Kiitos, että avasit.
Juuri niin. Säännöt on tehty idootteja varten. Niin maalle kuin merelle.
Kaupunkilaistollot olisivat saaneet pysytellä maissa. Nykyäänhän heitä varten on saarten nokkiin laitettu kissankokoisia kirjaimiakin, jotta voisit sitte yrittää arvailla kartalta missä ovat!
Nopeusrajoituskylttejä asetellaan kapeikkoihin, kun ressukat eivät ymmärrä mitä on HYVÄ MERIMIESTAPA ja toisten omaisuuden ja hyvinvoinnin kunnioitus. Aivan.
Onko ihan pakko päästellä uppoumarunkoisella, niin että pienemmät veneet heiluvat holtittomasti ja ihmiset kaatuilevat? Onko tullut mieleenkään?
Nopeusrajoitukset ovat kilometrejä tunnissa! Ei siis solmuja! (Tiedätkö mikä on solmu? Ei. Se ei ole solmuja tunnissa tmv.!)
Rajoitukset tarkoittavat suurinta sallittua nopeutta. Se ei tarkoita, että Sinä voit sitä ajaa, jos teet haitallista tai häiritsevää allokkoa.
t. merenkulkija
Sännöt on tehty idooteille
7
1012
Vastaukset
- mitä teen
printtaan sun avautumisen paperilel ja laitan karttapöydälle. sitten jatkan aallokon muodostusta ja sikailu ja nauran samalla räkäisesti kun katson sun valitusvirttäsi.
- ei-idiootti
ja ajattelemattomuutta löytyy, ei välttämättä
id-i-otismia. - ajelija.
Olet ymmärtänyt nopeusrajoitusmerkin täysin väärin. Sen tarkoitus ei ole estää aallonmuodostusta vaan turvata kapeikoissa veneliikenteen turvallinen kulku sekä mahdollisesti eläimille aiheutuva vaara.
Jos halutaan estää peräaaltojen rakenteita vahingoittava vaikutus, käytetään aallonmuodostuskieltoa. Tällä merkillä ei ole minkäänlaista nopeutta rajoittavaa merkitystä vaan sillä määrätään ajamaan sellaista nopeutta, jolla aallonmuodostus on pieni.
Et taida olla kovinkaan kokenut merillä liikkuja. Saaristolaiset ovat aina rekentaneet laiturinsa siten, että ne kestävät merenkäyntiä.Nykyiset kaupunkilaisten kyhäämät lip-lap laiturit ym. eivät kestä minkäänlaista aallokkoa ja hajoava lähes itsestään. Tälläisiä ei pidä rakentaa veneväylien varrelle lainkaa.
Minkälaisella veneellä olet liikkunu ja missä. Nykyisin näkee hyvin pienillä veneillä liikuttavan aivan väylän keskellä, vaikka pikku purtilolla voisi hyvin ajella väylän varrella. Tällöin entii hyvin varautumaan aaltoihin eikä ole tarpeettomasti pyörimässä isompien alusten tiellä keskellä väylää.- snafu
Rakas ajelija,
Kiitos kun autat ymmärtämään. Enhän ole liikkunut saaristossa, kuin vasta 60 kesää ja seilannut valtameriä ammatikseni vain 25 vuotta, josta päällikkönä n. 10 vuotta jne. "Purtilot" oli vain sellaisia 150-220 metrisiä. Millaisissa sinä olet toiminut päällikkönä?
Nopeusrajoitukset on kaltaisillesi tehty. Nekään tuskin kuitenkaan auttavat tilannetta ja sääliksi käy monia veneenomistajia kun veneet hakkaavat laitureihin tai naapuriveneisiin tai rantakallioihin. Ja vähintään yhtä paljon säälittää itsekkäät kaupunkilaississit ja sisävesiseilurit, jotka eivät ymmärrä hyvistä merimiestavoista mitään (katso merilaki, meriteiden säännöt)!
Olet ilmeisesti käsittänyt hieman väärin. En ole viitannut laiturirakenteisiin. Vai että nopeusrajoitukset ovatkin tarkoitettu eläimille? Kaikkea sitä kuuleekin ennen kuin korvat tippuu!
Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ammentaa, vai miten se nyt menikään.
On ehkä liikaa toivottu, mutta yritä edes.
Taitaa olla turha jatkaa tästä aiheesta tämän enempää.
Hyvää kesää ja parempaa veneilyä toivottaen. - ajelija.
snafu kirjoitti:

Hyvää kesää ja parempaa veneilyä toivottaen.Jos vene hakkaa laituriin se on väärin kiinnitetty.
Asia on vähän sama kuin rakentaisi mökin moottoritien varrelle ja sitten vaatisi kaikkia ajamaan hiljaa, jottei rengasääni häiritse.
Väylät ovat olleet saaristossa jo kymmeniä vuosia, joten yllätyksenä ei voi tulla, että väylillä on liikennettä ja siten myös aallokkoa.
Saaristolaiset ovat aina osanneet rakentaa laiturinsa suojaamaan merenkäynniltä niihin kiinnitettyjä veneitä. Jos joku kesämökkiläinen rakentaa kevyen ponttoonilaituri vilkkaan väylän varrelle, niin ei voi muuta kuin katsoa peiliin, jos pelit eivät kestä. Tälläiselle paikalle pitää rakentaa massiivinen arkkulaituri, joka suojaa myös peräaalloilta.
Nopeusrajoitusmerkit ovat todellakin paikoitellen asetettu luonnonsuojelullisista syistä. Esim. joillakin rauhoitusalueilla, joilla pesii lintuja, on nopeusrajoituksia juuri turvaamaan eläimiä.
Itselläni on vain vanha kuljettajakirja jolla aikoinaan rannikkoväylilla ajelin. Tällä hetkellä liikun kalassa lähes ympäri vuoden 12 jalkasella kumiveneellä ja 8 heppasella evikalla. Ei ole peräaallot eivätkä mitkään muutkaan aallot häirinneet kun osaa sopivissa paikoissa ajella.
Hyvää kesää sinullekin ja koita nyt opetella ajelemaan pienemmilläkin veneillä. Niillä liikkuminen on vähän erillaista kuin kuljettamillasi valtamerialuksilla. - kuvittelet
snafu kirjoitti:
Rakas ajelija,
Kiitos kun autat ymmärtämään. Enhän ole liikkunut saaristossa, kuin vasta 60 kesää ja seilannut valtameriä ammatikseni vain 25 vuotta, josta päällikkönä n. 10 vuotta jne. "Purtilot" oli vain sellaisia 150-220 metrisiä. Millaisissa sinä olet toiminut päällikkönä?
Nopeusrajoitukset on kaltaisillesi tehty. Nekään tuskin kuitenkaan auttavat tilannetta ja sääliksi käy monia veneenomistajia kun veneet hakkaavat laitureihin tai naapuriveneisiin tai rantakallioihin. Ja vähintään yhtä paljon säälittää itsekkäät kaupunkilaississit ja sisävesiseilurit, jotka eivät ymmärrä hyvistä merimiestavoista mitään (katso merilaki, meriteiden säännöt)!
Olet ilmeisesti käsittänyt hieman väärin. En ole viitannut laiturirakenteisiin. Vai että nopeusrajoitukset ovatkin tarkoitettu eläimille? Kaikkea sitä kuuleekin ennen kuin korvat tippuu!
Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ammentaa, vai miten se nyt menikään.
On ehkä liikaa toivottu, mutta yritä edes.
Taitaa olla turha jatkaa tästä aiheesta tämän enempää.
Hyvää kesää ja parempaa veneilyä toivottaen.että tuo listasi "60 kesää ja seilannut valtameriä ammatikseni vain 25 vuotta, josta päällikkönä n. 10 vuotta jne. "Purtilot" oli vain sellaisia 150-220 metrisiä." tekisi sinun mielipiteestäsi grammaakaan painavamman huviveneilijöiden kannalta kuin jonkin Pihtiputaan mummon?
"Kaupunkisisseillä ja sisävesiseilureilla" on aivan yhtä suuri oikeus liikkua merellä ja heidän näkemyksensä oikeista menettelytavoista on vähintään yhtä merkittävä kuin sinun ja kaltaistesi "merikarhujen". Ehkä merkittävämpikin, koska rannikon tuntumassa heitä on todennäköisesti lukumääräisesti enemmän.
"Hyvät merimiestavat" voit tunkea hanuriisi, vaikka poikittain. Sinä et ole muuta kuin ylivuotinen lehmänläjä.
tuo aallonmuodostus. Hankalaa siinä on vain että kun kaikki rannat ovat rakennettu ja niissä laiturit ja veneet, EI VOI AJAA MISSÄÄN moottori veneellä. Ulkokautta, siis siellä missä olet "veneilläsi" ajanut on keli lähes aina sen verran kova ettei perhe lähde mukaan, enkä kyllä kierrä minäkään näillä polttoainehinnoilla. Niinpä joudun ajamaan Hankoon tulevaisuudessakin noita sisäväyliä, ne kun on sinne laitettu.
Purjevenettä en suostu ostamaan eikä kukaan muukaan perheestä sellaista halua, sillä voisi ehkä liikkua ilman mainittavaa peräaaltoa.
ps. olen aina luullut että nopeusrajoitusalueella on aina myös aallonteko kielto ilman eri merkkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058