Sieltähän se taas tuli VERINEN MUISTUTUS LAPSETTOMUUDESTA. Pian 1,5 vuotta tätä toivomisen ja pettymysten vuoristoa.
Tuntuu hyvältä saada jakaa tämä ja lukea muiden samassa tilanteessa olevien mietteitä.
Itkettää
niin...
26
1929
Vastaukset
- minä vain
Olen tosi pahoillani. En voi sanoa, kuin että monien omien epäonnistuneiden hoitojen jälkeen ja tämän hetkisen oman piinailuni takia tiedän miltä sinusta tuntuu. Silti sinäkin, niin kuin me monet muutkin, kokoamme itsemme muutaman päivän päästä ja alamme elää elämää taas eteenpäin. Tänään tuntuu pahalta, mutta sinä selviät! Tiedän sen. Minäkin selviän. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Pitää vaan itkeä, raivota ja vihata kaikkea niin tarpeeksi, että on lopulta joku hetki pakko katsoa elämää eteenpäin. Kyllä sinä selviät tästä.
- niinhän se
Nopeasti sitä palautuu ja jatkaa taas eteenpäin, eihän elämäänsä voi tuhlata pelkkään surkutteluun. Välillä se vaan ottaa niin koville. Silmät kostuu.
Pitää vaan herätä huomaamaan miten hyvin muuten asiat on. Välillä on kuitenkin hyvä itkeä ja surra, silloin tietää elävänsä. Ei saa liikaa kovettaa itseään, välillä saa olla heikko.
Voimia kaikille samaa kokeville.
Kaikessa saan kuitenkin luottaa Jumalaan, niin kuin on päiväni niin on myös voimani.
Kyllä minä selviän. - hennukka-80
niinhän se kirjoitti:
Nopeasti sitä palautuu ja jatkaa taas eteenpäin, eihän elämäänsä voi tuhlata pelkkään surkutteluun. Välillä se vaan ottaa niin koville. Silmät kostuu.
Pitää vaan herätä huomaamaan miten hyvin muuten asiat on. Välillä on kuitenkin hyvä itkeä ja surra, silloin tietää elävänsä. Ei saa liikaa kovettaa itseään, välillä saa olla heikko.
Voimia kaikille samaa kokeville.
Kaikessa saan kuitenkin luottaa Jumalaan, niin kuin on päiväni niin on myös voimani.
Kyllä minä selviän.Erittäin hyvin sanottu! Sellasta se on, että välillä on aivan pakko itkeä sydämen kyllyydestä. Sitten se jotenkin taas helpottaakin hetkeksi. Pitää vaan muistaa sillon synkällä hetkellä, että se on vaan hetki, kun tuntuu pahalta ja pian taas näkee, että on tässä maailmassa kuitenkin paljon kaunista ympärillä, eikä asiat olekaan niin huonosti kuin ajattelee. Mutta välillä antaa myös surun tulla päälle ja itkee pois sitä tuskaa. Minulla se ainakin menee vähän kuin vuoristoradassa. Sunnuntaina itkin lohduttomasti ja tänään on tosi hyvä mieli ja toivo taas sydämessä. =)
- Joku vain
Meillä mieheni kanssa ihan sama tilanne. Vauvaa pian yritetty 1,5 vuotta (viimeiset e-pillerit söin 01/07), ja vauvaa ei vain kuulu. Miehen simpat on tutkittu ja vain 4% oli normaalisti muodostuneita... Lääkäri sanoi kuitenkin, että ei tuo silti pitäisi lapsettomuuden syy olla. Tiedä sitten... Itselläni perustutkimukset tehty, eikä niistäkään mitään hälyttävää ilmentynyt.
Olen itse ainakin niin hajalle, ettei varmaan paljon enempää voi olla. Tai sitten en vain kestäisi tätä enempää. Koko ajan kuulee vauva-uutisia, pariskunnilta jotka on vasta vuoden olleet yhdessä. Se tuntuu kovin epäreilulta kun me ollaan seurusteltu jo 8 vuotta.
Pari päivää sitten kuulin uutisen, että "hyvä" ystäväni odottaa toista lasta... Eka jotain puolitoista vuotias... Niin epäreilua.
Ehkä olen vain niin huono äidiksi, ettei yläkerran herra meille lasta anna.
Voima sinulle! Kerrohan lisää teidän tilanteesta jos voimia riittää.- elikkäs
Meillä on tällainen tilanne: kohta 3 vuotta ollaan oltu onnellisesti naimisissa. Mieheni on aivan ihana, osaa rohkaista ja kuuntelee.
(Mies on ottanut tilanteen aika rauhallisesti, sanoo että lapsi tulee, kun on sen aika. Ja jos ei tule, onhan hänellä ihana vaimo eikä elämältä muuta osaa enää pyytää. Tuli tippa silmään.)
Vikan e-pillerin popsin joulukuussa 06. 14kk yritettiin luomuna ja sitten kävin gyneltä hakemassa apuja. Kolmen kerran kuurin Primolut Nor:ia (keltarauhashormoni) olen nyt syönyt, kun kierto oli aivan sekaisin 19-107 päivää. Lähete olisi lääkärille, mutta muutamme juuri, joten tutkimuksiin meno nyt vähän siirtyy. En jaksa tähän väliin enää lisää stressiä, kun on jo muutto ja uusi työpaikka.
Muutamalle olen kertonut yrityksistä. Esim. äidilleni menin kertomaan, kun en enää jaksanut kuunnella vihjailuja. (En tiedä oliko viisas teko, ehkä) Äidilläni on mummokuume. Pelkään jokaista soittoa siskoltani, milloin hän kertoo olevansa raskaana, en tiedä miten pystyisin häntä iloisesti onnittelemaan.
Tuntuu se vaan niin epäreilulta, kun eräskin ystäväni, joka meni samoihin aikoihin kanssani naimisiin on sen jälkeen saanut jo kaksi lasta. On se niin epäreilua.
Et sinä ole huono äidiksi. Et. Surullista ettei lapset synny aina niille parhaille vanhemmille. Yritän tässä samalla itseänikin lohdutella.
Paljon paljon voimia sulle! elikkäs kirjoitti:
Meillä on tällainen tilanne: kohta 3 vuotta ollaan oltu onnellisesti naimisissa. Mieheni on aivan ihana, osaa rohkaista ja kuuntelee.
(Mies on ottanut tilanteen aika rauhallisesti, sanoo että lapsi tulee, kun on sen aika. Ja jos ei tule, onhan hänellä ihana vaimo eikä elämältä muuta osaa enää pyytää. Tuli tippa silmään.)
Vikan e-pillerin popsin joulukuussa 06. 14kk yritettiin luomuna ja sitten kävin gyneltä hakemassa apuja. Kolmen kerran kuurin Primolut Nor:ia (keltarauhashormoni) olen nyt syönyt, kun kierto oli aivan sekaisin 19-107 päivää. Lähete olisi lääkärille, mutta muutamme juuri, joten tutkimuksiin meno nyt vähän siirtyy. En jaksa tähän väliin enää lisää stressiä, kun on jo muutto ja uusi työpaikka.
Muutamalle olen kertonut yrityksistä. Esim. äidilleni menin kertomaan, kun en enää jaksanut kuunnella vihjailuja. (En tiedä oliko viisas teko, ehkä) Äidilläni on mummokuume. Pelkään jokaista soittoa siskoltani, milloin hän kertoo olevansa raskaana, en tiedä miten pystyisin häntä iloisesti onnittelemaan.
Tuntuu se vaan niin epäreilulta, kun eräskin ystäväni, joka meni samoihin aikoihin kanssani naimisiin on sen jälkeen saanut jo kaksi lasta. On se niin epäreilua.
Et sinä ole huono äidiksi. Et. Surullista ettei lapset synny aina niille parhaille vanhemmille. Yritän tässä samalla itseänikin lohdutella.
Paljon paljon voimia sulle!....niiiiiiin tuntonne!Voimia teille!Itse toivoin koko ikäni lasta/lapsia.Eipä niitä kuulunut..............Vasta nykyisen mieheni kanssa lähdin/lähdimme tutkimuksiin.Ja ilmeni munasoluperäistä vikaa...............No;eipä ihme lasta ei ollut kuulunut.......!Meitä sitten onnisti,kun minä olin 37-vuotias....Nyt Meillä 2 ihanaa (lahjamunasolulasta)pientä tepastelijaa kotona!Kaukohalit teile!!!!!!!!!!!!!Jatkakaa taistoanne ja toivon niiiiin kovin yrityksenne vielä palkitaan!!!!Jatkakaa niin kauan kuin suinkin jaksatte!!!!!Jokainen tietää oman rajansa:kauanko jaksaa.Hoidot ovat kuin suossa rämpimistä!!!!!!HALIT,HALIT,HALIT JA VIELÄ KERRAN HALIT!!!!!!!!!
- rohkaisusta
mansku1 kirjoitti:
....niiiiiiin tuntonne!Voimia teille!Itse toivoin koko ikäni lasta/lapsia.Eipä niitä kuulunut..............Vasta nykyisen mieheni kanssa lähdin/lähdimme tutkimuksiin.Ja ilmeni munasoluperäistä vikaa...............No;eipä ihme lasta ei ollut kuulunut.......!Meitä sitten onnisti,kun minä olin 37-vuotias....Nyt Meillä 2 ihanaa (lahjamunasolulasta)pientä tepastelijaa kotona!Kaukohalit teile!!!!!!!!!!!!!Jatkakaa taistoanne ja toivon niiiiin kovin yrityksenne vielä palkitaan!!!!Jatkakaa niin kauan kuin suinkin jaksatte!!!!!Jokainen tietää oman rajansa:kauanko jaksaa.Hoidot ovat kuin suossa rämpimistä!!!!!!HALIT,HALIT,HALIT JA VIELÄ KERRAN HALIT!!!!!!!!!
Hienoa kuulla kun tulee positiivisia uutisia, vaikka se kirpaiseekin, kun ei ainakaan vielä ole omalle kohdalle osunut.
Monesti tuntuu niin kaukaiselta, että joskus voisi meilläkin olla pikku tepastelijoita. Mutta toivotaan. - surupusero
mansku1 kirjoitti:
....niiiiiiin tuntonne!Voimia teille!Itse toivoin koko ikäni lasta/lapsia.Eipä niitä kuulunut..............Vasta nykyisen mieheni kanssa lähdin/lähdimme tutkimuksiin.Ja ilmeni munasoluperäistä vikaa...............No;eipä ihme lasta ei ollut kuulunut.......!Meitä sitten onnisti,kun minä olin 37-vuotias....Nyt Meillä 2 ihanaa (lahjamunasolulasta)pientä tepastelijaa kotona!Kaukohalit teile!!!!!!!!!!!!!Jatkakaa taistoanne ja toivon niiiiin kovin yrityksenne vielä palkitaan!!!!Jatkakaa niin kauan kuin suinkin jaksatte!!!!!Jokainen tietää oman rajansa:kauanko jaksaa.Hoidot ovat kuin suossa rämpimistä!!!!!!HALIT,HALIT,HALIT JA VIELÄ KERRAN HALIT!!!!!!!!!
Piti olla siirto mutta ei niin ei. Nyt sitten pohditaan onko mun munasolut liian heikkoa tekoa tai muuten vaan outoja. Mansku, kuinka iso prosessi oli hyväksyä se, että teette lapset lahjoitetuilla munasoluilla? Nyt tuntuu että ajatus on mahdoton...mutta niin tässä mieli ajan kanssa muuttuu...
- surupusero
elikkäs kirjoitti:
Meillä on tällainen tilanne: kohta 3 vuotta ollaan oltu onnellisesti naimisissa. Mieheni on aivan ihana, osaa rohkaista ja kuuntelee.
(Mies on ottanut tilanteen aika rauhallisesti, sanoo että lapsi tulee, kun on sen aika. Ja jos ei tule, onhan hänellä ihana vaimo eikä elämältä muuta osaa enää pyytää. Tuli tippa silmään.)
Vikan e-pillerin popsin joulukuussa 06. 14kk yritettiin luomuna ja sitten kävin gyneltä hakemassa apuja. Kolmen kerran kuurin Primolut Nor:ia (keltarauhashormoni) olen nyt syönyt, kun kierto oli aivan sekaisin 19-107 päivää. Lähete olisi lääkärille, mutta muutamme juuri, joten tutkimuksiin meno nyt vähän siirtyy. En jaksa tähän väliin enää lisää stressiä, kun on jo muutto ja uusi työpaikka.
Muutamalle olen kertonut yrityksistä. Esim. äidilleni menin kertomaan, kun en enää jaksanut kuunnella vihjailuja. (En tiedä oliko viisas teko, ehkä) Äidilläni on mummokuume. Pelkään jokaista soittoa siskoltani, milloin hän kertoo olevansa raskaana, en tiedä miten pystyisin häntä iloisesti onnittelemaan.
Tuntuu se vaan niin epäreilulta, kun eräskin ystäväni, joka meni samoihin aikoihin kanssani naimisiin on sen jälkeen saanut jo kaksi lasta. On se niin epäreilua.
Et sinä ole huono äidiksi. Et. Surullista ettei lapset synny aina niille parhaille vanhemmille. Yritän tässä samalla itseänikin lohdutella.
Paljon paljon voimia sulle!Kommenttini tuohon, että jännittää milloin esimerkiksi oma sisko tulee raskaaksi. Juttele ihmeessä siskosia kanssa tuosta pelostasi/jännityksestäsi. Toista vuotta sitten pyysin veljeäni ja hänen vaimoaan kertomaan mahdollisimman pian minulle mahdollisesta raskaudesta - tiesin että yrittivät ja he tiesivät että meillä oli yritetty vielä pidempään hoitojen kera.
Mulle oli jotenkin tosi tärkeetä että ne luottas muhun ja kertois aikaisessa vaiheessa - etenkin kun ne tiesi meidän vaikeasta tilanteesta (joskus ihmiset meinaa että pimittämällä uudet raskausuutiset "säästää" lapsetonta...)
Oli tietty rankkaa kuullu että heillä onnisti puolen vuoden yrityksen jälkeen, mutta oli hyvä että he kertoivat sen niin pian myös minulle. Olivat päättäneet että kertovat vanhemmilleen ja minulle aikaisessa vaiheessa. Olin tosi kiitollinen. Olisi ollut kauheaa kuulla siitä joskus kolmannen kuun jälkeen ja vaikka jossain jouluaterialla yms. Tai saada selville että ne olis yrittänyt salata sitä ettei mulle tulis paha mieli jne. Sain aikaa enemmän hyväksyä asian ja olla aidosti superonnellinen että musta tuli täti. - kertonut
surupusero kirjoitti:
Kommenttini tuohon, että jännittää milloin esimerkiksi oma sisko tulee raskaaksi. Juttele ihmeessä siskosia kanssa tuosta pelostasi/jännityksestäsi. Toista vuotta sitten pyysin veljeäni ja hänen vaimoaan kertomaan mahdollisimman pian minulle mahdollisesta raskaudesta - tiesin että yrittivät ja he tiesivät että meillä oli yritetty vielä pidempään hoitojen kera.
Mulle oli jotenkin tosi tärkeetä että ne luottas muhun ja kertois aikaisessa vaiheessa - etenkin kun ne tiesi meidän vaikeasta tilanteesta (joskus ihmiset meinaa että pimittämällä uudet raskausuutiset "säästää" lapsetonta...)
Oli tietty rankkaa kuullu että heillä onnisti puolen vuoden yrityksen jälkeen, mutta oli hyvä että he kertoivat sen niin pian myös minulle. Olivat päättäneet että kertovat vanhemmilleen ja minulle aikaisessa vaiheessa. Olin tosi kiitollinen. Olisi ollut kauheaa kuulla siitä joskus kolmannen kuun jälkeen ja vaikka jossain jouluaterialla yms. Tai saada selville että ne olis yrittänyt salata sitä ettei mulle tulis paha mieli jne. Sain aikaa enemmän hyväksyä asian ja olla aidosti superonnellinen että musta tuli täti.Sisareni ei tiedä että yritämme lasta. Tai ei ainakaan tiedä kuinka hartaasti lasta toivomme joten en usko että he eivät kertoisi raskaudesta.
Mieheni kun ei pidä että kerron tilanteestamme oikein kellekkään. surupusero kirjoitti:
Piti olla siirto mutta ei niin ei. Nyt sitten pohditaan onko mun munasolut liian heikkoa tekoa tai muuten vaan outoja. Mansku, kuinka iso prosessi oli hyväksyä se, että teette lapset lahjoitetuilla munasoluilla? Nyt tuntuu että ajatus on mahdoton...mutta niin tässä mieli ajan kanssa muuttuu...
...oli 3 omilla munasouilla epäonnistuneiden hoitojen mittainen!Sen jälkeen ei ollut minun kohdalla mitään ongelmaa hyväksyä luovutettujen munasolujen käyttöön ottoa.Miehelläni hyväksyminen kesti kyllä pitempään.Hänellä oli kyllä siinä vaiheessa jo lapsi edellisestä liitosta....Olimme sillä tavalla erissä tilanteissa.Mutta ei hänellä ollut plussatestin tehtyämme kyllä enää myöskään mitään ongelmaa asian suhteen.Ensimmäisen kerran (jo ensikäynnillämme) ,kun lääkäri lahjasoluhoidoista kertoi,ajattelimme;ei ikinä.Eihän lapsi olisi oma....Joopa joo,mitä tästä voi oppia;totta on;ei koskaan kannata sanoa ei koskaan!Nämä tylleröiset ovat niin omia,niin rakkaita!Toivon sydämestäni teillekin onnistumista;omilla tai lahjoitetuilla;lapsi on aina Luojan Lahja!Lämpimät voimahalit!!!!!!:):):)
rohkaisusta kirjoitti:
Hienoa kuulla kun tulee positiivisia uutisia, vaikka se kirpaiseekin, kun ei ainakaan vielä ole omalle kohdalle osunut.
Monesti tuntuu niin kaukaiselta, että joskus voisi meilläkin olla pikku tepastelijoita. Mutta toivotaan....sitä niin kovin!Että teidän kotona vielä joku päivä on tepastelija/tepastelijoita!!!!Kyllä minullakin oli usko koetuksella.............Sairaslomallekin siinä jouduin,niin koville epäonnistumiset ottivat,mutta onneksi lähdin hakemaan jutteluapua ammattilaisilta!Niin raskaaksi hoidot koin!Jos joskus,niin lapsettomuushoitojen aikana,itseään täytyisi kaikin tavoin hoitaa ja helliä!Minulle jutteluapu oli aivan sanoin kuvaamattoman tärkeä.Silloin esim. tätä nettivertaistukea minulla ei ollut.Voimia jokaiseen päiväänne!!!!!!!!!!!Hal.mä!:)
- surupusero
kertonut kirjoitti:
Sisareni ei tiedä että yritämme lasta. Tai ei ainakaan tiedä kuinka hartaasti lasta toivomme joten en usko että he eivät kertoisi raskaudesta.
Mieheni kun ei pidä että kerron tilanteestamme oikein kellekkään.Mun mielestä sun pitää saada kertoa hoidoista siskollesi jos koet sen tärkeäksi. Ymmärrän, että on hyvä kuunnella myös miehesi mielipidettä, mutta ikävä fakta on se, että nää hoidot sekottaa jo hormooniensakin puolesta enemmän naisen päätä ja siten musta on täysin oikein että nainen saa kertoa omaan kroppaansa kohdistuvista hoidoista (ja odotuksista) läheisilleen. Miehen voi vaikea aina olla kartalla siitä mitä nää hoidot kaikenkaikkiaan meinaa, ainakaan alkuvaiheessa. Meillä takana 3 vuotta ja nyt vasta mies alkaa ymmärtää, että omia biologia lapsia ei ehkä tule ja sitäkin helpottaa että kaverit tietää mitä me käydään läpi.
Jos olet siskosi kanssa läheinen, jaa asia hänen kanssaan. Itse olen saanut parhaan tuen (oman ukkoni lisäksi) äidiltäni, veljeltäni ja hänen vaimoltaan.
- inssipinssi
Ihan samat tuntemukset täällä. Eile alko tiputtamaan ja tänään sit alko kunnon vuoto. Reilu kaks vuotta yritystä takana ja nyt 3kk tauko hoidoista. :( Voimia siule.
- ...
Voimia sullekkin.
On tää elämä tällaista vuoristorataa, kun on ehtinyt toipua edellisestä pettymyksestä pitää jo varautua seuraavaan. Pitäs vaan yrittää olla stressaamatta ja ajattelematta koko asiaa, mutta minkäs teet...
Kun kerran on aivoihin tällanen vauva-ajatus tullut niin ei se taida sieltä enää lähteä koskaan pois. - Äidiksi
... kirjoitti:
Voimia sullekkin.
On tää elämä tällaista vuoristorataa, kun on ehtinyt toipua edellisestä pettymyksestä pitää jo varautua seuraavaan. Pitäs vaan yrittää olla stressaamatta ja ajattelematta koko asiaa, mutta minkäs teet...
Kun kerran on aivoihin tällanen vauva-ajatus tullut niin ei se taida sieltä enää lähteä koskaan pois.Äidiksi-nimimerkki vierailee täällä nyt ahkeraan, kun ei ole muutakan kanavaa suunnata ajatuksia. Ystävät ovat ihania, mutta ei heillekään kehtaa tätä koko ajan toitottaa, ovat niin eri tilanteissa omassa elämässään, että sellaista samanlaista vertaistukea kuin mitä täältä saa, on luonnollisestikaan vaikea saada. Tai en ehkä halua edes hakea. On hyvä, että on seuraa, jossa myös puhutaan jostain muusta, kuin viimeisimmistä alavatsan tuntemuksista. Tuossa päivemmällä mietin näitä ihmisten kirjoituksia lukiessani, että ei tämä kokemus jalosta ihmistä yhtään paremmaksi ihmiseksi, enkä tiedä onko tällä mitään merkitystä ( kaikilla elämän mutkillahan tuppaa olemaan pitkällä aikavälillä jokin merkitys), mutta omalla kohdallani olen ajatellut, että kun yksi ovi sulkeutuu, kenties toinen avautuu. Jos ei tästä ihmisestä (siis minusta) yrityksistä huolimatta ole äidiksi, ehkä sitten joskus joksikin muuksi. On vaikea keksiä haavetta tai tavoitetta mikä menisi äitiyden-haaveen ohi, mutta pakkohan tässä on ajan myötä alkaa katsoa elämää myös sillä mielellä, mikä olisi toiseksi parasta maailmassa, johon elämäni voisin käyttää. Pelkään kovin, että jos näistä hoidoista huolimatta vauvaa ei tule, jätän elämäni elämättä. Kovasti pitää vielä ponnistella, että sen muun tarkoituksen löydän, jos se on tulevaisuuteni. Mutta paikallenkaan ei kannata jäädä. Ei kenenkään meistä!
- lapseton miekii
Äidiksi kirjoitti:
Äidiksi-nimimerkki vierailee täällä nyt ahkeraan, kun ei ole muutakan kanavaa suunnata ajatuksia. Ystävät ovat ihania, mutta ei heillekään kehtaa tätä koko ajan toitottaa, ovat niin eri tilanteissa omassa elämässään, että sellaista samanlaista vertaistukea kuin mitä täältä saa, on luonnollisestikaan vaikea saada. Tai en ehkä halua edes hakea. On hyvä, että on seuraa, jossa myös puhutaan jostain muusta, kuin viimeisimmistä alavatsan tuntemuksista. Tuossa päivemmällä mietin näitä ihmisten kirjoituksia lukiessani, että ei tämä kokemus jalosta ihmistä yhtään paremmaksi ihmiseksi, enkä tiedä onko tällä mitään merkitystä ( kaikilla elämän mutkillahan tuppaa olemaan pitkällä aikavälillä jokin merkitys), mutta omalla kohdallani olen ajatellut, että kun yksi ovi sulkeutuu, kenties toinen avautuu. Jos ei tästä ihmisestä (siis minusta) yrityksistä huolimatta ole äidiksi, ehkä sitten joskus joksikin muuksi. On vaikea keksiä haavetta tai tavoitetta mikä menisi äitiyden-haaveen ohi, mutta pakkohan tässä on ajan myötä alkaa katsoa elämää myös sillä mielellä, mikä olisi toiseksi parasta maailmassa, johon elämäni voisin käyttää. Pelkään kovin, että jos näistä hoidoista huolimatta vauvaa ei tule, jätän elämäni elämättä. Kovasti pitää vielä ponnistella, että sen muun tarkoituksen löydän, jos se on tulevaisuuteni. Mutta paikallenkaan ei kannata jäädä. Ei kenenkään meistä!
Hei vaan, olipa hyvin kirjoitettu! On aivan totta, ettei lapsettomuuteen saa käpertyä ja sen takia jättää elämäänsä elämättä! Aivan samanlaisia ajatuksia on itselläni pyörinyt mielessä viime vuodet. Pitäisi osata iloita siitä, mitä elämässä JO ON (terveys, ihana mies, sisarukset, ystävät, muut läheiset, työ, koti, jne jne) eikä keskittyä kaipaamaan sitä, mitä EI OLE.
Sanot, ettei tämä kokemus jalosta ihmistä yhtään paremmaksi. On ehkä totta, että ei paremmaksi, mutta se on varmaa, että jos/kun vuosien lapsettomuuden jälkeen vihdoin saa sen lapsen, sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä ja sitä osaa arvostaa aivan erilailla, kuin sellainen, jolle lapsi tulee vaikka vahingossa, ihan yrittämättä. Muutenkin, lapsettomuuden koettuaan ei ota asioita elämässä enää itsestäänselvyytenä. Ei mitään.
- Itkeä
Ajatelkaapa hyvät ihmiset mikä merkitys on E-pillereillä lapsettomuuteen? Vaikka nyky tiede ei välttämättä sitä tunnusta, niin tervettä järkeä saa käyttää. Ensin syödään E-pilsuja monta vuotta ja normaali hormoonitoiminta on aivan sekaisin ja sitten yhtäkkiä pitäisi saada lapsia, kun se itsekkäästi koetaan juuri sopivaksi ajankohdaksi. Toisaalta ajattelen, ettei tällaisille pareille lapset kuulukkaan. Lapsia EI hankita, ne ovat lahja.
- Mene muille palstoille
"lyödä lyötyjä"???????????Mistä sinä kenenkin hoidoissa olevan taustan luulet tietäväsi?????
Mene muille palstoille kirjoitti:
"lyödä lyötyjä"???????????Mistä sinä kenenkin hoidoissa olevan taustan luulet tietäväsi?????
kaikki kanssasisaret...Pari vuotta on jo aikaa itsellä
hoitohelvetistä ja tuloksena kohta 6kk ihana pieni tyttö.
Voimia kaikille, onnistumisia todella tapahtuu ja vaikka se tuolloin tuntuukin mahdottomalta ihmeitä todella tapahtuu.- surupusero
itse en ole edes syönyt e-pillereitä kuin joskus 17-21 vuotiaana.
Muuten te kaikki jotka haluatte asiallisesti keskustella lapsettomuudesta, suosittelen siirtymistä sellaiselle saitille, joll edellytetään rekisteröitymistä (näin tein minäkin). Täällä on välillä niin sekoja vieralijoita heittämässä asiattomia läppiä, että olen nauttinut nyt tuolla "rekisteröintiä vaativilla saiteilla" siitä että kaikki on asiallisia ja kannustavia. Katoankin sinne takaisin. Plussatuulia kaikille! - entinen palstalainen
surupusero kirjoitti:
itse en ole edes syönyt e-pillereitä kuin joskus 17-21 vuotiaana.
Muuten te kaikki jotka haluatte asiallisesti keskustella lapsettomuudesta, suosittelen siirtymistä sellaiselle saitille, joll edellytetään rekisteröitymistä (näin tein minäkin). Täällä on välillä niin sekoja vieralijoita heittämässä asiattomia läppiä, että olen nauttinut nyt tuolla "rekisteröintiä vaativilla saiteilla" siitä että kaikki on asiallisia ja kannustavia. Katoankin sinne takaisin. Plussatuulia kaikille!Minulla on pco ja lasta yritettiin pari vuotta. Sitten olikin taukoa hoidoista ja sen tauon aikan huomasin olevani raskaana. En ollut uskoa koko asiaa, enkä oiken vieläkään meinaa tajuta. Kirjoitin tämän siksi koska haluan rohkaista teitä, vielä se tulee tapahtumaan!
Toivottavasti tämä ei loukannut ketään sillä todellakin tarkoitin tämän kannustukseksi.
- ex-lapseton
Ihan ensiksi voimia teille kaikille.
Itse olen nykyään entinen lapseton mutta syvät haavat on vielä sydämmessä ja ne on auki.
Yritimme lasta 5 vuotta ja hoidoilla onnistuimme.
Sen 5 vuotta olimme asian kanssa niin yksin. Ulkopuoliset neuvot ja tuki oli vain ottakaa rennosti niin onnistutte. Ja omalla hedelmällisyydellä brassailu. Asiasta ei auttanut puhua, kukaan ei halunnut kuulla ja tietää. Sain kuulla aivan älyttömiä neuvoja ja muka lohdutukseksi tarkoitettuja lausahduksia. Sitten kun tulin raskaaksi syitä etsittiin mm. helpottuneesta elämäntilanteestani, eihän hoidot voineet auttaa...
Voitte uskoa mikä huoli ja pelko oli raskauden aikana, elämäni ensimmäinen alkanut raskaus. Mutta siitäkään ei saanut puhua, kun se synnytys! Siihen piti alkaa valmistautumaan heti, kaikki muu sillä välillä oli turhaa. Sain kuunnella synnytyskertomuksia liikaa, ihmiset piti velvollisuutenaan valistaa minua asiasta. Ja kun sen aika koitti niin mistään muusta ei olisi saanut puhuakkaan.
Nyt olin sitten äiti ja synnyttänyt ihminen. Minua voitiin alkaa kohtelemaan kuin naista. Ihan kuin pääsylippu naisten maailmaan. Kukaan ei ikinä halunnut puhua vuosia kokemastamme surusta ja epätoivosta, muutaman tunnin kestänyt synnytys oli isompi juttu.
Minuta kysytään typeriä kysymyksiä ja tuntemuksia, pitäisi olla nyt superonnellinen ja superäiti. Tätähän vuosia halusin.
Katkerako? No tasan ihmisten kohtelusta ja suhtautumisesta.
Muuten olen vain hämilläni, onnellinen ja ehjempi.
Tästä kaikesta on vielä niin vähän aikaa että kaikkea en ole kerennyt sulattamaan vielä.
Vaikka olen synnyttänyt vajaa 5kk sitten, itken nytkin joka kerta kun menkat alkaa. Saisin jo hellittää mutta en osaa.
Tälläinenkin on mahdollista. Minäkin luulin että nämä asiat unohtuu rytinällä kun saa sen oman lapsen. Hiljaa haavat paranee.
Toivon koko sydämestäni teille vauvaonnea. Nauttikaa valosta ja kesästä.- IIIIIIIIIIIIIIIIIIII
kyllä niin hyvin!!!Entinen lapseton minäkin...vollotin täällä koneen ääressä!VOIMAHALEJA HOIDOISSA OLEVILLE!!!!!!
- jo nyt
IIIIIIIIIIIIIIIIIIII kirjoitti:
kyllä niin hyvin!!!Entinen lapseton minäkin...vollotin täällä koneen ääressä!VOIMAHALEJA HOIDOISSA OLEVILLE!!!!!!
Pystynköhän nauttimaan jos joskus lapsen saan. Tuntuu kun liian syvälle tämä lapsettomuus ehtinyt jo juurtua mieleen. Murehdin taas etukäteen, eihän sitä voi tietää. Tieto lisää tuskaa. Ennen en edes osannut ajatella että niinkin voi käydä.
- kokemusta on
jo nyt kirjoitti:
Pystynköhän nauttimaan jos joskus lapsen saan. Tuntuu kun liian syvälle tämä lapsettomuus ehtinyt jo juurtua mieleen. Murehdin taas etukäteen, eihän sitä voi tietää. Tieto lisää tuskaa. Ennen en edes osannut ajatella että niinkin voi käydä.
osaat;älä sitä murehdi.Aikaa kaikki vain vaatii;sopeutuminen uuteen........siihen,että kaiken kärsimyksen jälkeen sinulla onkin lapsi.Kuitenkin lapselle varmaankin parempi ettet todellakaan pidä häntä itsestään selvyytenä!Kuten helposti pitävät he,jotka raskautuvat "ilman kärsimystä".Hoidoilla raskautuneet todella arvostavat uutta ihmisen alkua!Toki hekin kyllä väsyvät lasten uhmaikien keskellä jne......."Yli-ihmisiä" ei ole olemassakaan....Kuka joskus ei väsyisi.Se täytyy vain hyväksyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista997873- 1075617
- 2754881
- 494843
- 763617
- 512859
- 632615
Olet oikeasti ollut
Niin tärkeä mulle ja kaikki meidän väliltä on pilattu ei yksistään sinun toiminnalla vaan minun myös.222478Kuuluu raksutus tänne asti kun mietit
Pelkäätkö että särjen sydämesi vai mikä on? En mä niin tekisi mies koskaan 😘292412- 412294