..ongelmien ratkaisuun. Yleensä normaalissa elämässä toimitaan rakentavasti ja ongelmia ratkovasti...chät kuitenkin toimii syyttelyn, sormella osoittelun ja jopa yleisen lynkkäysmenttaliteetin mukaan. Jokainen tietää ja jokaisen tulisi myöntää myös omat virheensä ja oppia myöskin niistä aina. Onegelmat eivät ratkia sillä, että etsitään persoonasta vikoja, eihän terveeseen kritiikkin edes kuulu henkilökohtaistaminen konfliktitilanteissa, vaan asioiden tulisi ns. riidellä. Oppimista on siis tuolla saralla hyvin monella. Opi "riitelemään" rakentavasti, asioita parempaan suuntaan vieden.
Seriffejä kuin tavan risättäreitä on vuoroin, lynkätty mitä moninaisemmin keinoin, jopa hyvinkin henkilöhktaisella tasolla. Aikaan ei ole saatu muuta, kuin katkeruutta ja pahaamieltä...Anteeksi antamista opetetaan jo lapsille ja aikuisilla se tulisi olla jo hallussa, siitä tarkemmin edes puhumatta. Ja mitä henkilökemioiden konflikteihin tulee, ne mielestäni jokaisen tulisi hoitaa, muulla tavalla kuin sätinyleisillä keskustelufoorumeilla.
Mielestäni 40 1 huoneessa vallitsee johtajuusriita. Seriffien tulisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä toinen toistaan "syöden" säthuoneessa saatikka palstoilla. Valitettavasti nyt on niin, että omalta osaltani voin sanoa, en pidä enää seriffien toimia kunniakkaina ja tämä nimenomaan lietsoo nyt pahaaverta esim40 1 huoneessa. Tavan sättärit joutuvat sooloilemaan sefujen riitojen keskellä ja tämä puolestaan on hyvin otollista määperää sitten näille ns. puskajusseille, jotka varmasti nauttivat täysin rinnoin sekamelskasta.
Ylläpidolle esitänkin kauniisti pyynnön:
1. Koska tuo VIP asia on viimeaikoina saanut erittäin ikäviä tunnelmia huoneeseemme ja varmaan muihinkin....Laittakaa kaikkien kansalaisten nähtäväksi...Millä perusteilla VIP myönnetään? Kuuluuko VIP:n saantii joitakin minuttimääriä ja paljonko? Pitääkö olla kuinka kauan rekisteröitynyt, että on mahdollista saada VIP? Jokainen meistä tietää, mitä muuta VIPPeys edellyttää, mut nuo asiat askarruttavat hyvin monia ja jopa seriffeilläkin on asiasta eri näkemys ollut ja on.
2. Seriffeille selkeät ohjeet seuraavista asioista: Kun toinen seriffi pannaa jonkun, onko toisella seriffillä valta kumota panni ja näin astua toisen yli, aiheuttaen taas hämminkiä huoneessa ja eripuraisuutta.
Kun joltakin VIP viedään, eikö jokaisella seriffillä pitäisi olla tieto VIP:n pois ottamisesta ja kuka saa VIP:n antaa takaisin? Mielestäni seriffi joka tuonkin asian kohdille sattuu, hän myös itse hoitaa sen asian ja ottaa myöskin vastuun tekimisistään?!
Seriffeille pikainen ohjaus tehtäväänsä ja tarkemmin säännöin.
Ja seriffit itse sitten puolestaan muistavat, ne ohjeet jotka heille on oheistettu Ylläpidolta. Puhaltakaa hyvät seriffitkin yhteen hiileen, kukaan teistä ei ole toisen yläpuolella..meille sättäreille te olette kaikki samalla viivalla...Mitallikisasta ei ole kyse, vaan yleisen sättäilyilmapiirin saavuttamisesta. Ja ne ylellä riitelyt eivät ole niitä asioita, joilla tähteänne kiillotatte, noilla konsteilla teiltä menee uskottavuus tehtävään ja osalla varmaan nyt onkin jo mennyt ja olisi aika katsoa peiliin ja skarpata aiukuiselle tasolle: Tai jätettävä tähti hyllylle.
Ja me sättärit, kun seriffeillä on noita keskinäisiä ongelmia asettua samalle viivalle, pysytään erossa...Näin säilytämme ainakin me yhtenäisen vahvan rintaman ja hyvän sättäilymielen.
Ja lopuski seriffi "Kenttii" sekä "seriffi "Beluskaa" arvostellaan ja kritisoidaan raskaasti...Ilmoitan näin yleisesti en asetu heidänkään lynkkäyssakkiin. Erittäin hyvin ja asiallisesti hoitavat hommansa...He eivät pannaile varoittamatta, eivätkä hiljentele...HE OVAT AINAKIN MINUN LÄSNÄOLLEN AINA VAROITTANEET JOPA KOMLEKIN KERTAA! Ja olisiko niin, jotta kannattaa miettiä omaa käytöstään, jos tulee ulosnakatuksi. Aiheetta ei ole kukaan vielä lentänyt. Vastaanjäpätys selekeissä asioissa on lapsien touhua, ei akuisen ihmisen. Ja jos on ongelma...miksi ratkoa niitä ylellä, kun ns "kaappikin" on käytössä. Ja mielestäni , kun asia ei mene perille oikeella puheella..pannia vain ja reilusti..lapsia ei olla vaan aikuisia.
HYvää vappua ylläpitoon ja ja kaikille muillekkin...simasuuta smaks :)
Otetaampa uusi lähestymissuunta...
10
1777
Vastaukset
Hyvää Wappua Senjuskalle :)
...ilmapalloja...simaa ja munkkeroisia makioita siunkii Vappuun....sekä lepposoo mieltä ja kaunista aurinkoista ilimoo T: Senju :)
- Ymmärtää :)
"Ja lopuski seriffi "Kenttii" sekä "seriffi "Beluskaa" arvostellaan ja kritisoidaan raskaasti...Ilmoitan näin yleisesti en asetu heidänkään lynkkäyssakkiin. Erittäin hyvin ja asiallisesti hoitavat hommansa...He eivät pannaile varoittamatta, eivätkä hiljentele...HE OVAT AINAKIN MINUN LÄSNÄOLLEN AINA VAROITTANEET JOPA KOMLEKIN KERTAA!"
No niin, taas tuli yksi tietämätön palstalle, se mitä sanot että toimivat asiallisesti ja eivätkä hiljentele eikä bannaa varoittamatta, on suoraan sanottuna paska puhetta, ei ole yksi tai kaksi ihmistä, vaan varmaan toistasataa sättääjää on nähnyt ja jokainen joka on ollut paikalla Kentin tehdessä tihutöitä, on nähnyt tilanteen missä toimitaan mielivaltaisesti.
En tiedä mitä haet tolla "hyvän tuulisella" pääntaputuksella, mutta pieleen menee tota kyytiä, en kehu omaa käytöstä, siinäkin on parantamisen varaa, mutta kun hiljennys ja banni tulee nurkan takaa ja siitä tietämättömänä, ollaan mielivallan kanssa tekemisessä.
Ja jos seriffi ei vielä kykene kertomaan syytä vaan tulee kaappiin räyhäämään ja uhkailemaan banneilla, on jossakin vikaa ja paljon.
Mitä vippeyteen tulee, se tulis poistaa kaikilta joilla se on, koska siitä ei tule kuin vastenmielistä sanaharkkaa jota ei viitsi katsella sätissä, eikä siitä sätin yleinen viihtyvyys kehity.
Kuten sanoit, ongelmat ei ratkea sillä, että toimitaan henkilötasolla hakemalla syyllistä bannattavaksi mielivataisesti, eikä ole aikomustakaan toimia rakentavasti....jo säthuoneessa leikkimilisen kommentin , josa puolet tottakin..Kaikilta pois VIPIT ja sefuilta Tähdet ja poliisit valvomaan...loppuu joutavat kissanhännän vejot ja tukkanuottaset ja on varmasti viimesenpiälle virallista :)))
Olen asiani esittänyt ja en osallistu enää kirjoitteluun, tähänkään ketjuun...Joten leppeetä Vappumieltä kaikille T: Senju- Guess Who
Senjuska4209 kirjoitti:
...jo säthuoneessa leikkimilisen kommentin , josa puolet tottakin..Kaikilta pois VIPIT ja sefuilta Tähdet ja poliisit valvomaan...loppuu joutavat kissanhännän vejot ja tukkanuottaset ja on varmasti viimesenpiälle virallista :)))
Olen asiani esittänyt ja en osallistu enää kirjoitteluun, tähänkään ketjuun...Joten leppeetä Vappumieltä kaikille T: SenjuMe asioita läheltä seuranneet tiedämme, että kuset nyt heidän kintuille, joiden asema ja apu kelpasi kuukausia itseaiheuttamassasi sodassa.
Pitääkö sinun olla joka sopassa mukana?
Onko sinulla moraalista oikeutta puuttua vakkarisefujen tekemisiin ja tekemättäjättämisiin? Guess Who kirjoitti:
Me asioita läheltä seuranneet tiedämme, että kuset nyt heidän kintuille, joiden asema ja apu kelpasi kuukausia itseaiheuttamassasi sodassa.
Pitääkö sinun olla joka sopassa mukana?
Onko sinulla moraalista oikeutta puuttua vakkarisefujen tekemisiin ja tekemättäjättämisiin?...puolin ja toisin, eikö?! Eli sinäkin voit kiittää minua ja minä sinua..en siis ole kunniavelassa sinulle, etkä sinä minulle.
Koskaan en ole aloittanut sotaa, mutta säthuoneessa olevat epäkohdat olen ottanut esiin ja aina rakentavassa mielessä, joka kuuluu tyylini vankkumattomasti. Vuorovaikutustaitoni ovat aina rakentavaapohjaa ei hajoittavaa ja sitä opettelen lisää.
Kyse ei ole nutun kääntämisestä, ei kintuille pissaamiseta, nytkin kyse on säthuoneen 40 1 ongelmista, jotka paisuvat jo mahdottomiin mittasuhteisiin. Kuten tekstistäni huommaat en nosta en laske ketään, en myöskään astu kenenkään leiriin..olen puolueeton. Kaikki ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni ja tiedän ne eivät mielytä kaikkia, mutta toivon hartaasti, että ne panevat ajattelemaan asioita uudesta näkövinkkelistä.
Hommansa hallitseva seriffi kestää myöskin kritiikkiä toiminnastaan ja se moraali on, että puuttuu epäkohtiin. Koska olen 40 1 huoneen vakiosättäri on minulla oikeus ilmaista mielipiteeni, eikö? Ja kaikilla muillakin. Enhän nytkään henkilökohtaistanut asiaani siinuun enkä muihinkaan.
Tiedän olet rekattu tuttu, kirjoitustyylisi kertoo..miksi et vastaisi suoraselkäisesti ja reilusti omalla nikilläsi. Toi mustilla huutelukin on asia joka on monella syntitaakkanaan eli katsotaan peiliin yhdessä rintarinnan...ratkaisukskeiseenmalliin ei ongelmakeskeiseen. Hyvää Vappua siulkin T: Senju- Taas kerran
Senjuska4209 kirjoitti:
...puolin ja toisin, eikö?! Eli sinäkin voit kiittää minua ja minä sinua..en siis ole kunniavelassa sinulle, etkä sinä minulle.
Koskaan en ole aloittanut sotaa, mutta säthuoneessa olevat epäkohdat olen ottanut esiin ja aina rakentavassa mielessä, joka kuuluu tyylini vankkumattomasti. Vuorovaikutustaitoni ovat aina rakentavaapohjaa ei hajoittavaa ja sitä opettelen lisää.
Kyse ei ole nutun kääntämisestä, ei kintuille pissaamiseta, nytkin kyse on säthuoneen 40 1 ongelmista, jotka paisuvat jo mahdottomiin mittasuhteisiin. Kuten tekstistäni huommaat en nosta en laske ketään, en myöskään astu kenenkään leiriin..olen puolueeton. Kaikki ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni ja tiedän ne eivät mielytä kaikkia, mutta toivon hartaasti, että ne panevat ajattelemaan asioita uudesta näkövinkkelistä.
Hommansa hallitseva seriffi kestää myöskin kritiikkiä toiminnastaan ja se moraali on, että puuttuu epäkohtiin. Koska olen 40 1 huoneen vakiosättäri on minulla oikeus ilmaista mielipiteeni, eikö? Ja kaikilla muillakin. Enhän nytkään henkilökohtaistanut asiaani siinuun enkä muihinkaan.
Tiedän olet rekattu tuttu, kirjoitustyylisi kertoo..miksi et vastaisi suoraselkäisesti ja reilusti omalla nikilläsi. Toi mustilla huutelukin on asia joka on monella syntitaakkanaan eli katsotaan peiliin yhdessä rintarinnan...ratkaisukskeiseenmalliin ei ongelmakeskeiseen. Hyvää Vappua siulkin T: Senju"Toi mustilla huutelukin on asia joka on monella syntitaakkanaan.."
Tässähän sinä nostit itsesi taas muiden yläpuolelle, eihän säännöissä sanota mitään että rekkaus olisi pakollista, eihän?
Niin monesti on tullut korviin toi kirosana, musta nikki, mutta haukutaanko taas väärää puuta nokkanaisemme säestyksellä?
Yhtälailla tai lähes yhtäpaljon rekatutkin häiriköi, mutta koska "teillä" enkeleillä on niin suosiollinen sefun leikkikehä, ette tule edes ajatelleeksi ketä mustien nikkien takana voi olla.
Sitäpaitsi, kuka sanoo että rekattu olisi se joka väittää olevansa??
Viikollakin oli eräs tunnettu nikki joka tuli toisella rekatulla nikillä (mikä lie Tulppa) joka oli ihan muuta kuin vaki nikki, en viitsi sanoa nimeä mutta ne tunnisti jotka huomas. Taas kerran kirjoitti:
"Toi mustilla huutelukin on asia joka on monella syntitaakkanaan.."
Tässähän sinä nostit itsesi taas muiden yläpuolelle, eihän säännöissä sanota mitään että rekkaus olisi pakollista, eihän?
Niin monesti on tullut korviin toi kirosana, musta nikki, mutta haukutaanko taas väärää puuta nokkanaisemme säestyksellä?
Yhtälailla tai lähes yhtäpaljon rekatutkin häiriköi, mutta koska "teillä" enkeleillä on niin suosiollinen sefun leikkikehä, ette tule edes ajatelleeksi ketä mustien nikkien takana voi olla.
Sitäpaitsi, kuka sanoo että rekattu olisi se joka väittää olevansa??
Viikollakin oli eräs tunnettu nikki joka tuli toisella rekatulla nikillä (mikä lie Tulppa) joka oli ihan muuta kuin vaki nikki, en viitsi sanoa nimeä mutta ne tunnisti jotka huomas.En nosta en laske edelleenkään, KETÄÄN enkä itseänikään.
Sätissä kaikki on samalla kalkkiviivalla sefuja myöten :) Tästä hommasta ei jaeta mitalleja eikä makseta palkkaa, joten eroaa ja vahvasti oikeasta elämästä.
Kaikkien meidän kirjoittajien yläpuolella on ainostaa Enior sekä Ylläpito ja heidän antamien ohjeiden mukaan toimin minä, pyrin toimimaan :)ja kaikkien muidenkin tulisi niin toimia.
Keskustelun pointti olisi ollut rakentavasti hakea parannuksia, mutta ...parempi luovuttaa kuin kasvonsa menettää..jäähän meille onneksi se live, jossa voimme tehdä hyvää järkevällä tavalla :)
Vappupiristys paikallaan loppusaatteeksi...
http://www.youtube.com/watch?v=YD6zj260sfQ&feature=related
T:Senju
- annu.liina
1)
Senjuska sanoo keskustelupalstalla:
"Mielestäni 40 1 huoneessa vallitsee johtajuusriita. Seriffien tulisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä toinen toistaan "syöden" säthuoneessa saatikka palstoilla. "
ja saa KEHUT "hyvin sanottu" yhdeltä sefulta.
2)
Minä sanon sätissä (seurattuani pitkää keskustelua jonkun valituksesta, että ei ole saanut vippiä )
"Annuliina: niinpä niin vippejä tulee, ja vippejä menee
Annuliina: sehän tuntuu oleva ah, niin tärkeää
Annuliina: no, josko sillä nyt ei ole sättääjälle niin suurta merkitystä, mutta ainakin sefujen välisessä valtataistelussa kai sitten."
(hassua että tulin sanoneeksi noin, vaikka en ollut lukenut tätä Senjun kirjoitusta)
Niin, minä sain HILJENNYKSEN (täysin varoittamatta)
Muut kyllä saivat huomauttamattakin valittaa samaan aikaan ylellä siitä, että vipeistä ja sefuista puhutaan aivan liikaa...
Tasa-arvosta ja puolueettomuuksista lienee turha kai kenenkään puhua?
Sitä paitsi kukaan, kuka valitsee nimeltä mainita ketään, puolesta tahi vastaan, ei kai ole täysin puolueeton...
No - joka tapauksessa merkille pantavaa kai loppujen lopuksi on se, että kovin moni sättääjä tuntuu olevan sitä mieltä, että vipeistä ja sefuista todellakin puhutaan nyt aivan liikaa ja nimenomaan pahaa. Niin moni ei voi olla täysin väärässä.
Kumpikin instituutio on pahasti ryvettynyt väärinkäytösten, epätasa-arvoisen ja puolueellisen toiminnan sekä arvostelukyvyttömien toimijoiden vuoksi. Valitettavasti vallanhalu on sokeuttanut ja varpaat ei kestä, myöskään myöntää jo tehtyjä virheitä. Niin se korttitalo sitten romahtaa.
Keksikää jotain.No sinä olet se "hyvä" esimerkki, kuinka mielivalyaisesti VIP viedään. Sinut määriteltiin kourallisten ihmisten kesken sätin häiriköksi ja vain sikis, ettei kyseiset henkilöt ymmärrä, erilaista huumoria, eivätkä osanneet ruksia sinua...Turha tosiaan puhua yhtään oikeestaan mistään...saatikka puolustuspuheita tai kunniapuheita pitää.
Mut nyt tullee Vappu Annu ja siellä elämässä, jossa sinäkin oikeasti olet on simat ja munkit ...Eli oikein Mukavaa kesänjuhlaa T: Senju
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047