Kirjoituksista päätellen suurin osa ellei kaikki abortin vastustajat ovat täällä uskovaisia. Ei täällä muuten voi porukka olla noin pihalla tosi elämästä!
Abortin vastustajat
3
218
Vastaukset
- abortintehnyt
Saavat abortinvastustajat perustella näkemyksensä Raamatulla ja uskolla.
Ja abortinkannattajat saavat perustella myös näkemyksensä, millä haluavat.
Mutta se abortinvastustaja, joka perustelee kantansa Raamatulla ja silti tuomitsee abortintehneen, on tekopyhä. Sillä kaikki tuomiovalta on Jumalalla, ei ihmisellä.
Itse uskon. Olen myös tehnyt abortin. Minusta abortti on kamala teko, ja toivon etteivät ihmiset joutuisi aborttitilanteen eteen koskaan.
En kannata aborttia, mutta olen sen tehnyt. En tiedä mihin kuulun. Sen voin kuitenkin sanoa, että abortintehneitä ei tarvitsisi haukkua ja mollata, se on aivan turhaa. Sillä kukaan meistä ei ole täydellinen, haukkujilla on varmasti omat syntinsä ja heikkoutensa. Älkööt siis nostako itseään muiden yläpuolelle.- tarvitaan
Usein ihmiset joilla on huono itseluottamus ja jotka eivät oikein pysty hallitsemaan itse elämäänsä, ottavat jumalat avukseen. Toisaalta se on ymmärrettävääkin, että heittää asiat "jonkin korkeamman" käsiin, jos ei itse osaa ajatella ja hallita tekemisiään ja mielipiteitään.
Minusta ihminen ei tarvitse keneltäkään hyvkäsyntää tai "anteeksiantoa"teoilleen tai tekemättäjättämisilleen, niin kauan kuin teot ovat lain raameissa. Jokaisessa itsessään asuu " jumala". Se on sitä kun tiedät tehneesi oikein itsellesi, tiedät olleesi itsellesi rehellinen.
ihan itse, ilman kirkkoja (tai lakeja) oman kantani muodostanu. Ja sen mukaisen mielipiteeni saan julkisesti kertoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1063014- 101874
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3941723Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211631Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191287
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201049