Ristiriitaisuuksia Merikartanossa.

Laritsa M

Hesarin yleisönosastossa sairaanhoitaja Mari Lehto kirjoittaa pelkkä ylistystä Merikartanosta työpaikkana ja vanhusten palvelutalona.

Oliko sunnuntain Hesarin artikkeli Merikartanosta pelkkää pötyä tai poliittista ajojahtia?

Voihan olla, että Mari Lehto kuuluu samaan joukkoon kuin Leena Luhtanen ja sen takia puolustaa Luhtasen komentoa.

Joku varmasti valehtelee. Mutta kuka?

17

1010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moni on

      valittanut, kaikki on vaiettu.
      (Onhan se Liliuskin Lipposen kaveri.
      tarkotan: politiikassa on paljon likaa)

    • On siinä jutussa vähän tarkoituksenhakuisuuttakin.

      Esimerkiksi tuo kevätsiivous. Ei mikään firma tee 32€:lla kevätsiivousta kaksiossa. Sehän on tunnin hinta.
      Se menee jo aloittamiseen ja lopettamiseen ja matkoihin.
      Kevätsiivous käsittää mielestäni muutakin kuin pölyjen pyyhintä. Esim ikkunoiden pesut jne. Olisikohan vanhalta ihmiseltä jäänyt huomaamatta /h niistä kilpailevista tarjouksista.

      Kolme ihmistä todistaa olleensa paikalla.
      Yksi muistelee, että oli vai yksi.

      En usko, että poliisi jättää tutkimatta, jos joku, vaikka se oli vain mies, raiskataan.

      Jalanjälkiä oven edessä. Mitä sen havainnointi kertoo havainnoinnin tekijän henkisestä pelkotilasta.

      Jne.

      • Sananlasku

        Noinhan se sananlasku sanoo ja usein ne pitävät paikkansa. Kyllähän siellä varmasti jotain häikkää on ollut, mutta ehkäpä epäkohtiin on jo puututtu. Toivottavasti ei enää kuulu vastaavia tarinoita mistään palvelutalosta eikä vanhainkodista.

        Minullakin olisi karmea kertomus tiedossani ja jopa omakohtainen kokemus erään tuttavani kohtalosta, mutta en viitsi kertoa, moni tunnistaisi minut kertomuksen perusteella. Sattuu ja tapahtuu, varsinkin sellaisille vanhuksille, joilla ei ole omaisia puolesta puhumassa ja tilannetta valvomassa.

      • artikkelista
        Sananlasku kirjoitti:

        Siinä kerrottiin sotaveteraania käytetyn seksuaallisesti hyväksi. Minä ainakin vanhana miehenä pyrkisin tuollaiseen vanhustaloon jossa otettaisiin huomioon myöskin tämmöiset sexi tarpeet.Eihän sitä vanhana ukkona jaksaisi enää itsellisesti juosta hameiden perässä ja harvempihan se vanhoille ukoille antaa edes rahallakaan.

      • mistä kyse
        artikkelista kirjoitti:

        Olen ymmärtänyt hyväksikäyttäjä oli mies!
        Eihän veteraaneilla yli 80v, enää hormonit pelaa, varsinkaan monisairailla,joten se siitä.

        Jos palvelutaloissa ystävyyssuhteita asujien kesken solmiutuu, sehän on vain hyväksi. Käydään ottamassa napanterit kaverin luona, muistellaan "Raatteen tien" tapahtumia.
        Ystävyydet asujien välillä ovat hyväksyttäviä.

        Hoitajat etsikööt kohteensa ikäistensä joukosta varsinkin jos on kiintymys samaan sukupuoleen.

      • kaikkea sitä saa kuulla
        artikkelista kirjoitti:

        Siinä kerrottiin sotaveteraania käytetyn seksuaallisesti hyväksi. Minä ainakin vanhana miehenä pyrkisin tuollaiseen vanhustaloon jossa otettaisiin huomioon myöskin tämmöiset sexi tarpeet.Eihän sitä vanhana ukkona jaksaisi enää itsellisesti juosta hameiden perässä ja harvempihan se vanhoille ukoille antaa edes rahallakaan.

        huippu tämä viesti asian tiimoilta. Et varmaan tullut ajatelleeksi veteraanin hätää joutuesaan moisen kohteeksi.

        Mahtaisitko innosta kiljua, js sinut raiskattaisiin metsätiellä?

      • homomiehen
        kaikkea sitä saa kuulla kirjoitti:

        huippu tämä viesti asian tiimoilta. Et varmaan tullut ajatelleeksi veteraanin hätää joutuesaan moisen kohteeksi.

        Mahtaisitko innosta kiljua, js sinut raiskattaisiin metsätiellä?

        pumpattavana voimattomana ja kipeänä jaksamatta edes huutaa apua

      • ja...
        homomiehen kirjoitti:

        pumpattavana voimattomana ja kipeänä jaksamatta edes huutaa apua

        ..tuollaiselle...

    • todennäköisesti

      Juonittelu jatkuu.

      • Vanhuksille hyvä elämä

        Tämän päiväinen HS:n lukijapalstan Merikartanon hoitajan hienosti suunniteltu teksti kuulunee samaan johtajan pakottamaan ylistykseen hyvästä ilmapiiristä ja erinomaisen tyytyväisistä vanhuksista.

    • Mari Lehto on saanut taakseen seitsemän henkilöä hoitohenkilökunnasta (40:stä) ja seitsemän asukasta (140:stä). Eipä paljon vakuuta.
      Ehkä nämä seitsemän asukasta ovat nöyriä, miellyttämisenhaluisia, vähän jo dementtisiä tai jostain syystä etuoikeutettuja? Hoitohenkilöstö on taas saanut ennenkin kevyesti kenkää, joten sekin pistää miellyttämään.
      En väitä mitään, mutta tällaisia kerettiläisiä ajatuksia nousi mieleen. Helsingin Sanomat ottaa yleensä hyvin selvää tilanteesta, ennen kuin hutkii.

    • Kaikissa viesteissä on kerrottu Merikartanon kelvottomasta hoidosta.

      Valituksia on esitetty mutta Merikartanon johtaja kertoo vastauksissaan kaiken olevan ok.

      Nimeltä mainiten kerrotaan erään kansanedustajan kokemuksista harjoitteluajaltaan Merikartanossa, tämänkin perusteella ei kaikki moitteet voi olla huuhaata, kehumiset ja kiitokset kyllä.

      On syntynyt käsitys, että 'korkeat tahot' ovat Merikartanon toiminnan takana ja edustavat SDP:tä.

      Luulisi puolueenkin maineen kannalta syytä asia selvittää.

      Olihan SDP:llä voimansa päivinä värisuora poliittisessa johdossa ja virkamiehistössä. Presidentti, Pää-ja Ulkoministeri sekä Eduskunnan puhemieskin.
      Moista ei ole Suomessa ennen nähty.

      Kuvittelivatko omistavansa Suomen ja voivansa tehdä mitä tahansa kenenkään voimatta siihen puuttua. Tulee ihan Neuvostoliitto mieleen.

      • eräs, jolta tuo porukka

        vei itsesäästetyn kansaneläkkeen,

        (tosin EskoAho-poikasta piti pääministeriksi siihen hommaan nostaa.)

        'Yhteensovittaminen' =valtion kassaan virtaamaan.

        Sana on kaunisteleva, mutta teko on ruma ja unohtumaton.

        Mauno Koivisto laman syvyyden takana, sitten Lipponen jatkoi samaa ryöväystä, vaikka oli jo
        nousukausi.

    • Aarre

      Ei Luhtanenkaan niin dorka ole, että antaisi vieläkin aihetta valituksiin.

      Joku kuitenkin valehtelee. Joko viikon takaisen artikkelin kirjoittaja tai sitten Luhtasen kopla.

      Mutta kuka?

      • Kamalaa,

        että vanhuksia kohdellaan noin huonosti.

      • keskustelijavaari
        Kamalaa, kirjoitti:

        että vanhuksia kohdellaan noin huonosti.

        Uskomattoman paljon kirjoitusta tästä asiasta, eli laittakaapa googleen "painajainen palvelutalossa", niin aihetta käsitellään ainakin kymmenissä foorumeissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      81
      2767
    2. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      66
      1084
    3. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      199
      921
    4. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      85
      866
    5. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      4
      855
    6. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      34
      840
    7. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      39
      839
    8. Onko yhtään ikävä

      Vai ei?
      Ikävä
      52
      816
    9. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      43
      805
    10. Kaipaatko yhtään

      Tai odotatko näkemistä?
      Ikävä
      41
      788
    Aihe