Eikös parkano ole lähellä Kihniön kaupunkia? km?
Eikös Parkano
11
2344
Vastaukset
- hyvä vitsi
todella hyvä:)tai sit vaan oot sairaan tyhmä!
- Parkanossakin tuntuu menevän
tänään vähän paremmin. No, turha väittää, että syy on Kihniöstä siirtyneen kaupunginjohtajan. Mutta kuitenkin, olisiko kaupunginjohtaja tuonut jotain jalat maassa olevaa päätöksentekoon, Parkanolaisille ökö kunnallispolitikoille, joilla valta ( mikä valta?) on noussut päähän. Monella kuten Häyryllä ja Olettamuksella on Kihniöläinen tausta,Kihniöläisenä, valitettavasti.
- mutta tarpeeksi
MATKAA KIHNIÖSTÄ ON PARKANON KYLÄÄN NOIN 35 KM.
MUTTA MIKSI KANNATTAA MENNÄ PARKANOON KUN KIHNIÖSTÄ
LÖYTYY MELKEIN KAIKKI MITÄ TARVITAAN.ON IKÄVÄ KATTELLA KUN KIHNIÖLÄISET MATKAA OMALLA AUTOLLA PARKANOON OSTOKSILLE JA SANOVAT ETTÄ SÄÄSTÄÄ.MUTTA
KATIN KONTIT EI LASKETA AIKAA EIKÄ POLTTOAINE KULUJA
JA ONHAN SIELLÄ NOIN 2-3 % HALVEMPAA.VOI SANOA,ETTÄ
VOI TULLA KALLIIMAKSI KUN OSTAA TAVARAT KIHNIÖSTÄ.
OHMETELLÄ TÄYTYY MUTTA PARKANOSSAHAN ON VIINAKAUPPA
JOKA PUUTTUU KIHNIÖSTÄ MUTTA EIHÄN SITÄ TARVITSE
HAKEE KERRALLA LAATIKOLLISEN NIIN SIINÄ ON.- Parkanoon on noin 27 km.
"Valitettavasti" Kihniöläisenä täytyy myöntää, että Parkanon palvelut ovat viime vuosina parantuneet, niin hyvin, että harvoin tulee mieli lähteä Tuuriin. Tosaalta myös hyvä, koska jossain vaiheessa me Kihniöläisetkin joudumme valitsemaan yhteistyökumppanin. Parkano on ihan hyvä ja tarpeeksi "pöhkö" paikkakunta meille Kihniöläisille-yhteistyökumppaniksi. Yritetään puhaltaa yhteen hiileen.
- muualle jos aikoo
Parkanoon on noin 27 km. kirjoitti:
"Valitettavasti" Kihniöläisenä täytyy myöntää, että Parkanon palvelut ovat viime vuosina parantuneet, niin hyvin, että harvoin tulee mieli lähteä Tuuriin. Tosaalta myös hyvä, koska jossain vaiheessa me Kihniöläisetkin joudumme valitsemaan yhteistyökumppanin. Parkano on ihan hyvä ja tarpeeksi "pöhkö" paikkakunta meille Kihniöläisille-yhteistyökumppaniksi. Yritetään puhaltaa yhteen hiileen.
saada tuoretta ja laadukasta,ainakin Parkanoon tai
Tampereelle. - pakko hekea muualta
kaikkee ei täältä kihniöstä löydä,ja sitäpaitsi
muodikkaita ja kivoja vaatteita haetaan Seinäjoelta, Parkanosta tuurista, tampereelta.
Viihteelle lähdetään manseen tai Ikaalisiin, täällä kuin ei toi yöelämä oikein sytytä, nääs kun sitä ei oo, tajuutsääää - kysyisin
pakko hekea muualta kirjoitti:
kaikkee ei täältä kihniöstä löydä,ja sitäpaitsi
muodikkaita ja kivoja vaatteita haetaan Seinäjoelta, Parkanosta tuurista, tampereelta.
Viihteelle lähdetään manseen tai Ikaalisiin, täällä kuin ei toi yöelämä oikein sytytä, nääs kun sitä ei oo, tajuutsääääettä koskas kihniöstä on kaupunki tullut?
- kysyjää
pakko hekea muualta kirjoitti:
kaikkee ei täältä kihniöstä löydä,ja sitäpaitsi
muodikkaita ja kivoja vaatteita haetaan Seinäjoelta, Parkanosta tuurista, tampereelta.
Viihteelle lähdetään manseen tai Ikaalisiin, täällä kuin ei toi yöelämä oikein sytytä, nääs kun sitä ei oo, tajuutsääääHää??
kysyisin kirjoitti:
että koskas kihniöstä on kaupunki tullut?
kukaan ei kirjoituksissa ole maininnut ,että kihniö
olis kaupunki.osaatko lukea ellet niin käy kyllä
apteekissa autetaan.vai oletko tyhmempi kun itse
luulet.- itse vähä
vintiot kirjoitti:
kukaan ei kirjoituksissa ole maininnut ,että kihniö
olis kaupunki.osaatko lukea ellet niin käy kyllä
apteekissa autetaan.vai oletko tyhmempi kun itse
luulet.tarkemmin, ensimmäisessä viestissä kysytään että onko parkanon lähellä kihniön kaupunki? että sinullekkin käynti optikolla olisi tarpeen! hih...pilkka sattuu omaan nilkkaan...
- kyllähän
kysyjää kirjoitti:
Hää??
siellä ekassa viestissä niin lukee, hitto mitä uuvatteja sitä vapaalla jalalla pidetäänkin. Käy sinäkin siellä apteekissa hakemassa lääkkeesi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047