Häirikköoppilas tuhoaa tulevaisuuttaan

Ekassa kappaleessa oli vielä paljon asiaa: kolmannes opettajista on väärällä alalla, mutta kyllä vikaa saa hakea ylisuurista luokista ja kotoakin. Kukaan ei rupea häiriköksi jos elämä on kaikinpuolin kunnossa.


"Näyttää siltä, että yhteiskunnassa ei haluta nähdä aggressiivisuutta, mitä häirikkökäyttäytyminenkin on. Ehkä siksi nuorten väkivaltaisuus herkästi koetaan yllätyksenä. Tästä seuraa, että oppilasta ei haluta asettaa vastuuseen aggressiivisuudestaan. Syytä etsitään esimerkiksi kotitaustasta, opettajasta jne. eli ongelma pyritään selittämään pois. Kuitenkin oppilas kuten jokainen ihminen voi tahtoaan käyttäen valita käyttäytymisensä. "


Itse asiassa ei voi, jos kotoa saatu malli on esimerkiksi se, että asiat ratkotaan vahvimman oikeudella, eikä lapsesta ole koskaan kukaan piitannut niin paljon että olisi vaikkapa opettanut aggressiivisuuden kanavoimista johonkin hyödylliseen. Sitä varten lapsia kasvatetaan, että nämä elämän perustaidot tulisi tutuksi. Jos ei lasta ole kasvatettu eikä opetettu keinoja purkaa tunteitaan rakentavasti, miten ihmeessä sitä sitten koulussa yhtäkkiä osaisi? Ongelma on se, että lapsia ei nykyään kasvateta. Ei aseteta rajoja, tai ei pidetä niistä kiinni. Ei valvota tekemisiä eikä kysellä kuulumisia. Lapsi joutuu kasvattamaan itse itsensä ja elää sitten niiden vaikutteiden mukaan mitä esimerkiksi mediasta ja lähiympäristöstään saa. Vaatisit lapselta enemmän "tahdonvoimaa" vähemmillä eväillä, kuin aikuisilta jotka eivät heitä viitsi kasvattaa.

Ei voi muuta kuin ihmetellä nykynuorison käytöstä koulussa ja muualla. Haistattelu ja kaikenlainen huutelu, jopa fyysinen väkivalta on yleistä opettajia kohtaan. Luokan opilasmäärät ovat suuria ja opettajan tulee opetuksen lisäksi hoitaa tapakasvatus.
Kun itse olin koulussa, jo alaluokilla joutui nurkkaan seisomaan, jos sattui puhumaan, kun opettja huomasi. Olin itsekin pari kertaa seisomassa parin ääneen lausutun sanan takia.Tämä hyväksyttiin hiljaisesti.

Lukiossa toisella luokalla eräs luokatovarini erotettiin kahdeksi viikoksi, nimitettyään sijaisopettajaa juoruakaksi. Päätös pantiin toimeen pian ja rehtori sanoi pojalle: mieti, mitä hyvää menetät kun olet poissa täältä.
Mielestöni tapakasvatus on ensisijaisesti kodin asia.

Nyt puhutaan paljon häiriköistä,kuitenkin varsinainen ongelma on se syrjäänvetäytyvä,koulussa muuten hyvinkin menestyvä,oppilas joka ei aiheuta ongelmia opettajien silmissä..ehkä syrjäänvetäytyjä on väärä sana mutta oppilas joka ei ns kiinnitä huomiota voi olla kavereita muutamia ei montaa yleensä,tunnetaan ns hiljasena mutta ei pelottavana jne
Taustoja voi hakea koulukiusaamisesta jossain vaiheessa jos se on ollut rajua niin herää sisäistä patoutunutta vihaa mutta juu mikään ei ole niin yksinkertaista.Yritän kai vaan sanoa sen että ns häirikköoppilaat saavat huomiota,apua jne,muiden avun tarve on vaikeammin määriteltävissä

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että on aina aloitettava myönteisesti, siten saaadaan toinen kuulolle. Häirikössäkin on jotain hyvää, jokaisesa. Aloitetaan siis siitä.

Koulumaailmassa on taatusti paljon oppilaita, joilla on keskittymis- ja sopeutumisvaikeuksia. Murrosikä painaa päälle yläluokkalaisilla ja ongelmia riittää itsenäistymiseen, seurusteluun ja aikuistumiseen liittyen. Nuoremmilla oppilailla saattaa olla kaverien vähyyttä, ujoutta ja esim. vaikea kotitilanne vanhempien riitelyn, avioerotilanteen, rahavaikeuksien, vanhempien työttömyyden tms vuoksi. Kotona ei kenties puhuta asioista lasten kuullen ja "ilmassa" saattaa olla monenlaisia jännitteitä. Lapsi heijastaa pelkojaan sitten koulussa ja käyttäytyy kenties poikkeavasti. Myös kaveriporukka voi olla aiheena siihen, että toisille oppilaille täytyy näyttää jotakin erikoista, olla kovis, rääväsuu tai häirikkö tunneilla.

Ehkä olisi hyvä pitää oppilaille joskus joidenkin asiantuntijoiden, kuten psykologien, sosiologien tai terveydenhoitajien keskustelutilaisuuksia, jotka koskisivat häiriökäyttäytymistä koulussa ja muitakin nuorison ongelma-asioita. Koulukuraattorien puheille on pitkät jonot ja nuoret eivät ehkä mene heidän luokseen vapaaehtoisesti. He eivät ymmärrä omaa parastaan. Joskus opettajatkin voisivat yrittää keskustella häirikköoppilaiden kanssa kahden kesken, jotta häiritsevä käyttäytyminen loppuisi. Asiat voivat kääntyä hyvään suuntaan ajan myötäkin aivan itsestään asioihin puuttumatta, mutta alamäen alkaessa viimeistään oppilasta tulisi auttaa.

Aloitin koulunkäynnin 1947 luokassa, jossa oli yhteensä 40 tyttöä ja poikaa. Tunnilla kaikki olivat hiirenhiljaa ja jos joku häiriköi, hän sai karttakepistä sormilleen tai joutui nurkkaan seisomaan. Häpeä rangaistuksista piti lapset kurissa. Opettajaa kunnioitettiin ja samalla pelättiin, hän oli kertakaikkinen auktoriteetti luokassa.

Koulu alkoi kello kahdeksan ja sinne mentiin kahdeksaksi. Myöhästymisestä joutui jälki-istuntoon, jossa saattoi joutua kirjoittamaan samaa lausetta sata kertaa esim. en myöhästy enää koskaan tunnilta. Koulu opetti vastuullisuutta ja rehellisyyttä.

Lapsilla oli silloin paljon täitä. Viittasin kotitaloustunnilla ja pyysin opettajalta, että en joutuisi Esterin pariksi. Opettaja katsoi minua tuimasti ja laittoi Esterin parikseni ruokaa valmistamaan. Minua kauhistutti syödä Esterin kanssa valmistamaamme ruokaa, sillä pelkäsin täiden tippuvan ruokaamme. Kouluruoka oli kaikkea muuta kuin hyvää. Keittojen pinnalla kellui isoja läskinpalasia, opettaja valvoi, että kaikki syötiin. Monilla lapsilla oli huutava nälkä ja syötiinhän sitä melkein mitä vain. Minä laitoin läskinpalaseni esiliinani taskuun.

Kansalaiskoulussa opettajamme Hempon nimeä kantava naisopettaja veti tyttöjä leteistä ja piti kovaa kuria meille murrosikäisille. Minusta tuli Hempon ystävä ja ystävyytemme kesti opettajani kuolemaan saakka. Hän vieraili kotonani tutustumassa lapsiini. Tuo kovaksi leimattu opettaja olikin yksityiselämässä todella mukava ihminen.

Kaiken kaikkiaan tuon ajan koulusta sanoisin, että siellä kasvoi kunnon nuorisoa. En tiedä joukostamme yhtään nuorta joka olisi tupakoinut tai käyttänyt alkoholia. Busseissa nuoret seisoivat ja antoivat vanhuksille paikkansa. Kaikki olivat nöyriä Suomen kansalaisia. Olen kiitollinen eletystä elämästä ja siitä opista jonka olen pienenä ihmisenä saanut

Olin oppikoulun neljännellä luokalla. Edessäni istuvasta Eilasta tuli ystäväni. Hän joutui saksan opettajan syrjinnän kohteeksi, koska ei viitanut tunnilla, vaikka varmasti osasi. Opettajalle oli tärkeätä, että mahdolisimman moni viittasi. Hän mielisteli opilaita ja antoi hyvin henkilökohtaisia palautteita, esim ulkonäköön liittyviä. Eräälle tytölle, jolla oli ikäiseksen fyysisesti aikuisen vartalo, opettajaa sanoi joka kerran kun tyttö nousi vastaaman, Heli vartalo. Eilalla ei ulkonäkö ollut vahva puoli, ehkä hän ei siksi halunut huomiota.
Opettaja oli kuitenkin oppilaiden silmissä suosittu.

Kerran kerran kun jaettiin saksan kielen koetehtäviä opettaja sanoi: Eila ei paperia tarvitsekaan, koska hän ei osallistu tuntikeskusteluun. Asian annettiin mennä, mutta, kun tämä tapahtui toisen kerran, Eila heitti opettajaa kirjalla ja lähti luokasta. Tilanne paheni niin, että Eila erosi koulusta saksan nelonen todistuksesa ja lisäksi käytöksessä 8.

Kolmen vuoden kuluttua lehdessä oli Eilan kuolinilmoitus. Sain myöhemin tietää, että hän oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä sillalta mereen.
Silloin ei ollut oppilashuoltoa, jonka puoleen olisi kääntynyt. Rehtori oli käynyt Eilan kotona ja moittinut vanhempia siitä, että he eivät ottanet ajoissa yhteyttä kouluun, vaan antoivat mennä asian liian pitkälle. Minulla on huono omatunto asiasta, vaikka en tiedä mitä olisin voinut tehdä.

Minä ainakin häiriköin kouluaikanani sen tähden että koko elämäni oli aivan sekaisin ja minulla oli kokonaisvaltaisesti paha olo.

Mahdollinen häirikön maine ei merkinnyt minulle mitään (eikä merkitse edelleenkään). Vaikka koulussa häiriköinkin, ei se ollut häiriköinti joka pilasi tulevaisuuttani, vaan kaikki ne syyt jotka aiheuttivat sen pahan olon. Minun kohdallani syytä oli niin kotitaustassa, opettajassa, kanssaoppilaissa kuin itsessänikin.

Vaikka olisin kuinka tahtonut "kuuta taivaalta", ei pelkkä oma tahto kohdallani auttanut mihinkään muutokseen kouluaikana. Paha olo oli aina vain. Kun on aina ollut liian rankkaa kotona päivästä toiseen ja elämä "revennyt" jo varhaisessa vaiheessa, siinä ei oma tahto auta tilanteen ja käyttäytymisen muuttamiseen. Minä purin pahaa oloani riehumiseen ja aggressiiviseen käytökseen, kun minua liikaa ahdisti.

Voisit uskoa kun sanon, että siinä ei paljon kiinnnostanut, mitkä "hyvät asiat" jäävät huomaamatta. Ei niistä "hyvistä asioista" olisi ollut sen hetkisen tilanteen ja pahan olon poistajiksi.

Minua kyllä poistettiin luokasta jatkuvasti, mutta mielsin sen hyväksi asiaksi. Eipä tarvinnut olla tunnilla missä en viihtynyt. En minä sitä rajojen asettamiseksi koskaan kokenut.

Voit uskoa myös sen, että opettajan tai opettajien yhdessä antama palaute (oli se sitten millaista tahansa) ei voinut vähempää kiinnostaa. Sellaiset tilanteet päättyivätkin välittömästi alettuaan, sillä minä en kyennyt vastaanottamaan heiltä kerrassaan mitään.

Muiden mielestä varmaankin aiheutin itselleni ja muille vahinkoa häiriköimiselläni, mutta voin vakuuttaa että häiriköintini ei olisi loppunut millään koulun toimilla. Moni muukin asia olisi pitänyt muuttua ennen sitä. Elämä oli niin täysi kaaos, että en olisi kyennyt vastaanottamaan mitään koulun taholta esitettyä "apua". Kyllähän minua yritettiin saada niin terveydenhoitajalle, koulupsykologille, opinto-ohjaajalle, koulukuraattorille, hammaslääkäriin... kaikki jätin käymättä kun ne eivät voineet vähempää minua kiinnostaa!

Silti olen edelleen elossa, enkä pidä itseäni mitenkään "jostain paitsi jääneenä", kuten aloittaja asian esitti.

PS. Oli myös tiettyjä tunteja jolloin en häiriköinyt. Häiriköimättömyys johtui lähinnä siitä, että ko. opettaja osasi tehdä opetettavasta aiheesta niin mielenkiintoista, että minuakin aiheet alkoivat kiinnostaa. Että revi siitä!

Tutkijat P.Räihä ja P.Kosonen vähättelevät kodin merkitystä tutkimustuloksissaan. Kodissa juuri luodaan pohja lapsen itseluottamukselle, joka näkyy psyykkisenä tasapainona myös koulussa. Ei voi muuta, kuin ihmetellä tällaista tutkimustulosta. Mielestäni tämä vie uskottavuuden koko kasvatustieteeltä.

Kyllä oppilaan kotioloila on taustatekijänä suuri merkitys. Jos lähtee kotoa tasapainottomana ja vihaisena kouluun, niin sopivan ärsykkeen sattuessa kohdalle, viha voi purkautua agressiivisena käytöksenä, joka johtaa tunnilta poistamiseen. Paha kasvattaa pahaa ja oppilas voi joutua pahan kierteeseen, josta hän ei osaa irrottautua. Hän ei huomaa, että paha parannetaan vain hyvällä.

Näin ei tietenkään tarvitse tapahtua, oppilaalla on mahdolisuus ottaa vastuuta itsestään.

Etsiskellään syyllistä, kuka on syyllinen. Mietitäänkö koskaan että missä on syy? Mielestäni kannattaisi katsella asiaa siltä kantilta että itsekkyys on suurin ongelma. Ja mitä voidaan itsekkyydelle tehdä? Mielestäni se on jo paljon kun ihminen ottaa asiakseen oman perheensä, tai jos ei ole perhettä niin ottaa huomioon 1-3 ystäväänsä. Lapsen edun tulee mennä kaikessa edelle. Aikuisen ihmisen läsnäolo on todella tärkeä lapselle.

Jos jokaisella on joku, niin itsekkyyttä ei tarvita normaalin elämäntilan hankkimisessa. Itsekkyys on signaali jostain asiasta joka ei ole niin kuin sen pitäisi olla.

Kaikki lähtee pienestä, eli asenteesta ja muutamasta ihmisestä. Minun ei tarvitse riittää kaikille, riittää että jos edes jollekin olen jo jotain niin silloin itsekkyyden väheneminen alkaa kuin ketjureaktio. Se ei lähde siitä että sanon "älä ole itsekäs" vaan se lähtee siitä että itse en ole itsekäs.

Siksi en nytkään sano kenellekään täällä että "älä ole itsekäs" - kerron vaan ajatukseni siitä että itsekkyys poikii itsekkyyttä, ja minkä keinon olen itse huomannut parhaiten toimivaksi itsekkyyttä vastaan.

Tämä koskee myös opettajia. Opettaja ei riitä kaikille oppilaille siinä määrin missä määrin oppilasten vanhemmat teoriassa riittäisivät oppilaille. Ja mitä enemmän vanhemmat elävät lapsiansa varten, sitä enemmän opettajilla riittää aikaa muuhun.

Jään ihmettelemään Kososen ja Räihän esilletuomia ajatuksia. Tietysti jos ottaa huomioon sen että jos opettajilta vaaditaan sitä mitä lasten vanhempien tulisi lapsille antaa, niin toki yhdyn ajatukseen eräällä toisella tavalla.