Jehovantodistajuudessa on jäsenyyden säilyttämisen kannalta tärkeää noudattaa erilaisia opillisia käsityksiä. Palstalla on viime aikoina käyty keskustelua mm. veriopin muuttumisesta vuosien varrella, ja siitä onko vt-seura sittenkään sallinut joidenkin veren osien (fraktioiden) käytön lääketieteellisissä hoidoissa vai ei.
Yksinkertaistettaessa oppimuutoksen merkityksen jehovantodistajuutta ajatellen, konkretisoidaan tilanne, jossa eilen päätös x johti jehovantodistajuudesta erottamiseen. Kun sitten tänään tuosta samasta päätöksestä ei langeteta minkäänlaisia seuraamuksia, niin miten voidaan ymmärtää tai perustella, että oppi ei olisi muuttunut millään tavalla?
Jos sain eilen ylinopeussakot ajettuani 120km/h alueella, jonka rajoitus oli 100km/h, mutta tänään en enää saakaan niitä koska alueella on tästä päivästä eteenpäin suositusnopeus 100km/h, mutta nopeusrajoitus 120km/h, voidaanko käsittää ettei nopeusrajoitus ole muuttunut?
Oppimuutos vai ei?
15
796
Vastaukset
- Markku_Meilo
Bensan hinta ei ole koskaan muuttunut, kahdenkympin tankkaus on aina ollut kakskymppiä, oli ne markkoja tai euroja.
- Sivusta seuraava.
Voisit sä joskus joutessasi listata kaikki historian aikana tapahtuneet oppimuutokset vaikka uuteen avaukseen? Kaipaisin selkeää listaa ilman sen kummempia selityksiä. Ottaisin sen sitten talteen myöhempää tutkimista varten.
- Markku_Meilo
Sivusta seuraava. kirjoitti:
Voisit sä joskus joutessasi listata kaikki historian aikana tapahtuneet oppimuutokset vaikka uuteen avaukseen? Kaipaisin selkeää listaa ilman sen kummempia selityksiä. Ottaisin sen sitten talteen myöhempää tutkimista varten.
Kyllähän luetteloa syntyisi kun aikaa olisi, mutta kaikkia tuskin kukaan saa kasaan. Esimerkiksi Rutherfordin luopioituessa Russelin näkemyksistä, muutoksia oli vähintään 100, useammastakin olen nähnyt maininnan.
- Johanneksen_poika
Sivusta seuraava. kirjoitti:
Voisit sä joskus joutessasi listata kaikki historian aikana tapahtuneet oppimuutokset vaikka uuteen avaukseen? Kaipaisin selkeää listaa ilman sen kummempia selityksiä. Ottaisin sen sitten talteen myöhempää tutkimista varten.
luetella ne opit, jotka eivät ole muuttuneet. Siihen saattaisi riittää helmitaulu avuksi, niin ei tarvitsisi turvautua korkeampaan matematiikkaan eikä supertietokoneisiin.
- Sivusta seuraava.
Markku_Meilo kirjoitti:
Kyllähän luetteloa syntyisi kun aikaa olisi, mutta kaikkia tuskin kukaan saa kasaan. Esimerkiksi Rutherfordin luopioituessa Russelin näkemyksistä, muutoksia oli vähintään 100, useammastakin olen nähnyt maininnan.
Mä olen tosta verikysymyksestä yrittänyt kysellä niiltä todistajilta joita oveni takana aina joskus vierailee.
Tuntuu olevan vähän arka aihe. Ilmeisesti ovat itsekin vähän pyörällä päästään tuon asian suhteen.
Pääsääntöisesti asenne tuntuu olevan sen vanhan täyskiellon puolella. - Markku_Meilo
Sivusta seuraava. kirjoitti:
Mä olen tosta verikysymyksestä yrittänyt kysellä niiltä todistajilta joita oveni takana aina joskus vierailee.
Tuntuu olevan vähän arka aihe. Ilmeisesti ovat itsekin vähän pyörällä päästään tuon asian suhteen.
Pääsääntöisesti asenne tuntuu olevan sen vanhan täyskiellon puolella.>>Tuntuu olevan vähän arka aihe. Ilmeisesti ovat itsekin vähän pyörällä päästään tuon asian suhteen.
Kun katselee niitä pumaskoja, joita seura on heille laittanut ruksattavaksi, niin ei mikään ihme. Euroopassa on ollut ainakin kahta erilaista versiota ihmeteltävänä, kertonee omaa kieltään.
Pääkonttorissakin on oltu pyörällä päästään kun vuosia sitten laitettiin USA:n seurakuntiin uudet verikortit, joissa sallittiin autologinen verensiirto. Kortit vedettiinkin takaisin, liekö hallintoelimen äänestyksen tarkistuslaskennassa tultiin uuteen tulokseen ja vanha näkemys jäi toistaiseksi voimaan.
>>Pääsääntöisesti asenne tuntuu olevan sen vanhan täyskiellon puolella.
Seura avittaa erilaisilla sanakäänteillä ja typografisilla kikoilla todistajia käsittämään täyskiellon olevan varmempi paratiisilipun kannalta.
- sekavuudet!
Oppimuutoksista!
Eräs paradoxaalinen lausunto joka sanottiin eräälle henkilölle jota oltiin erottamassa "vainojen" aikana Brooklynnissä, hän sanoi erottamiskomitealle että "hän ei halua tulla erotetuksi"........
Komitean jäsenet kehoittivat hantä "odottamaan organisaatiota" ja sanoivat "Kuka tietää,ehkä viiden vuoden kuluttua, moni tai kaikki ne asiat mistä SINÄ PUHUT, ollaan julkaistu ja olla OSA OPPIAMME"
Korostus kirjoittajan.
Lainaus:Crisis of Conscience", 1983.
Tämähän on korkealta johtoportaasta tulevaa oppikysymysten sekaisuuden myllerrystä ja olevan arkipäivää VT opeissa, tänään erotetaan yhden opin mukaan, huomenna se näkökanta on mennyttä.
Ihmiset siinä myllerryksessä, erotettuina ja eronneina, omine kysymysmerkkeineen!- vio-letti
>>>"Kuka tietää,ehkä viiden vuoden kuluttua, moni tai kaikki ne asiat mistä SINÄ PUHUT, ollaan julkaistu ja olla OSA OPPIAMME"
>>Ihmiset siinä myllerryksessä, erotettuina ja eronneina, omine kysymysmerkkeineen!
Äläpä muuta liverrä. Surullisintahan onkin, että 'eilen' - järjestön opin takia - itsensä tappaneiden ei enää 'tänään' tarvitsisi tuota tehdä.
Tuosta huolimatta vt-seura ei sovella itseensä minkäänlaista verivelkaisuuden oppikäsitystä.- vio-letti
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Ihmiset siinä myllerryksessä, erotettuina ja eronneina, omine kysymysmerkkeineen!
Äläpä muuta liverrä. Surullisintahan onkin, että 'eilen' - järjestön opin takia - itsensä tappaneiden ei enää 'tänään' tarvitsisi tuota tehdä.
Tuosta huolimatta vt-seura ei sovella itseensä minkäänlaista verivelkaisuuden oppikäsitystä.>>>Surullisintahan onkin, että 'eilen' - järjestön opin takia - itsensä tappaneiden ei enää 'tänään' tarvitsisi tuota tehdä
>>Komitean jäsenet kehoittivat hantä "odottamaan organisaatiota" ja sanoivat "Kuka tietää,ehkä viiden vuoden kuluttua, moni tai kaikki ne asiat mistä SINÄ PUHUT, ollaan julkaistu ja olla OSA OPPIAMME"
Paradoksaalisuus ei lopu tuohon lauseeseen. Takaisin madellessaan henkilön olisi pitänyt esittää katuvaista, vaikka tässä tapauksessa hän olisi ollut oikeassa ja vt-seura väärässä. Vt-seuran nöyryydestä kertoo jotain se, että vaikka se olisi kuinka väärässä, oikeassa olevan on pyydettävä anteeksi.
- L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n
Ole muuttuneet! Heidän kantansa on varma, ei verta eikä sen osia! ajetaan 100km/h alueella edelleen satasta!
- Markku_Meilo
Nyt ei ole kyse kolminaisuudesta.
Kysymys oli uudesta 120 km/h rajoituksesta vanhalla 100 km/h alueella. On täysin laillista ajaa edelleenkin satasta, mutta saatat olla vaaraksi liikenteelle, ellet tunnusta rajoituksen muuttumista ja edellyttät vielä muiltakin samaa. Sellaisiakin näkee joskus.
Rajoitus voi muuttua toisinkin päin. Vanha rajoitus oli 100 km/h, mutta sitä jouduttiin laskemaan korjaustöiden takia. Jos uusi rajoitus on nyt vain 30 km/h. Ajatko yhä jääräpäisesti entiseen malliin kieltäen minkään muuttuneen?- Johanneksen_poika
>>Heidän kantansa on varma, ei verta eikä sen osia!
Oletkohan ollut poissa kokouksista silloin, kun uutta hoitotahtokorttia jaettiin? Tuon kortin lisänä jaettiin sen täyttöohje, ja kyllä siinä aivan selvästi mainitaan se mahdollisuus, että monet JT:t siitä lähtien nauttivat maailmallisten ja luopioiden veren osasista, fraktioista, ihan Vartiotorniseuran luvalla.
Mutta se on totta, että et löydä sellaisia fraktioita, joita olisi vuodatettu Jehovan todistajista, kun se on kiellettyä edelleen.
Onnellisempaa on ottaa veren fraktiot kuin antaa niitä. Siis ihan päinvastainen periaate kuin Raamatussa (onnellisempaa on antaa kuin saada).
Voin iloksesi mahdollisesti julkaista tuon täyttöohjeen netissä, ehkä huomenna, jos jaksan.
Samassa yhteydessä tai lähipäivinä voin julkaista myös pari muuta dokumenttia, joita eivät tavalliset rivijäsenet ole saaneet nähdä. Ehkä julkaisen, ehkä en. Pidetään jännityksessä sinua. Ne tosin eivät liity verellä leikkimiseen. Vaan ihan muuhun. Pysy kanavalla. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136