Tupakoiva

ihminen...

kumpi mielestänne pahempi tapa, tupakointi vaiko päivittäinen kaljan litkiminen.
Tuntuu kuin nykyjään tupakointi olisi pahempaa kuin viinan tai kaljan juominen, tupakointi ei aiheuta perheriitoja siinä määrin ainakaan kuin viina.

24

1041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eeva-Leena

      tupakoinnista aiheutuu enempi haittaa myös sivullisille, kuin kaljan kittaamisesta, joka aiheuttaa useimmiten ongelmia viikonloppuisin ja perhepiirissä. Näitä tilanteita voi myös ennakoida.

      Tupakan savu voi yllättää missä tahansa, ja voi olla kohtalokasta etenkin astmaatikoille.

      Lastenvaunuja tupakka suussa työntelevät äidit ovat tosi ikävä näky, valitettavasti siinä saa myös vauvelit oman nikotiiniannoksensa.

      Sisällähän ei enää nykyisin kukaan tupakoi, mutta autossa tupakointi voi aiheuttaa perheriitojakin.

    • CannedHeat

      koska itse poltan. Ja viestiksi kaikille tupakoitsijoiden vihaajille: Poltan.

      PS. Ihmettelen vain, että miksi tupakanvastustajat
      aikaansaaavat lakeja ja kieltoja, jotka kohdistuvat
      viimekädessä heihin itseensä. Miksi tupakoitsijoille ei esim. voinut olla ihan omia tupakkaravintoloita?

      PS2. Tulen polttamaan niin "sauhuisasti" viimeiset vuoteni kuin se on mahdollista

      PS3. Miksi tämän asian moraali menee niin muun asian yli?

      • pikku-myy

        Koska itse poltan,tulen aina polttamaan,Ja vältämme paikkoja , jotka heti kuin pässit naruun hyväksyi käytännön.Ruokaravintoloihinkaan emme enää pokkea, kiitos noiden kokkipoikien sormet suussa vähänväliä , ja sit viedään muka asiakkaalle kun siä on sormia uitettu.Ei kokit ole ainoita epäsiistejä, mut se on sit taas oma juttunne.tsau!

      • Eeva-Leena

        nyt hyvä ihminen polta, en minä ketään kiellä tupakoimasta, enkä vihaa.
        Yritinhän jopa perustella kantaani!

        Järjen käyttö on kuitenkin sallittua tässäkin asiassa, eikä kenenkään pidä joutua kärsimään teidän tupakoitsijoiden ajattelemattomuudesta, ei ainakaan lasten.

        PS. En ole kieltämässä keneltäkään tupakan nautintoa, itse nautin toisenlaisista asioista. Tupakkaravintolat/huoneet kannatettava asia.

        PS2. Sauhuttele sinäkin ihan vapaasti, vaikka kaikki rahasi taivaan tuuliin, mutta älä minun silmiini puhalla.

        PS3. En tupakoitsijoita rikollisina pidä, mutta kenenkään hengen tai terveyden vaarantamista en hyväksy.

        PS4. Ihmettelen vain, eikö tupakoitsijat osaa lukea varoituksen sanaa pakkauksista, mutta jos silti haluaa oman terveytensä vaarantaa, niin siitä vaan!

      • tumppejaan mihin sattuu!
        Eeva-Leena kirjoitti:

        Tukkivat kauppojen oviaukot tupakkaporukoillaan ja natsat jätetään just siihen käryämään. Bussipysäkeillä saa kahlata tupakantumpeissa.
        Eräänä aamuna eräs täti kävi sanomassa tuopakoivalle,että voisitkos viedä tumppis roskiin...se vei! Teki mieli hurrata.
        JA mikä onkaan kamalampi näky kuin nainen yleisellä paikalla tupakka suussa! No,todellakin,vauvanvaunuja työntävä ihminen,tupakan kanssa,en ole muuten nähnyt miehen sitä tekevän! Siis äidit,nuo toivossaan väkevät!
        Siis pliis tupakoijat...elekää heitelkö tumppejanne...onhan niitä taskutuhkakuppejakin olemassa!

      • olen polttanut yli 68 vuotta.
        tumppejaan mihin sattuu! kirjoitti:

        Tukkivat kauppojen oviaukot tupakkaporukoillaan ja natsat jätetään just siihen käryämään. Bussipysäkeillä saa kahlata tupakantumpeissa.
        Eräänä aamuna eräs täti kävi sanomassa tuopakoivalle,että voisitkos viedä tumppis roskiin...se vei! Teki mieli hurrata.
        JA mikä onkaan kamalampi näky kuin nainen yleisellä paikalla tupakka suussa! No,todellakin,vauvanvaunuja työntävä ihminen,tupakan kanssa,en ole muuten nähnyt miehen sitä tekevän! Siis äidit,nuo toivossaan väkevät!
        Siis pliis tupakoijat...elekää heitelkö tumppejanne...onhan niitä taskutuhkakuppejakin olemassa!

        Moni tupakoimaton on jo potkassut tyhjää, paljon nuorempana kun minä nyt olen.
        Minulla vielä henki kulkee oikeen hyvin , vaikka 2 askia päivässä poltankin.
        Turhaa huuhaata tuo tupakan vastustaminen on ,mistähän tuokin "uskonto" on tullu viime aikoina muotiin?
        Oletteko käynyt sen kuuluisan sirolaopiston jossa tun tapaisia hulluja ajatuksija päähänne pantiin.

        Vai ihanko hitlerin natsi aatteita olette ympäneet typeriin päihinne,Olkoon nyt miten tahansa aivopestyjä olette kaikki tupakan vastustajat.
        Olis tuolla saunan takana teikäläisille vielä tilaa.
        Terveisin tupakoiva terve mies.

      • niinpä niin
        olen polttanut yli 68 vuotta. kirjoitti:

        Järjesä näyttäs olevan vikaa.Kyllä tupakan vaarat
        todella tiedetään ja kansa maksaa sen terveyden
        huollon.minä lopetin jo sen järjettömyyden 39 vuotta sitten.

      • viiskymppisten palstalla

        ja olet polttanut 68vuotta? Hmmm...kummallista.
        Oletko 80vuotias joka on aloittanut 12vuotiaana vai 74vuotias joka on aloittanut kuusivuotiaana!
        Henki ei kulje hyvin jos on polttanut tuon ajan kaks askia päivässä. Sitä ei usko kukaan...no..ehkä sieltä alakerran kautta kulkee...ei muuten!

      • juntti
        viiskymppisten palstalla kirjoitti:

        Jos luoja olisi tarkkoittanut ,että ihminen tupakkaa polttaisi olisi hän "korseenin" päälaelle laittanut.
        Nän on näreet. Järjen köyhyyttä koko homma.

      • tupakoiva*
        olen polttanut yli 68 vuotta. kirjoitti:

        Moni tupakoimaton on jo potkassut tyhjää, paljon nuorempana kun minä nyt olen.
        Minulla vielä henki kulkee oikeen hyvin , vaikka 2 askia päivässä poltankin.
        Turhaa huuhaata tuo tupakan vastustaminen on ,mistähän tuokin "uskonto" on tullu viime aikoina muotiin?
        Oletteko käynyt sen kuuluisan sirolaopiston jossa tun tapaisia hulluja ajatuksija päähänne pantiin.

        Vai ihanko hitlerin natsi aatteita olette ympäneet typeriin päihinne,Olkoon nyt miten tahansa aivopestyjä olette kaikki tupakan vastustajat.
        Olis tuolla saunan takana teikäläisille vielä tilaa.
        Terveisin tupakoiva terve mies.

        on koko tupakanvalmistus ja myynti.
        Olen polttanut 40vuotta enkä pääse siitä irti(
        Yskin ja poltan ja yskin, limaa tulee litroittain,
        kävellessä on vähän päästä aina pysähdyttävä lepäämään..
        Niin surkena surullista..

      • Nimetön
        viiskymppisten palstalla kirjoitti:

        ja olet polttanut 68vuotta? Hmmm...kummallista.
        Oletko 80vuotias joka on aloittanut 12vuotiaana vai 74vuotias joka on aloittanut kuusivuotiaana!
        Henki ei kulje hyvin jos on polttanut tuon ajan kaks askia päivässä. Sitä ei usko kukaan...no..ehkä sieltä alakerran kautta kulkee...ei muuten!

        nimimerkkiviiskymppisten palstalla.

        Anteeksi jos puutun keskusteluun joka on nuorempien palstalla, mutta ajatelin sanani sanoa tuohon aivopestyjen kirjoitukseen.

        Kun arvailit ikääni niin kerron sen olen 75 ja risat .
        Joten olen aloitanut tupakoinnin vähän yli 7 vuotiaana , se minun tupakointi aika on ihan oikeen.

        No minun puheeniei olekaan mikään uskonkappali, sellaisia uskovaiset vaan lukee ja vielä huonoksi onekseen uskovatkin.
        Kyllä minulla henki hyvin kulkee.

        olenhan sentään tehty rauhan aikana , silloin kuh ei ollu mitään korvike tuoteita josta luulen sinutkin tehdyn, jotain on jäänyt pois sinulta kun et reheloistä puhetta usko.

        Mutta sehän onkin sinun vajavaisuutesi...

        josta ei ollut puhe .
        Niin puhehan oli onko tupakka vai viina pahinta.
        Minä tuohon sanosin että molemat on hyviä kun osaa nauttia oikein.

        Mutta nykyiset tupakan vastustajat käyttävät joukkovaltaansa väärin.

        Nyt pistän sikaarin palaan ja otan pikku conjakki ryypyn.
        Sotikaa sovussa kumpi on pahinta maalimassa.

      • eipä ihme
        niinpä niin kirjoitti:

        Järjesä näyttäs olevan vikaa.Kyllä tupakan vaarat
        todella tiedetään ja kansa maksaa sen terveyden
        huollon.minä lopetin jo sen järjettömyyden 39 vuotta sitten.

        jos tyhjää puhut....

        Noita aivopestyjä kun näkyy olenan paljon.

        Sinultakin on järjen valo sammunut jo noin kauan sitten.

        Kovin valitettava asia , mutta oma syysihän tuokin on.

        Mänä luulisin olevani paljon terveempi kun sinä, enkä ole tarvinut lääkäriä moneen vuoteen.

    • kirvoittaa enemmän keskustelua kuin kaljan kittaaminen. Se, joka on tupakkaan koukussa, niin viimeiseen hengenvetoonsa puolustaa tapaansa. Tiedä, koska itse olen vasta neljä vuotta ollut polttamatta. Seuraan kauhulla, kuinka voi niin vaarallinen aine olla myynnissä. Eikö sen myynti pitäisi olla kielletty, kun kaikki terveysvaikutukset on havaittu. Kumpa kehiteltäisiin sellainen lääke, jonka avulla kaikki tupakoitsijat pääsisivät paheestaan helposti irti. Sen pitäisi olla kaikkien saatavilla, ilmaiseksi ja sitten kaikki tupakkatehtaat kiinni. Ei se muuten lopu tää sauhuttelu. En silti moralisoi kenenkään polttamista, kun tiedän että jokaisella on se oma oikea aika, jolloin savustus loppuu...omaa äitiäni häpeän, joka polttaa ihan kauheasti, joten minun lapsenlapseni kutsuu häntä tupakkamummoksi.

      • Kaivanto

        pääsee sillä, että hankkii korvaavan toiminnon. Nikotiinilaastarit auttavat alkuhankaluuksissa, kunnes keuhkot ovat puhdistuneet. Korvaavana toimintona voi olla esimerkiksi... pitsinnypläys. Tai jonkun muun nypläys. Kunhan kädet ovat muussa puuhassa... Sitten kun kauan sitten kadonnut hajuaisti alkaa palautua, eilisen tuhkakupin haistelu auttaa vieroitusoireissa.

        Onnea yritykselle!

        Tietysti jokainen voi itse päättää, kuinka päättää päivänsä. Kurkkusyöpäpotilaita kuitenkin kannattaisi käydä jututtamassa; jos nyt saisi selvää siitä kaulaan tehdystä reiästä johtuvasta katkonaisesta puheesta. Reiän tarkoitushan on auttaa ilman saannissa, koska keuhkoista asti sitä ei riitä puhumiseen. Inhorealismiako? Sitä.

      • Kaikkitietävänä
        Kaivanto kirjoitti:

        ja järkevänä! Tottakai, onhan laastarit,
        valtavan suuri apu (heh) ei muuta vaikutusta kuin ihottuma.
        Toki jokainen päättää kuinka päättää päivänsä,toki.
        Kuitenkin kaiketinkin toivon ettei tupakkaa valmistettaisi eikä myytäisi.
        Me -60 luvulla aloittaneet emme ihan vaan ykskaks pääse eroon nikotiiniriippuvaisuudestamme.
        Tulevaisuudelta toive=tupakkateollisuus seis ja
        tupakanmyynti seis.
        Näin ollen voimme pelastua me riippuvaisetkin..

    • kahdesta pahin

      Pari kaljaa ei vielä aiheuta mutta kun kaivetaan se kossupullo esiin.
      Silloin tuhoutuun ihmissuhteet puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.
      Kun pitäs valita nainen vai viina voi vain arvata kumpi jää toiseksi.

      • Nimetön

        ei ketään hakata eikä tapeta eikä tupakoiva ole sen vaarallisempi liikenteessä kuin tupakoimaton , mutta mitees viinan juoja, jokainen tietää mitä viinaa nauttineena tapahtuu.
        Känniläisestä vasta kaikki kärsiikin,niin sivulliset kuin omaiset ja vieläpä niitä pörrää autonratissakin.
        Monikohan perhe on tupakan takia hajonnu ,verrattuna viinaan.

      • HTZA
        Nimetön kirjoitti:

        pitkästä aikaa fiksu mielipide!!

        Tähän ei voi paljon lisätä. Kuitenkin saan aikaiseksi pienen mutta tärkeän lisäyksen.

        Tupakoijat ovat elämän nautiskelijoita. Juovat viinaa ja ajavat autolla. Ovat vielä hauskojakin, ei niiden ympäriltä viedä tuoleja vaan tuodaan lisää.
        Kuolevatkin ajoissa, eivät kuormita sairaaloita kuin ihan vähän aikaa,ja sielläkin kuluttavat vain vähän lääkkeitä ja sekin on halpaa morfiinia, tai putoavat suorilta jaloilta. Jättävät vielä perinnönkin ajoissa ennen kuin lapset ovat liian vanhoja siitä nauttimaan.
        Ja ovat vielä kuoltuaankin peloitteena Joulupukin kanssa.

        Ja voi sitä maksettujen verojen määrää...

      • tukehtuu hengiltä!
        HTZA kirjoitti:

        Polta vaan tupakkaa...
        "Tupakointi

        Ainoa varma keino estää keuhkojen toiminnan jatkuva huonontuminen ja parantaa COPD:n ennustetta on tupakoinnin lopettaminen. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen keuhkojen toiminta heikkenee samaa vauhtia kuin muutenkin iän mukana. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa iästä riippumatta (kuva 1). Nikotiinikorvaushoito (ks. 3) kaksinkertaistaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. "
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae13020

      • lähtenyt 3kertaa

        "olet lähettänyt jo samanlaisen viestin!" kertaakaan se ei ole tullut tänne asti.
        Siis COPD tappaa tupakoitsijan tukehduttamalla hengiltä.
        Kiva polttaa tupakkaa...

      • kesti viesti kulkea
        lähtenyt 3kertaa kirjoitti:

        "olet lähettänyt jo samanlaisen viestin!" kertaakaan se ei ole tullut tänne asti.
        Siis COPD tappaa tupakoitsijan tukehduttamalla hengiltä.
        Kiva polttaa tupakkaa...

        ja sitten ne pamahtikin peräkkäin. sissus taas tätä hommaa!

      • HTZA
        tukehtuu hengiltä! kirjoitti:

        Polta vaan tupakkaa...
        "Tupakointi

        Ainoa varma keino estää keuhkojen toiminnan jatkuva huonontuminen ja parantaa COPD:n ennustetta on tupakoinnin lopettaminen. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen keuhkojen toiminta heikkenee samaa vauhtia kuin muutenkin iän mukana. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa iästä riippumatta (kuva 1). Nikotiinikorvaushoito (ks. 3) kaksinkertaistaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. "
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae13020

        tämän palstan tietotekninen suunnittelija omaa samanlaisen oudon aivon kun minullakin on, luultavasti.
        Ainakaan minulla ei ole kaikki kohdallaan mutta se auttaa kyllä työssä, atk-työssä.
        58v. olen ja aloittanut Blaadaamisen 1964. Ihan hyvin? Vai mitä mieltä olet.
        Joutaa tässä iässä jo tukehtumaankin.
        Ja koska lapsistani,joiden kotona ollessa aina olen polttanut, on tullut yhtä sosiaalisia ja suloisia kun minustakin, olen tyytyväinen.
        He eivät polta.
        Mutta he eivät myöskään pidä polttajia "Apartheidin" ansaitsevina ihmisinä, eivät he halua heittää "roskasakkia" ulos räntäsateeseen tai omiin koppeihinsa.
        Minusta olen onnistunut heidän kanssaan hyvin.

      • piitkäröökii
        kesti viesti kulkea kirjoitti:

        ja sitten ne pamahtikin peräkkäin. sissus taas tätä hommaa!

        tuleekohan viestini milloinkaan perille?
        Noo, yritystä ei puuttunut;-)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe