Raskaustesti näytti positiivista 31.12. Tuntui niin uskomattomalta! Yritystä toisen kohdalla 1 vuosi 7 kk. Olin menossa labroihin samalla viikolla ja naistentautien pkl:lla olisi ollut aika 7.2. Olisi alettu tarkemmin tutkia miksi raskausta ei alkanut kuulua. Samoin kävi ekan kohdalla. Sain perua lähetteen. Tänään varasin neuvola- ja lääkäriajan, jotka ovat ihan lähekkäin. Miehen kanssa ei olla kerrottu vielä tutuille, eikä sukulaisille. Eikä aiota vielä kertoakaan. Ei olisi voinut uusi vuosi paremmin alkaa...
Onnellisesti raskaana!
3
321
Vastaukset
tein illalla raskaustestin ja kuinkas ollakkaan olen myöskin raskaana.
saan myös perua lähetteeni naistentautien osastolle ja soitella aamu päivästä että koskas saisi ne lääkäri ja neuvola ajan.
olen siis kerran saanut keskenmenon aiemmin ja nytten odottelen siis ensimmäistäni toivotaan ettei tulisi taas keskenmenoa sitä en jaksaisi uudestaan käydä läpi.- Toista odottava
Ihanaa kuulla, että toisillakin on onnistanut! Eikun vaan onnea odotukselle!
Toista odottava kirjoitti:
Ihanaa kuulla, että toisillakin on onnistanut! Eikun vaan onnea odotukselle!
kiitos samoin sullekkin sinne!
mä soitin jo neuvola ajankin täänään ja sain ajaksi 24.1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047