Kausi lähestyy suurimmalle osalle meistä. Nyt on aika kerätä fiilareita ja alkaa heräillä talviunilta. Mukava olisi kuulla miksi kukin on valinnut juuri sen oman pyöränsä. Muutenkin kiinnostaa nuo laitteet ja paras asiantuntija on tietysti omistaja. Kehun ensin oman valintani, Honda XLV 650:n, ilman sen kummempia taustatietoja. Aiemmat pyörät ovat olleet enempi matkapainotteisia, mutta Transu avasi myös huonommat tiet nautiskeluun. Tehojahan ei ole paljoa, mutta ihan riittävästi suomalaiseen liikenteeseen. Autojonojen taakse ei tarvitse jäädä roikkumaan, mutta ohituksissa ei riitä pelkkä ranteen kääntö, vaan hieman joutuu kierrättämään. Parhaita puolia Transussa ja enskoissa yleensä on se lunki ajoasento. Pystyn ajelemaan aamusta iltaan ilman pahempia puutumisia tai hartiavaivoja. Ja kaksi päällä meno on ihan yhtä mukavaa ja takapenkkiläinenkin on tyytyväinen. Transu on myös aika halpa ja vaatimaton huollettava ja ilmeisesti aika viatonkin. Omani on kerran sammahtanut mystisesti ja piti n. 5 minuutin tauon, ei suostunut edes starttaamaan ja lähti mäkilähdöllä jonka jälkeen on toiminut ihan hyvin jo pitkään. Mikä lie oikku? Huonona piirteenä pidän turhan lyhyttä tankkausväliä: 300 km ei mene tankillisella. Olisiko vanhanaikaisen konstruktion syytä, mutta pyörä i ole kauhean bensapihi. Mutta näitä pohtien odotan kärsimättömänä teiden sulamista.
Kehu omasi!
12
1580
Vastaukset
Vai kehua pitää?
No mulla on kyseinen mopo ollut viime heinäkuusta lähtien ja ensin ajattelin,että ei koskaan kyseistä moottoripyörää,mutta nyt loppukesän sillä ajeltuani olen tullut toisiin aatoksiin.
Ajoasento ei ole niin kyykky,mitä aikasemmissa on ollut joten mitään puutumista en ole edes havainnut.Mieluummin aika pysty ajoasento.
Bensan kulutus on todella minimaalista.
Moottoripyörä sopii myös pitkille ihmisille ,sillä olenhan 176 cm.
Kahden ajattava se ei todellakaan ole,mutta yksin sillä saa ne parhaat fiilikset.
Mitä tehoon tulee,niin sekin on riittävä.
Tien tukkona ei joudu koskaan olemaan ja ohittaminen letkassa sujuu leikiten.
Menköön vielä ensi kesä tolla,sitten katsastan josko vaihdan isompaan,mutta merkissä ei ole ollut valittamista.
Hyvä naisten moottoripyörä se on:)
Niin ja ajelee sillä miehetkin,,khöm ettei tule sanomista..
kevättä odotellessa ,täältä sulle sinne:)- LångvikinMotörhed
niiin pitkältä kun tavattiin messuilla,
herttilei 176 ja meitsi on vain 170 (tähän selitykseksi että olen aina kadehtinut pitkiä naisia) Hyvää naistenpäivää Dajana!
Asiaan;
Ykköskriteeri on toistaisksi traditionaalinen custom.
Toinen pyörä kierroksessa viime kesästä lähtien.
Meikäläisen piti vain saada isompi pyörä ja oltiin hakemassa Gubben valitsemaa pärrää mutta eipä meitsille kelvannut...
Kokeilin eri malleja , istumisasentoa, jousitusta, ajotuntumaa, kiihtyvyyttä, moottorin ääntä eri vaihteilla, vaihteiden käyttäytymistä ja vaihtojen sulavuutta, ulkonäössä esiintyviä viitteitä edellisen käyttäjän suhteesta pyörään, yleistä kuntoa, puuttuvaa huoltokirjaa ja manipuloitua trippimittaria,
njaah ja sitten parhaalta tuntuvan valitsin...
nyt se on täysremontissa kesää varten kun tulemme takaisin
USAsta mutta todnäk ehdin ottaa silllä ajotuntumaa ennen reissua.
Olen varma, että unelmieni pärrä vielä odottaa tuolla jossain minua.
Se on sitten iso, vakaa , painava mutta paino alhaalla, helposti käännettävä, kiihtyy voimalla, vääntöä riittää suvereenisti Autobahneilla rekkojen ohituksiin mutta Tirolissa hitailu tuntuu autuaallisen mukavalta... Se o mattamusta eikä siinä ole mitään kromia, krumeluureja, joulukoristeita. Se näyttää helvetin macholta koska se on sankari joka kantaa neitoa, minua, eikä jätä tien poskeen mistään syystä. Ulkonäöltään se muistuttaa Vulcania mutta se voi olla itse rakennettu. Jonkun gurun käsintehty unelma.
Mutta siis ulkonäöltään kuin Stelt, maastoon imeytyvä, arkaainen, mutta vaatimattomalla tavalla ultramoderni, pröystäilemätön MUTTA substannssia pinnan alla!
Mistä löydän sen? En tiedä mutta mielikuva siitä on täysin selkeä. LångvikinMotörhed kirjoitti:
niiin pitkältä kun tavattiin messuilla,
herttilei 176 ja meitsi on vain 170 (tähän selitykseksi että olen aina kadehtinut pitkiä naisia) Hyvää naistenpäivää Dajana!
Asiaan;
Ykköskriteeri on toistaisksi traditionaalinen custom.
Toinen pyörä kierroksessa viime kesästä lähtien.
Meikäläisen piti vain saada isompi pyörä ja oltiin hakemassa Gubben valitsemaa pärrää mutta eipä meitsille kelvannut...
Kokeilin eri malleja , istumisasentoa, jousitusta, ajotuntumaa, kiihtyvyyttä, moottorin ääntä eri vaihteilla, vaihteiden käyttäytymistä ja vaihtojen sulavuutta, ulkonäössä esiintyviä viitteitä edellisen käyttäjän suhteesta pyörään, yleistä kuntoa, puuttuvaa huoltokirjaa ja manipuloitua trippimittaria,
njaah ja sitten parhaalta tuntuvan valitsin...
nyt se on täysremontissa kesää varten kun tulemme takaisin
USAsta mutta todnäk ehdin ottaa silllä ajotuntumaa ennen reissua.
Olen varma, että unelmieni pärrä vielä odottaa tuolla jossain minua.
Se on sitten iso, vakaa , painava mutta paino alhaalla, helposti käännettävä, kiihtyy voimalla, vääntöä riittää suvereenisti Autobahneilla rekkojen ohituksiin mutta Tirolissa hitailu tuntuu autuaallisen mukavalta... Se o mattamusta eikä siinä ole mitään kromia, krumeluureja, joulukoristeita. Se näyttää helvetin macholta koska se on sankari joka kantaa neitoa, minua, eikä jätä tien poskeen mistään syystä. Ulkonäöltään se muistuttaa Vulcania mutta se voi olla itse rakennettu. Jonkun gurun käsintehty unelma.
Mutta siis ulkonäöltään kuin Stelt, maastoon imeytyvä, arkaainen, mutta vaatimattomalla tavalla ultramoderni, pröystäilemätön MUTTA substannssia pinnan alla!
Mistä löydän sen? En tiedä mutta mielikuva siitä on täysin selkeä.Niin kuten jo kerroin onneksi on vara valita mistä moottoripyörästä pitää.
Itse olen ison matkamoottoripyörän kannalla,
sinua taas kiehtoo tietynlaiset custom tyyppiset moottoripyörät.
Ehkä kuitenkin jätämme tämän keskustelun myös muille motoristeille .koska nyt tuntuu että me naiset vaan kirjoitamme omia komenttejamme tähän ja kohta joku valittaa taas tästäkin:)
Hyvää viikonloppua sinulle,minä siirryn tonne live-elämän puolelle..
Hyvää naistenpäivää tyttärille ja tervehdys Enskalle.
Suurimmaksi osaksi samat syyt puörävalintaani olivat samat kuin sinulla.
Kuitenkin tämän kokoiselle papparaiselle täytyy olla pykälää suurempi kulkine.
Aikaisemmin on tullut ajeltua ihan perusnakuja,kustomeita ja jopa kyykkyä.
Sitten kerran velmiäs usutti kokeilemaan enduroa ja se oli siinä.
Eipä enää tarvi kyykkiä polvet kainaloissa ja vääntöäkin on ihan riittävästi kahden immeisen kuormalle,tosin mamma on melkein metri kuuskytä luistimet jalassa ja painaa saman verran kuin euron postimerkki.
Ovathan nuo kromikiiltoiset kustomit komioita katsella mutta kyllä tuomoinen krouvinoloinen äijäpyörä on enempi minun makuuni.- Knulli
Itselläkin ikää jo jonkin verran ja kokeiltuani enskaa, en varmaan enää muuhun tyydy. Eipä ole väliä, vaikka asfaltti loppuu...pidot vaan paranee. Ja mamma kulkee kyydissä eikä tankilla tartte joka ABC:llä käydä.Vara Eero kaikille teille...
- Kuutiotuuma
huono oon kehumaan, mutta aika tyytyväinen olen.
Pyörä on 1200 Sportster ja ajokokemusta tästä vasta noin 1500km verran.
Parasta on ajoasento joka ei ole niin Custom tyylinen kuin eräissä malleissa, vaan istua voi puutumatta pidempiäkin matkoja.
Minusta tämä enemmänkin matka, kuin custom pyörä.
Teho ja vääntöä riittää hyvin omaan ajotyyliini ja kuljettaa kahtakin hyvin ja tankki on 17L, joten voi ajaa sopivia etappeja.
Pyörä on matala ja siksi helppo käsitellä.
Koska taitan tyämatkat pyörällä, niin ajoasennon ja käsiteltävyyden merktys painaa valinnoissa ja myös tankin koko on olennainen asia.
Olen varustanut pyörän lisävaloilla ja pleksillä, jotka molemmat tuovat lisää mukavuutta ja turvaa ajoon, pimeälläkin.
Yksi huono puoli on ainakin, huoltpisteiden vähyys, koska mielelläni suosin merkkiliikettä niin tämä vaatii hieman ennakointia.
Muut huonot puolet tulee esiin varmaan tulevan kesän aikana.
Vakuutus, huolto ja käyttökustannukset ovat mitä ovat.
Olen aiemmin omistanut saman merkkisen, ja siitä ei suurta huolta ollut, toimi kuten pitikin.
Välissä on ollut japseja, niissäkään ei moitittavaa.
En ole mitenkään merkkiuskollinen, puntaroin asiaa aikani eri kanteilta ja teen päätöksen, ja tokihan siinä on tunnettakin mukana, ja kyllä nyt 10v pojankin mielipide pitää ottaa huomioon, hän kuitenkin hyvin usein istuu takana ja on hyvinkin asiantunteva jo.
Että näillä eväillä kesää kohden. - intruder....
tankin olen päällystänyt lehmän nahalla ja postilaatikoista sain sopivan kokoiset kovat laukut, pinnoihin sain kivasti kiinni semmoiset heijastimet mitä on polkupyrissä,kaasukahvan olen vaihtanut vasemmalle puolelle. toimii paremmin mulla ynm. kivaa
- Mika++
On mahtava fiilis jytistää menemään 1800 kuution powercruiserilla. Kahvan kääntö vaikuttaa jo maan pyörimisliikkeeseen. Männät takovat kuin Thorin vasarat ja massiivinen custom liikahtaa kuin gepardi. Kuninkaallisen ylväs ja miellyttävä ajoasento - kuin istuisi valtaistuimella. Tuulisuojaa tai astinlautoja ei kaivata rikkomaan fiilistä. Ilmanvastus on tunnettava kehossa ja halkaistava hartioilla. Ruhtinaallinen vääntö tekee tästä maanteiden suomen hevosesta äärimmäisen nautittavan matkapyörän. Tätä järkälettä eivät urat eikä sivutuulet heittele.
http://www.cruisercustomizing.com/MikaKivioja- Sisilian Sisilisko
miten hengästyttävän näköinen peli
auuuts
pitikö nukkua treffien yli, fnirsk ; ( - Make
Sisilian Sisilisko kirjoitti:
miten hengästyttävän näköinen peli
auuuts
pitikö nukkua treffien yli, fnirsk ; (Se hyvä kun en ois ollu kovin kernissä tohon hapetukseen enää toiselle illalle, kun että meni haileesti aamun puolelle ton mämmin kinnes)kanssa. Eikä sitte sovi dokaamiseen alkuunkaa. Aika hyvää meno silti , se toi rabina vaan reistaa, onneks muilla on takkuulla heikommin, Toikkarinki vei skudet huilaan snagarilta kun se buklaa eessä olevan huppariin.mut joo ..mut nyt menee pajaillaksi ja pussikaljalle. Parantuu sit huoniseksi.Clintti näyttää temalta taivaan mallii.. mor.
- cbf 1000
Vuosi sitten pyörän valinta oli ajankohtaista. Pyörän pitää sopia sekä moottoritielle että kaupunkiin, työmatkalla molempia. Mutkatiet kiinnostavat vapaa-ajalla. Kahdestaankin joskus ajetaan. Ei kuitenkaan mitään euroopan kiertueita eikä ainakaan sorateille, kovin on vähäiset kokemukset kumpaankin.
Ajoasennon pitää olla lähinnä matkapyörämainen. Messuilla tippui suurin osa pois ja koeajon jälkeen jäi tuo Honda käsiin. Pari muuta olisi täyttänyt kriteerit mutta takapenkiltä tuli selvät osto-ohjeet. Bike-luettelo vahvisti käsitystäni, kaikki kriteerit täyttäviä oli vain tämä ja yksi muu ja se muut on minun makuun liian kyykky.- Mika++
Motomessuilla tuli kiikuttua tuonkin päällä. Mittojensa puolesta sopi mullekin hyvin, paremmin kuin Pan European. Jos siihen sais kardaanin ja vähän vääntöä lisää...
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187