Ensi viikon lauantaina jehovantodistajat ympäri maailman kokoontuvat jälleen viettämään Jeesuksen kuoleman muistonviettoa.
Mitä mieltä palstalaiset ovat, tuleeko niin kutsuttujen voideltujen määrä lisääntymään vai laskemaan vuonna 2008? Viime vuosien tilastot kertovat, että Suomessa viime vuonna 'voideltuja' oli 18, kun niitä sitä edellisenä vuonna oli 16. Maailmanlaajuinen 'voideltujen' määrän kasvu oli 4%.
Kun oppimuutos 'voideltujen' määrästä - tai siitä että "sitä ei voida tietää" - viime vuonna astui voimaan, niin sillä tuskin vähentävä vaikutus kokonaismäärään oli. Miten käy tänä vuonna?
Itse epäilen, että parikymmentä saatetaan rikkoa Suomessa, eikä maailmanlaajuisesti 4% taida riittää.
'Voideltujen' määrä tänä vuonna?
11
492
Vastaukset
- helmikuisella
..opinkorjauksella mitään vauhtia antavaa positiivisempaan päin, kun lopun tulokin pidentyi?
- lukumäärä riippuu
tietenkin siitä kuinka moni voideltua on luopunut taivasosuudestaan.
Niitähän alkoi ilmaantua runsaasti kun kaikkien voideltujen piti jo olla kasassa.
No, joka tauksessa vuoden aikana on taas suuri joukko voideltuja poistettu 144000 joukosta ja siksi niitä osanottajia riittää tasaiseen tahtiin.
Varmaan on niin, ettei voideltujen määrä täyty vielä tuhannenkaan vuoden aikana vaan silloinkin riittää väkeä leipään ja viiniin.- Markku_Meilo
>>Varmaan on niin, ettei voideltujen määrä täyty vielä tuhannenkaan vuoden aikana vaan silloinkin riittää väkeä leipään ja viiniin.
Syy ongelmaan on ihan looginen. Seuraavaksi on kyseessä nk. neljäs täyttymys ja kun Vt-seuralla on ollut jatkuvasti ongelmia jo toistenkin täyttymysten kanssa, niin miksi neljäs olisikaan enää kovin helppo.
Kolmas täyttymys oli 1931-1935, toinen 1881 ja varsinainen ensimmäinen oli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, silloin 144000 tuli jo täyteen moninkertaisesti. - voidelluista en ole
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Varmaan on niin, ettei voideltujen määrä täyty vielä tuhannenkaan vuoden aikana vaan silloinkin riittää väkeä leipään ja viiniin.
Syy ongelmaan on ihan looginen. Seuraavaksi on kyseessä nk. neljäs täyttymys ja kun Vt-seuralla on ollut jatkuvasti ongelmia jo toistenkin täyttymysten kanssa, niin miksi neljäs olisikaan enää kovin helppo.
Kolmas täyttymys oli 1931-1935, toinen 1881 ja varsinainen ensimmäinen oli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, silloin 144000 tuli jo täyteen moninkertaisesti.paljon kuullut kirjoitettavan.
"Kolmas täyttymys oli 1931-1935, toinen 1881 ja varsinainen ensimmäinen oli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, silloin 144000 tuli jo täyteen moninkertaisesti."
Silloin ensimmäisellä vuosisadalla odotus oli varmaan hurjaa ja leipää ja viiniä kului sen mukaan.
Mutta vielä riittää yrittäjiä taivaalliseen hallitupäytään.:) - Markku_Meilo
voidelluista en ole kirjoitti:
paljon kuullut kirjoitettavan.
"Kolmas täyttymys oli 1931-1935, toinen 1881 ja varsinainen ensimmäinen oli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, silloin 144000 tuli jo täyteen moninkertaisesti."
Silloin ensimmäisellä vuosisadalla odotus oli varmaan hurjaa ja leipää ja viiniä kului sen mukaan.
Mutta vielä riittää yrittäjiä taivaalliseen hallitupäytään.:)Jos tarkoitat sitä porukkaan, jonka pääjoukon nuorimmat olivat (juuri ennen viime vapautusta) opillisesti tarkasteltuna noin 100-vuotiaita, siis ylppöjä koko joukko. Jos sellaisia poistuu vuostittain muonavahvuudesta yli 20 %, mutta kokonaismäärä pysyy samana on vuotuinen kasvu ollut jo vuosikymmeniä valtava.
Tämä siis opillisesti, koska vuonna 1935 heidän tuli jo olla esimerkillisiä opettajia. Se miksi voi viitata opillisuuteen on tässä:
”Merkitseekö tämä, ettei Jumala nykyään kutsu ketään taivaalliseen elämään? Ennen sinetöimisen loppuunsaattamista on mahdollista, että jotkut harvat, joilla on tuo toivo, saattavat osoittautua uskottomiksi, jolloin heidän tilalleen täytyy valita joitakuita muita. Näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että näin tapahtuisi hyvin harvoin.” (uw-FI 1983 s. 112)
Eli Vt-seuran mukaan luopujia oli vähän. Tosin todellisuus oli muuta
>>Silloin ensimmäisellä vuosisadalla odotus oli varmaan hurjaa ja leipää ja viiniä kului sen mukaan.
Maailmanparannus kuluttaa eväitä.
- hirvas
kuka nimeää ne "voidellut". Nimeävätkö he itse itsensä vai tekeekö sen Brooklynin hallintoelin?
Sillähän on kaikki valta maan päällä järjestöön kuuluviin nähden.>>kuka nimeää ne "voidellut". Nimeävätkö he itse itsensä vai tekeekö sen Brooklynin hallintoelin?
Jokainen vertauskuviin osaa ottava nimeää siihen pestiin itse itsensä. Jehovan valitsemaksi tulemisen voi tietää kuulemma samalla varmuudella kuin sukupuolensa.
- että,
taivaspaikkoja olisi vielä jaossa? Ainakin pari vuotta sitten 2 jehovaa kävi ovella ja sanoi, että taivaspaikkoja on 144000 ja ne on tullut jo aikoja sitten täyteen, mutta maanpäälle voi jäädä viljelemään ja kuokkimaan.
Ilmoitin, että en halua jäädä tänne kuokkimaan, mutta jos taivaspaikkoja vapautuu voisivat tulla ilmoittelemaan.>>Tarkoittaako tuo että, taivaspaikkoja olisi vielä jaossa?
Se tarkoittaa juuri sitä. No sitä ei varmasti kannata ottaa turhan vakavasti tai viimeisenä lausuntona asiasta. Oppia muutetaan sitä mukaan kun on tarvetta. Kas sellaisia ne olettamusopit tuppaa olemaan..- hirvas
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Tarkoittaako tuo että, taivaspaikkoja olisi vielä jaossa?
Se tarkoittaa juuri sitä. No sitä ei varmasti kannata ottaa turhan vakavasti tai viimeisenä lausuntona asiasta. Oppia muutetaan sitä mukaan kun on tarvetta. Kas sellaisia ne olettamusopit tuppaa olemaan..paljon enemmän kuin 144 000 paikkaa. Jeesus jakaa niitä paikkoja kaikille, jotka uskovat Häneen ja Hänen sanaansa.
Joh. 14:23
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Tuossa on Jumalan totuus, uskokaa siihen älkääkä jehovien lapsellisia satuja. - että,
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Tarkoittaako tuo että, taivaspaikkoja olisi vielä jaossa?
Se tarkoittaa juuri sitä. No sitä ei varmasti kannata ottaa turhan vakavasti tai viimeisenä lausuntona asiasta. Oppia muutetaan sitä mukaan kun on tarvetta. Kas sellaisia ne olettamusopit tuppaa olemaan..tuo on jo niin radikaali oppimuutos, että sitä on vaikea selittää rivijäsenelle ja usko koko järjestelmään horjuu.
Onhan näitä kyllä paljon
ennen siviilipalvelus oli kuolemansynti nyt sallittu
rokotus ja verensiirto oli kuolemansyntejä nyt rokotus sallittu ja tärkeimpiä veren osia saa ottaa.
Maailmanlopun ennustuksista ei kannata edes mainita, koska niissä oppi vasta muuttuukin.
Luulenpa, että seuraavaksi poistetaan oppi vuoden 1914 merkityksestä. (ellei ole jo poistettu)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157