Olen elänyt keskellä helvetillistä erokriisiä jo puoli vuotta. Vasta äskeittäin pääsin omaan asuntoon, mikä on toisaalta helpottanut oloa. Halusin erota, kun mieheni uskottomuus paljastui. Meillä oli mennyt pitkään huonosti, ja tältä ajalta tavallaan pystyn ymmärtämään että hän haki lohtua muualta. Enemmänkin henkistä kuin fyysistä lohtua. Kuitenkin sain samalla tietää, että jo kauan ennen tummia pilviä mies oli ollut uskoton. Hän oli tälle naiselle valehdellut, että olemme juuri eroamassa, vaikka silloin emme todellakaan olleet, emme olleet edes puhuneet erosta!? Olen huomannut, että mies on ilmeisesti valehdellut minulle jo kauan erinäisistä asioista, eikä hän tunnu itsekään aina tekevän eroa totuuden ja valheen välillä.
Tämä soppa on paisunut niin uskomattoman suureksi, että välillä ihmettelen miten olen edes hengissä. Ihan senkin takia, että mies on alkanut käyttäytyä aggressiivisesti ja uhmakkaasti. Hän on todella epätoivoinen ja täynnä vihaa, kun en pysty jatkamaan hänen kanssaan vaikka olen sitä yrittänyt. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta toisen kerran jälkeen miestä ei enää kiinnostanut koska se oli hänestä ajan- ja rahanhukkaa. Se oli minulle jo selvä viesti siitä, kuinka paljon hän on valmis kantamaan korsia kekoon suhteemme hyväksi. Nyt mies kuitenkin mollaa minua päivittäin, lähettelee haukkumaposteja ja sanoo että olen tekemässä elämäni pahinta virhettä, että vielä olisi mahdollisuus perääntyä ja uskoa meihin uudelleen. Tottakai minussa on yhä toivonripe jäljellä kaikesta kauheudesta huolimatta, mutta tässä on nyt tapahtunut aivan liikaa. Kamalinta on, että miehestäni on paljastunut vuosien jälkeen täysin uusia piirteitä, kuten tuo armoton ja taitava valehtelu ja salaaminen, aggressiivisuus ja uhkailu. Koskaan hän ei ole minuun ennen käsiksi käynyt, mutta kuukausi sitten otti niin kovin kiinni käsistä, että jouduin oikeasti pelkäämään. Hän on niin monta kertaa uhannut kostaa minulle vielä jollain tavoin, että mietin onko kyseessä nyt epätoivon sanelema ohimenevä vaihe, vai täytyykö minun oikeasti pelätä. Onneksi meillä ei ole lapsia tätä tragediaa seuraamassa.
Mies sanoo, että minä ja oma käytökseni on ollut syy hänen uskottomuuteensa. Että hän ei ole tehnyt väärin, sillä näin ei olisi tapahtunut ellen minä olisi esim. hangoitellut vastaan erinäisissä elämänmuutosasioissa. Että minä en ole kuulemma koskaan tukenut häntä aidosti, enkä ole ollut valmis seisomaan mieheni rinnalla. Olen kuulemma maailman itsekkäin ihminen ja käyttäydyn kuin kakara. Mies on taitavalla tavalla onnistunut vierittämään vastuuta tästä kaikesta minun harteilleni, mutta nyt alkaa raja tulla vastaan. Tottakai asioilla on aina kaksi puolta, mutta mieheni mielestä on vain yksi ja se olen minä. Tämä kaikki on minun syytäni. Kai aikuinen ihminen tekee valintansa ihan itse, huolimatta siitä mikä siihen valintaan on ajanut?! Itse hän on hakeutunut toisten naisten seuraan ja luonut kontakteja moneenkin eri suuntaan. Nyt olen jo tottunut tähän, mutta alussa olin kuukauden shokissa, en voinut käsittää, niin moni asia tuli täysin puun takaa. En kyennyt syömään moneen viikkoon, enkä tekemään töitä. Mieheni sai siitäkin syyn sohaista arkaan kohtaan, tunnollinen kun olen. Että hän sentään hoitaa työt kunnialla mutta minä olen niin heikko että murenen heti yhdestä vastoinkäymisestä.
Moni varmaan miettii, enkö muka mitään ole voinut aavistaa etukäteen. Kyllähän minä jotain aavistin useaankin otteeseen, mutta joka kerta mies on onnistunut vakuuttamaan kuinka voin häneen aina luottaa. Vasta nyt tajuan, etten ole häneen ehkä koskaan sisimmässäni luottanut. Aina on ollut jonkinlainen alitajuinen pelko, ei turvallinen olo sisällä. Siitä on varmasti johtunut jatkuva fyysinenkin oireiluni, jotka viimisen kuukauden aikana ovat hävinneet.
Silti en pääse yli tästä, en millään. Ehkä vielä on liian aikaistakin ajatella niin, mutta miten voisin olla välittämättä miehen jatkuvasta syyllistämisestä? Miten kykenen unohtamaan hyvät hetkemme ja sen, että ne perustuivatkin koko ajan valheelle? Miten kykenen jälleen luottamaan joskus johonkin ihmiseen, etten ajaudu vainoharhaiseksi? Tässä on vielä sekin, että olisin jo toivonut lapsia, eikä kovin monta vuotta ole enää aikaa..oloni tuntuu murskatulta täällä pienessä yksiössä, joka on kyllä ihan kiva, mutta jossa olisin mieluummin asunut 20-vuotiaana. Ehkä tämän kaiken opetus on se, että elämää ei koskaan voi ennustaa, aina voi yhden päivän aikana menettää kaiken, ihan kaiken mihin on uskonut.
Syyllistämisen helvetti
15
2082
Vastaukset
- vaikka ...
kirjastosta:
Tekijä: Tuija Välipakka/Arja Lehtosaari
Kirjan nimi:
Sata tapaa tappaa sielu
...narsismin uhrit kertovat - Kohtalonsisar.
Olisin voinut kirjoittaa tuon saman viestin pari vuotta sitten, erotessani omasta miehestäni aivan samasta syystä kuin sinäkin.
Otin vastaan kaiken syyllisyyden ja syyllistämisen ja sairastuin jopa masennukseen, kun uskoin vakaasti, että olin juuri niin hirveä ihminen, kuin miksi mieheni minua syytti ja että ero johtui vaan siitä, että olin kelpaamaton vaimoksi.
Nyt kun aikaa on kulunut, näen tilanteen jo aivan uusin silmin, ja tajuan, että mies yritti vain tuolla menettelyllä vierittää oman huonon omatuntonsa minun niskaani - siinä myös loistavasti onnistuen.
Tänä päivänäkin hän on sitä mieltä, että ero johtui siitä, että minä olin ollut mm. vainoharhainen ja vaikea. Nyt kun katson asiaa etäisyyden päästä, tajuan, ettei vainoharhaisuutta ole se, että rupeaa uskomaan siihen, minkä näkee, eli pettämisen merkkien olemassaoloon. Eikä minua tee vaikeaksi ihmiseksi se, että peräänkuulutin oikeuksiani vaimona saada tietää totuus.
On todennäköistä, että miehesi ei tule koskaan myöntämään omaa osuuttaan erostanne. Ja siihen sinun tulee valmistautua. Mutta olennaista on, että sinä itse olet itsellesi armollinen, etkä ota sinulle tarjottua syyllisyyttä itsellesi.
Jos sinua mm. syyllistetään siitä, että olet pitänyt kiinni omistä näkemyksistäsi elämänmuutostenne osalta, et silti ole vastuussa miehesi valinnoista, eli siitä, että hän on sitten vastoin omaa tahtoansa tyytynyt ratkaisuun. Hän on itse vastuussa siitä, että ei ole aikoinaan pyrkinyt löytämään sellaista ratkaisua, johon hän itsekin voisi tyytyä ilman vuosien mittaista katkeruutta.
Minäkin epäilin pitkään, voinko ikinä enää luottaa ihmiseen ilman vainoharhaisuutta. Minulla nimittäin avioliittoani edeltäväkin suhde päättyi miehen pettämisen tultua ilmi.
Nyt kuitenkin tiedän, että tässä kasvussa on ollut yksi hyvä puoli: Minusta on tullut parempi ihmisten tuntija. Ja nykyisessä suhteessani voin olla 100% vakuuttunut, että mies on suhteessa täysin sydämin.
Tietysti täytyy realistina todeta, kuten sinäkin, ettei elämää voi ennustaa eteenpäin. Mutta luotan myös siihen, että jos nykyinen suhde kääntyisi samaan suuntaan, näkisin paremmin myös sen suuntaiset ennusmerkit. Onneksi ihminen oppii niin halutessaan myös kuuntelemaan omaa intuitiotaan paremmin, kun vain luottaa itseensä.
Ja niiden hyvien hetkien unohtamisesta... Ei niitä tarvitse unohtaa. Nehän ovat osa sinun historiaasi. Muista, että sinä olet ollut kuitenkin itse myös luomassa niitä hyviä hetkiä. Miehesi ei niitä luonut yksin. Eli voidaan olettaa että pystyt luomaan sellaisia myös muiden kanssa.
Voimia erosi vaiheisiin. Olet jo voiton puolella, kun olet saanut oman katon pääsi päälle. Yksiökin on parempi koti, kuin ruhtinaallinen linna, jos siellä saa olla oma itsensä ja ylpeä siitä hengestä, minkä sinne on rakentanut. Ota etäisyyttä exääsi. Et juuri nyt tarvitse lähellesi sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät kaataa omaa pahaa oloaan niskaasi. Onneksesi teillä ei ole yhteisiä lapsia, joten etäisyyden otto on täysin mahdollista.
Lämmöllä sinulle voimia toivottaen
kohtalonsisaresi- ap.
Huomaa että olet päässyt yli asioista ja viisastunut sen myötä.
Kummallista, että juuri aloituksen kirjoittamisen jälkeen mieheltä tuli pitkä posti, joka oli erilainen kuin monet aiemmat. Ensimmäisen kerran hän ei missään kohtaa minua haukkunut tai syyllistänyt, vaan kertoi omista tunteistaan, ajatuksistaan, epätoivostaan. Nyt hän olisi valmis lähtemään uudestaan terapiaan, eri terapeutille. Kai se kuuluu ihmisluontoon ja rakkauteen että toivonripe taas herää, mutta tuntuu että nyt on jo liian myöhäistä. Kenties mies vasta nyt havahtuu katsomaan itseään peilistä, kun on tovin asunut yksin ja ymmärtää, mitä on toiminnallaan ja käytöksellään menettänyt. Tai sitten se on vain päiväunelmaani ja tämä on miehen koetus vetää oikeista naruista saadakseen minut takaisin. Tämä on pahinta, etten voi enää uskoa mihinkään. Uskottavuus on täysin mennyt, vaikka kuulisi juuri ne sanat jotka on toivonut kuulevansa. Vaikka nyt olosuhteet ovat täysin erit, miksi mies tällä kertaa olisi tosissaan kun hän niin monta kertaa aiemminkin on ollut ja silti pettänyt lupauksensa?
Kyllä uskon, että ihmiset jossain kohtaa kykenevät ottamaan opiksi, eivätkä toista enää kenties pitkäänkin jatkuneita käyttäytymistapojaan. Tällaista voi odottaa mielenterveydeltään, itsetunnoltaan ja psyykeeltään "normaalilta" ihmiseltä. Olen miettinyt, meneekö mieheni käytös "epänormaalin" puolelle, onko siis kyseessä jonkinasteinen persoonallisuushäiriö. Vaikka se niin muotia onkin leimata toinen narsistiksi. Sitä en hänestä usko, sillä hän on ainakin aiemmin kyennyt empatiaan ja meillä on aina ollut mielestäni paljon rakkautta ja herkkyyttä tässä suhteessa. Vaikka syyllistämistä on ennenkin ollut riitojen yhteydessä, hän on kyennyt pyytämään anteeksi ja osannut nähdä minunkin näkökulmani. Ihan kuin hänessä olisi kokonaan toinen puoli, pakkomieleteinen ja takertuva, se joka etsii hyväksyntää muualta. Onkohan hänellä niin suuri hylätyksi tulemisen pelko, että aina kun on pienikin vastoinkäyminen elämässä, etsitään toivoa muualta..tai jotain. Edes vihkisormus ei poista tätä pelkoa. Naisen pitäisi olla täysin omistautunut miehelleen, eikä hän osaa tulkita kahden ihmisen erillisyyttä normaaliksi. Minusta on kyllä tullut mestari keittiöpsykologi, niin paljon olen halunnut ymmärtää miehen toimintaa ja käytöstä kun häneltä itseltään en ole vastauksia saanut. Vasta nyt hän ensimmäisen kerran tuntui raottavan sisintään, vaikka tietysti mietin kuinka voin tietää mikä on todellista ja mikä ei. Ei kai ihminen voi ikinä toista kokonaan tuntea, kun ei voi aina itseäänkään tuntea muuttuvissa elämäntilanteissa.
En voi sille mitään, että vielä mietin olisiko meillä joskus mahdollisuus palata yhteen. Ne jotka tästä tietävät, heillä on vahva mielipide että pysy erossa "tuollaisesta hullusta petturista". Olenko sitten niin hänen vallassaan, että näen hänessä myös paljon hyvää ja rakasta, näen hänessä pienen epätoivoisen ihmisen joka on kehittänyt valtavan kuoren ympärilleen. Nykyään puhutaan niin paljon narsismista sun muista, että joka puolella varoitellaan ettei saa yhtään puolustella toista tms, että se kuuluu "juoneen". Ihmisiä persoonallisuushäiriöisetkin ovat, kyllä valtaosalla heistä on samat kärsimykset kuin muillakin. He vain purkavat niitä kovin kyseenalaisin tavoin sisimmästään. Omalla miehelläni on ollut onneton lapsuus, mm. valehteleva, väkivaltainen ja uskoton isä ja lastensa puolia pitävä "naarasleijona-kotiäiti". Huomaan selvästi, miten hän odottaa minusta samoja piirteitä kuin äidistään, ja miten hän itse käyttäytyy kuten isänsä vaikka hän halveksuu tätä, on katkaissut välit kokonaan tähän ihmiseen. Miksei hän itse osaa nähdä metsää puilta?
On todella surullista, että jotkut elävät koko tämän elämän harhassa ja ylpeydessä. Ostetaan luksuskoti pääkaupunkiseudulta, citymaasturi jotta voidaan viedä merkkivaatteisiin puetut mukulat harrastuksiin (vaikka kävelläkin voisi tai käyttää julkisia), pidetään mukavia pariskuntaillallisia joissa näytetään kuinka "hyvin" meillä menee, ja jotta vieraat voisivat nähdä sisustuslehtien oppien mukaan tuunatun kotimme aalto-maljakoineen ja muine design-tuotteineen. Uskotaan itsekin sen kulissin koossapitävään voimaan jota päivittäin ylläpidämme. Ahdistus sisällämme vaan lisääntyy, ja jonain päivänä huomaamme hakevamme pakotietä joko vieraista tai täydellisestä uppoutumisesta esim. perhe-elämään tai harrastuksiin. Jotkut heräävät jossain kohtaa ja tajuavat, että lasten koti on vanhempien parisuhde, ihmisen hyvinvointi koostuu ihmissuhteista, henkisistä asioista. Sitä yritän nyt lohdullisena miettiä kun istun edelleen täällä pienessä yksiössäni ja katselen kaupungin heräävää ihmisvilinää, miehiä salkut ja kännykät kädessä, naisia ostoskasseineen ja eläkeläisiä jotka juttelevat jokaisen vastaantulevan toisen kanssa. Joukkoon ei kuulu penkillä istuva puliukko, joka katkerana katsoo pulloonsa tai sitten on nukahtanut. Mitäköhän hänkin on elämänsä aikana nähnyt ja kokenut, ja varmasti menettänyt. Nuori sentään yrittää pelastaa tätä maailmaa kysymällä joka toiselta vastaantulijalta, oletteko te kiinnostunut ihmisoikeusasioista. Itsekin olen vastannut, että en ole kun on ollut kiire jonnekin ja kun on ärsyttänyt tämä muodikas face-to-face-meininki. Nyt ei kyllä ole kiire yhtään minnekään, olen vaan ja katselen lamaantuneena ulos ikkunasta.
- ahdistunut
En osaa neuvoja antaa, voin vain tarjota sympatiaa. Meillä mies ei meinaa ymmärtää että meidän juttu alkaa vetelemään viimeisiään. Hän ei ole löytänyt uutta eikä kai pettänytkään. Mutta valtava mustasukkaisuus ja syyllistäminen.. En oikeasti jaksa enää. Olen tosi huonossa kunnossa sekä psyykkisesti, että fyysisesti.
Koko parisuhde ahdistaa. Meillä on pari lasta, joten lähteminen on tosi vaikeaa.
Julkikuva minkä hän antaa muille ihmisille, on tosi hohdokas. Kukaan ei oikeasti ymmärrä, että miten mieheni käyttäytyy minua kohtaan.. :´(
Kun olen alkanut ihmisille puhumaan liittomme tilasta, olen monta kertaa kuullut, että "enpä olis sun miehestäs uskonut!" Olen vain niin väsynyt vahtimiseen ja kyselyyn mitä olen tehnyt ja kenen kanssa. Ja kaikki on minun vikaani, luonnollisesti..
Yritän taas huomenna lasten takia jaksaa järjestellä eroa.
Koita jaksaa, et ole yksin! Olet jo päässyt siihen pisteeseen, mistä itse tällä hetkellä vasta haaveilen, muuttamaan kunnolla erilleen!! Onnittelut siitä! Nyt keskityt itsesi hoitamiseen ja alat pohtimaan mikä tekee sinut iloiseksi, sitä kautta alkaa uusi aika elämässäsi...
Meillä vasta alussa koko prosessi.. Vuorotellen ollaan asuttu kavereiden luona. Voi kun pääsisin edes tuohon pisteeseen missä sinä jo olet. - nyt kukaan
naisia voi syyttää! Tehän olette aina syyttömiä.
- ap.
Taidat olla aika katkera kun sorrut tuollaiseen yleistämiseen. Asioilla aina kaksi puolta, viisaat ihmiset ymmärtävät sen eivätkä hae vain toisesta syyllistä.
- sitten,
ap. kirjoitti:
Taidat olla aika katkera kun sorrut tuollaiseen yleistämiseen. Asioilla aina kaksi puolta, viisaat ihmiset ymmärtävät sen eivätkä hae vain toisesta syyllistä.
missä sinun tai noiden kommentoijien tekstissä ilmenee se toinen puoli.
- ap.
sitten, kirjoitti:
missä sinun tai noiden kommentoijien tekstissä ilmenee se toinen puoli.
kerroin, että ymmärrän toisaalta myös miestä, en vain ymmärrä sitä tapaa jolla hän on toiminut. Minussakin on tottakai ollut vikaa, esim. jatkuva epäily ja pahan aavistaminen tekee hallaa ihmiselle, kyllä se on purkautunut naputtamisena ja huonojen asioiden nostamisena keskiöön positiivisten kustannuksella. Kuitenkaan en ole muuta toivonut, kuin että mies olisi rehellinen. Vaikka mikä tahansa miehen olisi tekoihinsa ajanut, hän on aina itse vastuussa teoistaan. Ei kukaan muu hänen puolestaan mene pettämään ja valehtelemaan. En siis todellakaan väitä, että olisin kumppani helpoimmasta päästä, mutta olen silti aina ollut rehellinen ja pyrkinyt kunnioittamaan miestäni silloinkin, kun itse en ole ajatellut samalla tavalla. Mies ei ole ainakaan vuosiin toiminut samoin, ja se kaikki paljastui yhden päivän aikana.
- seikkoja
ap. kirjoitti:
kerroin, että ymmärrän toisaalta myös miestä, en vain ymmärrä sitä tapaa jolla hän on toiminut. Minussakin on tottakai ollut vikaa, esim. jatkuva epäily ja pahan aavistaminen tekee hallaa ihmiselle, kyllä se on purkautunut naputtamisena ja huonojen asioiden nostamisena keskiöön positiivisten kustannuksella. Kuitenkaan en ole muuta toivonut, kuin että mies olisi rehellinen. Vaikka mikä tahansa miehen olisi tekoihinsa ajanut, hän on aina itse vastuussa teoistaan. Ei kukaan muu hänen puolestaan mene pettämään ja valehtelemaan. En siis todellakaan väitä, että olisin kumppani helpoimmasta päästä, mutta olen silti aina ollut rehellinen ja pyrkinyt kunnioittamaan miestäni silloinkin, kun itse en ole ajatellut samalla tavalla. Mies ei ole ainakaan vuosiin toiminut samoin, ja se kaikki paljastui yhden päivän aikana.
ei kyllä sinun alkuperäisestä viestistäsi löytynyt edes kohtuusuurennokseen pystyvällä suurennuslasilla. Hyvä edes, että sanoit ne nyt.
- Järjen ääni hoi...............
maksaa velattomaksi oma tilava asunto ja tehdä avioehto.
Toisaalta avioliitto on jo sangen vanhentunut instituutio ja tuo pelkkää harmia ja rahaongelmia tullessaan ja lisäksi tähän ilmastokatastrofiin ei kannata enää lapsia hankkia, koska pallo tuhoutuu kohtapuoliin.
Järjenkäyttö on kyllä ihan sallittua, ei ole mitään kieltoa sen suhteen. - samassa jamassa
En meinannut uskoa silmiäni, kuinka joku oli kirjoittanut juuri minun elämäntarinani... ainoa poikkeus että meillä monta lasta, ja vielä asutaan yhdessä. Mies ei usko että aion lähettää eropaperit. aion kyllä, kunhan saan rohkeutta ottaa vastaan lopullisen yhteenoton. uhkailua, romanttisuuden puuskia, kaikkien ongelmien kieltämistä... en jaksa tätä, käyn terapeutilla saadakseni rohkeutta.
- hmm...
näihin horoskooppijuttuihin suhtaudutaan tosi skeptisesti eikä niitten pohjalta pidäkään mitään valintoja tehdä, mutta minun mieheni on aivan samanlainen, tyypillinen leijonaluonne..vaatii varauksetonta palvontaa ja silti oikeuttaa itselleen kaikenlaiset teerenpelit. Jos hän jotain katuu, niin katuu sitä että jäi kiinni. Juuri nuo samat vakuuttelut ja syyllistämiset, että minä en tue en rakasta tarpeeksi ym..Tuntuu että mikään ei riitä!! Välillä kyllä on kukkapuskaa ja romanttista päivällistä ja lomamatkaa, mutta se on hetken hurma, nykyään en enää suhtaudu niihin kuten ennen koska tiedän että se kuuluu miehen kuvioon. Lepytellään että voidaan taas jatkaa touhua. Ja huom, todellakin on olemassa myös miehiä jotka huomioivat naisen epäitsekkäin perustein! En siis tarkoita että kukat ym olisivat aina jotain lepyttelyä, missään nimessä.
Mikäköhän siinä on ettei saa lähdettyä tällaisesta suhteesta jossa voi huonosti? Ihminen näköjään luopuu kaikesta muusta mieluummin paitsi kärsimyksistään. - samassa jamassa
hmm... kirjoitti:
näihin horoskooppijuttuihin suhtaudutaan tosi skeptisesti eikä niitten pohjalta pidäkään mitään valintoja tehdä, mutta minun mieheni on aivan samanlainen, tyypillinen leijonaluonne..vaatii varauksetonta palvontaa ja silti oikeuttaa itselleen kaikenlaiset teerenpelit. Jos hän jotain katuu, niin katuu sitä että jäi kiinni. Juuri nuo samat vakuuttelut ja syyllistämiset, että minä en tue en rakasta tarpeeksi ym..Tuntuu että mikään ei riitä!! Välillä kyllä on kukkapuskaa ja romanttista päivällistä ja lomamatkaa, mutta se on hetken hurma, nykyään en enää suhtaudu niihin kuten ennen koska tiedän että se kuuluu miehen kuvioon. Lepytellään että voidaan taas jatkaa touhua. Ja huom, todellakin on olemassa myös miehiä jotka huomioivat naisen epäitsekkäin perustein! En siis tarkoita että kukat ym olisivat aina jotain lepyttelyä, missään nimessä.
Mikäköhän siinä on ettei saa lähdettyä tällaisesta suhteesta jossa voi huonosti? Ihminen näköjään luopuu kaikesta muusta mieluummin paitsi kärsimyksistään.pian ex
Tapauksesi on pitkälti kopio omasta tilanteestani. Onhan se totta, että molemmissa osapuolissa on vikaa, kun tällaiseen tilanteeseen ajaudutaan, sillä eihän hevonenkaan yhdeltä puolelta potki.
Itse olen käynyt vastaanvanlaista prossesia läpi jo yli vuoden. Asumme mieheni kanssa vielä saman katon alla, ehkä siksi, kun meillä on kaksi alaikäistä lasta. Helppoa se ei ole. Välimme ovat jäätävät ja sanaharkkaa tulee helposti. Kovat otteetkin ovat tulleet kuvaan mukaan. Olemme päättäneet, että mieheni muuttaa yhteisestä kodistamme pois kesään mennessä. Jään lasten kanssa asumaan siihen vielä toistaiseksi.
Minulle on kerrottu, että pettävä osapuoli syyllistää toisen, pönkittääkseen omaa itsetuntoaan ja hakee siten oikeutusta omille teoilleen.
Olen selvinnyt ajasta hyvien ystävieni ja mahtavan työni ansiosta. Tosi ystävät erottuvat vaikeiden tilanteiden edessä. Kun tarvitaan ystävyyttä ja tukea, niin silloin jyvät erottuvat akanoista.
Jokaisessa asiassa on kuitenkin aina jotain hyvää, vaikket uskoisikaan juuri tällä hetkellä. Olen itse huomannut, että olen tänä vaikeana aikana kasvanut ihmisenä ja tunnen olevani vahvempi kohtaamaan tulevat hyvät ja huonot asiat.
Toivon samaa vahvuutta myös sinulle. Älä anna periksi, kyllä se aurinko paistaa sinullekin.
Elämä kantaa kuitenkin.- pakollinen (M)
Osaa ne naisetkin pettää ja valehdella.
Mulle kävi kutakuinkin samoin.
Aavistelin pahaa, mutta en halunnut myöntää totuutta ääneen.
Toivoin ajan korjaavan tilanteen olemalla vain hiljaa.
Lopulta vyyhti lähti purkautumaan vaimon saatua sukupuolitaudin.
Siitä tilanteesta hän ei ihan onnistutunut kiemurtelemaan ulos.
Silloin alkoi varsinainen syyllistäminen.
Hän oli jo päättänyt erota joten sanoja ei säästelty.
Vein häntä puolipakolla parisuhdeterapioihin, mutta tulos oli täysi nolla.
Hän ei suostunut enää minkäänlaiseen myönnytykseen vaan ainoa mitä hän niissä puhui oli se, että hän haluaa eron.
Pakkohan se oli uskoa, että juttu on ohi.
En jaksa ymmärtää miksi siinä vaiheessa piti niin armottomasti mua haukkua ja enimmäkseen täysin paikkansapitämättömillä syytöksillä.
Sinänsä oli helpotus, että syytökset olivat perättömiä, koska perätön väite ei purrut minuun.
Sossun väki taisi kyllä uskoa.
Uskoi tai ei, niin ei niillä mitään merkitystä ollut.
Itsenä hän niillä kyllä taisi suggeroida "syyttömäksi" osapuoleksi joka joutui tomimaan kuten toimi, pakon edestä.
Syyttely ja haukkuminen jatkuu yhä edelleen ja usein välineenä on lapsi.
Siitäkös minä suutun ihan oikeasti!
Lasta ei pitäisi käyttää minkäänlaisena välikappaleena vanhempien riidoissa!
Pahoin pelkään, että ex:llä on jokin henkinen vamma joka vaatisi hoitoa.
Menepä tuo sanomaan totaaliselle narsistille!
Ainoa hyvä puloi tässä sodassa on se, että kaikki muut ihmiset maailmassa ovat käsittämättömän ihania!
Tuosta yhdestä en enää välittäisi tuon taivaallista, ellei hän olisi lapseni äiti.
Miten olen joskus saattanut tehdä noin totaalisen epäonnistuneen valinnan?
Toivottavasti psykopaattisuus ei ole periytyvää.
Muuta en enää tässä elämässä pelkää.
Jälkikäteen sen vasta huomasin, että olen pelännyt lähes koko avioliittomme ajan.
Pelko oli normaalitila joka jäyti taustalla huomaamattani.
Jokaista sanaa, elettä ja mitä tahansa tekoa olin pelännyt, että mitä se aiheuttaa.
Nyt voin puhua vapaasti ja mielipiteeni otetaan huomioon.
Se on aika uskomaton tunne kymmenen vuoden piinan jälkeen!
Elämä todella maistuu jälleen kerran!
Näin uskon Sinullekin käyvän.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.28911307Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.4153181Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei951808- 821595
- 691511
- 861066
Onko kenelläkään tästä tietoo?
https://www.haapavesi-lehti.fi/artikkeli/lukijalta-ilkka-repo-etsii-nimettoman-kirjeen-lahettajaa Olisi tärkeä saada te411031Se helpottaisi oloa jos
Se toinen tietäisi että molemmat tykkäämme toisistamme. Se on asia mikä vaivaa ja ahdistaa minua vaikka tilanne olisikin73917Ihastukselleni
Kun viimeksi nähtiin, niin sisälläni repesi myrsky ja salamat iskivät kuin rajuilma. En halunnut katsoa sinua, en halunn21893Ovatko miehet niin heikkoja ja lahjattomia, etteivät siedä tasa-arvoa?
Muutenhan ei ole mitenkään perusteltavissa, miksi miesten pitäisi saada etuoikeuksia ja etumatkaa. Sehän tarkoittaisi, e252868