Musiikki on terapiamuotona jo kauvan käytetty. Terapiamuotoja on yksin Manhattanilla varmaankin tuhansia, siispä Psykopatologialta
suvaitsevaisuutta muita kuin hänen hoitomuotoja kohtaan.
Jo Raamatussa Daavid soitti kannelta,
että Saul rauhottuisi.
Musiikki-terapia
3
541
Vastaukset
- The-Puu
TV: ssä joskus oli meille kaikille tuttua, kuinka määrärahoja on leikattu mielenterveyspuolelta. Siinä näytettiin Tampereelta yhtä suicidaalista miestä, joka sinnitteli päivän kerrallaan musiikin ja henkilökohtaisen tuen avulla. Koko ajan painoi päälle pelko, leikataanko lisää.
Eikös mielisairaaloissa ole ollut iät ja ajat musiikkiterapiaa? - Oslon kujat
Itse musiikkiterapiaa opiskelleena ymmärrän monenlaisen musiikin olevan jopa hyvin terveellistä. Se voi nostaa masentunutta ja rauhoittaa levotonta. Se on, kuin sanaton kieli. Sen avulla voi kommunikoida. Klassisen musiikin on todennettu parantavan muistiä ja älykkyyttä.
Pidän itseäni henkisesti suhteellisen terveeenä ihmisenä. Kun kuuntelin suosikkikirkossani Johanneksen kirkossa Helsingissä Matteus- tai Johannespassiota ja suljin kevyesti silmäluomeni, näin kauniin sinistä väriä. Uskon, että musiikki aikaansaa korket positiiviset energiat. Musiikin jälkivaikutus on pitkäaikainen.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135