On vain hiljaisuus
kaikki koskettavuus sen
välillä sydämmien
jotka huomiselta
ei mitään yhteistä odottaa voi.
On vain hiljaisuus
kumpikin tavoilla omillaan
siihen valmistuu lähtemään.
Rakkaus voimansa rippeillä
toisesta toiseen
välissä poukkoilee
ja eikä löydä sitä yhteistä säveltä
jonka tahdittamana kaikki oli kuin satua
tiellä tähtiin.
On vain hiljaisuus
sängyssä
yössä viimeisessä
kuilu aukeaa kaiken erottaa.
Huominen muka auringon säteitään odottaa
vaan on pilvet sateita tuoneet
rakkauden roihut sammuttaneet.
On vain hiljaisuus
kamalampaa kuin yksinäisyys.
On vain hiljaisuus
15
759
Vastaukset
- padme_amidala
..oli yöllä todella miellyttävää. Heräsin keskellä yötä ja ihmettelin hyvää oloani, kunnes totesin, että se johtui siitä että sain olla ihanasti yksin. Kukaan ei halunnut minulta yhtään mitään. Minulla on sellainen työ ja nyt täällä kotonakin hankalaa, niin että tuollainen pienkin hiljainen hetki on kullanarvoinen.
Sinun hiljaisuutesi runo puhuu toisenlaisesta hiljaisuudesta, surullisesta sellaisesta. Sadepilvien sammuttaman rakkauden hiljaisuudesta, jollainen on ikävä kokemus. Ajattelun aihetta tämä antoi, siinä mielessä, että miten rakkautta voi vaalia ja hoitaa, niin että se jaksaa kasvaa ja kukoistaa.
Kiitos hyvästä lukuhetkestä : )- runo64-1
...sellainen eroruno,
kun ajattelee että tunteet jäähtyy
niin sitä riidellään tai ollaan
mykkäkoulussa
ja hiljaisuus on pahinta minusta
kun se on jotenkin niin kylmää
ja siitä ajatuksesta tälläinen.
kiitos kun poikkesit
ja nauti rauhasta hyvässä viikonlopussasi
-niin toivon.
Hiljaisuus.
Sait tähän kaikki...
Kosketit runollasi, todella.- runo64-1
..pahoillani jos niin tein,
kun se negatiivisella tavalla
tavalla tapahtuu.
no tämä eroruno ja tuntemusten
kuvailua kun sellainen tapahtuu.
kiitos kun kävit
ja toivotan hyviä viikonloppuja
ja ennenkaikkea jaksamista!!!
- Minänoita
Rakkauden roihut toisinaan
vesisade pilvineen sammuttaa..
Tiedätkös kyllä hiljaisuudessakin
on omat hyvät puolensa,,voi
kuulla monenmoista!
Tämä oli hyvä pohdiskeleva
runo sinulta!- runo64-1
...hiljaisuus on hyvä kaikupohja
omille ajatuksille tai sisäiselle
äänelle mutta kammottavaa parisuhteessa
ja sen lopussa.
no minä inhoan hiljaisuutta
mitä lapissa on yllinkyllin
ja olen mieluiten keskustojen
city-lappalainen hihii.
kiitos kun vierailit ja hyvää
viikonloppua toivottelen sinne päin
Jos hiljaisuuteen sisältyy
rakkaudettomuus tai välinpitämättömyys,
silloin se satuttaa, koskee, tekee kipeää,
niin että sitä kiemurtelee tuskasta.
Voin vain kuvitella tämän hiljaisuutesi runon,
miten pahalta se voi tuntua. Haikeeta, vaikeeta.
Hyvä runo runolta ja hyvin kuvattu, kiitos siitä!- runo64-1
...kaiken loppua,
tavallaan viime hetkien tuntemuksia,
kahta ihmistä tyhjijössään.
no oli tässä vähän omakohtaistakin
takana,
ero tilanteet ovat vaikeita
tai rakkaudettomuus.
kiitos kun vierailit
ja siitä iloisena todella hyvää
viikonloppua sinulle toivotan.
- lindalinda1
kovin melankolinen on runosi tänään,
yksinäisen yön tunneissa ihmisen ikävää toisen
luo - se tästä on luettavissa. Herkällä kynällä
jälleen kirjoitettu, ja viimeinen säkeistö huo-
kuu orpoutta.- runo64-1
..pitää kuvata rakkauden
ei-toivottua puoltakin
-rakkauden loppua,eroa.
oli tässä omakohtaistakin takana
ja monet muutkin voi samaistua
tai löytää tästä jotakin
mutta nyt iloisempiin asioihin
rakkaan oppimestarin vierailuun
josta kiitän ja ilostun
ja samaa iloa lähetän sinun viikonloppua
ilostuttamaan ja tämä toivotus lähti
sydämestäni.
Hiljaisuus kuvatulla tavalla
voi olla hyvinkin ahdistavaa.
Hiljaisuus taas toisessa
ääripäässä on hyvinkin
arvokasta.
Jälleen hyviä sanoja,kyllä
aika pohtija olet tai ei
välttämättä pohtija,ehkä
olet vain ns.sellainen.
Itse olen myös samankaltainen,
mutta Annan tämän olla täällä
piilossa.
Hyvää päivääsi.- runo64-1
...aina pohtinut kaikkea mahdollista
ja kyseenalaistanut kaikkea mahdollista
eteeni tulevaa.
esim. armeija aika oli vaikea
kun "viisastelin" korkeamalle ns.järjen
äänelle.
vaikka pohdiskelen mutta silti inhoan
sanaa miksi,
no tämä oli sellainen eroruno yleisesti,
varmaan monet voivat samaistua tähän.
kiitämpä kylässä käynistäsi
ja toivottelen hyviä viikonloppuja sinulle. runo64-1 kirjoitti:
...aina pohtinut kaikkea mahdollista
ja kyseenalaistanut kaikkea mahdollista
eteeni tulevaa.
esim. armeija aika oli vaikea
kun "viisastelin" korkeamalle ns.järjen
äänelle.
vaikka pohdiskelen mutta silti inhoan
sanaa miksi,
no tämä oli sellainen eroruno yleisesti,
varmaan monet voivat samaistua tähän.
kiitämpä kylässä käynistäsi
ja toivottelen hyviä viikonloppuja sinulle.Kyllä pitää kyseenalaistaa,etenkin
jos huomaa,että on muitakin tapoja,
silloin ainakin,jos ei homma toimi.
Tiedän,ettei se ole helppoa,jos
on jotain totuttu tekemään juuri
määrätyllä tavalla tai opetettu.
Itse olen myös toisinaan
tehnyt tai kertonut asian
toista puolta tai vaihto
ehtoa kuin omaa mielipidettäni.
Tiedätkö mitä...täällä sataa.
- kaaru
kuuntelin hiljaisuutta
huokailin yksinäisyyttä
ja kuitenkin tunsin olevani
elossa
odotan jotakin
ja sitä odottaessa
unelmoin rakkaudesta
kuinka se kohisee
suonissani kuin koski
virtaa elämään antaa
Nyt vain seinäkello
rikkoo tämän hiljaisuuden
Hyvä runo64:)- runo64-1
...niin hiljaisuudesta pitisi
ammentaa voimia
mutta kuvasin tässä toisenlaista
hiljaisuutta.
se on hyvä että rakkaus kohisee
suonissasi
ja virtaa antaa eteenpäin jaksamaan.
kiitos kun kävit
ja toivottelen kaikkea hyvää,kaunista
viikonloppuusi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372025Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331- 851302
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001300- 141266