Vanhanen hölmistyi Moskovassa

Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen käskynjako Moskovassa hölmistytti hänet täydellisesti.

Puutullien voimaantuloa ei estä mikään. Ainoastaan omista itsekkäistä päämääristään Putin hiukan lykkäsi voimaantuloa. Tämä lykkäyskin tuli Vanhaselle yllätyksenä ja pyytämättä. Lykkäyksellä ei ole edes mitään merkitystä Suomen metsäteollisuudessa, sillä laman alettua puun tarve on jo romahtanut.

Vanhanen ja Väyrynen vaikuttivat tiedotustilanteessa kuin puulla päähän lyödyiltä.

6

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsäteollisuuden

      piirissä. Vanhasella ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Autotekniikka-ja talous lehdessä on hyvä artikkeli liikenneministeri Anu Vehviläisestä; Otsikko;

      Kyvytön liikenneministeri on kansallinen ongelma.. Oikeassa ovat!

    • Karjalantasavalla määmies, kuvernööri Katanandov vaati Putinilta tullien lykkäystä, koska se olisi aiheittanut Karjalassa työttömyyttä ja onge,lmia ensi talvena.
      Suomella ei asiassa ollut osaa, eikä arpaa.

    • kARREISEN POIKA

      Eipäs viedä Rafael Paasiolta titteliä "kansainvälinen nahjus" eikä UKK:lta "Känä" nimimerkkiä. Nehän ovat suorastaan ikonejamme. Mitä tulee siihen että Matti ja Paavo olisivat olleet kuin puulla päähän lyötyjä, niin kyllä pojat hoitaa asiat siten, että jos ei ole kotimaista puuta päähän lyödä niin ainakin tullitonta.

    • kepulista

      Ennen Matin ja Paavon Moskovaan lähtöä hirnuit, että tyhjin käsin taas palaavat mutta toisin kävi.
      Olis ollut kiva nähdä hölmistynyt ilmeesi uutisten tullessa julki:))

      • tiedotukset Moskovassa. Mistään siellä ei neuvoteltu. Rekkajonotkin ovat loppuneet, koska Venäjällä ei osteta autoja, koska pankit eivät myönnä lainaa niitä varten.


      • kepuli asiaal
        sumookok kirjoitti:

        tiedotukset Moskovassa. Mistään siellä ei neuvoteltu. Rekkajonotkin ovat loppuneet, koska Venäjällä ei osteta autoja, koska pankit eivät myönnä lainaa niitä varten.

        Autojonojen loppuminen oli Anu Vehviläisen määrätietoisen työn tuloksia joihin sossu liikenneministerit eivät kyenneet puuttumaan.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      177
      7362
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      265
      1813
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      67
      1274
    4. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      64
      1177
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      68
      1176
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      56
      1166
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      5
      1108
    8. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      93
      1102
    9. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      51
      1075
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1036
    Aihe