KEPU heittää uskollisen soturin susille

KEPUn kehittämispäällikkö ja vaalisuunnittelija Lasse Kontiola on ollut mukana avustamassa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistystä yhdistyksen perustamisessa ja tilien avaamisessa. Pääministeri Matti Vanhanen (KEPU) pitää asiaa luonnollisena.

Kehittyvien maakuntien Suomi perustettiin KEPUn puoluesihteeri Jarmo Korhosen aloitteellisuudesta ja puoluesihteerin huoneessa. Vaalisuunnittelika Kontiolalla oli jopa tilien käyttöoikeus yhdistyksessä.

Nyt Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen ovat muka ihan tietämättömiä Kontiolan toiminnasta. Tämähän on maailman suurin vale ja mm. euroedustaja Hannu Takkula sanoo ettei Kontiola sooloile tällaisissa asioissa. Kontiola toimii aina esimiestensä luvalla. Tässä tapauksessa esimiehiä ovat Vanhanen ja Kontiola.

Nyt sitten Vanhanen ja Korhonen palkitsevat puolueen uskollisen soturin Kontiolan heittämällä hänet susille. Tällä nuo nilkit kuvittelevat itse selviävänsä kuin koira veräjästä.

Äänestäjät kuitenkin näkevät Vanhasen ja Korhosen likaisen pelin läpi.

5

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yllättynyt Matti

      Tämä tieto tuli Vanhaselle epämielyttävänä "yllätyksenä". Vanhanen ei ole rahaa KMS:ltä pyytänyt vaan ne rahat ovat tulleet hänelle yllätysten yllätyksenä.

    • qwerty!

      Keskustan puoluekokouksen piti ilmeisesti olla Korhosellekin läpihuutojuttu, mutta nyt taitavat junttamiehet joutua oikeasti töihin.

      Aika ihmeellistähän tuo olisi, ettei vähintäänkin Korhonen olisi tiennyt mitä lähimmät alaiset puuhailevat. Kyse oli vielä toiminnasta, jossa siirreltiin satoja tuhansia euroja.

      Vieläkin tässä joutuu näin ulkopuolisena kysymään, että kuinka tähän on jouduttu? Hirveästi rimpuillaan, mutta aina vaan uutta tulee esiin. Onko kyseessä ketjureaktio, jossa ensin sanotaan pieni valkoinen valhe ja sitten kun sitä joutuu peittelemään uusilla, niin kierre onkin valmis? Vai salataanko tässä vielä muutakin, kenties vakavampia asioita? Tämä on niin kummallista, että ei tässä oikein osaa olla edes vahingoniloinenkaan.

      • tukiryhmittymien :?

        yrityskulttuuri tähän, siellähän on tunnettuja petosmiehiä taustalla


    • veronmaksajien :
    • jeesustelua :)

      työajan väärinkäytöstä, niin kuin eivät muka olisi koko ajan tienneet tasan tarkkaan mitä on meneillään kepun omissa tiloissa

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4834
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2233
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      2004
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1946
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      680
      1906
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1841
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1767
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1525
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe