Ensin hieman alustusta:
Kuten täällä on aiemmin todettu, Hot Spacen jälkeen Queen siirtyi tekemään pääasiassa suoraviivaista pop-musiikkia jättäen rajummat kokeilut musiikin saralla.
Mutta mielestäni Innuendo kuitenkin palautti Queenin kunniakkaasti lähelle sitä mistä se oli lähtenytkin. Moni onkin verrannut Innuendoa Queen II:seen, eikä mielestäni syyttä. Tosin muuten niin synapainotteisen The Miraclen päätösraita Was It All Worth It (takuuvarmaa Mercurya) toimi hyvänä starttina. Innuendolla ainakin nimikkobiisi, All Gods People, Don't Try So Hard ja ehkäpä myös Bijou ovat mielestäni hyvin lähellä juuri sitä mistä klassinen Queen tuli tunnetuksi: mahtipontisia biisejä loistavin kokeiluin ja kiemuroin.
Sitten varsinaiseen asiaan:
All Gods People on loistobiisi, vasta nyt kymmenen vuoden jälkeen olen siihen herännyt. Tämähän on oikeastaan Freddien ja Barcelona-levyn tuottajana/kakkossäveltäjän häärineen Mike Moranin tekele Barcelonan ajoilta ja Innuendo-versiossa mestari Moran itse soittaa sen huiman kosketinsoolon. Jo Barcelonassa tuli esiin, että noiden huippupianistin ja -säveltäjä/laulajan yhteistyö toimi. Ja All Gods Peoplessa kun vielä koko bändi oli mukana niin lopputulos on mielestäni todella upeaa.
Onko Queen (Brian ja Roger) tehnyt tämän jälkeen Moranin kanssa minkäänlaista yhteistyötä? Nimittäin mikäli Brian ja Roger (sekä jos mahdollista niin myös Paul) lyöttäytyisivät Moranin kanssa yhteen niin olisikohan Queeniin Paul Rodgersiin saatavissa enemmän "vanhan ajan" klassista tunnelmaa.
Spekulointi on kivaa! :)
Yhteistyö Mike Moranin kanssa
3
404
Vastaukset
- Soul Brother
All God's People on yksi minunkin suosikeistani Innuendolla (sanoituksesta huolimatta). Ei biisissä mitään hittipotentiaalia ole, mutta todella mielenkiintoinen biisi kaikin puolin. Unohdettu helmi hienolta albumilta.
Ajatusleikkinä ihan kiva idea, vaikka Moran taisi olla enemmänkin Freddien kaveripiiriä kuin Brianin ja Rogerin. Mutta Mike Moranin harteille en kuitenkaan laittaisi "vanhan Queen-tunnelman" uudelleenluomista. Barcelona-levykin oli mielestäni muutamaa loistobiisiä lukuunottamatta aika väkisinväkerrettyä rock-oopperaa. Muutenkaan en pidä tätä euroviisusäveltäjää kovin suuressa arvossa, vaikka hän läjän hittejä onkin eri artisteille kynäillyt. Pianistina kuitenkin mies vailla vertaa..
Ajatuksena kuitenkin työskentely ulkopuolisen "klassisen" säveltäjän kanssa on kutkuttava. Brian on tehnyt yhteistyötä mm. legendaarisen Michael Kamenin (RIP) kanssa. Kaikki muistavat varmasti Who Wants To Live Foreverin upean jousisovituksen. Myös vähemmän tunnettu The Fire Within on oiva osoitus Brianin ja Michaelin yhteistyöstä.
Ja kun tässä nyt ajatuksilla leikitellään, niin enpä pitäisi mitenkään poissuljettuna vaihtoehtona, että vielä joskus nähtäisiin kiertue Queen Paul Rodgers London Symphony Orchestra tai jotain muuta vastaavaa. :) Hienolta se ainakin kuulostaisi..- jupiter68
Tosiaan All Gods People on minunkin suosikkibiisejä.. Aika usein Queenin kappaleissa "jumala" sana esiintyy. Olen sen jotenkin vain havainnut.. Ehkä kaikki suuri taide
on jotenkin alkuvoimaista ja koskettelee jotakin suurempaa - sille voi sitten symbolisesti antaa vaikka jumalan nimen ja käsitteen..
Toinen juttu. Freddiellä on muutama musta muusikko, jotka ovat inspiroineet häntä: J.Hendrix ja A.Franklin. Ja M.Jacksonin kanssa yhteistyö. Ainakin tuolta Franklinilta tullut lienee vaikutteita gospeliin: All Gods People, Let me live, The golden boy, Somebody to love.
- Bad Co.
"Onko Queen (Brian ja Roger) tehnyt tämän jälkeen Moranin kanssa minkäänlaista yhteistyötä? Nimittäin mikäli Brian ja Roger (sekä jos mahdollista niin myös Paul) lyöttäytyisivät Moranin kanssa yhteen niin olisikohan Queeniin Paul Rodgersiin saatavissa enemmän "vanhan ajan" klassista tunnelmaa."
Moranin yhteistyö Queenin kanssa päättyi Freddie muistokonsertissa.
Onhan tuo All God`s People ihan kiva tekele, vaikkei mielestäni edusta Q-ia ihan parhaimmillaan. Käsittääkseni kappale syntyi Barcelonan levytyssessioiden aikana, muttei sopinut silloiseen kokonaisuuteen (eikä mahtunut Miracle`llekaan, kuten ei moni muukaan biisi), josta päätyi sitten myöhemmin Innuendolle Freddien osittaisesta painostuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262043
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873