Mietteitä kassajonossa

Jonotan marketin kassalle.
Edessäni on aikakausilehtihylly.
Hyllyssä Apu-lehden näen muiden joukossa.
Sen kannessa hymyilee nainen kausin.
Ristiin nauhoin kiinnitetty pusero yllään.
Lähes napaan asti kaula-aukko aukeaa .
Toinen rinta pilkottaa.
Nänni melkein näkyy.
Tutun näköinen nainen, Leenahan se.
Harkimon Leena, se kansanedustaja.

Eduskunnan naiset syytti miehiä taannoin.
Miksi meidän rintoja katsotte?
Leenan varmaan kallis vaate ja kauniskin
kertoo meille totuuden.
Katsottavaksihan ne on kai siis tehtykin.

Tulee toki mieleen muutakin.
Onkohan Leena edustajavuosinaan
saanut aikaiseksi muuta näyttävää?
Tai oikeastaan olivathan nuokin valmiit,
kun hän sinne eka kerran pääsi.

18

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Susanna*

      Samainen lehti tulee kotiini.
      Samaiseen kansikuvaan kiinnittyi huomioni.
      Tosin kuvan eri kohtiin.
      Kadehdittavan kapeeseen uumaansa.
      Sekä miksi vielä repostella avioerostaan!
      Uusi sulho rinnallaan käy.
      Voi kansanedustajanainen!

      • Sitä saa mitä tilaa!
        Ensin pukeudutaan silleen, "ärsyttävästi", että kaikki katsoisi. Sitten valitetaan ja ollaan loukkaantuneita kun katsotaan,,,
        Katsoo niitä naisetkin - ihmeissään, ainakin minä - miks ei miehetkin katsoisi.
        Sehän se lienee perimmäinen tarkoituskin ?
        Ei äkkiä tule mieleen Leenan muita suuria aikaansaanoksia,, vai enkö vaan tiedä ??

      • nuoret
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Sitä saa mitä tilaa!

        panivat paremmaksi, eli vatsa ja napa näkyvillä
        kulkivat ulkona.
        Monilla niin pienet farkut jalassa, että rako takana oli jonkin matkaa näkyvissä. Edessä rinnat paljaina, henkselit ja alusvaatteet kutsuvasti myös osittain näkyvissä.
        Tuntuu, että yritetään murtaa se ihmisen käyttäytymiseen kuuluva asia, että sukupuoliasiat ja intiimit jutut eivät ole julkisilla paikoilla esittelyssä. Pornon tarjontako tämän kehityksen aiheuttaa?
        Rinnat ovat imettämistä varten, uuden sukupolven
        kasvattamiseksi.
        Miksi ne pitää olla koko ajan näkyvissä?
        Vastatkoon, kuka osaa.

      • main-eko

        Näyttävä nainen minusta Leena on aina ollut ja osannut pukeutua,mikä lie "lipsahdus" nyt tullut?

        Kysyn kuitenkin,miten monen Kansanedustajan aikaansaannoksista tiedätte?Minä ainakaan en tiedä ns näkymättömänpien saannoksista mitään.

        Meri-Kukka Forssiuskaan ei taida olla saanut aikaan muuta, kuin lapsia.

        Samoin tulee mieleeni eräs Naiskansanedustaja plastiikkalääkäri,punatukka,hänenstäkään en ole kuullut mitään.Sanon tämän vain siksi,että olen ollut ky lääkärin leikattavana onnettomuuden jälkiseurausten korjaamiseksi.
        Luettoloa voisin kartuttaa vaikka miten monella nimellä.

      • Hintriika*
        nuoret kirjoitti:

        panivat paremmaksi, eli vatsa ja napa näkyvillä
        kulkivat ulkona.
        Monilla niin pienet farkut jalassa, että rako takana oli jonkin matkaa näkyvissä. Edessä rinnat paljaina, henkselit ja alusvaatteet kutsuvasti myös osittain näkyvissä.
        Tuntuu, että yritetään murtaa se ihmisen käyttäytymiseen kuuluva asia, että sukupuoliasiat ja intiimit jutut eivät ole julkisilla paikoilla esittelyssä. Pornon tarjontako tämän kehityksen aiheuttaa?
        Rinnat ovat imettämistä varten, uuden sukupolven
        kasvattamiseksi.
        Miksi ne pitää olla koko ajan näkyvissä?
        Vastatkoon, kuka osaa.

        Pani miettimään, mitä varten ne rinnat on sellaisillakin naisilla, jotka eivät syystä tai toisesta käytä niitä ikinä imettämiseen...

      • Olisikohan syy syksyn kunnallisvaalit?

      • Susanna*
        LateVaan kirjoitti:

        Olisikohan syy syksyn kunnallisvaalit?

        Kaitpa se sitä sitten on, syksyn kunnallisvaalit tähtämessään juttua erinomaisuudestaan. Pokkansa pitää, vaikka sydän murenisi, lehden etukannen julistus.
        Jotenkin ei vain sovi. Mutta onhan näitä, maailmaan mahtuu.

      • kaimadd

        leenallahan on vaan A-kuppi!Se on kumma tuo mies, vaikka kukkakepilla näkyis nänni niin heti huomataan? heh heh

      • Takapotku
        Hintriika* kirjoitti:

        Pani miettimään, mitä varten ne rinnat on sellaisillakin naisilla, jotka eivät syystä tai toisesta käytä niitä ikinä imettämiseen...

        Ne on muinaisjäännös niinkuin häntäluukin.

      • vanhoilla miehillä
        Takapotku kirjoitti:

        Ne on muinaisjäännös niinkuin häntäluukin.

        on jorma. Eihän ne sitä mihinkään käytä, kun ne kuseekin housuihinsa.

      • kaimadd kirjoitti:

        leenallahan on vaan A-kuppi!Se on kumma tuo mies, vaikka kukkakepilla näkyis nänni niin heti huomataan? heh heh

        Jos miesten kiinnostus naisia kohtaan lopahtaisi, niin eipä olisi väestön liikakasvusta huolta.

      • kuten rinnat
        vanhoilla miehillä kirjoitti:

        on jorma. Eihän ne sitä mihinkään käytä, kun ne kuseekin housuihinsa.

        silleen kutsuvasti, alushousujakin hiukan.

    • main-eko

      Pakko oli laitaa tänne juuri lukemani juttu "Lasten suusta" kuultua.
      Meni siis seuraavasti:"Joillakin naisilla on hyvin suuret rinnat,kun taas toiset ovat lähes yläosattomia".

      • juttu. Niinhän ne lapset asian näkee ,ja ihan oikein näkevätkin. Hauskasti ilmaistu.

        Tuon eduskunnan häirintäjutun jälkeen sattui monesti "silmään" eduskunnan kyselytunnilla, kuinka naisetkin asettelivat käsiään miesedustajien hartioille. Kun kumartuivat ihan lähelle supattamaan jotain....

        Ihan noraalin näköistä se oli.
        Eihän niitä valittajia tarvitse montaa olla, on ainakin keino tulla huomatuksi.

        Itsestä tuntuu että olisi jotenkin "viallinen" jos kaikki alkaisi kiertää kaukaa,,,
        Sehän on kiva kun tullaan juttelemaan,, halatakkin saa jos joku uskaltaa. Harvempi sitä vihamiestään viitsii ystävänä halata.
        No, eduskunnassa lienee kuitenkin kyse ollut vähän muusta.

    • Mitäpä se vihreiden Roosa meni tekemään, kun toivoi pientä pornoa enemmän näkyville.
      Ajattelin oitis, että miten olisi käynyt kansanedustajamiehen, jos tämä olisi moista mennyt höläyttämään.

      Toiset ne ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

    • kai75

      käy lahjat.
      Tuloksissaki on varmaan eroja.

      Siis täytyy katsoa "silmät" ummessa ja missään tapauksessa ei koskea!

      Lähietäisyys vävintään 3 askelta. Kuten puhuttelu ennen SA:sa. Ei missään tapauksessa lähempänä.

      • Katse oikeaan päin!
        Silmille lepo!
        Ajatukset vapaat!

        Kun tyttöjä oli marssia katsomassa.

      • kai**
        Jopel kirjoitti:

        Katse oikeaan päin!
        Silmille lepo!
        Ajatukset vapaat!

        Kun tyttöjä oli marssia katsomassa.

        seis.
        Laulu ei sovi tyttöjen korville.
        -
        -
        lulujatkuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3847
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2596
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2015
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1556
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1521
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      500
      1290
    9. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      84
      1289
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    Aihe