Esko Aho vei Suomen lähes konkurssiin

Esko Aho (A.K.A. Esko Tuhoaho) on Suomen historian heikoin ja ylivoimaisesti kansalle kalleimmaksi käynyt pääministeri.

Esko Tuhoahon itsekkyyden ja vallanhimoisuuden takia 90-luvun alun lamasta tuli paljon syvempi ja pitkäkestoisempi. Itse asiassa ilman Esko Tuhoahoa laman karseimmat vaikutukset olisivat olleet estettävissä. Harri Holkerin hallitus näki maailmantaloudessa olleet heikot merkit ja sillä oli suunnitelma, jolla lamasta olisi selvitty vähin vaurioin. Suunnitelman toteutus olisi kuitenkin vaatinut sellaisia muutoksia lainsäädäntöön, että ne olisi saatu eduskunnassa läpi vain määräenemmistöllä. Tähän olisi tarvittu myös KEPUn tuki. Holkeri esitti tätä Aholle ja silloin Aho sanoi tämän Suomen historian kalleimman lauseen:

"Me ymmärrämme näiden lakien tarpeellisuuden, mutta talous on taloutta ja politiikka on politiikkaa. Emme lähde tukemaan näitä lakeja."

Tämän Esko Tuhoahon lauseen myötä tuhannet yritykset kaatuivat, 700,000 ihmistä menetti työnsä ja valtion velka kasvoi Suomen historian suurimmaksi.

Esko Tuhoaho on urallaan jättänyt jälkeensä vain savuavia raunioita. Ei ole ihme, että Nokian pörssikurssikin lähti heti syöksyy, kun kuultiin Ahon nimityksestä Nokian johtokuntaan.

14

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelastavat

      talouspolitiikan ja pörssikurssien romahduksen?

      Miten niillä on siihen niin suuri hinku?

      • haittaa...

        vaikka porvari menettää rahansa.


      • ja antaa!

        Pistetään käsi rahakkaiden pörssikeinottelijoiden taskuun!

        Ei tehä niinkuin USA teki: otti veronmaksjilta ja antoi raharikkaille sijoittajille, jotka muutoin olisivat kärsineet härskistä voitontavoittelustaan mahdollisesti aiheutuneet tappiot.


      • itkee...
        ja antaa! kirjoitti:

        Pistetään käsi rahakkaiden pörssikeinottelijoiden taskuun!

        Ei tehä niinkuin USA teki: otti veronmaksjilta ja antoi raharikkaille sijoittajille, jotka muutoin olisivat kärsineet härskistä voitontavoittelustaan mahdollisesti aiheutuneet tappiot.

        että, Vanhasella on tumput suorana eikä se vaadi veronmaksajia pelastamaan porvarin rahapussia!


    • oivahärkönen

      ... lähtenyt enää pelastamaan Holkerin hallitusta, joka oli tehnyt kaikki mahdolliset talouspoliittiset virheet ja oli syössyt maan vuosisadan lamaan. Aho voitti sitten vaalit ja perusti hallituksen -91 alkukesästä. Maa alkoi heti toipua, mutta kun oltiin yli 6 prosentin syöksyssä kesti oman aikansa ennen kuin päästiin nousemaan edes nollaan. Niitä Holkerin esittämiä lakejakaan ei tarvittu.

      http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif

      • pol.t.

        Aho kuten muukin oppositio vaati täysin edesvastuuttomasti vuoden 1991 budjettiin miljardien lisäyksiä.

        Ja tuo linkkisi kertoo markkinatilanteen paranemisesta, johon Ahon hallitus ei voinut vaikuttaa sitä eikä tätä. Kuten eivät hallitukset yleensäkään. Käppyrässä ei ole mitään Ahon hallituksen toimenpiteistä, jos katsot sitä tarkemmin.


      • eikä itsestään

        Hän olisi lähtenyt tukemaan hallituksen esittämiä talouden tervehdyttämistoimenpiteitä ja lamasta ei olisi alun perin tullutkaan niin vaikea.


      • kansalainen 1

        olen samaa mieltä.


      • duunarits
        eikä itsestään kirjoitti:

        Hän olisi lähtenyt tukemaan hallituksen esittämiä talouden tervehdyttämistoimenpiteitä ja lamasta ei olisi alun perin tullutkaan niin vaikea.

        mikäs talous guru sä oot. onko aakkoset hukas...


      • oivahärkönen
        eikä itsestään kirjoitti:

        Hän olisi lähtenyt tukemaan hallituksen esittämiä talouden tervehdyttämistoimenpiteitä ja lamasta ei olisi alun perin tullutkaan niin vaikea.

        ... lähtenyt enää Holkerin touhuja tukemaan. Hän näki ettei niillä näpertelyillä paranneta tehtyjä virheitä ja varmaan tiesi, että hän pääsee vaalien jälkeen tekmään todellisia tekoja. Niin kävi, eikä hän tarvinnut opposition tukeakaan, vaan pani tuulemaan. Apunaan hänellä oli viisas kokoomukselainen, Viinanen.


    • ei poliitikko

      et näytä paljon mailman menosta tietävän , totuus on juuri päinvastainen mitä höpiset.

    • Santeri_Alkio

      Lama-ajasta tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että Esko Ahon toiminta pääministerinä tosiaan syvensi lamaa ja pidensi sen kestoa. Aivan kuten Känä kirjoittaa. Tästä löytyy mm. Suomen Akatemian tutkimuksia useitakin.

      Esko Aho ei ole koskaan ajatellut muuta kuin itseään. Hän valjasti kokonaisen puolueen (Keskustan) palvelemaan omia henkilökohtaisia tavoitteitaan.

    • esko aho

      nosti suomen Holkerin ja Liikasen viemästä suosta, koklippi känä ei pysty totuuutta tunnustamaan. haa haa haa.

    • ... Holkerin hallituksen viime hetken näkemykset ja suunnitelmat eivät kelvanneet vuoden 1991 vaalien alla myöskään kokoomuksen puheenjohtajalle Pertti Salolaiselle eikä SDP:n puheenjohtajalle Pertti Paasiolle.

      Kumpikaan herroista ei vaalitenteissä paljastanut kansalle, että on tulossa lama ja että kansalta vaaditaan välittömästi uhrauksia. Samassa tilaisuudessa olisi ollut oiva tilaisuus muistuttaa Esko Ahoa, että tämä jätti hyväksymättä hallituksen ehdottamat muutokset lainsäädäntöön.

      Kansa olisi varmasti ymmärtänyt Salolaisen ja Paasion esittämät argumentit ja kostanut Ahon pelaaman pelin keskustalle vaaleissa, mikäli kyseiset kommentit olisi esitetty.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      83
      2804
    2. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      65
      1088
    3. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      200
      932
    4. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      85
      876
    5. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      4
      855
    6. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      34
      840
    7. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      39
      839
    8. Onko yhtään ikävä

      Vai ei?
      Ikävä
      52
      816
    9. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      43
      805
    10. Kaipaatko yhtään

      Tai odotatko näkemistä?
      Ikävä
      41
      788
    Aihe