Tänään työpaikalla mietittiin tyttöjen kanssa, mitä piristystä keksittäis alkavaan kaamokseen.
Noh.. perinteinen saunailta ajateltiin järjestää.
Ehdotin sit että lähdettäiskö käymään ennustajalla.
Viisi oli innokasta lähtijää, mutta kolme sanoi ettei uskalla, jos heille luvattais jotain pahaa :=))
Mä olen käynyt kerran eläissäni ennustajalla n. 15 vuotta sitten.
Ennustaja sanoi, että mulla on tyttö ja poika.. eli heti meni väärin. Sitten kertoi että mieheni lähtee saksaan töihin, josta olin ihan riemuissani.
Mutta ei ole vielä lähtenyt, eikä varmaan ehdikään. Eläkeikähän se jo lähestyy :=))
Onko kukaan käynyt ennustajalla, ja jos on, onko ennustukset käyneet toteen?
Mä en niihin ennustuksiin usko, mutta olis ihan jänskä käydä. :=))
Joskus, kun ollaan naisporukalla jossain reissussa, joku ennustaa korteista kaikille, kun ollaan lähdössä illanviettoon, millanen ilta kenelläkin on tiedossa. Siinä jokainen posket hehkuen odottaa mitä kortit näyttää :=)))
Voi olla että olette tätä aihetta joskus käsitelleet, mutta jos kerrattais :=))
Onko muilla mitään hyviä ideoita piristää pimeää syksyä?
Piristystä kaamokseen
73
2151
Vastaukset
- Jamnapur
suurin osa niistä on puoskareita ja pelottaa, että alkaa elämään sit sen mukaan mitä on sanottu...
Alitajunta on kummalline vekotin, se muistaa vaik ei itse muistakaan...saattaa alkaa ohjaileeen elämää ;))
Harmaata on, mut eisehaittaa, harmaastakin voi nauttia...ne sumut ja tippuvat lehdet, ne näkee vain kerran vuodessa.
Tänään oli varisparvet ilmassa, nekin kait suurin osa lähtee etelään ;))
Vuosi käärii itseäänpakettiin, hurraa sille ;)))
Sytytetään pari kynttilää ja juodaan muutama olut, laitetaan sauna lämpenee ja katsellan kun sade vihmoo ruutuun, ihmetellään luontoa ;)))- Yxitypy
sitä nautintoa parhaimmillaan.
On kaamoksessa ja talvessa hyvätkin puolensa.
Vielä lisäisin takkatulen, jolla sellanen on :=))
Tiedätkö että minäkin aloin elää sen ennustajan mukaan. Aina kun suutuin miehelleni, sanoin että milloin oikein lähdet sinne Saksaan :=)) - Jamnapur
Yxitypy kirjoitti:
sitä nautintoa parhaimmillaan.
On kaamoksessa ja talvessa hyvätkin puolensa.
Vielä lisäisin takkatulen, jolla sellanen on :=))
Tiedätkö että minäkin aloin elää sen ennustajan mukaan. Aina kun suutuin miehelleni, sanoin että milloin oikein lähdet sinne Saksaan :=))minul on alitajunta/intuitio niin vahva, etten tosiaan uskalla ottaa tuollaisia vaikutteita vastaan ;))
Jos niissä on muka jotain järkee mun alitajunnan mielestä, niin mukaan mennään ;))
miesparka...mut OLISHAN se toisaalta voinut lähtee Saksaan ;)) Vai mitä ;))
- JudgeCooper
Ennustan pitkän tumman miehen astuvan elämääsi. Jos siis ei ole jo. Tämä mies ei ole minkään palstan sefu. Nehän ovat lyhyitä ja muutoinkin hikisiä. Jos edes miehiä. Erotuksena tähän uljaaseen.
- Yxitypy
nyt tollasta ennustat. Mullahan on jo sellanen mies. Pitkä (186cm) ja tumma.
Vaihtelu piristäs :=))
En kyllä tiedä palstan sefujen kokoa :=))
Mulle sanottiin,et tulee suruviesti.Hän ei kuulemma ole ihan sukua,mutta asia on kuitenkin huomioitava.No ei mennyt kuin muutama kuukausi ja siskonmies kuoli...Tämä piti siis paikkansa..
- Yxitypy
sittenkään mennä. Tuollaisia ennustuksia en haluais kuulla :=((
Et varmaan enää toista kertaa ennustajalle halua mennä? Yxitypy kirjoitti:
sittenkään mennä. Tuollaisia ennustuksia en haluais kuulla :=((
Et varmaan enää toista kertaa ennustajalle halua mennä?mua mitenkään pelottanu..Olin vaan tosi hämmästynyt ku se piti paikkansa..:) Ja mä olisin kyllä valmis menemään uudestaan vaikka heti..
- Yxitypy
mii-su kirjoitti:
mua mitenkään pelottanu..Olin vaan tosi hämmästynyt ku se piti paikkansa..:) Ja mä olisin kyllä valmis menemään uudestaan vaikka heti..
Mitäs pelottavaa siinä on. Saattoi olla sattumakin tuossa sun tapauksessa.
Jos sittenkin menisin.. vai menisinkö.. menen varppina :=)) Yxitypy kirjoitti:
Mitäs pelottavaa siinä on. Saattoi olla sattumakin tuossa sun tapauksessa.
Jos sittenkin menisin.. vai menisinkö.. menen varppina :=))tiiä mitä mukavaa on edessäsi..:)
- Synnove.Pullo
ihan ite kun enää kehtaa linkittää.
Tämä ei ole omaa tietoani vaan lainattua. Olen kylläkin iki-samaa-mieltä kirjoittajan kanssa.
Lyhennelmä ja lainaus netissä julkaistusta artikkelista:
*Ovatko taikauskoiset kansalaiset juuttuneet älyllisessä kehityksessään pikkulapsen tasolle? -Eivät ole, vastaa Lindeman. Meillä kaikilla on kaksi tapaa käsitellä tietoa. Toinen on intuitiivnen, ei-kielellinen ja lähes tiedostamaton.....toinen on analyyttinen, koulutuksen valmentava, järkeilevä.....Taikauskoisilla ihmisillä on taipumus nojata voimakkaammin intuitiiviseen puoleen. Mistä tällainen taipumus johtuu, ei tiedetä vielä lainkaan.....Ei ole mahdotonta, että taipumus intuitiiviseen ajatteluun on periytyvää..........
Mitäpä jos taikauskoinen kansanosa onkin oikeassa, isoksi kasvaneen lapsen ydintieto virheellisine käsityksineen elottoman ja elollisen perusominaisuudeksista on toinen kuin suurin osa kansasta luulee tietävänsä.........Löytyykö historiasta todiste, että yliluonnollisena pidetty onkin osoittautunut tieteellisesti todeksi? Ei löydy......Tiedon täydentyminen ei ole koskaan vienyt kohti yliluonnollista vaan siitä poispäin.*
Nii et haluisitteks te että ennustan teille?- Synnove.Pullo
testi; kirjoitti:
http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema
Testimaa.com - Kuolema-testiTuon mukaan elän 84-vuotiaaksi.
Ylen elämä-pelissä testin mukaan vain 74-vuotiaaksi.
Molemmissa ennusteissa on mielestäni aivan liikaa. Minä jaksa nuin kauan täällä keikkua. - Jamnapur
Synnove.Pullo kirjoitti:
Tuon mukaan elän 84-vuotiaaksi.
Ylen elämä-pelissä testin mukaan vain 74-vuotiaaksi.
Molemmissa ennusteissa on mielestäni aivan liikaa. Minä jaksa nuin kauan täällä keikkua.miltei 100-vuotiaaks, en minäkään halua niin kauan elää...
- Synnove.Pullo
Jamnapur kirjoitti:
miltei 100-vuotiaaks, en minäkään halua niin kauan elää...
elämää kun juo paljon alkkoholia, makaa soffalla ja polttaa paljon tupakkia. Stressin hankkiminen on myös hyvä keino.
Stressi minulta kun - pahus vieköön - puuttuu niin noilla keinoin joutuu keikkumaan 74-vuotiaaksi.
Toisaalta vietän suurimman osan ajastani kotona ja kotihan on kaikkein tapaturma-alttein paikka. Toivoa on! - Synnove.Pullo
Synnove.Pullo kirjoitti:
elämää kun juo paljon alkkoholia, makaa soffalla ja polttaa paljon tupakkia. Stressin hankkiminen on myös hyvä keino.
Stressi minulta kun - pahus vieköön - puuttuu niin noilla keinoin joutuu keikkumaan 74-vuotiaaksi.
Toisaalta vietän suurimman osan ajastani kotona ja kotihan on kaikkein tapaturma-alttein paikka. Toivoa on!nopeutta kuolemaa eikä elämää. Toisaalta elämä kuluu nopeammin kun puolestakaan ei muista mittään.
testi; kirjoitti:
http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema
Testimaa.com - Kuolema-testiihan selvästi..En mä mitenkää voi elää vielä 40vuotta..Sehän on ikuisuus..Kupsahdan siis 82vuotiaana.......Tai no,eihän tuo paljon ollutkaan..:))
- Englanissa;
mii-su kirjoitti:
ihan selvästi..En mä mitenkää voi elää vielä 40vuotta..Sehän on ikuisuus..Kupsahdan siis 82vuotiaana.......Tai no,eihän tuo paljon ollutkaan..:))
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200710266770605_ul.shtml
Iltalehti.fi | Ulkomaat | 26.10.2007 | Seksi polkupyörän kanssa johti syytteeseen - Yxitypy
tunnustaa, että olen vähän taikauskoinen... mutta vain vähän :=))
Jäänyt lapsuudesta mieleen seuraavanlainen tapaus:
Äitini, joka on aina ollut taikauskoinen sanoi kerran, että meidän saunan katolla on nauranut harakka koko päivän. Se tietää pahaa.
Seuraavana päivänä tuli suruviesti, että hänen veljensä vuoden vanha tytär oli pudonnut parisängyn väliin ja tukehtunut :=((
Nyt Synnove. Ennustas ainakin mulle :=)) - Synnove.Pullo
Yxitypy kirjoitti:
tunnustaa, että olen vähän taikauskoinen... mutta vain vähän :=))
Jäänyt lapsuudesta mieleen seuraavanlainen tapaus:
Äitini, joka on aina ollut taikauskoinen sanoi kerran, että meidän saunan katolla on nauranut harakka koko päivän. Se tietää pahaa.
Seuraavana päivänä tuli suruviesti, että hänen veljensä vuoden vanha tytär oli pudonnut parisängyn väliin ja tukehtunut :=((
Nyt Synnove. Ennustas ainakin mulle :=))ja historiaasi jonkin verran tuntien voin pelkästään käsialasi perusteella sanoa että.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
jos vappuna on lunta katollasi niin melko todennäköisesti sitä on silloin myös maassa. - Jamnapur
Synnove.Pullo kirjoitti:
elämää kun juo paljon alkkoholia, makaa soffalla ja polttaa paljon tupakkia. Stressin hankkiminen on myös hyvä keino.
Stressi minulta kun - pahus vieköön - puuttuu niin noilla keinoin joutuu keikkumaan 74-vuotiaaksi.
Toisaalta vietän suurimman osan ajastani kotona ja kotihan on kaikkein tapaturma-alttein paikka. Toivoa on!en millään haluasi alkaa taas polttan tupakkia.
Kun nään painajaisia siitä et on aski taskussa ja mietin et enkai mä vaan ole taas alkanu...kun en halua..
Mut rietasta elämää voin kyllä sit viettää...ihan täysin rinnoin ;)) - Synnove.Pullo
testi; kirjoitti:
http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema
Testimaa.com - Kuolema-testiTämä on hauska http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/
- Yxitypy
Synnove.Pullo kirjoitti:
ja historiaasi jonkin verran tuntien voin pelkästään käsialasi perusteella sanoa että.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
jos vappuna on lunta katollasi niin melko todennäköisesti sitä on silloin myös maassa.Että piti sitten jymäyttää.
Minä kun niin jännityksellä aloin lukemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ettäs kehtaat :=(( - Synnove.Pullo
Yxitypy kirjoitti:
Että piti sitten jymäyttää.
Minä kun niin jännityksellä aloin lukemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ettäs kehtaat :=((johdat kuitenkin, mutta nyt vain 6-1.
Ne häät, ne häät. Ihan heti en niitä unohda :)))) - Yxitypy
Synnove.Pullo kirjoitti:
johdat kuitenkin, mutta nyt vain 6-1.
Ne häät, ne häät. Ihan heti en niitä unohda :))))No jos tasoittettais 6-6 teen :=))
Tarjoat mulle yhden punkkulasillisen, niin on tasapeli.
Eihän sitä tiedä milloin toiset häät on vielä tulossa jonkun kollin kans :=))) - Synnove.Pullo
Yxitypy kirjoitti:
No jos tasoittettais 6-6 teen :=))
Tarjoat mulle yhden punkkulasillisen, niin on tasapeli.
Eihän sitä tiedä milloin toiset häät on vielä tulossa jonkun kollin kans :=)))Sinähän et tietenkään voi tietää - kun tuolla kaivattiin sitä Originaalia eli laiffin alkuperäisasukasta - missähän hän lienee?
- Yxitypy
Synnove.Pullo kirjoitti:
Sinähän et tietenkään voi tietää - kun tuolla kaivattiin sitä Originaalia eli laiffin alkuperäisasukasta - missähän hän lienee?
mää voi tietää, kun en ees muista mittään... mää en tiedä mittään :=))
Kukas se on? Psst.. Kuiskaa mulle korvaan ihan hiljaa :=)) - Synnove.Pullo
Yxitypy kirjoitti:
mää voi tietää, kun en ees muista mittään... mää en tiedä mittään :=))
Kukas se on? Psst.. Kuiskaa mulle korvaan ihan hiljaa :=))mielikuvitkseni tuote. Tai siis se, että hetkittäin kuvittelin että hän on sinulle jotenkin tuttu.
Koitan kaivaa arkistoja. - Synnove.Pullo
Synnove.Pullo kirjoitti:
mielikuvitkseni tuote. Tai siis se, että hetkittäin kuvittelin että hän on sinulle jotenkin tuttu.
Koitan kaivaa arkistoja.ja naurattaa vieläkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=4500000000001279&posting=22000000022014356 - tästä lähin harmitta
testi; kirjoitti:
http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema
Testimaa.com - Kuolema-testikävellä päin punaisia, ajaa ilman käsiä, hypätä sillalta, tappaa ja murhata, hypätä ilman laskuvarjoa, enkä silti kuolis ennen seitskyt ikävuottani. Kiva tietää.
- Yxitypy
Synnove.Pullo kirjoitti:
ja naurattaa vieläkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=4500000000001279&posting=22000000022014356Melkein kyynelkarpalo nousi silmääni, kun tuon luin.
Tosi hyvin kirjoitettu.
Kirjoituksessa oli jotain syvällistä.
En "tunne" tätä nikkiä. Vieläkö kirjoittaa palstalle? - Yxitypy
Synnove.Pullo kirjoitti:
mielikuvitkseni tuote. Tai siis se, että hetkittäin kuvittelin että hän on sinulle jotenkin tuttu.
Koitan kaivaa arkistoja.tuttu, vaikka olisin halunnut "tuntea" kirjoittajan paremmin. Eka kertaa näin koko nikin :=))
- Synnove.Pullo
Yxitypy kirjoitti:
Melkein kyynelkarpalo nousi silmääni, kun tuon luin.
Tosi hyvin kirjoitettu.
Kirjoituksessa oli jotain syvällistä.
En "tunne" tätä nikkiä. Vieläkö kirjoittaa palstalle?Luulin häntä sinuksi.
- ei naurata
Synnove.Pullo kirjoitti:
ja naurattaa vieläkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=4500000000001279&posting=22000000022014356naura. On omat omaiset yhtä tai kahta lukuunottamatta kaikki kuolleet. Joulu on minulle surun aikaa, kaikki he kuolivat joulun alla. Mutta naura sinä vaan...
- Yxitypy
Synnove.Pullo kirjoitti:
Luulin häntä sinuksi.
hän, mutta kun luin tuon tekstin, tunsin jotain hengenheimolaisuutta :=))
Eli se olisin voinut olla minä :=)) - Synnove.Pullo
ei naurata kirjoitti:
naura. On omat omaiset yhtä tai kahta lukuunottamatta kaikki kuolleet. Joulu on minulle surun aikaa, kaikki he kuolivat joulun alla. Mutta naura sinä vaan...
Oma äitini on viety jouluaattona sairaalaan jonne hän kuoli.
Se ei estä minua iloitsemasta elämästä ja huumorista. - kenties
Synnove.Pullo kirjoitti:
Oma äitini on viety jouluaattona sairaalaan jonne hän kuoli.
Se ei estä minua iloitsemasta elämästä ja huumorista.hänen perinnöstäänkään. Kylläpä olet kylmä ihminen! Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
- Synnove.Pullo
kenties kirjoitti:
hänen perinnöstäänkään. Kylläpä olet kylmä ihminen! Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
tuolla Minä-joku-joku:n ketjussa. Enkä millään saanut aloittajaa riitaantumaan.
Hänellä ei tainut sittenkään olla nappejani tiedossa.
Ei muuten sinullakaan ole. - mielipiteeni
Synnove.Pullo kirjoitti:
tuolla Minä-joku-joku:n ketjussa. Enkä millään saanut aloittajaa riitaantumaan.
Hänellä ei tainut sittenkään olla nappejani tiedossa.
Ei muuten sinullakaan ole.on ja pysyy. Riidanhaastajaksi olen sinut jo aikaa sitten noteerannut, se ei siis mitään uutta taivaan alla.
- Synnove.Pullo
mielipiteeni kirjoitti:
on ja pysyy. Riidanhaastajaksi olen sinut jo aikaa sitten noteerannut, se ei siis mitään uutta taivaan alla.
Olemme siis molemmat samaa mieltä.
- Yxitypy
mielipiteeni kirjoitti:
on ja pysyy. Riidanhaastajaksi olen sinut jo aikaa sitten noteerannut, se ei siis mitään uutta taivaan alla.
Synnove on kyllä viimeinen, joka riitaa haastaa.
Et ehkä tunne hänen huumoriaan, ja käsität väärin :=(( - ruikuti ruikuti
Yxitypy kirjoitti:
Synnove on kyllä viimeinen, joka riitaa haastaa.
Et ehkä tunne hänen huumoriaan, ja käsität väärin :=((vastauksensa viestiini, ei oikein huumorilta vaikuttanut. Minäkö tyhmä?
- Yxitypy
ruikuti ruikuti kirjoitti:
vastauksensa viestiini, ei oikein huumorilta vaikuttanut. Minäkö tyhmä?
sinua tyhmäksi, enkä sano sellaista muiilekaan, mutta jokaisella meillä tähän ikään ehtineitä on ollut varmaan ollut suruja.
Mutta.. elämä jatkuu.
Laulaa: Eivät ne surut suremalla lopu, on laulu ja tanssi tärekeämpää :=)) - tuskin sinullekkaan
Yxitypy kirjoitti:
Synnove on kyllä viimeinen, joka riitaa haastaa.
Et ehkä tunne hänen huumoriaan, ja käsität väärin :=((tulisi mieleen alkaa täällä nälviä toisen surusta?
- Synnove.Pullo
tuskin sinullekkaan kirjoitti:
tulisi mieleen alkaa täällä nälviä toisen surusta?
kiukuttele, kiukuttele minulle.
- yxitypy evk
tuskin sinullekkaan kirjoitti:
tulisi mieleen alkaa täällä nälviä toisen surusta?
Synnove varmaan sun surulle nälvinyt.
Ehkä otit liian vakavasti hänen kommenttinsa, josta päättelen, ettet ole omasta surustasi päässyt.
Mutta.. aika parantaa haavat.
Hyvää yötä sinulle :=)) - että.
Yxitypy kirjoitti:
Synnove on kyllä viimeinen, joka riitaa haastaa.
Et ehkä tunne hänen huumoriaan, ja käsität väärin :=((kannattas miettiä mitä näppiksiltään päästelee, enkä usko etteikö olisi tarkoittanut, kylmä nainen, selkeesti. Onneksi en ole hänen lapsensa. Ties vaikka jättäis ojaan paleltumaan?
- meinaa löytää
että. kirjoitti:
kannattas miettiä mitä näppiksiltään päästelee, enkä usko etteikö olisi tarkoittanut, kylmä nainen, selkeesti. Onneksi en ole hänen lapsensa. Ties vaikka jättäis ojaan paleltumaan?
riitapukaria ittelles? en määkään viitti nyt alkaa, mieluummin meen nukkumaan, hyviä unia sullekkin :))
- mayanna
Yxitypy kirjoitti:
tunnustaa, että olen vähän taikauskoinen... mutta vain vähän :=))
Jäänyt lapsuudesta mieleen seuraavanlainen tapaus:
Äitini, joka on aina ollut taikauskoinen sanoi kerran, että meidän saunan katolla on nauranut harakka koko päivän. Se tietää pahaa.
Seuraavana päivänä tuli suruviesti, että hänen veljensä vuoden vanha tytär oli pudonnut parisängyn väliin ja tukehtunut :=((
Nyt Synnove. Ennustas ainakin mulle :=))tätä keskustelunpätkää, mut tähän on pakko kommentoida.
Harakka on minulle ollut toisenlainen lintu. Kun odotin esikoistani, harakkapariskunta pesi talomme läheisyydessä. Herättivät minut joka yö neljän aikaan pomppimalla peltikatollamme. Saivat pikkuharakan.
Kun tuli synnytkyksen aika, huoneeni ulkopuolella istui kaksi harakkaa ikkunalaudalla. Kaikki meni hyvin ja tyttö syntyi terveenä.
Muutaman vuoden kuluttua tyttäreni löysi sulan, harakan sulan, ja halusi sen lähetettäväksi eräälle ystävällemme, jolla on intiaaniverta. Tiesihän tyttö, että intiaanit ja sulat liittyvät jotenkin yhteen. Hän sai valtavasti kiitoksia, ja kuulimme, että jollekin intiaaniheimolle harakka on aivan erityinen lintu, se liittyy maailman syntyyn/luomiseen.
--
Varmaan kaameinta, mitä voi sattua, on että oma pieni lapsi kuolee :(
Tuossa jokin aika sitten äitini soitti minulle hätääntyneenä, että onko kaikki kunnossa, kun hän 'tiesi', että jotain on vialla. Meillä kaikki oli ok, mutta puolen tunnin päästä hän sai tiedon iäkkään sukulaisemme sairaalaan joutumisesta sekä keskosena syntyneen serkkuni kuolemasta :( - yxitypy evk
mayanna kirjoitti:
tätä keskustelunpätkää, mut tähän on pakko kommentoida.
Harakka on minulle ollut toisenlainen lintu. Kun odotin esikoistani, harakkapariskunta pesi talomme läheisyydessä. Herättivät minut joka yö neljän aikaan pomppimalla peltikatollamme. Saivat pikkuharakan.
Kun tuli synnytkyksen aika, huoneeni ulkopuolella istui kaksi harakkaa ikkunalaudalla. Kaikki meni hyvin ja tyttö syntyi terveenä.
Muutaman vuoden kuluttua tyttäreni löysi sulan, harakan sulan, ja halusi sen lähetettäväksi eräälle ystävällemme, jolla on intiaaniverta. Tiesihän tyttö, että intiaanit ja sulat liittyvät jotenkin yhteen. Hän sai valtavasti kiitoksia, ja kuulimme, että jollekin intiaaniheimolle harakka on aivan erityinen lintu, se liittyy maailman syntyyn/luomiseen.
--
Varmaan kaameinta, mitä voi sattua, on että oma pieni lapsi kuolee :(
Tuossa jokin aika sitten äitini soitti minulle hätääntyneenä, että onko kaikki kunnossa, kun hän 'tiesi', että jotain on vialla. Meillä kaikki oli ok, mutta puolen tunnin päästä hän sai tiedon iäkkään sukulaisemme sairaalaan joutumisesta sekä keskosena syntyneen serkkuni kuolemasta :(Saivat pikkuharakan :=))
Antaa siis harakoiden nauraa nauruaan, jos niiden nauru tietää positiivisia asioita :=)
Äidilläni on myös tapana soitella, onko kaikki hyvin, jos hän on nähnyt jotain kummallista unta, tai hänellä ollut jotain muita outoja tuntemuksia.
Itsessänikin olen jo huomannut vähän samoja piirteitä :=)) - mayanna
yxitypy evk kirjoitti:
Saivat pikkuharakan :=))
Antaa siis harakoiden nauraa nauruaan, jos niiden nauru tietää positiivisia asioita :=)
Äidilläni on myös tapana soitella, onko kaikki hyvin, jos hän on nähnyt jotain kummallista unta, tai hänellä ollut jotain muita outoja tuntemuksia.
Itsessänikin olen jo huomannut vähän samoja piirteitä :=))Mulla oli tapana tyttären syntymän jälkeen sanoa, että joillekin haikara tuo vauvan, meillepä toi harakka.
Joitakin asioita on minullekin juttuja on minullekin sattunut, ei yksin, mutta sellaisten ihmisten kanssa, joihin minulla on läheinen yhteys. Osa unissa, osa hereillä. Vähän pelkään tuota äitini 'perimää', hänellä se on aika rankkaa. Itse en ainakaan vielä tunne olevani valmis sellaiseen.
tyttösenä(16v) yksi mustalaisnainen ennusti minulle. Lasten lukumäärän oikein, pidemmät ihmissuhteet.... odotan vielä sitä yhtä. :)) Annoin kelloni palkaksi ennustuksesta, niin sitä pikkutyttäö höynäytettiin :)
"Oikealla" ennustajalla en ole käynyt.
Kylpyläreissulle ehdottomasti, sillä kaamoksesta saa yliotteen. Mie lähen muutaman viikon päästä taas :)- Yxitypy
sulle. Minusta tuntuu, että joku jo varttoo sua ovella :=))
Tuo kylpyläreissu on hyvä piristys. Mä menen taas parin viikon päästä. Ettei vaan samaan kylpylään... Eikun mä meen kuntoutuskeskukseen, jossa joutuu hiki päässä kuntoileen. Salilla, uimassa, sauvakävelyllä jne. Mutta hyvää se vaan tekee :=)) Yxitypy kirjoitti:
sulle. Minusta tuntuu, että joku jo varttoo sua ovella :=))
Tuo kylpyläreissu on hyvä piristys. Mä menen taas parin viikon päästä. Ettei vaan samaan kylpylään... Eikun mä meen kuntoutuskeskukseen, jossa joutuu hiki päässä kuntoileen. Salilla, uimassa, sauvakävelyllä jne. Mutta hyvää se vaan tekee :=))eipä näkyntn varttojaa :))
Jaa Sinulla on kuntoutusjakso edessä. Hitsit, eihän sitä tiedä vaikka samaan kylpylään satuttaisiin. Olen käsittänyt että kaikissa noissa suurimmissa kylpylöissä olisi myös kuntoutustoimintaa? Kauanko jaksosi tälläkertaa kestää?
Itse oli joitakin vuosia sitten Aslakissa :)- yxitypy evk
TaikisN kirjoitti:
eipä näkyntn varttojaa :))
Jaa Sinulla on kuntoutusjakso edessä. Hitsit, eihän sitä tiedä vaikka samaan kylpylään satuttaisiin. Olen käsittänyt että kaikissa noissa suurimmissa kylpylöissä olisi myös kuntoutustoimintaa? Kauanko jaksosi tälläkertaa kestää?
Itse oli joitakin vuosia sitten Aslakissa :)Vai ei näkynyt. Jospa sitten tänä iltana :=))
Paikka johon menen on ihan nimeltään kutoutuskeskus, joten ei varmaan sama, mihin sinä menet.
Olen tyky-kuntoutuksessa. Seuraava jakso kestää viikon, ja joulukuussa viikko.
Ensi syksynä seuraava eli viimeinen jakso. Kestää silloin 9 vrk.
Aslak on kait vähän lyhyempi kuntoutus.
- mayanna
keskiaikaisessa tapahtumassa menin tarotkorteista lukevan naisen luo. Hän luki minulle, minä en sanonut sanaakaan, hymyilin vain - yhtälailla jokaiseen 'ennustukseen' tai tulkintaan. Koko tulkinta oli aika sekava minusta, ja painottui rahaan. Session loputtua nainen kysyi minulta, että onko minulle suhde. Vastasin, että olen juuri eronnut, enkä oikein tiedä, voiko vielä suhteesta puhua. Siihen hän totesi, että se selittääkin ristiriitaisuuden ja sen, miten vaikea hänen oli elämääni hahmottaa. Olin vähän pettynyt koko toimitukseen, mutta jälkeenpäin oli mukava hymyillen muistella, kun alkoi 'löytää' sellaisia pikku sattumia elämästään, jotka sopivat yhteen naisen sanojen kanssa.
Kannattiko? Noo... ehkä sen kerran, nainen oli taitava ja jätti auki niin paljon lankoja.
Mä tykkään kynttiläkutsuista, kun rakastan kynttilöitä. Niiden varjolla voi koota ystävät yhteen nyyttäreille :)- Yxitypy
keskiaika markkinoilla Turussa? :=))
Kynttiläkutsuilla olen minäkin joskus ollut.
Olipa kutsut sitten mitkä tahansa, pääasia että voi naisvoimalla "parantaa maailmaa".
Meillä naisilla on niin paljon yhteistä jutusteltavaa. Sellaiset ovat aina niitä parhaita kekkereitä :=)) - mayanna
Yxitypy kirjoitti:
keskiaika markkinoilla Turussa? :=))
Kynttiläkutsuilla olen minäkin joskus ollut.
Olipa kutsut sitten mitkä tahansa, pääasia että voi naisvoimalla "parantaa maailmaa".
Meillä naisilla on niin paljon yhteistä jutusteltavaa. Sellaiset ovat aina niitä parhaita kekkereitä :=))juu. On tullut tavaksi käydä joka vuosi. Tää vuosi jäi väliin ja harmitti. Ootkos ite käyny?
- Yxitypy
mayanna kirjoitti:
juu. On tullut tavaksi käydä joka vuosi. Tää vuosi jäi väliin ja harmitti. Ootkos ite käyny?
vuonna käynyt :=))
Toissavuonna ja sitä edellisenä.
Turku on ihan kiva paikka kesällä. Aurajoen laivapubit jne.
Molemmilla kerroilla olen yöpynyt siellä Birgittalaissisarten pitämässä retkeilymajassa, ja nauttinut sen rauhasta :=)) - se se
Yxitypy kirjoitti:
vuonna käynyt :=))
Toissavuonna ja sitä edellisenä.
Turku on ihan kiva paikka kesällä. Aurajoen laivapubit jne.
Molemmilla kerroilla olen yöpynyt siellä Birgittalaissisarten pitämässä retkeilymajassa, ja nauttinut sen rauhasta :=))Linnankadulla Aurajoen varrella?
- Yxitypy
se se kirjoitti:
Linnankadulla Aurajoen varrella?
Ursininkatu oli muistaakseni osoite :=))
- mayanna
Yxitypy kirjoitti:
vuonna käynyt :=))
Toissavuonna ja sitä edellisenä.
Turku on ihan kiva paikka kesällä. Aurajoen laivapubit jne.
Molemmilla kerroilla olen yöpynyt siellä Birgittalaissisarten pitämässä retkeilymajassa, ja nauttinut sen rauhasta :=))on käyty, ei kovin ahkerasti tosin. Sisarten yökortteeri ei ole tuttu. Viikinkiravintola Harald on lemppariruokapaikkani. Siellä nyt ei raaski käydä usein, mutta kerran vuodessa on pakko päästä!
Haaveilen vielä joskus meneväni Turun Linnaan illalliselle, silloin kun siellä on joku jouluillallinen tai keskiaikaiset pidot. Maksaa varmaan hunajaa, mutta jostain syystä maksaisin mieluummin sellaisesta kuin vaikkapa lasketteluviikonlopusta.
Turku ei kaupunkina, siis ihmiset mukaan lukien, oikein ole mun makuun. Meno on liian 'sisäänpäinkääntynyttä', hektistä ja jotenkin kylmää. Mutta on siellä yksittäisiä kohteita, jotka miellyttävät.
Saanko kysyä, mikä suurempi kaupunki on sinua lähellä? - yxitypy evk
mayanna kirjoitti:
on käyty, ei kovin ahkerasti tosin. Sisarten yökortteeri ei ole tuttu. Viikinkiravintola Harald on lemppariruokapaikkani. Siellä nyt ei raaski käydä usein, mutta kerran vuodessa on pakko päästä!
Haaveilen vielä joskus meneväni Turun Linnaan illalliselle, silloin kun siellä on joku jouluillallinen tai keskiaikaiset pidot. Maksaa varmaan hunajaa, mutta jostain syystä maksaisin mieluummin sellaisesta kuin vaikkapa lasketteluviikonlopusta.
Turku ei kaupunkina, siis ihmiset mukaan lukien, oikein ole mun makuun. Meno on liian 'sisäänpäinkääntynyttä', hektistä ja jotenkin kylmää. Mutta on siellä yksittäisiä kohteita, jotka miellyttävät.
Saanko kysyä, mikä suurempi kaupunki on sinua lähellä?pitää mielessä tuo ruokapaikan nimi, kun seuraavan kerran Turussa käyn.
Turun linnaa olen kans kiertänyt muutaman kerran.
En tunne Turkulaisia muuten, mitä muutama sukulainen ja tuttava siellä asuu. He ainakin ovat ihan kivoja ihmisiä :=))
Minä asustelen Oulussa.
Ainakin neljä kertaa olen käynyt ennustajalla. Enää en mene. Kylmät väreet kulkee vieläkin kun muistelen miten paljon hän tiesi.
- Yxitypy
Mä ajattelin vielä uskaltaa ainakin yhdesti.
Mistä ennustaja sulle ennusti? Korteista, kädestä, aurasta vai? Yxitypy kirjoitti:
Mä ajattelin vielä uskaltaa ainakin yhdesti.
Mistä ennustaja sulle ennusti? Korteista, kädestä, aurasta vai?vastaan myöhemmin... :)
Yxitypy kirjoitti:
Mä ajattelin vielä uskaltaa ainakin yhdesti.
Mistä ennustaja sulle ennusti? Korteista, kädestä, aurasta vai?ne ennustus istunnot oli. Korteista hän ennusti, tai siis ne oli hänen keskittymisvälineensä. Kun ennustaja sitten kertoi nykyhetkestä ja vähän menneestäkin tuntui että sydän hakkasi haljetakseen. Miten vieras ihminen voi tietää minusta niin paljon tuntematta taustoja. Kerron muutamia juttuja.
Kun kyselin lapsista hän kertoi että he opiskelevat pitkään. He todellakin opiskelivat pitkään, toinen opiskelee vieläkin. Pitkä opiskeluaika johtui verkkaisesta opiskelutahdista.
Appeni kuoleman hän ennusti, tapahtui silloin vuoden sisällä.
Tulevan avioeroni hän tiesi. Kun tuon kuulin, olo oli aika huono kun kotiin hiippailin.
Kerran hän tiesi minkälaisen miehen kanssa minulla oli säpinää. Se oli kyllä todella uskomatonta. Kertoi myös että se on ohimenevää. Sekös tieto minua harmitti.
Olihan niitä monia juttuja jotka osui kohdalleen, ei kuitenkaan ihan kaikki. Meillä oli muutaman naisen ryhmä joidenka kanssa käytiin ennustajalla. Että sellasta jännitystä haettiin elämään jossain vaiheessa. Enää en mene, sen olen päättänyt.
Ei he huonoja uutisia kerro jos ei itse kysy.
Käy ihmeessä ennustajalla jos sellainen tilaisuus tulee. Melkoinen kokemushan se on. Itse en kadu että tuli käytyä mutta enää en sinne mene.
- tätsä
käyä siel ennustajaeukol...ku ittekkii osaa sellasii.......hyvvee tulloo vaan nii ani harvoi......mut sano mie typy...jos en ois sata varma jutust..ni sie olisiit...miun "sisko"................................................."sielupuol",siel pohjosest!!!Mie kaua sitä peräsin hält....ja iha pakko ol toeta ettet voi olla sama henkilö.....!
- yxitypy evk
Hei tätsä :=))
En ole ihan sisko, mutta siskopuoli.
Mun isä kun oli aika epeli aikoinaan :=))
No se sama henkilö samalta kylältä kun sinäkin oot.. Usko pois :=) - tätsä
yxitypy evk kirjoitti:
Hei tätsä :=))
En ole ihan sisko, mutta siskopuoli.
Mun isä kun oli aika epeli aikoinaan :=))
No se sama henkilö samalta kylältä kun sinäkin oot.. Usko pois :=)..mut sie kyll kävisit siit äitee puolelt olevalt.......heheheeeeeeeeee....kyll mie taatain tunnen..johan sen näköö naamast...siit ei voi erehtyy..!
- Kuunkulkija-
elämäsi kiikkerän, tulesta katson, jäästä sen valuvana nostan. Ken rikki ja auki syöverinsä haluaa sen tänne auki kaiken katsoen reväytän.
Kuka on ensimmäinen? Kysy, ihmislapsi, salasi julki tölväisen.
Kysyikö joku hinnasta? Mikä ei ole liikaa, mikä ei ole liian mitätön? Haluan vain osan sielustasi, ei liikaa liene? Saloistasi sattuvista, tehdyistäsi mustista töistä? Onko muka sielusi liian suuri? Katsotko ylen tumman sisimpäsi ratkojaa? Etkö Kuun valoisaa puolta huomaa? Varjoinen puoliko mieltäsi kiehtoo? Sekoitatko synkät säikeeni valoon?
Kysy, jo odotan, kerron kaiken.- yxitypy evk
Tölväses kaikki salani julki. Mua kiehtoo se varjoinen puoli, kuin myös valoisa.
Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä elo tullessaan tuo :=)) - Kuunkulkija-
yxitypy evk kirjoitti:
Tölväses kaikki salani julki. Mua kiehtoo se varjoinen puoli, kuin myös valoisa.
Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä elo tullessaan tuo :=))menneisyyden ja tulevan. Viinilasin läpi sen katson, koko lasi sinulle varattu. Valkoviiniä, punaisessa raskaammat asiat.
Muistat nuorempana sen vaaleamman, oikein otit tummemman. Toisen kanssa alku olisi ollut hyvä, myöhemmin huonommin. Ensin olisi ollut huojuvat rattaat, edessä aasi. Nyt on kunnon kiesit, edessä ori.
Näen sinisenvihreää vettä, onnettomuusko oli lähellä nuorempana? Sinäkö se olit... ei, se olikin toinen mutta läheltä.
Älä turhaan vaihda piironkia, ei siitä parane, nykyinen hyvä. Vahva on. Toiselle pojistasi sen vielä lahjoitat. Jos vanhempi tekee ensi viikolla oikean valinnan niin saa isomman asunnon, niin näen. Silloin haluaa piirongin.
Lasissa vielä viintä on, siis jatkan, tummaa tarinaa.
Älä tee sitä! Siis värjää hiuksiasi, ne hyvät on noin. Lähelläsi oleva houkuttaa siihen, väärään ratkaisuun.
Vielä tilkka lasin pohjalla heijastaa, tulevaan sen käytän. Siis ota oppi tää; Kasvata ryhtiä, sano ei kun sen paikka on. Älä myötäile liikaa, selkääsi kipeäksi siitä saa. Paremman maailman saat kun toisen tahtoon et aina taivu.
Vaaleana talosi paremman näköinen on, syksyllä vaikea kuvitella toiseksi on.
Viimeisen pisaran ajatuksen vielä viskaan, usko mitä hän sanoi kaksi päivää sitten. Jos et huomaat myöhemmin miksi harmaat pilvet kulkuasi seuraa.
Viini juotu on, sinun viinisi, sinun kohtalosi. Näin se tiivistyy, kohtalo kierteeseen käärityy, sinun kohtalosi, aivan hyvä sellainen. Monella on huonompi. Ei pisaraakaan jäljellä, siis hiljaa olen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.2028561Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.2972109- 701378
- 751323
Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei721305- 641289
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau81189Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti521180Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa931132- 361076