Ystävyys mahdollista eron jälkeen???

... mutta ei tarpeellista. Mihin tarvitset sellaisen ihmisen ystävyyttä, joka ei ole luottamuksen arvoinen? Miehesi haluaa saada itsekkäästi kaiken. Miksi antaisit sitä hänelle, kun et itse hyödy mitään?

Minun mieheni yritti pysyä ystävänä exän kanssa eron jälkeen. Ex siis jätti hänet. Ei mitään, kyllähän se niin kauan jotenkin onnistuikin, kunnes mieheni löysi toisen naisen. Se en ollut vielä silloin minä siis. Suhde päättyi aika lyhyeen lopulta, miehen ex oli todella mustasukkainen tästä uudesta. Yllättävällä tavalla sitä jättäjänkin "tunteet" heräävät, kun jätettykin löytää uuden! En suosittele, ainakin omalle miehelleni jäi traumat exän touhuista. halusi tavallaan pitää exän silti elämässään, halusi omistaa hänet ystävyyden kautta. Sanomatta lienee selvää, että vuosien päästä yritti epätoivoissaan muutakin.

Minä en haluaisi olla ex:n kanssa missään tekemisissä mutta lasten takia on pakko. Ystäviä emme ole enkä halua hänen ystävyyttään. Käyttäydyn asiallisesti kun tapaan hänet ja se saa riittää.

olla ystävä?Ei ystävä petä ja jätä.Helpompaa on jos alat viimeistään nyt "itsekkääksi".Ei hänkään sinua paljon ajatellut,uusia suhteita luodessaan!Anna heidän olla ja suunnittele sinä omaa elämääsi hyvällä omallatunnolla.
Itse en aio olla ystävä exän kanssa.

Vaimoni halusi ja otti minusta eron 1.5 vuotta sitten 9 vuoden yhdessä olon jälkeen. Olen vasta nyt päässyt hiljalleen erosta niin paljon yli, että en ajattele koko ihmistä enää kuin ihan sattumalta. Silloinkin se on jokin takautuma mikä tulee kun näkee/kuulee/aistii jonkun jostain muistuttavan asian. En myöskään lähde ruotimaan eron syitä!

Eron jälkeisinä aikoina oli pari sovitteluyritystä ja silloin hän ei ollut suostuvainen kertomaan eron syitä tai siihen vaikuttaneita asiota. Se oli sinällänsä mielenkiintoista kun seurustelun aikana olimme tottuneet puhumaan ja kertomaan toisillemme huolemme ja ilomme.

Ero muutti kaiken! Sanoin hänelle heti eron jälkeen etten halua olla hänen kanssaan minkäänlaisissa tekemisissä ja niin teinkin! Puhuin eroa läpi erittäin hyvän ystävän, vertaistuen ja perheeni tuen avulla. Vertaistukeni ennusti, että eksä tulisi pyytämään anteeksi tavalla tai toisella ja niin tapahtuikin! Eksä lähetti noin puoli vuotta eron jälkeen sähköpostin ulkomailta pyytäen anteeksi ja samaan hengenvetoon toivoi, että voisimme olla ystäviä? Tätä tapahtui vuoden mittaan parissa muussakin sähköpostissa.

Tapasin eksän ensimmäisen kerran vasta yli vuoden jälkeen erosta. Tilanne oli kääntynyt siihen vaiheeseen, että nyt oli minun vuoro jättää? Hän selitti eron syitä miten parhaimmakseen pystyi? Sieltä löytyi kaikkea 3 pyörästä lähtien. Jälleen kerran hän pyysi, että voisimmeko olla ystäviä?

Tähän olin jo vastannut sähköposteissakin että EMME! Jonkinlaisia hyvänpäiväntuttuja voimme olla aivan vain siitä syystä, että meillä on tuo 9 vuotta yhteiseloa ja yhteinen kummilapsi! Onneksi meillä ei ollut yhteisiä lapsia!

Olen on/off ihminen? Mikäli luotan toiseen niin haluan, että se on sen vaivan arvoista! Pyrin olemaan myös itse sanani mittainen! Minulle ystävyys on luottamusta, anteeksiantamista, huolenpitoa, rakkautta ja paljon muuta tärkeää! Ystävyys on kallis asia!

Kun ja jos tapaan entisen vaimoni niin sovimme, että häissä/hautajaisissa/tapahtumissa voimme nyökätä toisillemme ja kysyä kuulumisia? Se on vain tuttuutta!

...samahomma, vaimo otti työkaverista uuden ja sitärataa...liittoa kesti 25 vuotta. Olemme ensimmäistä kertaa ystäviä 10 vuoteen...meillä on jopa keskusteluyhteys nykyään...teillä on kuitenkin yhteisiä asioita, kun noinkinkaun olette kimpassa olleet, joten se on se pienimmänriesantie. Mitään päivittäistä, tai edes viikottaista yhteydenpitoa ei kannata harrastaa...silloinvain, kun asiaa yms. on!

Kait se ystävyys exän kanssa on mahdollista, muttei mitenkään välttämätöntä. Riippuu varmaasti molempien luonteista yms asioista ja siitä, mitä sillä ystävyydellä sitten tarkoitetaan.

Asialliset ja aikuismaiset ne välit pitäisi kuitenkin mielestäni olla ja sellaisina pitää. Varsinkin, eritoten ja erityisesti silloin, kun on yhteisiä lapsia.

Ehkä tuolla "pysytäänkö ystävinä" kysymyksellä tarkoitetaan sitä, että ei aloiteta vihanpitoa. Minulle itselleni sana "ystävyys" tarkoitaa ihan muuta, mutta ehkä tässä kontekstissa halutaan haudata sotakirveet maahan eikä muodostaa mitään sydänystävä-bestis-sudetta.

Olen 5 vuotta sitten tullut petetyksi, eropäätöksen teimme eksän kanssa yhdessä; kumpikin oli sitä mieltä että hommasta ei enää tule mitään. Parikymmentä vuotta siinä jo takana olikin.

Minunkin eksäni (mies) olisi halunnut olla ystävä. Lämpimiä tunteita oli... jopa seksiin asti. Ero oli järkytys minulle, lapsille ja kaiketi eksällekin. Syyllistyin eroseksiin joitakin kertoja eropäätöksen jälkeen (mikä tavallaan tyydytti kostonhimoani, koska silloin eksäni petti sitä tyhmää tyttölasta joka oli ruvennut hänen sivusuhteekseen) (ja tyydytti se tietysti myös seksitarpeita) (silti en ole asiasta ylpeä enkä neuvo ketään eroseksiinkään).

Tunteet olivat vaikeita. Nyt kun viisi vuotta on kulunut, ne ovat ehkä vähemmän vaikeita mutta eivät mitenkään selkeitä edelleenkään. Halveksin suunnattomasti sitä mikä eksästäni oli tullut, ja miten hän minua ja lapsia kohteli. Epärehellisyys ja epäluotettavuus minua kohtaan on tietysti inhimillisesti katsoen inhimillistä, mutta ei minun sellaista ihmistä tarvitse ystäväkseni nimittää, joka minua noin kohtelee. Toisaalta meillä oli myös monta hyvää vuotta, joita en missään tapauksessa kadu enkä pidä hukkaan menneenä elämänä. Olen rakastanut sitä ihmistä joskus paljon, ja hän on lasteni isä. Kun katkeruus ja kostonhimo hiipuivat kokonaan pois (ehkä kolmisen vuotta eron jälkeen) olen pystynyt jopa toivomaan eksälle kaikkea hyvää, ihan vilpittömästi.

Välimme ovat asialliset. Olemme jonkin verran tekemisissä lapsiin liittyvissä asioissa (teinejä). Mies on mitätön raha-asioissa, laiminlyö maksuosuuksiaan ja selittelee sitä ja tätä, ja tavallaan ihmettelen aina välillä että oliko hän tosiaan tuota jo kauan ennen eroa. Taisi olla - minähän meillä menot kustansin silloinkin. Hän on kuitenkin monessa asiassa taiteellisesti lahjakas ja luova, mistä olen lasteni puolesta tosi iloinen. Hän on ollut pahoillaan siitä etten jäänyt hänen "ystäväkseen" - hän jopa on silloin tällöin yrittänyt soitella ja kertoilla omia kuulumisiaan. Pyrin pitäytymään lasten asioissa ja suhtautua niukasti hänen juttuihinsa. Alkuun se oli itsesuojelua, koska hänen pölinänsä ja juttunsa kiersivät vain puukkoa haavoissa, mutta nyt nihkeyteni on kyllä silkkaa ikävystymistä. Minulla on muuta, eksä huolehtikoon itsestään. Johan minä hänestä huolehdin.

Tämä nyt on vain minun kokemus. Muitakin voi olla.

Minun ja exäni yhteys pelasi jotenkin, mutta harvakseltaan, aina siihen saakka kunnes hän löysi uuden naisen. Sen jälkeen hän ei enää edes tervehtinyt minua, jos vastaan kuljettiin.

Eli ei onnistunut, enkä kyllä oikeastaan enää näin jälkeenpäin osaa ajatella miksi sen ystävyyden enää pitäisi pelata. Miehesi on löytänyt uuden naisen, loukannut sinua pahasti, joten anna mennä kokonaan. Aloita itse puhtaalta pöydältä, älä turhaan raahaa menneisyyttä mukanasi, jos ei tarvitse.

Minäkin tosiaa luulin että eron jälkeen voidaan olla ystäviä. Ehkä joskus myöhemin mutta ei tällä hetkellä. Minua petettiin ja minut jätettiin toisen vuoksi.

Kait sitä aluksi luuli että voi tosiaankin olla ystävä kun ei halunnut luopua rakkaasta ihmisesta ja lasten isästä. Yritin sitä mutta ei onnistunut. Aloin voida vaan huonommin. Oli pakko hyväksyä ettei minusta ole sellaiseen ja toisaalta ajattelen jotenkin niin että en päässyt eroon hänestä jos yritimme olla epätoivoisesti ystäviä. Nyt voin huomattavasi paremmin. Yhteisiä vuosia oli takana 24.

Nyt 2,5 vuotta erosta niin voin sitä paremmin mitä vähemmän häntä näen tai kuulen. Lasten vuoksi ( 4 kpl ala-aste ikäisiä) joudumme olemaan jatkuvasti tekemisissä toistemme kanssa mutta ne hoituvat tekstiviestein ja sähköpostilla, ja hyvin hoituvat :-), kun sitten näemme puhumme vain lapsista. Jos soitamme tai vahingossa puhumme muusta niin heti "pamahtaa".

Käymme kyllä yhdessä lastemme tilaisuuksissa ja joulunkin vietimme isolla porukalla sukulaistemme kanssa. Joulu meni ihan hyvin koska ihmisiä oli niin paljon että ei tarvinnut olla toisen kanssa juttusilla sen enempää kuin kenen tahansa tuttvan kanssa. Sukulaisemmekin, molempien, olivat niin fiksuja ettei kukaan haastanut riitaa yms. vaan kaikki nauttivat joulusta ja lapsista.

En tosiaankaan voisi enää olla ystävä ex:n kanssa mutta hyvä näin.

kyllä voi olla ystävä, mies löysi uuden, vuosi sitten ilmoitti että on löytynyt parempi nainen. Matto vetäistiin alta, 22 vuotta oltiin oltu naimisissa. Ei alkoholiongelmia, ei pettämisiä. Hän vain oli kyllästynyt tavalliseen elämään. vientiä riitti muutama kuukausi, rahaa oli enempi käytössä, sai kun myi minulle puolensa asunnosta. Mutta loppu kesästä tahti hiipui (mies 58 v.). kovasti on tulossa takaisin. Oltu koko ajan jonkin tasoisella ystävyydellä. Samalla olen halunnut tietää ne perimmäiset syyt eroon. Häntä ovat aina naiset ihailleet tanssipaikoissa, kehuneet ulkonäköä jne. Minusta hän on ihan tavallinen mies. Jonkin näköinen henkilökohtainen kriisi kait hänellä on. Ollaan ystäviä mutta paluuta ei ole vaikka hän niin luulee. en halua toista kertaa tuntea sitä tuskaa minkä koin vuosi sitten. Ihme että järki säilyi. Ystävyys on varauksellista minun puolelta. En voi luottaa, mutta lapsen takia pidän välit. mutta harkitkaa eroa. Ja te pettäjät ei se aina ole niin helppoa löytää parempi. kannattaa pysähtyä pelin eteen ja katsoa voisiko siellä olla vikaa.

Hei!

Ap:n tarina on kuin ajatuksenlukua omasta tilanteestani. Mies jätti 7 vuoden jälkeen työkaverin vuoksi. Erosta on nyt 7 kk ja hän on pariin otteeseen tuonut esiin, että haluaisi kovasti olla minun ystävä. Itsestäni vain tuntuu, etten yksinkertaisesti pysty sellaiseen vielä... Olen miettinyt hänen motiivejaan. Jos kerran sen toisen naisen menettäminen olisi ollut pahempi kuin minun menetys ja hän on sen naisen valinnut, niin miksi pitää vielä olla yhteydessä? Vaikka hänellä olisikin lämpimiä tunteita ja arvostaisi minua, niin eihän se koskaan olisi samaa kuin ennen. Todella ärsyttävää, koska sitä alkaa omassa mielessään kuvittelemaan, että ehkä hän katuu päästöstää jollain tasolla. Olenkin hänelle sanonut, etten halua olla missään tekemisissä ainakaan vuoteen. Katsotaan sitten miltä ajatus tuntuu...

Itsekäs miehesi haluaa parantaa mainettaan.

Miksi ihmeessä ei voisi jatkaa ja pysyä ystävinä sellaisen ihmisen kanssa, joka on ollut tärkeä osa elämää? Miksi sellainen tarvitsisi 'haudata', unohtaa, olla kuin ei olisi ikinä ollut olemassakaan ... ?

Siinä mitataan ihmisen kypsyys ja oikea aikuisuus, miten kohtelee niitä ihmisiä, joiden kanssa on tullut ryppy tai kuoppa yhteisellä matkalla. Vaikka matka jatkuisi eri teitä, niin mikään ei estä pitämästä pienenä osana elämää, edes kaverina, jos ei sydänystävänä.

Tämän sivun kommentit kertovat ahtaasta ja rajoittuneesta oman navan ympäri pyörimisestä. Sellaisiako ihmisistä suurin osa oikeasti on?

Lienee mahdollista, mutta vasta vuoden, parin päästä. Jos nyt sitten enää tuntuu edes siltä, että haluaisi pitää yhteyttä...

Ihmiset ovat niin kovin mustavalkoisia. On käsitys siitä, minkälainen avioliiton kuuluu olla, ja on käsitys siitä, minkälainen avioeron kuuluu olla. Totuus on kuitenkin se, että jokainen tekee omasta elämästään juuri omannäköisensä.

Mikäli haluat olla ystävä eron jälkeen on sinun tietenkin pyrittävä siihen. Ei se vähennä sinun ihmisarvoasi, että haluat vielä jakaa elämäsi exäsi kanssa eron jälkeenkin - etenkin, jos lapsia on mukana kuvioissa.

Elämä on lyhyt ja arvaamaton. Kannattaa pyrkiä tekemään siitä juuri sellaisen, joka tuntuu itselle hyvältä. Ja ystäviä ei koskaan voi olla liikaa. Se on useimmille vain niin automaattista, että exän kanssa ei "saa" olla kaveri tai ystävä, eihän niin kuulu tehdä.

Olet sitten jättäjä tai jätetty, etsi omaan elämääsi toimiva malli ja tapa olla. Muiden mielipiteitä ei kannata ottaa huomioon.

"harmaan sävyjä", hieno kirjoitus.

Exän ottaminen ystäväksi tai ei, on paras olla oma valinta. Exän kanssa välien katkaisu muiden vaatimuksesta on tyhmää. Kuten myös väkisin kaveeraaminen exän kanssa, syyllisyydentunnosta tai muutoin, vaikka oikeasti kärsii yhteydenpidosta, ei kuulosta hyvältä sekään.

Itselleni kävi pikkuisen toisella lailla. Avokki oli löytänyt uuden kuuden vuoden yhteiselon jälkeen ja kun sain tietää siitä, siihen loppui meidän suhde kuin veitsellä leikaten.

Kun viimeisiä tavaroitaan haki, piti oikein ajaa ulos että ala mennä jo kun olisi selvästi halunnut jotain vielä meistä ja suhteesta sönköttää.

Lueskellut näitä erojuttuja tässä viime aikoina, kun itselläkin ero juuri tullut voimaan. Meillä minä sitä eroa hain, vuosien pettämisen ja henkisten (ja fyysistenkin) pahoinpitelyjen jälkeen. Meillä on myös kaksi yhteistä lasta liitosta.

Uskomatonta tuo viha ja katkeruus ex:ää kohtaan, mitä viesteistä huokuu. Miksi, kun se syö juuri sinua itseäsi?! Minulle helpottava ajatus oli kun olin päättänyt, ettemme enää varmasti(!) tule olemaan tulevaisuudessa yhdessä. Jos tulevaisuutta ei enää ole, miksi jauhaa menneitä? Ehkä itse olen vain prosessoinut asiaa jo tässä vuosien ajan, joten olen tässä pisteessä, mutta exälleni en halua mitään pahaa... jo ihan lasten takia.

Ylen kanavaa tuossa yks päivä katsoin ja jäi vain yksi "mainos" mieleen. Tässä pieni pätkä;"Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet. Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon - niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse. Muista, että heikot ovat julmia, ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta. Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa." Voimia kaikille! :)

Ystävyys on hyvinkin mahdollista, mutta se vaatii varmasti armottoman paljon työtä.

Meillä ainakin sovittiin, että ero tulee, mutta emme kuitenkaan halua luopua kaikesta siitä hyvästä, jota välillämme ja yhteisessä elämässämme on. Halusimme vain eroon siitä kaikesta pahasta, joka niin monen vuoden ajan teki elämistämme helvettiä.

Lapsillekin tämä järjestely on ainakin meillä ollut armollisempi, kun huomataan, että äiti ja isi oikeasti ovat vielä hyviä ystäviä ja pelisäännöistä pidetään kiinni. Yllättäen kyllä tämä ero on tavallaan lähentänyt minua ja ex-miestäni, ja saattanut suhteemme hyvälle tasolle. Paaaljon paremmalle kuin naimisissa koskaan.

Haluaa todennäköisesti olla vain takapiruna vahtimassa, ettet pääse hänestä yli, ainakaan ennen kun hän sinusta. Jos pääset siihen vaiheeseen että löydät itse uuden, tämä pyytää niin hyvänä ystävänä tuomaan sinun kumppanisi hänelle näytille (haukuttavaksi)