ihmissuhde vaarassa

n. -80

Olen kyllästynyt tähän kaksoiselämään! Juopottelun takia joudun keksimään koko ajan kummallisia valheita ja tekosyitä. Olen tavannut aivan upean miehen, jonka kanssa haluaisin viettää kaiken vapaa-aikani. Silti tartuin maanantaina pulloon, ja jäin sille tielle keskiviikkoaamuun asti. Olen ylpeä siitä, etten koskaan pettäisi seurustelukumppaniani, mutta enkö pettänyt hänen luottamuksensa joka tapauksessa ryyppäämällä lähemmäs 48h putkeen ja roikkumalla baareissa siinä seurassa, mitä etten sattui. Valitsin siis tämän ennemmin kuin vietin yhteistä aikaa hänen kanssaan. Ja hänelle sanoin, että olin eilen kiireinen, tein paljon töitä. Hän ei saa tietää, miten paljon juon, ja miten vahva himo juomiseen minulle syntyy vähintään kerran viikossa. En pysty kääntämään ajatuksiani muualle, vaan avaan kädet täristen ensimmäisen oluen, joka johtaa kymmeniin muihin. Selitän itsellenikin erilaisin tekosyin, miksi juuri tänään voin juoda ihan niin paljon kuin haluan. Kauheaa ajan tuhlausta! Voisin lähteä hänen kanssaan metsään kävelylle, uimaan tai johonkin muuhun viinattomaan paikkaan, mutta sen sijaan juon vaikka yksin kotona kyyköttäen järkeni pois ja vellon kännisessä huurussa vuorokauden ympäri. Tiedostan tämän kaiken, häpeän itseäni, mutten silti tee asialle mitään. Miksi ihmeessä? Varmaankin siksi, että olen kehittynyt niin hyväksi valehtelijaksi, että osaan uskotella itsellenikin mitä oudompia asioita. Kuten, että tänään pitää juoda itsensä muistinmenetystilaan, vaikkapa siksi, että aurinko paistaa ja tilillä on vielä rahaa.

19

1225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen juomanainen

      Hyvä homma, että olet huomannut, että jotain on pahasti pielessä.

      Itseäsi petät.

      Ja se, että olet ylpeä ettet -vielä- ole pettänyt kumppaniasi... Jos juot muistin pois ja oot tillintallin missä sattuu, niin kyllä sekin kerta tulee, että petät.

      • M38 vantaa

        Mulla aivan ihana kiltti ja luotettava Vaimo,silti juon sillointällöin 2-3 päivääkin,olen jopa kauppareissulla käynyt salaa oluella.Alan huolestumaan omasta käytöksestäni.

    • etten pettäisi

      mutta kuinkas siinä kävikään. sattui vain silleen.
      Kun vitutti ja oli sitä ja tätä.
      Kyllä siihen kännissä syyn sitten tarpeen tullen keksii.

      Älä luota liikaa ittees hae apua

    • muutakin

      vaarassa mennä perseelleen kuin pelkkä ihmissuhde.

      Olet 100%:lla varmuudella jo alkoholisoitunut ja riippuvainen hermomyrkystä.

      Se on kuule sitä ihteensä kun halu voittaa järjen.

      Itse luulin monta vuotta, että ihmiset on tyhmiä ja että minä vain olen löytänyt sen elämästä nauttimisen ja että kenelläkään ei ole yhtä hauskaa kuin minulla.

      Yhteen vuorokauteen mahtui joskus 3 sammumista ja uutta nousuhumalaa. Silloin pidin itseäni jopa nerona. Aamuyöstäkin saattoi vetää perseet ja päivälllä korjaavien lonkeroiden tuoma mielihyvä oli lähellä megaorgasmia.

      Kannattaa puuttua tohon hommaan HETI, muuten menee vituiks moni juttu. Tosin ei se käy niin, jokaisen pitää se kokea ennen kuin uskoo. Miksi sitä lopettaa jos siinä hommassa on edes hetki kivaakin...

      Vittumainen riippuvuus, yks pahimmista.

    • ja eiku.. kauppaan

      No ihan tiedän tunteesi... mulla on samanlaisia ongelmia..-perkele ramppaan kaupassa sen kymmenen kertaa päivässä ja ostan vain 2 sitten kohta mennään taas ja taas...ja sitä rataa NYT tänään sain 5 pv. putken poikki...JES on taas yksi raitis päivä ja maksaa pakottaa..mutta nyt toivon jo ittekkin pitempää raittiimpaa kautta.. ihan tosi tää alkoholismini on hermoja raastavaa puuhaa ja monesti kun saan sen poikki voin olla useitakin viikoja raittiina joskus jopa puoli vuottakin mutta annas olla kun otan edes yhden!!! juon myös salaa mieheltäni tyhjiä tolkkejä on joka paikassa piilossa..no minä en enää eds keksi MITÄÄN syytä se vain on minun todellinen himo juoda... mutta tulee noita kiloja taas alkaa kertymään joten aloitan taas lenkkeilyn( jotain pitää tilalle keksiä) ja kaikenlaista keksin leivon siivoon jne.. jne ja laihdutan 5 kg aikaa ensi juhannukseen..AJATTELIN olla ainakin sen 12 viikkoo nyt raittiina ukko halusi saunakaljat 2 tölkkii annoin sen ostaa itse kieltäydyin ei tosiaankaan tehny enää mieli .. no me kaikki eletään tavallaan .. mullon tää tissuttelu ongelmana mutta nyt vähän aikaa on se kurissa..tiedän että onnistun..muuten minäkin keksin niitä mikä muka nyt aina loppu että pääsen sinne kauppaan..nyt se ja se unohtu ja se sitä rataa.. tulee tosi hyvä mestari..keksimään mutta muistia en juo juurikaan tissuttelen vain aina ne pari ja jokunen tunti välissä...eli musta ei välttämättä huomaa että juon..

      • kuka haluaa minun puolison?

        Hän juo salassa, en oikeastaan jaksa välittää enää paskan vertaa. Päätin että, läträtköön hän iloliemiensä kanssa salaa, minä alan käydä vieraissa, ehkä vähemmän salaa!!

        Jos alkaa epäillä, voin ohimennen kieltää asian ja se on siinä, niin hänkin suhtautuu omaan juopotteluun.

        AAMEN.

      • " onnistun "
        kuka haluaa minun puolison? kirjoitti:

        Hän juo salassa, en oikeastaan jaksa välittää enää paskan vertaa. Päätin että, läträtköön hän iloliemiensä kanssa salaa, minä alan käydä vieraissa, ehkä vähemmän salaa!!

        Jos alkaa epäillä, voin ohimennen kieltää asian ja se on siinä, niin hänkin suhtautuu omaan juopotteluun.

        AAMEN.

        hei sinä.. voi tietenkin asiat noinkin ratkaista... MINÄ TODELLA nyt yritän kaikkien takia ja jo taas meni päivä etten kuitenkaan retkahtanu ei käyny mielessäkään... joten hyvin alkaa alku mennä olen aivan varma että se jatkuu nyt muös ( oma halunihan se tärkein on) ja olen todella iloinen ettei tarvitse salailla...

      • jatkan
        " onnistun " kirjoitti:

        -no nyt on vielä paremmin menny ei retkahduksia eikä mitään mielitekojakaan ihana alku tulevalle raittiudelleni...minä onnistun,,,

        eikä salailuakaan jo se tekee minut hurjan hyvälle tuulelle..mies kysyi ostetaanko sauna kaljat mutta meikä sanoi ei omalle kohdalleni ja sit se haki itelleen 2 ja senkun ei näin pienistä mun elämä kaadu.. hyvää jatkoa kaikille jotka ovat päättäneet lopettaa ..tuetaan toisiamme meillähän on samat ongelmat monillakin...

      • tukeasi kaivataan
        jatkan kirjoitti:

        Miten olet jaksellut?

    • vain itseään. Läheiset, työkaverit ja muut jotka ovat paljon tekemisissä juopon kanssa huomaavat kyllä selitysten onttouden. He tietävät ja arvaavat aina paljon enemmän kuin juoppo luulee. Sitäpaitsi viina jättää muutenkin helposti tulkittavat jäljet.

      Valinta on itsekunkin omissa käsissä.

      Aiheesta lisää:

      http://www.paihdelinkki.fi/testit
      AA:n "Iso kirja"
      Raimo O. Kojo: "Eroon viinasta"

      • kusettaa

        itseään etteivät muut huomaa.Huomaavat ihan varmasti
        jo pelkästä hajusta,sössötyksestä turvonneesta naamasta ym.

    • vee-e
      • n. -80

        Olipa todella hyvä linkki. Kirjoitin juuri omaa viestiä, kun tekstisi oli ilmaantunut listalle. Paljon asiaa, jota voi miettiä itsekseen ja palauttaa mieleensä silloin, kun ajatus harhailee liian lähelle kaljapulloa. Tiedänpä pari tuttuakin, joille aion suositella saman lukemista!

    • n. -80

      En kehtaa kertoa tapailemalleni miehelle juopottelustani. Hävettää niin paljon pelkkä asian ajatteleminen. Eilen ja tänään uskon vahvasti siihen, etten voi koskaan ottaa yhtäkään kaljaa ilman, että repeän ryyppäämään. Pelkään, että huomenna asia on toisin. Olenhan joskus osannut juoda vain pari kolme kaljaa ja lopettaa siihen. Paljon useammin olen päätynyt niin hirveään humalatilaan, etten ole toipunut siitä välttämättä vielä kolmenkaan päivän kuluttua. Ja kun toivun, olen muka unohtanut kokonaan, mitä kaikkea pahaa ryyppäämisestäni on aiheutunut. Häpeän tunne on hävinnyt kuin itsestään, ja voin taas avata pullon minkä tahansa tekosyyn nojalla.

      Nyt toivon, että tämän viikonlopun ajan pysyisin selvin päin, nauttisin keväästä ja upeasta miehestä, joka todella välittää minusta.

      Pelkkä toivominen ei taida kuitenkaan riittää, vaan minun pitäisi tehdä tietoisia valintoja. Jospa sitä kaivaisi esille jonkin kirjan, jossa käsitellään asiaa syvemmin. Ettei se tietoinen valinta vaan olisi taas juominen ja aina vain syvemmälle kierteeseen joutuminen.

      • voipytty

        on AA:n kirja Nimettömät alkoholistit. Tunnetaan sisäpiirin slangilla myös Iso kirja -nimisenä.
        Siinä kirjassa on monta naisalkoholistin stooria pohjan löytämisestä ja toipumisen tielle pääsystä. Kertojat ja pari miljoonaa muuta ovat saaneet olla raittiina kirjassa esitetyillä yksinkertaisilla toimenpiteillä. Päivä kerrallaan ja niistä sitten kertyy viikkoja, kuukausia, vuosia, kymmeniä vuosia.
        Tietoinen valinta on sinun: hankit kirjan tai et.

      • n. -80
        voipytty kirjoitti:

        Pitääpä käydä kirjastossa heti huomenna töiden jälkeen. Kynnys hoitoon menossa on niin korkea. Jospa kirja toisi jonkinlaista apua asiaan, ja kenties lopulta haen apua ihan henkilökohtaisestikin. Toivoisin vain, että voisin saada apua "yksilöterapiassa". Ryhmään meneminen pelottaa aivan liikaa. Onko kellään kokemuksia jostakin/joistakin hoitomuodoista?

      • on kokemusta
        n. -80 kirjoitti:

        Minuakin pelotti hoitoon meno ihan valtavasti ja ennenkaikkea se, että niin moni saisi tietää sairaudestani. Yksilöterapia on siinä mielessä pään puskaan laittamista, että hys-hys, nyt ei niin kovin moni saa tietää tästä ja tämä pysyy piilommassa kuin ryhmässä. Mutta, mutta. Minuun taisi tehota juuri se vertaistuki ja rehellisyys tätä vaikeaa tautia kohtaan, eli ryhmän tuki ja kissan pöydälle rohkeasti nostaminen oli vaikuttavaa ja ratkaisevaa toipumiseni alkutaipaleella.

        Lopullisen avun sain myllyhoidosta ja AA:sta. Nyt olen ollut toipumisen tiellä jo yli puoli vuotta ja himo viinaan häipyi. Varuillaan saa olla koko ajan, mutta turvallisilla vesillä mennään, kun en koske edes siihen kuuluisaan yhteen paukkuun/kaljaan. Minulla ns. kohtuujuominen voi kestää korkeintaan tunnin ja sitten se lähtee siitä taas, olen kokeillut niin monta kertaa sitä omin päin ja vakain aikomuksin lopettaa parin jälkeen.

        Mene rohkeasti johonkin ryhmään ja helpottaa, kun huomaat, ettet todellakaan ole ainoa ja tämä sairaus on niin monilla ihan tavallisilla ihmisillä.

      • vee-e
        n. -80 kirjoitti:

        Pitääpä käydä kirjastossa heti huomenna töiden jälkeen. Kynnys hoitoon menossa on niin korkea. Jospa kirja toisi jonkinlaista apua asiaan, ja kenties lopulta haen apua ihan henkilökohtaisestikin. Toivoisin vain, että voisin saada apua "yksilöterapiassa". Ryhmään meneminen pelottaa aivan liikaa. Onko kellään kokemuksia jostakin/joistakin hoitomuodoista?

        niistä tarkemmin sitten, jos tarvetta on.

        riittävästi juotuaan juoppo eli alkoholisti näin yleistäen, kokeilee kaikki mahdolliset hoidot ja "hoidot" ja pillerit mutta se ainoa oikea päämäärä eli raitistuminen ei yleensä koskaan onnistu.
        kun aina pääsee auki "unohtuneesta" henkisestä takaportista livahtamaan huikalle.

        hiekkahoito sitten lopettaa kaiken yrittämisen ja kärsimykset.

        googlesta löytyy vaikka mitä asiaa( vinks!).
        tässä hoitomuodoista haettuna.

        http://www.google.fi/search?hl=fi&q=alkoholismi hoitomuodot&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi

      • voipytty
        n. -80 kirjoitti:

        Pitääpä käydä kirjastossa heti huomenna töiden jälkeen. Kynnys hoitoon menossa on niin korkea. Jospa kirja toisi jonkinlaista apua asiaan, ja kenties lopulta haen apua ihan henkilökohtaisestikin. Toivoisin vain, että voisin saada apua "yksilöterapiassa". Ryhmään meneminen pelottaa aivan liikaa. Onko kellään kokemuksia jostakin/joistakin hoitomuodoista?

        ei minulla ole omaa kokemusta. Sain raittiudesta otteen AA:n avulla. Minun oli kuitenkin uskaltauduttava soittamaan ja kysymään palaveripaikkaa. Suomessa on useita vain naisille tarkoitettuja AA-ryhmiä. 09-750200 voi antaa sinulle niistä tietoa ja rohkaisua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe