Olen käynyt keväällä lavatansseissa.
Hämmästyksekseni olen huomannut, ettei entiset "liikennesäännöt" toimikkaan.
Ennen mentiin keskellä kädenali ja välissä hitaammin etenevät ja ulkoreunalla nopeastietenevät.
Jenkassa sisällä paikallaanolijat välissä kävelyjenkkaajat ja ulkoreunalla nopeastietenevät hyppyjenkkaajat.
Hieman tanssilajista riippuen varioituna, mutta periaatteessa noin.
Nyt huomasin, että jenkassa monet sottiisia tai kävelyjenkkaa menevät (pysähteleevät välillä) olivat aivan ulkokehällä.
Kysymyksessä EI AINA olleet satunnaiset lavakävijät vaan myös tanssiopettajani havaitsin niin käyttäytyvän.
Nopeaa hyppyjenkkaa mennessä tulee suuri vaaratilanne, jos edelläoleva pari yhtäkkiä pysähtykin tekemään paikallaolevaa kuviota.
Kuinka voisi parantaa?
---------------------
* Voisiko lavaisäntä ilmoittaa pari - kolme kertaa tanssien aikan, kuinka lavalla liikennesäänöt toimii.
** Ja voisiko olla järjestysmiehiä, jotka ystävällisesti opastaisivat ainakin pahimpia törmäysten aiheuttajia.
En tarkoita mitään "poliisivalvontaa" vaan ihan ystävällistä ja leppoisaa opastamista.
Eihän tanssinopettajakaan välttämättä muista tai osaa liikennesääntöjä, saati sitten muut tanssijat.
LIIKENNESÄÄNNÖT
25
11100
Vastaukset
- Putikainen
Vähän tuli kuitenkin edellisestä kirjoituksesta sellainen olo, kuin oltaisiin jossain rivitanssiharjoituksissa joissa kaikkien on tehtävä samat liikkeet samassa järjestyksessä!
Tanssiminen on sujuvampaa, jos tosiaan kaikki tietäisivät nuo "säännöt" ja jopa noudattaisivat niitä.
Sääntöjen ja lavaetiketin nodattamisen valvonta on kuitenkin jo askel väärään suuntaan. Eihän kukaan meistä tahtoisi "armeijassa" tanssia?
Seuraava askel sääntöjen noudattamisen valvontaan voisi olla, kuka tanssii esimerkiksi valssia väärin, lavalta pois... ;) - Päivi.-.-.Tanssitytsä
"* Voisiko lavaisäntä ilmoittaa pari - kolme kertaa tanssien aikan, kuinka lavalla liikennesäänöt toimii."
Minusta tämä olisi ihan jees. Mutta max. kerran illassa, silloin kun tilanne näyttää sitä vaativan. Ystävälliseen sävyyn ja yhteiseen etuun vedoten.
Tällaista ohjausta olen kaivannut usein mm. Kolmilammin ruuhkassa ja Riutan "sokkeloissa".
Kädenalitanssijoiden pitäisi hoksata jättää foksaajille selkeä ja yhtenäinen väylä. Ja normaalista poikkeavista liikennekäytännöistä pitäisi tiedottaa yleisesti, hämmennyksen välttämiseksi (Riutta).- Eppo
Kyllä joku muu keino täytyisi olla kuin lavalta kuuluttelu. Jos minä tanssisin tietämättömyyksissäni "sääntöjen" vastaisesti ja tanssin jälkeen lavalta kuulutettaisiin, olipa kuinka ystävällisesti vain, että tanssitaanpas vastaisuudessa näin ja näin, niin kyllä tulisi nöyryytetty olo.
- Tanssi pitää olla vapaata
Ei tanssilattialle liikennesäätöjä tarvita. Kyllä sitä pitää saada mennä vastavirtaankin. Kun on hoksottimet kunnossa, ja seuraa muita tanssioita ja osaa viedä pahastakin paikasta.
Toisin se on pahassa kännissä. Ja, kun tunnelma nousee päähän, niin ei siinä muita ajatella. Siinä sitä sotketaan päin toisia voimalla.
Rohkaisu ryyppy on asiallista ottaa, silloin turhat säännöt unohtuvat.- Ja kyynerpäällä
Jep!
Ja kyynerpäällä silmäkulmaan niitä pikku natiaisa ketkä valittaa.
Meneevät Marttakerhoon, ketkä ei uskalla lavalla vastavirtaan tanssia!
Parkkipaikalla sitten voi isommat riidat ratkoo. - Pauli57
Kyllä lavalla pärjää kun ei ota taaksepäin kuin 2 askelta korkeintaan, eikä purista poski poskea vasten, jolloin ei näe eteen oikealle.
- Päivi.-.-.Tanssitytsä
Sinne vaan kädenalitanssijat foksailijoiden sekaan ja foksailijat kädenalitanssijoiden sekaan, ja kulkusuunnat tosiaan vasta- ja myötäpäivään ja poikittain! Ei me mitään liikennesääntöjä tarvita! "Ja kaikkilla oli nii-in muu-kaa-vaa!"
- silloin ennen
Pauli57 kirjoitti:
Kyllä lavalla pärjää kun ei ota taaksepäin kuin 2 askelta korkeintaan, eikä purista poski poskea vasten, jolloin ei näe eteen oikealle.
Joskus muinoin tuli tanssittua vaimon kanssa aina poski poskea vasten ja melkein kaikki sylitanssit!
Vaikka vauhti oli yleensä kova, emme törmäilleet koskaan. Toisinaan tosin joku äijä saattoi tulla koputtelemaan olkapäähän "kaahaamisesta".
Oli se aikaa se! silloin ennen kirjoitti:
Joskus muinoin tuli tanssittua vaimon kanssa aina poski poskea vasten ja melkein kaikki sylitanssit!
Vaikka vauhti oli yleensä kova, emme törmäilleet koskaan. Toisinaan tosin joku äijä saattoi tulla koputtelemaan olkapäähän "kaahaamisesta".
Oli se aikaa se!...nainen asettuu automaattisesti tuohon poski poskea vasten -asentoon tagoille ja slowareille.
Silloin tietysti mies menettelee daamin tahdon mukaisesti.
Omassa tanssissa on tuolloin tehtävä muutoksia totuttuun: osa kuvioista jää pois ja vauhti hiljenee.
Useimmiten nuo painautujat ovat miellyttäviä naisia, joten mikäpä siinä on välillä ottaa hiukan iisimmin ja antaa tunnelman viedä.- pituusero
Truehum kirjoitti:
...nainen asettuu automaattisesti tuohon poski poskea vasten -asentoon tagoille ja slowareille.
Silloin tietysti mies menettelee daamin tahdon mukaisesti.
Omassa tanssissa on tuolloin tehtävä muutoksia totuttuun: osa kuvioista jää pois ja vauhti hiljenee.
Useimmiten nuo painautujat ovat miellyttäviä naisia, joten mikäpä siinä on välillä ottaa hiukan iisimmin ja antaa tunnelman viedä.Olen metrikahdeksankymmentäkolme senttinen mies ja kerran naistentansseissa minua haki minua jonkin verran pitempi (!) nainen.
Ei siinä mitään, hänkin oli miellyttävä ja tahtoi tanssia kanssani päät vastakkain.
Näytti ehkä vähän huvittavalta, kun neidolla oli poski päälaellani... - vaan nauti, ihanaa se on
pituusero kirjoitti:
Olen metrikahdeksankymmentäkolme senttinen mies ja kerran naistentansseissa minua haki minua jonkin verran pitempi (!) nainen.
Ei siinä mitään, hänkin oli miellyttävä ja tahtoi tanssia kanssani päät vastakkain.
Näytti ehkä vähän huvittavalta, kun neidolla oli poski päälaellani...kuitenkin, kun kerran nainen on ollut miellyttävä. Ja pitkillä naisilla on vähemmän mahdollisuuksia namuttaa sopivan mittaisten kanssa kuin meillä pätkillä :)
- piiiiiitkä nainen
pituusero kirjoitti:
Olen metrikahdeksankymmentäkolme senttinen mies ja kerran naistentansseissa minua haki minua jonkin verran pitempi (!) nainen.
Ei siinä mitään, hänkin oli miellyttävä ja tahtoi tanssia kanssani päät vastakkain.
Näytti ehkä vähän huvittavalta, kun neidolla oli poski päälaellani...Voi voi, on sinullakin ongelmat... Toivottavasti sinua ei tästä lähtien hae yli 150-senttiset naiset tai eivät nekään... Siis kerran (!) sinua on "erehtynyt" piiiiiiitkä nainen hakemaan ja vielä naistentansseissa, ja se siis sai sinut oikein nettiin kirjoittamaan kauhistuksesi julki. Saanen nauraa; ja nauran vaikken saisikaan. Kepeät mullat sulle!
- Nimetön
Pauli57 kirjoitti:
Kyllä lavalla pärjää kun ei ota taaksepäin kuin 2 askelta korkeintaan, eikä purista poski poskea vasten, jolloin ei näe eteen oikealle.
silloin kun mä olen opetellut tanssimaan, asia jätettiin miehen varaan. Mies vie ja huolehtii siitä että törmäilyjä ei tule. Ja se tarkoittaa sitä että mies vie naista ETUPERIN, ei koskaan peruuta itse ja vedä naista mukanaan.Siis näin ainakin pitäis mennä, jos tanssitaitoinen on. Kaikki nyt tietysti ei ole, joten seassa saattaa olla jos jonkinlaista törmäilijää. Usein myöskin hommassa on esittämisen makua. Niin mukavaa kuin onkin katsella hyvin tanssittua fuskujiveä, niin pari usein tykkää että kuvoitten pyörteissä ei tarvitse ottaa muita huomioon, riittää kun muut huomaavat parin.. valitettavasti.
Nimetön kirjoitti:

...kursseilla opetetaan myös miehille takaperin eteneviä liikkeitä (jopa sellaisia, joissa molemmat, sekä viejä että seuraaja, liikkuvat yhtä aikaa takaperin), jos kuitenkaan mies ei saisi takaperin liikkua!
Näin siis kirjoitit: "Ja se tarkoittaa sitä että mies vie naista ETUPERIN, ei koskaan peruuta itse ja vedä naista mukanaan.Siis näin ainakin pitäis mennä, jos tanssitaitoinen on. Kaikki nyt tietysti ei ole, joten seassa saattaa olla jos jonkinlaista törmäilijää."
Aika yksitoikkoiseksi menee tanssiminen, siis peräkkäin kävelyksi, jos noin pitää aina menetellä. Käännöksissäkin jo tulee väkisin vaiheet, joissa mies liikkuu takaperin.
Oletko kuullut sellaisista liikkeistä kuin esimerkiksi pujotus ja letitys tai palmikko?
Kyllä noita mm. hitaassa valssissa, tangossa, foksissa ja humpassa tehdään useinkin.
Niissä mies lähtee ohittamaan naista etenemissuuntaan nähden tämän oikealta puolelta kääntyen takaperin. Samalla pari liikkuu koko ajan etenemissuuntaan.
Useissa hitaan valssin viuhka-kuvioissakin tuota takaperin liikkumista on osana.
Monessa muussakin tanssilajissa liikkuu mies ajoittain takaperin.
Pisin tuollainen liike, joka on joskus tango-opetuksessa tullut vastaan oli sellainen, missä parin molemmat osapuolet liikkuivat selkä edellä kuuden askeleen verran.- Nimetön
Truehum kirjoitti:
...kursseilla opetetaan myös miehille takaperin eteneviä liikkeitä (jopa sellaisia, joissa molemmat, sekä viejä että seuraaja, liikkuvat yhtä aikaa takaperin), jos kuitenkaan mies ei saisi takaperin liikkua!
Näin siis kirjoitit: "Ja se tarkoittaa sitä että mies vie naista ETUPERIN, ei koskaan peruuta itse ja vedä naista mukanaan.Siis näin ainakin pitäis mennä, jos tanssitaitoinen on. Kaikki nyt tietysti ei ole, joten seassa saattaa olla jos jonkinlaista törmäilijää."
Aika yksitoikkoiseksi menee tanssiminen, siis peräkkäin kävelyksi, jos noin pitää aina menetellä. Käännöksissäkin jo tulee väkisin vaiheet, joissa mies liikkuu takaperin.
Oletko kuullut sellaisista liikkeistä kuin esimerkiksi pujotus ja letitys tai palmikko?
Kyllä noita mm. hitaassa valssissa, tangossa, foksissa ja humpassa tehdään useinkin.
Niissä mies lähtee ohittamaan naista etenemissuuntaan nähden tämän oikealta puolelta kääntyen takaperin. Samalla pari liikkuu koko ajan etenemissuuntaan.
Useissa hitaan valssin viuhka-kuvioissakin tuota takaperin liikkumista on osana.
Monessa muussakin tanssilajissa liikkuu mies ajoittain takaperin.
Pisin tuollainen liike, joka on joskus tango-opetuksessa tullut vastaan oli sellainen, missä parin molemmat osapuolet liikkuivat selkä edellä kuuden askeleen verran.olisi tietysti pitänyt sanoa väliin sana PÄÄSÄÄNTÖISESTI..mut tyhmänä oletin että kaikki käsittäis mitä tarkoitin. Juu, kieltämättä on vähän hoopon näköistä jos mennään aina vaan mies eteen- ja nainen taaksepäin. Eipä se juuri kai tanssia muistuta. Sitä nyt lähinnä tarkoitin,että mies sen liikehtimissuunnan päättää, samoin kuin senkin sit katseellaan, ettei törmäillä.
Enemmän kuin näitä kaikkia taidokkaita kuvioita ym. hienoja termejä, joita viljellään, arvostan tanssijana sellaista miestä, joka osaa mua viedä kauniisti täydellä lattialla itse törmäilemättä muihin..se on mielestäni tanssitaitoa se. Mut makunsa tietysti kullakin, ihmiset arvostaa eri asioita. Nimetön kirjoitti:
olisi tietysti pitänyt sanoa väliin sana PÄÄSÄÄNTÖISESTI..mut tyhmänä oletin että kaikki käsittäis mitä tarkoitin. Juu, kieltämättä on vähän hoopon näköistä jos mennään aina vaan mies eteen- ja nainen taaksepäin. Eipä se juuri kai tanssia muistuta. Sitä nyt lähinnä tarkoitin,että mies sen liikehtimissuunnan päättää, samoin kuin senkin sit katseellaan, ettei törmäillä.
Enemmän kuin näitä kaikkia taidokkaita kuvioita ym. hienoja termejä, joita viljellään, arvostan tanssijana sellaista miestä, joka osaa mua viedä kauniisti täydellä lattialla itse törmäilemättä muihin..se on mielestäni tanssitaitoa se. Mut makunsa tietysti kullakin, ihmiset arvostaa eri asioita....törmäilemättömyydestä onkin miehellä myös silloin, kun tämä liikkuu selkä edellä, voi nainen silti vaikuttaa asiaan antamalla kevyellä vasemman käden painalluksella merkin havaitessaan törmäysvaaran ilmaantuvan. (Sivusta reitille leikkaava tai äkkiä pysähtyvä sen yleensä aiheuttaa.)
Tietysti silloin ei tuohon ole mahdoillisuutta, jos nainen tanssii silmät suljettuina, kuten monet kiiteässä otteessa, varsinkin tangojen ja slowarien ajan tekee.
- on valttia
Peräänajaja on syyllinen, sanoo poliisi ja jatkaa...
Hyppyjenkan ei tarvitse edetä nopeasti, kotiin ei pääse aikaisemmin vaikka kuinka kiirehtisi!
Kokemuksen karttuessa oppii säätelemään vauhtia, mutta sitä kannattaa harjoitella heti alusta alkaen. - tanssiin..
Kellohameeseen ja slipoveriin pukeutuneet pyörivät parketin keskellä ja muut laidalla.Suonikohjuraveissa ei sen kummempia sääntöjä ole.
- Entinen tanssija
Nykyään varsinkin kaupungeissa"hyvät tanssijat! (lue itsensä osaaviksi tituleeraavat) ajaa huonommin osaavat pois. He kuvittelevat että tanssilattiat ovat vain heitä varten. Kaksikymmentä vuotta sitten osattiin todellakin antaa tilaa myös niille huonommille tanssijoile. Itse en koskaan ole ituleerannut itseäni hyväksi tanssijaksi koska perheessämme vanhemmat eivät hyväksyneet tanssia. Joten pysyin siellä keskellä jossa sai tilaa tanssilleen.
- Nimetön
Olen katsonut parhaimmaksi lähteä kotiin kello 22, jolloin rynnijät, puujalat ja känniset alkavat kaatua oikeiden tanssijoiden päälle. Tämän opetuksen sain viime kesänä, kun yksi sadan kilon keiju astui piikkarilla jalkoteräni päälle tanssin hurmassaan. Kesä meni pilalle ontuessani monta viikkoa.
- 30 vuotta tanssinut
Olen nuorempana paljonkin tanssinut ja tanssikurssejakin käynyt. Käyn edelleenkin joskus tanssimassa. Nykyään tanssilavakulttuuri on vain mennyt merkilliseksi:
-On paljon sisäänpäin lämpiäviä tanssiseuroja, joiden jäsenet hakevat tanssipaikoilla pääasiassa vain toisiaan, vaikka muitakin tanssintaitajia olisi tarjolla. Pitävät siis itseään parempina kuin muut. Varsinkin Turun seudulla olen tämän huomannut, muualla en niin paljon.
-Jotain "liikennesääntöjä" tanssipaikalla on tietysti hyvä noudattaa, esim.kiertosuunta. Mutta liikennesääntöjä on tullut vähän liikaakin ja niiden orjallinen noudattaminen vie ilon itse tanssista.
-Mihin on kadonnut jive? Kukaan ei tunnu sitä enään osaavan. Kaikki vain tanssivat fuskua, joka tuntuu olevan helpompi kansantanssi.- naulan kantaan
Oikeassa olen ja varsinkin tuo tanssiseurojen sisäänpäinlämpiävyys on juuri se asia, minkä olen itsekin huomannut.
- Neiti Näpsä Pirkanmaalta
Olet tainnut pudota kyydistä tanssilavakulttuurin suhteen, menneet ovat menneitä ja säännöt ajan ja porukan mukaan.
Jos osaa tanssia, niin paikkahan on sama missä ollaan lattialla ja missä bugataan.
Voittehan tekin väistellä.- Miss DJ
.. väistät edessä äkisti pysähtyvää paria kun olet itse tanssimassa esim. jenkassa pyöritystä (tai muuta "vaihdikasta" kuviota)??
Kyllä sitä voi muitakin huomioida tansseissa mutta nykyäänhän on muutenkin "ketkä muut??"-asenne,ikävä kyllä...
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058