Kun täällä nyt on keskusteltu myös mm. abortista varsin vilkkaasti, niin pieni esimerkki. Raiskatun naisen annetaan yleensä tehdä abortti, jos vain raskaus ei ole edennyt liian pitkälle. Koska varsinkin jumaluskoisista lähtökohdistaan aborttia vastustavat ovat mielipiteessään usein sitä mieltä, että KAIKKI raskauden keskeyttäminen on väärin, esitän väitteen:
Naisen raiskaaminen on ko. naiselle siunaus, sillä jokainen elämän alku on säilytettävä, vaikka väkisin. Ei siis ole hyväksyttävää että raiskauksesta päivän-parin päästä uhri ottaa jälkiehkäisyn, jolloin ne muutamat raiskaajan alulle"panemat" solut saadaan tuhottua. Naisen sietäisi olla iloinen saamastaan jälkikasvusta. Ei myöskään ole riittävä peruste raskauden keskeytykselle se, että tämä uhri olisi lapsi, vasta sukukypsäksi tullut.
Eikö vain kuulostakin typerältä?
Raiskaus on iloinen asia?
19
713
Vastaukset
- Kirkonkävijä
Raiskaus on tietysti väärin, ja sen tekijän tulee saada ihmismoraalin mukainen tuomio. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että elämä on aina pyhää, eikä sitä saa niin ollen lopettaa ihmisen toimesta. Jumalalla on oikeus tahtoessaan päättää alkavan elämän päättymisestä. Tarkoituksetta raskaaksi tulleen kannattaa siis kääntyä suoraan rukouksessa Jumalan puoleen, mutta ellei vastausta tule, on alkava raskaus tulkittavissa Jumalan armossaan naiselle myöntämäksi lahjaksi.
- lahja?
Jos jumalaan kääntymisen jälkeen Jumala ei tee itse aborttia naiselle, kyseessä on Jumalan masinoima raiskaus siis. Jumala halusi saattaa naisen raskaaksi tällä julmalla tavalla. Te kirkonkävijät ette lakkaa ihmetyttämästä minua.
jumalalta, että onko jokin syy miksi en vetäisi pomoani turpaan? Vastausta ei kuulunut, joten taidan tempasta pomoa turpiin huomenna. Se olkoon jumalan lahja pomolleni!
"Tarkoituksetta raskaaksi tulleen kannattaa siis kääntyä suoraan rukouksessa Jumalan puoleen, mutta ellei vastausta tule, on alkava raskaus tulkittavissa Jumalan armossaan naiselle myöntämäksi lahjaksi."
TAJUATKO MITÄ SONTAA SÄ SUOLLAT???
Toivottavasti joku pieksee sut oikein kunnolla, niin voit pitää sitä jumalan lahjana itsellesi!- Kirkonkävijä
keiky3 kirjoitti:
jumalalta, että onko jokin syy miksi en vetäisi pomoani turpaan? Vastausta ei kuulunut, joten taidan tempasta pomoa turpiin huomenna. Se olkoon jumalan lahja pomolleni!
"Tarkoituksetta raskaaksi tulleen kannattaa siis kääntyä suoraan rukouksessa Jumalan puoleen, mutta ellei vastausta tule, on alkava raskaus tulkittavissa Jumalan armossaan naiselle myöntämäksi lahjaksi."
TAJUATKO MITÄ SONTAA SÄ SUOLLAT???
Toivottavasti joku pieksee sut oikein kunnolla, niin voit pitää sitä jumalan lahjana itsellesi!Seison sanojeni takana. Pidän kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja ikäviä, Jumalan sallimina myönnytyksinä. Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;).
Kirkonkävijä kirjoitti:
Seison sanojeni takana. Pidän kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja ikäviä, Jumalan sallimina myönnytyksinä. Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;).
voin sanoa, että mut on pahoinpidelty (olin silloin 14v ja tuntematon aikuinen mies hyökkäsi kimppuuni). Mä en kyllä pitänyt sitä minään merkkinä armosta, eikä se mielestäni ole asia millä pitäisi kerskua.
"Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;)."
Mielestäni olet aika sairas yksilö!- puusilimä
Kirkonkävijä kirjoitti:
Seison sanojeni takana. Pidän kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja ikäviä, Jumalan sallimina myönnytyksinä. Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;).
hakata sillätavalla että olisit lopun elämääsi pyörätuolissa.
vitun vajakki.. - Kirkonkävijä
keiky3 kirjoitti:
voin sanoa, että mut on pahoinpidelty (olin silloin 14v ja tuntematon aikuinen mies hyökkäsi kimppuuni). Mä en kyllä pitänyt sitä minään merkkinä armosta, eikä se mielestäni ole asia millä pitäisi kerskua.
"Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;)."
Mielestäni olet aika sairas yksilö!Jumala koettelee, mutta ei koskaan hylkää. Aina Jumalan rakkaus ei tosiaankaan tunnu rakkaudelta - ainakaan sellaiselle, joka ei vielä ole Jumalaa löytänyt. Syy, miksi Jumala sallii ihmisten kärsivän, on se, että hän tahtoo antaa jokaiselle uniikin elämäntarinan, hän tahtoo antaa sinulle elämän. Tämä on suurta rakkautta, suurempaa kuin mihin kukaan lihaa ja verta oleva ihminen voisi kyetä.
Siunausta - ja koeta kestää. Meillä kaikilla kun on niin kovin erilaisia käsityksiä asiantiloista. Kirkonkävijä kirjoitti:
Seison sanojeni takana. Pidän kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja ikäviä, Jumalan sallimina myönnytyksinä. Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;).
aika paljon armoa siltä sun jumalaltasi...
Mä olin 3 v ku ukki tappoi kirveellä mun mummin ja hyppäs sen jälkeen parvekkeelta alas. Faija taas tappoi itsensä kun olin 10v. Harva voi varmaankaan sanoa samaa? Mä osaan kuvitella, kuinka kateellinen sä oot mulle... sä et ookkaan jumalan lempilapsi, byyh byyh!
Sinun kaltaistesi "ihmisten" takia niitä kirkkoja poltetaan!- Kirkonkävijä
Kirkonkävijä kirjoitti:
Jumala koettelee, mutta ei koskaan hylkää. Aina Jumalan rakkaus ei tosiaankaan tunnu rakkaudelta - ainakaan sellaiselle, joka ei vielä ole Jumalaa löytänyt. Syy, miksi Jumala sallii ihmisten kärsivän, on se, että hän tahtoo antaa jokaiselle uniikin elämäntarinan, hän tahtoo antaa sinulle elämän. Tämä on suurta rakkautta, suurempaa kuin mihin kukaan lihaa ja verta oleva ihminen voisi kyetä.
Siunausta - ja koeta kestää. Meillä kaikilla kun on niin kovin erilaisia käsityksiä asiantiloista.Jumala itse haluaisi kiksauttaa hinttejä,kin
- Fundiskorventie
Whitewash kirjoitti:
>>> Raiskaus on tietysti väärin, ja sen tekijän tulee saada ihmismoraalin mukainen tuomio.
Erään tuntemani kristityn mukaan anteeksi ei tule antaa pelkästään raiskaajalle, vaan myös raiskauksen uhrille.
kokonaan ominaisuus nimeltä empatia. Ette kykene missään määrin asettumaan toisen asemaan ja pohtimaan asiaa mistään muusta kuin omasta ahtaasta mielestänne käsin.
- Kössönöm
noin typerää ihmistä edes olla??? Ilmeisesti.
Miksi se sinun henkiolentosi ei estä raiskauksia? Minusta alkaa tämän päivän uskisten kommentteja luettuani vahvasti tuntumaan siltä, että te olette pervoja sadisteja joka iikka!
- munasolulla
ja sikiöllä, jolla on kaikki ruumiinjäsenet, on kyllä ero. Vaikea silti ottaa ehdotonta kantaa.
- ero muttei
niille, joiden mielestä kaikki raskauden keskeytys on väärin. Eli lähinnä uskonnollisista syistä argumentoiville, kuten kirjoitin.
- Kössönöm
"14-vuotiaan koulutytön epätoivottu raskaus on sytyttänyt Puolassa voimainkoettelun abortinvastustajien ja oikeuden puoltajien välillä.
Tytöltä evättiin abortti kesäkuun alussa kotikaupungin Lublinin julkisissa sairaaloissa, vaikka hän oli sanojensa mukaan joutunut koulutoverin raiskauksen uhriksi.
Katolisenemmistöisessä Puolassa on yksi EU:n kireimmistä aborttilaeista. 38 miljoonan asukkaan maassa tehdään vuosittain vain parisataa laillista aborttia."
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raiskattu koulutyttö joutui aborttikiistan keskiöön Puolassa/1135237321905 - lallarilallaa
En ole edes liberaali kristitty mutta luulen että naisen tulisi saada abortti, koska on epäreilua joutua raiskatuksi jos ei vaikka haluaisi edes koskaan mennä naimisiin tjs. se on iljettävää. Se on vain mielestäni niin sietämättömän epäreilua ja inhottavaa tuollainen että antaisin abortin vaikka mistä hinnasta. Mutta jos on sitten onnellinen parisuhde, eri asia jos huolimattomuuttaan tulee raskaaksi. Ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on huolellisesti sitoutunut elinkumppaniinsa ja tulee tämän kanssa toimeen.
- George Carlin
Tarkistakaa tämä kakka ulos:
http://www.youtube.com/watch?v=3av_qRR_DWc
:D - Missukka
Vironkielellä nimittäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363817- 122586
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372005Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4971284- 141266
- 821262