Odotatko nykyisen mokusuhteesi kestävän

sitä noin ajatella...(ellei jotkut muut)Kyllähän sitä suhteen alottaessaan uskoo sen kestävän sinne hamaan tulevaisuuteen. Määräaikaiset suhteet on vaan panoseuraa johon ei sovi kiintyä.

Onhan noita vastaan tullut ihmisiä, jotka harrastavat mokusuhteita ihan vaan mokusuhteilun vuoksi. He olkoot omassa ajatusmaailmassaan, jota en käsitä...

Itse tapasin ihanan ihmisen, joka saattuu olemaan kotoisin toisesta maasta ja toisesta kulttuurista. Mitä enemmän häntä opin tuntemaan ja mitä pidemmälle suhde etenee, sitä varmemmaksi tulen, että haluan elää hänen kanssa koko loppuelämäni. Koskaanhan ei tiedä mihin suhde kaatuu ja milloin, mutta kyllä pitkässä suhteessa toiseen tutustumisen jälkeen lähtökohta pitää olla, että se on ja kestää. Itselleni tämä on suhde, jonka eteen olen valmis tekemään töitä myös hankalina aikoina ja ongelmia kohdatessamme.

Pitää ottaa huomioon sekin seikka,ettei naiset
halua sitoutua vakavasti ulkkisäijiin,niillähän on ihan erilainen uskonnollinen taustakin,paljon
naista alistavampi.Mutta seksileikit on ihan jes.

Kyllä odotan ja toivon sitä kovasti. Tottakai! Seurusteluasteella ollaan, tosin kaukosuhteessa, mutta hyvältä näyttää. Ollaan oltu yhdessä kolme vuotta, ja en kyllä millään haluaisi tästä miehestä luopua.

Ja mitä tuli "Ei muuta" -nimimerkin kommettiin, että vain seksiä ja eri uskontotausta ym., niin ei se päde kaikkiin miehiin. Esim. minun poikaystäväni tausta ei ole niin kovin erilainen verrattuna omaani. Hän on katolilainen, mutta ei mikään oikea uskovainen eli ei se vaikuta hänen elämäänsä oikeastaan paljon mitenkään. Ja muutenkin hänen kotimaansa ei ole köyhä vaan ihan EU -valtiosta on kysymys.

Hän on ihana ihminen kaikin tavoin ja arvostan hänen mielipiteitään. Vaikka kulttuuri onkin vähän erilainen kuin suomalainen, niin se on meille ollut ennemminkin rikkaus kuin rasite. Hänen ansiostaan olen oppinut uusia asioita -kuten esimerkiksi uuden kielen.

Sarjamonogamia on nykyään yhden pitkän avioliiton sijaan maailmanlaajuinen sosiaalinen trendi-ilmiö. Joillekin se sopii, toisille ei.

Itse olen naimisissa ja toivomme mieheni kanssa molemmat sen kestävän lopunikää. Olimme naimisiin mennessämme jo kolmekymppisiä, joten satunnaiset seksihurjastelut ja suhdeseikkailut eivät enää houkutelleet, onnellinen arki yhden rakkaan ihmisen kanssa sen sijaan maistuu. Sama suhtautuminen minulla olisi asiaan jos mieheni olisi suomalainen.

Turkille!!

Ja hyvältä näyttää :) Yhteistä taivalta takana 16 vuotta ja kaikki hyvin!

Olen mennyt naimisiin ajatuksella, että naimisiin mennään vain kerran. En kovin helposti anna periksi, jos tulee ongelmia ja teen paljon töitä avioliiton eteen. Esim. jos huomaan, että välit väljähtävät arkisen aherruksen keskellä, kiinnitän erityistä huomiota puolison hellimiseen. Vaikka aluksi se "yhteyden palauttaminen" tuntuisi pakkopullalta, ei mene aikaakaan, kun vanha tuttu rakkaus on taas pinnalla ihan luonnostaan... Joku ehkä sanoo, että "miksei se puoliso sitten tee asian eteen mitään?" No tekee tai ei - minusta asian odottaminen tai siitä riidan tekeminen on turhaa; se joka ensiksi huomaa epäkohdan, voi korjata sen.
Lisäksi jos meille tulisi ero, en kovin helposti tuntisi olevani valmis uuteen suhteeseen, enkä tiedä olisinko koskaan valmis tekemään lapsia uuden miehen kanssa. Lyhyesti sanottuna siis - minulle avioliitto on kestotuote. ;o)
Olen kuitenkin realisti ja tiedostan sen, että avioliittomme laatu muuttuu jonkin verran sitten kun ole vanhoja ja lapset lentävät pesästä. En tiedä millaisia ihmisiä olemme silloin ja kestääkö liittomme tuon muutoksen. Toivottavasti. Siitä olen kuitenkin 99,9% varma, että siihen saakka suhteemme kestää...

en ole mieheni kanssa hänen ulkomaalaisuuden vuoksi ja totta kai toivon, että suhde rakkaaseen ihmiseen säilyisi hyvänä koko loppu elämän. Ylä- ja alamäkiä varmasti tulee, mutta toivottavasti niistä selvitään vaikka välillä joutuiskin vähän rypemään. Niinhän se on kaikenlaisissa ihmissuhteissa.

on tietenkin, että yhdessä ollaan hamaan loppuun saakka. Sen takia otamme tietoisesti tosi hitaasti kaiken, eli kihlat ja avioliitto, lapsista puhumattakaan, saavat odottaa tulevaan. Yhteiseloa takana nyt puolisentoista vuotta ja asuttu yhdessä vuoden verran, hyvältä näyttää :)

Elän ihan normaalisti, kuten eläisin suomalaisenkin miehen kanssa. Jos joskus tulee ero (toivottavasti ei) ei olisi väliä kansalaisuudella (paitsi uskonnolla tosin)seuraavan kohdalla.

Riippuu hyvin paljon missä päin maailmaa asustelisin... jos ulkomailla, varmaankin olisi helpompaa tutustua ulkomaalaisiin ja mahdollisesti aloittaa suhde siellä, jos taas asuisin Suomessa, niin suhteen aloittaminen helpompaa suomalaisen kanssa ja tällöin varmasti mielummin eläisin suomalaisen kanssa?!

Mutta tällä hetkellä elelen onnellisesti moku- ja kaukosuhteessa ulkomaalaiseen mieheen. Ei ole syytä vaihtaa miestä tai erota.

Muotoilisin kyllä lauseen ennemminkin niin, että odotan "nykyisen parisuhteeni" kestävän. Meillä avioliitto on kuitenkin ensisijaisesti parisuhde eikä mokusuhde. Ja molemmat lähdimme suhteeseen sillä asenteella, että avioliitto on elinikäinen, sikäli kuin mahdollista. Jos taas kävisi niin, että suhde ei enää tyydyttäisi ja eroaisimme, ei silti olisi mikään pakko etsiä "uutta ulkkista".

Olen naimisissa ulkkiksen kanssa jo viidettä vuotta. Odotan, että avioliittomme kestää loppuelämän. Tosin... hyvin monet avioliitot päättyvät eroon, joten ainahan on myös epäonnistumisen mahdollisuus.

JOS eroan jonain päivänä, lupaan, etten koskaan ota enää ulkomaalaista miestä!!! Otan suomalaisen miehen tai jään sinkuksi.

Jo hyvin nuorena päätin, että jos menen naimisiin minun tulee olla asiasta todella varma! Miksi muuten mennä lainkaan naimisiin?? Meillä miehelläni ja minulla olikin aikanaan pitkä keskustelu avioliitosta ja siitä mitä me toisiltamme odotimme ja toivoimme, joten naimisiin meno ei ollut vain jokin hetken mielijohde..

Mieheni kysyikin suomalaisesta naimisiinmeno traditiosta ja ihmetteli sitä miksi pappi ei kysy puolisoilta sen normaalikysymyksen jälkeen... (tahdotko...?) OLETKO VARMA? se yksi kysymys voisi estää monia avioeroja, hän nauroi!

Minä olin varma, olin varma heti kun tutustuin paremmin mieheeni! En ollut koskaan eläissäni tavannut ketään, joka kohteli minua niin kauniisti ja huomaavaisesti! Ei ollut epäilystäkään ettenkö haluaisi viettää rakkaani kanssa koko lopun elämääni.

Hän vaan yksinkertaisesti on kaikkea sitä, mitä mieheltäni toivon ja haluan, ja onneksi hän rakastaa minua niin kovin kovin paljon!

En usko minkään rikkovan liittoamme, meidän täytyy vain huolehtia siitä että rakkaus säilyy!

Eiköhän kuitenkin lähes kaikki (suomalaiset?) naimisiin mennessä toivo että liito kestää loppuelämän. Silloin tietysti on asia erikseen jos avioliitto on solmittu jonkin muun syyn kuin rakastumisen seurauksena.
Valitettavasti vain erityisesti monikulttuurisissa liitoissa tuo ei ole lainkaan itsestään selvää :(.

Tilastollisestihan liiton kesto on heikoilla pohjilla jo suomalaistenkin kesken jos avioliitto on solmittu ennen 25 vuoden ikää.
Monikulttuurisissa liitoissa taas löytyy suuria eroja liiton kestossa riippuen mistä maasta puoliso on.
Joidenkin maiden osalta suomalaisen naisen - ulkomaalaisen miehen (jotkut Afrikan maat ja Turkki esim.) osalta avioeron todennäköisyys on yli kymmenkertainen suomi-suomi liittoon verrattuna.
Vaikka täällä useat lukijat tilastoja vihaavatkin ja vetoavat siihen, että kaikki ovat yksilöitä, niin aika lohdutonta kertomaa on se, että noiden maiden osalta vain n. 5 avioliittoa sadasta kestää :(.
Tottakai voi elätellä toivoa että oma avioliitto kuuluu juuri tuohon 5%:n ryhmään, mutta todennäköisyys ei kuitenkaan kummoinen. No onhan kuitenkin huomattavasti parempi kuin voittaa lotossa päävoitto :).

Jotta avioliitto kestäisi, kummankin puolison olisi tunnistettava ongelmat joita monikulttuurinen liitto väistämättä mukanaan tuo!
Sen takia on seriffin puolelta suorastaan edesvastuutonta poistaa täältä negatiivisia kommentteja, koska voimme oppia toisten tekemistä virheistä ja sitä kautta pelastaa oman liittomme!