olen juonut 10v aikana joka viikko.En arkisin mutta perjantai ja lauantai on niitä päiviä jolloin otan olutta,siis keski-olutta.
Juon kerralla n.3-6 pulloa,harvemmin enenpi tai edes 6 pullollista.
Nyt en ole juonut sitäkään tällä viikolla ja kummallista alavatsan vääntelyä koko ajan.Myös ihmeellistä syyllisyyden tunnetta ja tuskanhikeä pinnassa.
Naurattaa kysyä mutta voiko tällä kulutuksella olla jo alkoholisti joka oireilee jos ei juo?
alkoholistiko?
8
828
Vastaukset
kiinni juoduista määristä, vaan siitä miten alkoholi vaikuttaa juojaan. Raimo O. Kojo kertoo kirjassaan "Eroon viinasta" esimerkkitapauksen, jossa alkoholistiksi tullaan kahdella keskioluella päivässä.
Alkoholismi on riippuvuutta alkoholista. Jos siitä aiheutuu esimerkiksi syyllisyydentunteita ja/tai fyysisiä oireita, riippuvuussuhde on. Kojoa edelleen lainatakseni, on olemassa helppo testi jolla näkee oman alkoholiriippuvuutensa: jos pystyt HETI JA ILOISESTI olemaan puoli vuotta ilman alkoholia, et ole riippuvainen.- ajatuskaan ei pelaa
hyvä kommentti,enempi pitä tällästä tietoa kertoa.
Sillä nyt lasketaan vaan annoksia ja monet luulee että huoletta voi juoda se 16 annosta tai 24 viikossa.
Itse huomaan että näinkin pienestä määrästä tulee oireita ja tuo syyllisyydentunne on tosi asia.
Ihan kun ei osais tehdä mitään jos ei ole sitä muutamaa olutta jääkaapissa vaikka ei joiskaan heti.
Niin tuo eli pystyykö puoli vuotta olemaan juomatta alkoholia,onkin jo selvä merkki,tietysti voisin olla mutta vaikeaa olis.
Harrastuksia pitäs olla koko ajan,että ei ota yhtään.Kuullostaa, mulla oli kestohymy naamalla jo pelkästään sen takia että sitä olutta oli kotona ja tiesin että kohta sitä saa, jännitti kuin olisin joulupukkia odottanut.
- tunnetta
viinan olemassa olo tuo turvallisuuden tunteen siitä että jos tekee mieli ja rupeaa ahistaan voi tehdä pienet.
Sillä on sama psykologinen vaikutus kuin lääkkeiden olemassa ololla. Elikkä jos nuppia kiristää tai on paniikki altis niin pilleri purkki taskussa tuo kummaa rauhallisuutta.
Ite nukun hyvin kun tiedän että kaapissa on kilo thaimaasta tuotuja imovaneja.
Koska se vetää pollan aika sekaisin jos tietää että ei ole jotain eikä sitä saa vaikka sitä tekis mieli ja sitä TARTTTEE..
se on riippuvuutta se.
- Oolofi
Kyllä mä sanosin, että sä et vaan kestä alkoholia/olutta. Monet ihmisethän ei kuulemma alkoholisoidu just sen takia, kun ne ei kestä viinaa. Ne jotka kestää, alkoholisoituu.
- january08
...että miten tää tipaton onkin näin helppoa.
Viimevuoden puolella, kesälomien jälkeen tuskin oli päivää ettenkö juonut vähintään yhtä olutta/siideriä. Viikolla se 1-2 päivässä/illassa, viikonlopupna enempi (5-6). Loppuvuodesta tuntui, että olenko jo alkoholisoitunut, kun tuntu,e ttä se pullo tai kaksi lähti aina kaupasta mukaan. Ja se ärsytti.
Mutta miten voi olla näin helppoa olla ilman, jos sitä "oli pakko" ostaa jokapäivä kotiin?
Ei mitään oireilua, tai lähinnä oireena oma ihmetys, että ei edes tee mieli (no, satunnaisesti, mutta se menee samantien ohi).
Nytpä tuntuu hyvältä jopa jatkaa tätä olotilaa helmikuulle, saa nähdä onnistuuko. - minäkin..
Itse olen tässä miettinyt samaa jo jonkin aikaa. Olen 22-vuotias nainen ja minulla on tapana ottaa muutamia töiden jälkeen, miltei joka päivä. Saatan hyvinkin juoda itseni sammumispisteeseen pari, kolme kertaa viikossa (tilanteesta riippuen) , jos nämä "muutamat" vähän venähtää.. Jotenkin vain tuntuu että alkoholi helpottaa kummasti jos jokin menee vikaan. Mutta jostain syystä on myös tuntunut yhtäkkiä siltä että kaikki alkaa mennä pieleen. Olen toki hölmöillyt humalassa, mutta nimenomaan siksi, ettei minulla enää tule sitä ns. rajaa juomisessa, enkä edes välitä. Niin kauan kuin viinaa riittää, olen tyytyväinen. Ja tällä hetkellä pelkään eniten menettäväni elämäni tärkeimmän ihmisen juomiseni takia.. En yksinkertaisesti enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Viina helpottaa oloa mutta toisaalta tuntuu myös pahentavan asioita.. En vain osaa olla juomatta jos tulee jotain negatiivista eteen. Läheiseni ovat monesti maininneet runsaasta alkoholinkäytöstäni, mutten ole aikaisemmin edes ajatellut juovani liikaa. Suvussani on paljon alkoholismia, mutta olenko minäkin päätymässä siihen pisteeseen?
- Lipittäjä
että huomaat itse alkoholin haittaavan elämääsi.
Jos suinkin voit tartu tilanteeseen nyt kun se on itsellesi vielä suht. helppoa.
Päivässä ei tulla alkoholistiksi eikä siitä päivässä toivuta. Mutta kirjoituksesi kertoo siitä, että sinulla on hyvä alku ( nuo geenit) alkoholisoitua tai ei. Ratkaisu on käsissäsi.
Tsemppiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136