Raamatun mukaan Jumala loi sateenkaaret merkiksi ihmisille(vedenpaisumuksen jälkeen), siitä että uusilla vedenpaisumuksilla hän ei enää hävitä ihmisiä(tulella ehkä, mutta se on toinen tarina).
Sateenkaarihan on valon taittumista vesipisarassa. Sateenkaaria näkee suihkulähteissä,taivaalla ja yleensäkin siellä missä on kosteutta ja aurinko paistaa.
Eikö sateenkaaria ollut ennen vedenpaisumusta, kun Raamattu nimenomaan kertoo Jumalan ne luoneen sen jälkeen?
Jos ei ollut, niin miten valo taittui vesipisaroista ennen kuin Jumala keksi sateenkaaret?
Sateenkaarista
12
680
Vastaukset
- sanota
että Jumala lo sateenkaaren vasta vedenpaisumuksen jälkeen. Raamatun mukaan ennen vedenpaisumusta ei satanut vettä, vaan kosteus tuli maasta. Sateenkaarihan näkyy taivaalla sateen jälkeen.
- Evoluution kukkanen
Vai on se sade noin uusi keksintö?
Onneksi meikäläinen elää vasta tuon sateen keksimisen
jälkeen, koska nenä tuppaa menemään "tukkoon" jo
viikon/ parin poutajakson jälkeen. Kauhea kuvitellakin
kuinka pölyistä ennen sadetta oli.
Maasta noussut vesi, oli sitten melkoisen erikoista,
koska meikäläinen näkee sateenkaaren, jopa sukulaispojan
ilmaan heittämästä vedestä, tai vaikka kukkia
suihkutellessa suihkepullolla.
Tai vesihän on vettä, ja valo taipuu pisarasta,
oli se sitten lähtöisin nykyaikaisesti sateesta,
tai vaikka rantaan "pärshkähtävästä" aallosta.
Ai niin eihän aaltojakaan voinut olla, nyt menin
vähän sekaisin, eli eikö ollut vettä ollenkaan
missään muodossa, (helppohan se on ollut hukuttaa
kaikki uudella aineella) vai oliko kaikilla
eliöillä esim. ultraviolettisäteilyä tms. näkevät
silmät, jolloin sateenkaarta ei vain nähnyt?
Eiku sori sateenkaarihan tuli vasta merkiksi liitosta,
joten eihän sitä voinut olla näkymättömänäkään.
Eli ole kiltti, ja tarkenna kumpi noista sateenkaaren
"tarpeista" puuttui, vesi vai valo? - Justiina
Evoluution kukkanen kirjoitti:

"tarpeista" puuttui, vesi vai valo?...on sun näkösi, kun sateenkaaren näät joka puolella. Ja mä vaan joskus ja jouluna sateen jälkeen taivaalla nään....
- näkyleipä
Justiina kirjoitti:
...on sun näkösi, kun sateenkaaren näät joka puolella. Ja mä vaan joskus ja jouluna sateen jälkeen taivaalla nään....
...taitaa olla sinun näkösi jossa on vikaavikaavikaavikaa. Sateenkaari-ilmiön voi nimittäin nähdä oikeassa valaistuksessa missä vain kunhan ilmassa on riittävästi vesipisaroita. Siis voi nähdä ellei ole näkövammainen tai erikseen pyri olemaan näkemättä.
- värit
Evoluution kukkanen kirjoitti:
Vai on se sade noin uusi keksintö?
Onneksi meikäläinen elää vasta tuon sateen keksimisen
jälkeen, koska nenä tuppaa menemään "tukkoon" jo
viikon/ parin poutajakson jälkeen. Kauhea kuvitellakin
kuinka pölyistä ennen sadetta oli.
Maasta noussut vesi, oli sitten melkoisen erikoista,
koska meikäläinen näkee sateenkaaren, jopa sukulaispojan
ilmaan heittämästä vedestä, tai vaikka kukkia
suihkutellessa suihkepullolla.
Tai vesihän on vettä, ja valo taipuu pisarasta,
oli se sitten lähtöisin nykyaikaisesti sateesta,
tai vaikka rantaan "pärshkähtävästä" aallosta.
Ai niin eihän aaltojakaan voinut olla, nyt menin
vähän sekaisin, eli eikö ollut vettä ollenkaan
missään muodossa, (helppohan se on ollut hukuttaa
kaikki uudella aineella) vai oliko kaikilla
eliöillä esim. ultraviolettisäteilyä tms. näkevät
silmät, jolloin sateenkaarta ei vain nähnyt?
Eiku sori sateenkaarihan tuli vasta merkiksi liitosta,
joten eihän sitä voinut olla näkymättömänäkään.
Eli ole kiltti, ja tarkenna kumpi noista sateenkaaren
"tarpeista" puuttui, vesi vai valo?oli tietenkin olemassa ennen vedenpaisumusta kun aurinko paistoi vesisumuun, muttei isoa sateenkaarta taivaalla.
- Evoluution kukkanen
värit kirjoitti:
oli tietenkin olemassa ennen vedenpaisumusta kun aurinko paistoi vesisumuun, muttei isoa sateenkaarta taivaalla.
No onpa ollut heikko ihme? Sateenkaaren väriloisto
on siis ollut näkyvissä pienemmissä vesisumuissa, ja
kun alkoi satamaan, näkyi iso sateenkaari?
Ihmeeksi voisi tietysti olettaa sellaista ilmiötä,
jossa sateenkaari näkyy pienissä vesisateissa, mutta
ei isommissa.
PS: minkä sopimuksen merkiksi älykäs suunnittelija
teki sen, varsin merkillisen ihmeen, että iso kivi
osuessaan veteen, loiskahtaa enemmän, kuin pieni?
Maagista.
Eipä ihme, että olet uskossa, kun ihmeitä näkyy
lähes joka puolella? Aika selvä ihme on sekin,
kun iso puu heiluu tuulella enemän, kuin taimi?
Tosi maaginen ihme. Hrrr...ihan kylmäsee. - Justiina
näkyleipä kirjoitti:
...taitaa olla sinun näkösi jossa on vikaavikaavikaavikaa. Sateenkaari-ilmiön voi nimittäin nähdä oikeassa valaistuksessa missä vain kunhan ilmassa on riittävästi vesipisaroita. Siis voi nähdä ellei ole näkövammainen tai erikseen pyri olemaan näkemättä.
...olen siis näkövammainen...tai pyrin olemaan näkemättä sateenkaaria? Siinäpä hieno pyrkimys elämälle. Enkös juuri kehunut teidän näköänne hyväksi?
- vanha-kissa
Justiina kirjoitti:
...olen siis näkövammainen...tai pyrin olemaan näkemättä sateenkaaria? Siinäpä hieno pyrkimys elämälle. Enkös juuri kehunut teidän näköänne hyväksi?
Justiina kirjoitti:
"...olen siis näkövammainen...tai pyrin olemaan näkemättä sateenkaaria? "
Ilmeisesti, koska et sitten näe sitä sateenkaareksi kutsuttua ilmiötä vaikka suihkepullosta saamastasi vesisumusta, kun valo tulee sopivasta kulmasta. Nimittäin tuollaisen ilmiön saa aikaan, jos vain haluaa.
Vai tässäkö kohtaa sinun Mortonin demonisi vetää suitsista? - vanha-kissa
"Raamatun mukaan ennen vedenpaisumusta ei satanut vettä, vaan kosteus tuli maasta. Sateenkaarihan näkyy taivaalla sateen jälkeen."
Tjaa, erikoista fysiikkaa sitten olikin ennen vedenpaisumusta. Nimittäin ei se kosteus maassa pysy, ilmaan sitä vettä höyrystyy lämpötilassa kuin lämpötilassa (pakkasellakin, mikä voi yllättää monet täällä, eh tosin sitä vähemmän mitä kauemmaksi pakkasen puolelle mennään).
Jos siis normaalit fysiikan ja kemian lait pätevät ennen vedenpaisumustakin, tuo vesihöyry siis ei voisi tiivistyä vesipisaroiksi. Se taas edellyttää aikamoista painetta ja/tai lämpötilaa. Itseasiassa olosuhteet olisivat nykymittapuussa h-lvetilliset, kuin painekattilassa levy täysillä.
Mutta eihän kreationisteja fysiikan lait pitele, kumma kun fysiikkaa kohtaan ei ole samanlaista protestiliikettä kuin evoluutioteoriaa kohtaan. - Justiina
vanha-kissa kirjoitti:
Justiina kirjoitti:
"...olen siis näkövammainen...tai pyrin olemaan näkemättä sateenkaaria? "
Ilmeisesti, koska et sitten näe sitä sateenkaareksi kutsuttua ilmiötä vaikka suihkepullosta saamastasi vesisumusta, kun valo tulee sopivasta kulmasta. Nimittäin tuollaisen ilmiön saa aikaan, jos vain haluaa.
Vai tässäkö kohtaa sinun Mortonin demonisi vetää suitsista?...oikeita veitikoita, vaikka kuinka kehuu aina pahalla päällä. Eikun sumuttelemaan demonit pois!
leipäkorisieni
(Crucibulum levis)
tarvii leviämiseensa putoavia sadepisaroita, jotka toimivat itiöiden levittämisen mekanismissa oleellisena osana.
http://www.moisio.info/kuva.php?c=15&i=24&id=17-1589
- k-mart.................
tässä taas nähdään satukirjan höpinät, sanahelinää eli tietämättömyyttä maailman luonnon ilmiöistä. Kun ei niillä raamatun-ajan hemmoilla ollut tietoo edes rautatiestä :-) sähköstä tai mikroskoopistakaan, niin niille kaikki on ollu pelkkää jumalan hömppää. Ku muuta selitystä ei millekään ollu eikä ollu halukkaita keksijöitäkään näköjään siellä päin maailmaa. Muualla kyllä keksittiin jo siihen aikaan kaikennäköstä. Jeesuslöpinät kai rajotti aivotoimintaa jo sillon...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135