15 vuotta sitten kun olin 16 vuotias tyttö tapahtui hirvittävä tragedia. Tulin raskaaksi ja tein abortin. Uskomatonta että siitä on aikaa jo 15 vuotta sillä tapahtuma tuntuu yhä eiliseltä. Minä pienenä ja onnettomana yötä sairaalassa tuon operaation jälkeen, katsoin sairaalan ikkunasta ulos ja näin kaukaa siintävän tanssiravintolan valot. Tuo hetki piirtyi mieleeni lähtemättömänä. Sinä hetkenä en ollut enää nuori tyttö, olin hyvin vanha nainen, sen vanhemmaksi en voi milloinkaan enää tulla.
Yhä tätä kirjoittaessani itken. Lapseni olisi nyt 15 vuotias, lähes saman ikäinen kuin itse olin abortin tehdessäni.
Olen tehnyt tämän kauhean teon eikä se koskaan mene pois. En koskaan tule saamaan synninpäästöä sanan varsinaisessa merkityksessä. En tarkoita uskontoa tai jumalaa vaan omaa henkilökohtaista maailmaani, sitä miten se liukui tuona yönä radaltaan enkä enää koskaan ole sama ihminen.
Nyt olen onnellisempi kuin ehkä koskaan elämässäni. Olen sitoutunut uskomattoman empaattiseen ja lämpimään mieheen jota rakastan. Abortin varjo ulottuu yhä ylleni enkä tiedä onko minulla oikeutta omaan lapseen, oman vauvan tuomaan onneen. En tiedä mitä täältä haen, ehkä saman tragedian jakavia, ehkä sitä synninpäästöä joka ei koskaan tule, ehkä jonkun joka sanoo minulle että olen tuomittu enkä ansaitse onnea. Jonkun joka sanoisi että olen se murhaaja joksi itseni tunnen.. En tiedä itsekään...
Onko minulla oikeutta onneen
27
1048
Vastaukset
- lapsensa pitänyt
Ystäväni on todella paljon samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Hän teki aborttinsa parisen vuotta vanhempana kuin sinä ja siitäkin on aikaa suunnilleen saman verran kuin sinun abortistasi. Ystäväni käy terapiassa ja on yrittänyt itsemurhaakin... Sitä kärsimystä on raskasta katsoa vierestä, kun ei oikein voi muuta kuin kuunnella ja koettaa saada hänet antamaan itselleen anteeksi. Olet tehnyt virheen ja sen itsellesi myöntänyt. Seuraava vaihe on anteeksianto. Vaikka se onkin usein vaikeampaa kuin toisen henkilön kohdalla, myöskin itselleen täytyy osata antaa anteeksi!
Et todellakaan ole ainoa tuossa tilanteessa. Toisin kuin monen muun kohdalla, jotka ovat tehneet tekonsa paljon kevyemmin perustein, tekemäsi abortti on ihan ymmärrettävä, koska olit noin nuori silloin. Käy juttelemassa ammattilaisen kanssa, jos tuntuu, ettet yksin saa solmujasi auki! :) - Lapsilla on oikeus
Missä ovat palstan väsymättömät vertaistukea jakavat vakiokirjoittajat, kun lapsi ei ollutkaan pelkkä "mielipide" eikä "solumöykky"?
Kuinka moni lastaan odottanut -vertaistuettu- on samassa tilantessa aloittajan kanssa?
Mutta aloittajalle:
Olet kohdannut abortin tuottaman kuoleman surun ja kantanut sitä puolet ikääsi. Se on raskasta.
Kiitokset siitä, että kirjoitit meille kokemuksestasi. Mahdollisesti se auttaa jotakin lastaan epävarmana odottavaa äitiä pitämään lapsensa. Ehkäpä lapsesi vuoksi kantamasi suru pelastaa jonkin toisen lapsen elämän. Silloin kuluttava surusi ei ole ollut turha. Silloin lapsesi on pelastanut jonkin toisen lapsen elämän tässä murheen laaksossa, jossa ihmiset saattavat ymmärtämättömyyksissään tehdä lapsilleen pahaa.
Kuten olet huomannut kuolleen lapsesi arvon, katso asiaa edelleen lapsen kannalta. Älä takerru itseesi, juuri siksi saatoit aikaisemmin erehtyä.
Jos ja kun rakkautenne hedelmänä jokin toinen lapsi, ehkä useampi, haluaa nähdä valon, niin on oikein se hänelle/heille sallia.
Varmasti olet oppinut elämän arvon ja nähnyt sen merkitykset. Olet kypsempi ja varmempi elämän haasteiden ja mahdollisuuksien edessä. Olet varmasti jatkossa lapsillesi hyvä äiti.
Kuollut lapsesi ei palaa eikä surusi täysin katoa. Lapsesi kulkee mukanasi muistona. Anna hänen niin tehdä. Sen lisäksi voit tehdä ja kokea paljon muutakin. Toivon, että saat mahdollisuuden rakastaa myöhemmin tulevia lapsia. Siihen sinulla on kaikki oikeus. Mutta ennen kaikkea, myöhemmin tulevilla on rakkauteen / rakkauteesi kaikki oikeus. - Sisely
on sinulla oikeus onneen, ja toivottavasti myös löydät sen ja annat itsellesi anteeksi, sillä kuten itse sanoit, kenenkään toisen anteeksianto ei päästä sinua tuskastasi tai syyllisyydestäsi.
hienoa että uskallat kertoa tarinasi, voisitko ajatella kertovasi sen ammattilaiselle jolla olisi antaa sinulle välineitä itsesi parantamiseen?
minullakin tuli itku, puolestasi. olen todella surullinen siitä kuinka olet kärsinyt, valitettavasti tiedän ettei vähennä taakkasi painoa, toivon silti että kärsimyksesi ymmärtäminen ja tunnustaminen saa sinut uskomaan ettei sinun tarvitse kantaa taakkaasi yksin vaan on olemassa ihmisiä jotka haluavat auttaa...- kohde..
Kuulehan Sisely, aloittaja suri lastaan - ei itseään.
Milloin aborttia edistävä väki kykenisi kiinnittämään huomiota lapseen / abortissa kuolleeseen lapseen - jo silloin kun häntä odotetaan ja myös silloin kun häntä surraan? - ja...
kohde.. kirjoitti:
Kuulehan Sisely, aloittaja suri lastaan - ei itseään.
Milloin aborttia edistävä väki kykenisi kiinnittämään huomiota lapseen / abortissa kuolleeseen lapseen - jo silloin kun häntä odotetaan ja myös silloin kun häntä surraan?edelleen tällä palstalla kehoitetaan ja aiotaan kehoittaa (aborttiväen ilmoitus) naista kuuntelemaan halujaan, ja lapselle ei suoda ajatustakaan- "eihän mitään lasta olekaan"..!
- Sisely
kohde.. kirjoitti:
Kuulehan Sisely, aloittaja suri lastaan - ei itseään.
Milloin aborttia edistävä väki kykenisi kiinnittämään huomiota lapseen / abortissa kuolleeseen lapseen - jo silloin kun häntä odotetaan ja myös silloin kun häntä surraan?en kuvittele tietäväni mitä aloittaja loppujen lopuksi suree, menetettyä lasta, ajatustaan siitä mitä hänen elämänsä olisi nyt jos..., kärsimystään kokiessaan tekonsa vääräksi, sitä mitä hän on nyt tapahtuneen seurauksena vai jotain muuta. hän tietää sen itse, ei kukaan muu.
minä olen surullinen siitä että hän on kärsinyt näin kauan, minun ei tarvitsekaan miksi hän on niin tehnyt. puolta aloittajan elämästä on varjostanut suru, ja löytääkseen jälleen toivon, ilon ja uskon elämäänsä olisi hänen saatava taitettua terävin kärki surulta jota hän kantaa. oli surun syy mikä tahansa, se lamauttaa _surijan_ elämää, ja siksi kiinnitän mielummin huomioni häneen ja hänen auttamiseensa.
enkä ala tinkaamaan tämän keskustelun alle mistään epäoleellisesta, se tuntuu vastenmieliseltä ajatellen aloittajan tunteita.
- tarina...
Hei!
Sinulla on todella kova suru tekemästäsi abortista. Eikä edes aika näytä kohdallasi helpottavan tuskaa. Minusta sinun kannattaisi välittömästi hakeutua ammatti-ihmisen juttusille, kertomaan hänenlle tuntemuksistasi ja menneisyydestäsi. Ammattiauttajat osaavat tukea sinua ja antaa keinoja käsitellä pahaa oloasi ja syylisyydentuntieta
Tiedän ettei sinua tämä helpota yhtään, mutta minun silmin katsottuna, olet nuorena päätynyt aborttiin ja ilmeisesti rankan tapahtuman seurauksena, joten tekosi on aivan ymmärrettävä. Toivoisin,ettet syyttäisi itseäsi asiasta, jolle et enää voi mitään. Olet varmasti jo tuskallasi hyvittänyt tekosi, ja saisit alkaa elää elämääsi uusilla ajatuksilla ja itsesyytöksistä vapaana. Ota ihmeessä onni vastaan kun se sinulle nyt annetaan. Nauti elämästä, tee lapsia ja ala elää täysillä. Elämä on liian lyhyt surtavaksi. Sinulla on vielä kaikki mahdollisuus onneen, käytä tilaisuutesi!!
Todellakin kaikkea hyvää uuteen elämääsi toivon!!! - 'poisteltu'
syytä pysähtyä miettimään sitä jokin aika sitten sen seitsemän kertaa poistettua aloitusta, joka oli otsikoitu; "Varoitus aborttia harkitseville palstoilla annettavista neuvoista", ja joka käsitteli abortin jälkeistä syyllisyyttä ja mielenterveysongelmia, ja sitä, mihin ajattelemattomat ja tietämättömät neuvot voivat johtaa...
Järkevämpäähän oli tietysti suojella palstan kirjoittajia, jotka henkilöivät kirjoituksen itseensä, loukkaantumiselta, kuin aborttia harkitsevia aloittajan kaltaiselta kohtalolta, vai mitä..?!- puuttuvat
Abortti-asiamiesten houkutteluista, puolitotuuksista ja valheista varoittavat viestit on poistettu paljon useammin kuin 7 kertaa. Ne poistetaan säännöllisesti.
Lapsen halventaminen, aborttien esittäminen mielipidekysymyksenä ja teettäjän mukavuudesta riippuvana toimituksena on vastuutonta ja vaarallista. Epäsuoran rohkaisun, vääristelyjen ja voimien toivottamisen seurauksena yhdenkin lapsen abortointi ja äidin syökseminen vuosikymmenien suruun ja ahdinkoon on kauhistuttava teko. Kyseessä ei ole enää "mielipide" vaan tragedia.
Savukeaskin kylkeen on nykyisin kirjoitettu varoitus, jonka mukaan tupakka tappaa. Valitettavasti sellaista leimaa ei voida kiinnittää nettissä jaettaviin teksteihin. Sefu sensuroi tällaiset "varoitustarrat" pois aborttiväen propagandan tieltä. - Sisely
ei ollut, oletan kyllä että tiedät minun vastaavan näin =D
en toivo aloittajan kohtaloa kenellekään ja tällaisen mahdollisuuden riski pitäisi olla tiedossa kaikilla aborttia harkitsevilla.
harmittelen ja ihmettelen edelleen viestisi katoamista. - 'poisteltu'
Sisely kirjoitti:
ei ollut, oletan kyllä että tiedät minun vastaavan näin =D
en toivo aloittajan kohtaloa kenellekään ja tällaisen mahdollisuuden riski pitäisi olla tiedossa kaikilla aborttia harkitsevilla.
harmittelen ja ihmettelen edelleen viestisi katoamista.että ihan kaikki eivät olisi tuota mieltä. :) Hyvä, että joillakin on vielä ajatusta siitä, mikä on oikeasti tärkeää, kun välillä näyttää siltä, että tärkein asia monille täällä, on päteä väittelyssä... mitä moninaisimmin selityksin ja sanakääntein.
- Sisely
'poisteltu' kirjoitti:
että ihan kaikki eivät olisi tuota mieltä. :) Hyvä, että joillakin on vielä ajatusta siitä, mikä on oikeasti tärkeää, kun välillä näyttää siltä, että tärkein asia monille täällä, on päteä väittelyssä... mitä moninaisimmin selityksin ja sanakääntein.
jep, outoa ettei, varmaan muuten fiksuilla, ihmisillä käy mielessäkään ajatus ettei keskustelun, varsinkaan vakavasta aiheesta, tarkoitus ole/saa olla "voiton" saavuttaminen. silloin kun voittoa tällaisessa haetaan, tuskin löytyy ainoatakaan voittajaa.
me olemme ihmisiä jotka puhuvat _toisille ihmisille_, monelta tuntuu unohtuvan että se toinen joka kirjoittamansa tekstin lukee, on myös ihminen, ei nimetön tai kasvoton. - 1977
Yleensä surun ohimenemistä kehoitetaan odottamaan puoli vuotta ennen kuin on syytä huolestua ja hakea apua. Olet jo 15 vuotta kärvistellyt, eikö olisi jo aika auttaa itseään?
Kun menet terapiaan, niin ensimmäisiä juttuja joita oivallat on se, että myös sinulla on oikeus onneen.
Ja tälle yhdelle nerolle joka "auttoi" sinua huhuilemalla niitä, jotka yleensä toivottelevat positiivisa asioita abortin tehneille, tiedoksi, että varmasti kukaan tälläkään palstalla ei ole koskaan kieltänyt sitä, että abortti on tietylle osalle naisista psyykkisesti sairahduttava. Miksi siis kuvittelee, että me yllättyisimme siitä, että joku ei olekaan abortista yli päässyt? Huh, huh, enpä olisi uskonut. Uskoin ihan tosissaan, että tilastot valehtelevat siitä, että abortin kokeneet hakeutuvat psykiatriseen hoitoon useammin kuin muut... - on...
1977 kirjoitti:
Yleensä surun ohimenemistä kehoitetaan odottamaan puoli vuotta ennen kuin on syytä huolestua ja hakea apua. Olet jo 15 vuotta kärvistellyt, eikö olisi jo aika auttaa itseään?
Kun menet terapiaan, niin ensimmäisiä juttuja joita oivallat on se, että myös sinulla on oikeus onneen.
Ja tälle yhdelle nerolle joka "auttoi" sinua huhuilemalla niitä, jotka yleensä toivottelevat positiivisa asioita abortin tehneille, tiedoksi, että varmasti kukaan tälläkään palstalla ei ole koskaan kieltänyt sitä, että abortti on tietylle osalle naisista psyykkisesti sairahduttava. Miksi siis kuvittelee, että me yllättyisimme siitä, että joku ei olekaan abortista yli päässyt? Huh, huh, enpä olisi uskonut. Uskoin ihan tosissaan, että tilastot valehtelevat siitä, että abortin kokeneet hakeutuvat psykiatriseen hoitoon useammin kuin muut...paljon kielletty abortin psyykkisiä seurauksia ja yritetty todistella, miten vähäinen katumisen ja sairastumisen riski on!
- 1977
on... kirjoitti:
paljon kielletty abortin psyykkisiä seurauksia ja yritetty todistella, miten vähäinen katumisen ja sairastumisen riski on!
No sellaiset kannattaa jättää noteeraamatta, sillä meillä on tilastot jotka kertovat mikä riski todellisuudessa on.
Tietenkin jos on oikealla tuulella ja viitseliällää päällä, niin voi yrittää oikaista sen väittäjän käsitystä asiasta, jottei enää värää tietoa levittelisi.
- Tristar
Jokaisella meistä on hetkiä jolloin elämä ottaa uuden suunnan, hetkiä joita ei koskaan unohda ja jotka muokkaavat meistä sen mitä nyt olemme.
Tekosi ei koskaan mene pois mutta sen ei tarvitse olla kauhea. Sinulla ei ole velvollisuutta loppuelämän syyllisyyteen, vain sinä itse pidät syytöksistä kiinni. Sinä teit parhaan ratkaisun itsellesi niillä tiedoilla ja sillä hetkellä kun päätös oli tehtävä. Se täytyy vain hyväksyä, ja jatkaa eteenpäin.
Unohtaa ei tarvitse, vain hyväksyä tapahtunut ja sen muuttumattomuus. Mikään määrä syyllisyyttä tai aktumusta ei tee sitä tekemättömäksi. Pidät noista tunteista kiinni jostain syystä, enkä tiedä mikä se on. Tiedätkö sinä?
"Abortin varjo ulottuu yhä ylleni enkä tiedä onko minulla oikeutta omaan lapseen, oman vauvan tuomaan onneen."
Hyvin yksiselitteisesti; on. Mikään teko ei tee ihmisestä arvotonta, olet yhä ihminen, henkilö, persoona ja sellaisenasi arvokas. Sinulla on juuri samat oikeudet onneen kuin kenellä tahansa meistä ja sinulla myös on edellytykset siihen onneen (hyvä kumppani ja elämä jossa olet onnellinen), sinulla on yhtä suuri oikeus lapseen kuin kenellä tahansa joka sen päätöksen tekee. Haluat lapsen? Mikään ei kiellä sitä haluamasta.
Sinua saattaa myös auttaa tieto siitä että niistä tuhansista naisista jotka tekevät abortin vuosittain, lähes puolet on jo äitejä ja lopuista valtaosa tulee sitä olemaan. Sinun kaltaisiasi on monia, ja tavallasi ajattelevia varmasti myös monia. Et ole yksin, etkä missään nimessä arvoton saamaan sen onnen mitä nyt toivot, jota sinulla ei silloin ollut mahdollisuutta saada.
***- Itsekkin
Jos asia painaa mieltä 15v. täytyy taustalla olla muutakin ongelmaa.
Olin 16v. kun tein abortin, tottakai surin menetettyä "lasta" mutta täytyy muistaa ajatella realistisesti.
Ei teini voi huolehtia samalla lailla kuin aikuinen eikä edes tarvi.kaikki tekevät asioita joista eivät ole ylpeitä,ei sen pitäisi maailmaa kaataa.
Voihan sitä aina ajatella että lapsi olisi nyt sen ja sen ikäinen mutta sekään ei mitään auta.
Jos asia todellakin on vielä noinkin synkkänä mielessä suosittelen terapiaa. - tämän
sitten kun seuraavan kerran kirjoitat täällä, että abortin voi tehdä kunhan vain tuntee haluavansa niin...
- Tristar
tämän kirjoitti:
sitten kun seuraavan kerran kirjoitat täällä, että abortin voi tehdä kunhan vain tuntee haluavansa niin...
Onko sinulta jäänyt näkemättä kuinka monta vastaavaa kirjoitusta täällä on ollut ja miten olen niihin aina vastannut?
Minä sentään ymmärrän sen että mikä yhdelle on väärä ratkaisu, on toiselle oikea, ja toisinpäin... ja vain sen päätöksen tekijä itse voi luotettavimmin ennustaa miten se päätös tuele hänen vaikuttamaan.
Joskus käy niin että päätös joko oli alkujaankin väärä, tai se oli aikanaan oikea mutta jää myöhemmin vaivaamaan. Se on valitettavaa, aina. Suremaan jäänyttä pitää tukea ja auttaa pääsemään tuskastaan yli.
Miksi koit tarpeelliseksi muistuttaa minua omista ajatuksistani? Juurihan niitä kirjoitin.
*** - asian vieressä
Tristar kirjoitti:
Onko sinulta jäänyt näkemättä kuinka monta vastaavaa kirjoitusta täällä on ollut ja miten olen niihin aina vastannut?
Minä sentään ymmärrän sen että mikä yhdelle on väärä ratkaisu, on toiselle oikea, ja toisinpäin... ja vain sen päätöksen tekijä itse voi luotettavimmin ennustaa miten se päätös tuele hänen vaikuttamaan.
Joskus käy niin että päätös joko oli alkujaankin väärä, tai se oli aikanaan oikea mutta jää myöhemmin vaivaamaan. Se on valitettavaa, aina. Suremaan jäänyttä pitää tukea ja auttaa pääsemään tuskastaan yli.
Miksi koit tarpeelliseksi muistuttaa minua omista ajatuksistani? Juurihan niitä kirjoitin.
***Aborttiväki jankuttaa jankuttaa ja jankuttaa tuhansisissa viesteissään, että abortti on yhdelle oikea, toiselle väärä ratkaisu. Ratkaisun oikeellisuuden aborttiväki ripustaa "mielipiteeseen" ja siihen "miltä tekijästä tuntuu".
Aborttiväki ei milloinkaan ajattele aborttia lapsen kannalta. Abortti on aina väärä ratkaisu lapselle, sillä hän elää jo ainutkertaista elämäänsä, johon hänet ovat äiti ja isä kutsuneet.
Normaalille ihmiselle abortin tuottama kuolemansuru kohdistuu lapseen, ei häneen itseensä. Aborttiväki kirjottaa reseptissään: terapiaan.
Jos aborttiväki ymmärtäisi elämän arvon, se sulkisi suuren suunsa ja jättäisi lapset ja odottavat äidit rauhaan. - 1977
asian vieressä kirjoitti:
Aborttiväki jankuttaa jankuttaa ja jankuttaa tuhansisissa viesteissään, että abortti on yhdelle oikea, toiselle väärä ratkaisu. Ratkaisun oikeellisuuden aborttiväki ripustaa "mielipiteeseen" ja siihen "miltä tekijästä tuntuu".
Aborttiväki ei milloinkaan ajattele aborttia lapsen kannalta. Abortti on aina väärä ratkaisu lapselle, sillä hän elää jo ainutkertaista elämäänsä, johon hänet ovat äiti ja isä kutsuneet.
Normaalille ihmiselle abortin tuottama kuolemansuru kohdistuu lapseen, ei häneen itseensä. Aborttiväki kirjottaa reseptissään: terapiaan.
Jos aborttiväki ymmärtäisi elämän arvon, se sulkisi suuren suunsa ja jättäisi lapset ja odottavat äidit rauhaan.Niin, ei todellakaan ajattele koskaan lapsen kannalta. Siksi onkin tärkeää juuri se mitä Tritsar sanoi: eli abortin tekijänkin pitää olla sellainen ihminen joka ei ajattele aborttia lapsen kannalta. Eli lapsirakkaan, "tahtoo lapsia hirvittävästi" tai alkiota inhimillistävän -ihmisen ei kannata aborttia tehdä. Abortti on oikea ratkaisu niille, joille lapsi on merkityksetön siinä elämän vaiheessa. Ja ennen abortti päätöstä pitää olla jo selvä itselle millatavoin lapseen suhtautuu ja millä tavoin tähän lapseen tulee tulevaisuudessakin suhtautumaan. Jälkimmäistä on vaikea toteuttaa, mutta jotta vääriä ratkaisuja ennalta ehkäistään, täytyy asia analysoida mahdollisimman syvällisesti.
Ja näin tekisivät pakkosynnytysasiamiehetkin, mikäli ymmärtäisivät äidin elämän arvon. - että hän
1977 kirjoitti:
Niin, ei todellakaan ajattele koskaan lapsen kannalta. Siksi onkin tärkeää juuri se mitä Tritsar sanoi: eli abortin tekijänkin pitää olla sellainen ihminen joka ei ajattele aborttia lapsen kannalta. Eli lapsirakkaan, "tahtoo lapsia hirvittävästi" tai alkiota inhimillistävän -ihmisen ei kannata aborttia tehdä. Abortti on oikea ratkaisu niille, joille lapsi on merkityksetön siinä elämän vaiheessa. Ja ennen abortti päätöstä pitää olla jo selvä itselle millatavoin lapseen suhtautuu ja millä tavoin tähän lapseen tulee tulevaisuudessakin suhtautumaan. Jälkimmäistä on vaikea toteuttaa, mutta jotta vääriä ratkaisuja ennalta ehkäistään, täytyy asia analysoida mahdollisimman syvällisesti.
Ja näin tekisivät pakkosynnytysasiamiehetkin, mikäli ymmärtäisivät äidin elämän arvon.saa lapsen. Tuo on höpöpuhetta. Ihmettelen, että sinä kolmikymppinen nainen jaksat tuollaista roskaa syytää.
- 1977
että hän kirjoitti:
saa lapsen. Tuo on höpöpuhetta. Ihmettelen, että sinä kolmikymppinen nainen jaksat tuollaista roskaa syytää.
Edelleenkään sillä lapsella ei ole mitään merkitystä sille naiselle, joka aborttiin menee hyvin perustellusti. Joten ei ole mitään syytä pilata sen lapsen takia yhden yhtä päivää tai tuntiakaan elämästään. Saati sitten useiden kuukausien vastentahtoista olotilaa...
- kaiken..
että hän kirjoitti:
saa lapsen. Tuo on höpöpuhetta. Ihmettelen, että sinä kolmikymppinen nainen jaksat tuollaista roskaa syytää.
lapsia ja vihaa raskautta niin takuulla menee elämä pilalle!
- se uhkaa
1977 kirjoitti:
Niin, ei todellakaan ajattele koskaan lapsen kannalta. Siksi onkin tärkeää juuri se mitä Tritsar sanoi: eli abortin tekijänkin pitää olla sellainen ihminen joka ei ajattele aborttia lapsen kannalta. Eli lapsirakkaan, "tahtoo lapsia hirvittävästi" tai alkiota inhimillistävän -ihmisen ei kannata aborttia tehdä. Abortti on oikea ratkaisu niille, joille lapsi on merkityksetön siinä elämän vaiheessa. Ja ennen abortti päätöstä pitää olla jo selvä itselle millatavoin lapseen suhtautuu ja millä tavoin tähän lapseen tulee tulevaisuudessakin suhtautumaan. Jälkimmäistä on vaikea toteuttaa, mutta jotta vääriä ratkaisuja ennalta ehkäistään, täytyy asia analysoida mahdollisimman syvällisesti.
Ja näin tekisivät pakkosynnytysasiamiehetkin, mikäli ymmärtäisivät äidin elämän arvon.lapsi/raskaus naisen elämää.
Mutta tarkotit ilmeisesti että pitäisi 'ymmärtää äidin HALUAMISTEN arvo' vaikka sen seurauksena lapsi menettäisi ELÄMÄNSÄ?? HAHH, ei onnistu, IKINÄ!!! - 1977
se uhkaa kirjoitti:
lapsi/raskaus naisen elämää.
Mutta tarkotit ilmeisesti että pitäisi 'ymmärtää äidin HALUAMISTEN arvo' vaikka sen seurauksena lapsi menettäisi ELÄMÄNSÄ?? HAHH, ei onnistu, IKINÄ!!!Se on jokaisen oma asia jos haluaa elää vain fyysisen elämänsä.
Antakaa kuitenkin muiden rauhassa elää vaikka täysipainoista elämää, jolloin merkitystä on myös psyykkisellä ja sosiaalisella elämänalueella.
Miksi ihmeessä vastustat abortteja palstalla julkisesti (elät sosiaalista elämää), sillä eihän se vaikuta mitään soluhengittämiseesi? Keskity nyt vain siihen ihan kokonaisuudessaan, kuten haluat meidän muidenkin keskittyvän. Tunnustele kiertääkö veri tälläkin hetkellä vasemmassa pikkuvarpaassasi? Mutta älä ajattele sitä! Ajattelu on psykologinen tapahtuma. Kysy lähimmästä sairaalasta onko sinulle mahdollista tehdä lobotomia, sillä mielestäsi elämän jalostunein muoto on vain elää fyysisesti, kaikki muu on turhaa ja pois heitettävää? 1977 kirjoitti:
Se on jokaisen oma asia jos haluaa elää vain fyysisen elämänsä.
Antakaa kuitenkin muiden rauhassa elää vaikka täysipainoista elämää, jolloin merkitystä on myös psyykkisellä ja sosiaalisella elämänalueella.
Miksi ihmeessä vastustat abortteja palstalla julkisesti (elät sosiaalista elämää), sillä eihän se vaikuta mitään soluhengittämiseesi? Keskity nyt vain siihen ihan kokonaisuudessaan, kuten haluat meidän muidenkin keskittyvän. Tunnustele kiertääkö veri tälläkin hetkellä vasemmassa pikkuvarpaassasi? Mutta älä ajattele sitä! Ajattelu on psykologinen tapahtuma. Kysy lähimmästä sairaalasta onko sinulle mahdollista tehdä lobotomia, sillä mielestäsi elämän jalostunein muoto on vain elää fyysisesti, kaikki muu on turhaa ja pois heitettävää?siinä vaiheessa jos vaatisin (fyysisen elämän) uhreja sen henkisen elämäni eteen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039