vertauskuvallisesti? Eiköhän koko maininta 12 * 12000 ole vertauskuvallinen.

        >>> kyse on selvästi naisista eikä naisesta

    • Markku_Meilo

      Kyse on puhtaasti siitä, että kaikkia ei esimerkiksi vaivaa lainkaan:

      Että kahden kuvaannollisen luvun matemaattinen tulo on kirjaimellinen.

      Että tuon opetuksen lukumäärä on täyttynyt useammankin kerran jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla.

      Että tuosta joukosta hengissä olevat eivät lainkaan täytä opetusvelvollisuuttaan (naisiltahan tuon velvollisuuden täyttäminen on kielletty).

      Että reilu vuosisata sitten tuo (144000) joukko oli luonnollisia israelilaisia menossa Palestiinaan (ja pienen joukon kooksi arveltiin noin miljoona).

      Että tuon joukon kerrottiin aluksi täyttyneen 1931, sitten 1935 ja nyt se ei olekaan vielä täyttynyt.

      • >>Kyse on puhtaasti siitä, että kaikkia ei esimerkiksi vaivaa lainkaan: ...

        Sen lisäksi isohko joukko todistajia ei ole perehtynyt asiaan pätkän vertaa. Pääasia että nyökytykseen tarkoitettu vieteri päässä toimii, mikäli asiasta keskustellaan.

      • Markku_Meilo
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Kyse on puhtaasti siitä, että kaikkia ei esimerkiksi vaivaa lainkaan: ...

        Sen lisäksi isohko joukko todistajia ei ole perehtynyt asiaan pätkän vertaa. Pääasia että nyökytykseen tarkoitettu vieteri päässä toimii, mikäli asiasta keskustellaan.

        >>Sen lisäksi isohko joukko todistajia ei ole perehtynyt asiaan pätkän vertaa. Pääasia että nyökytykseen tarkoitettu vieteri päässä toimii, mikäli asiasta keskustellaan.

        Mikäli lainkaan oikein muistan, niin minulle esitettiin nuorena, että kyseisellä joukolla on omaan perusteelliseen henkilökohtaiseen tutkimiseen ja tietoon perustuva usko niihin asioihin, joista he puhuvat. Lisäksi he kykenevät perustelemaan kaikki esittämänsä asiat Raamatulla, sehän on havaittu tuon 1914-opetuksenkin kohdalla varsin runsaasta vastaustulvasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe