Lähipäivinä - ehkä jo huomenna - Iltalehti julkaisee kyselytutkimuksen tuloksen Vanhasen hallituksen parhaista ja huonoimmista ministereistä. Tuollaista "kuntopuntaria" on mukava seurata, vaikka sillä ei varmaan käytännön politiikkaan mitään vaikutusta olekaan.
Uskoisin että kansalaisten arvio parhaista ministereistä osuu Vanhaseen, Kataiseen, Stubbiin ja ehkä myös Pekkarinen pääsee kärkijoukkoihin. Runsas julkisuus pitää heidät kärjessä, koska moni kyselyn kohderyhmään osunut henkilö tuskin edes tietää entuudestaan kaikkien ministereiden nimiä.
Edellämainittu seikka johtaa taas siihen, että vähemmän julkisuutta saaneet ministerit ovat olleet useimmin esillä vain negatiivisessa uutisoinnissa. Itse asiassa hallituksen kaikki muut ministerit ovat potentiaalisia ehdokkaita huonoimmaksi ministeriksi.
Siispä huonoimman tuloksen saajan veikkaaminen on todella vaikeaa. Viimeaikaisten ulostulojen perusteella arvioiden sellaisia saattaisivat olla vaikka Astrid Thors, Anne Holmlund tai Sirkka-Liisa Anttila. Voi silti hyvin olla ettei yksikään noista ehdollelaittamistani ole kolmen hunoimmaksi arvioidun joukossa.
Kyselyn tuloksellahan ei tietenkään ole minkään totuuden (jos sellaista tällaisessa asiassa voi ollakaan) kanssa mitään tekemistä, kysymys on enimmäkseen mielikuvista ja mahdollisesti mielipiteestä jonkin asian osalta suhteessa ministerin vastaavaan.
Hallituksen hyvät ja huonot
8
257
Vastaukset
- hiukkasen
Luulen, että tutkimus paljastaa kansan tuntojen ääripäät. Samat ministerit saavat ääniä sekä suosituimpina että epäsuosituimpina, koska eniten julkisuudessa olleet ovat näkyvimpiä ja siksi myös jakavat mielipiteitä.
Stubb varmasti nousee ihan uutuuttaan, kun on ollut etyjin vuoksi pinnalla mediassa. Katainen saa todennäköisesti enemmän suosiota kuin vastiustusta. Vanhasen ja Väyrysen kohdalla tapahtunee suurin hajonta suosion ja epäösuosion kesken, koska kumpikin saa takuulla paljon molempia ääniä.
Tuntemattomimmat ministerit voivat jopa turhautua siitä, ettei heille tule äänen ääntä mistään suunnasta.- mikä ettei
Kyselyitten kummajainen on että huomiotta jääneet leimaantuvat turhiksi ministereiksi. Kyllä kai heilläkin jotaikin tekoa on vaikka ei sitä otsikoissa näy. Tie vaikka olisivat tosistaan niitä parempia.
- otettu kantaa
mikä ettei kirjoitti:
Kyselyitten kummajainen on että huomiotta jääneet leimaantuvat turhiksi ministereiksi. Kyllä kai heilläkin jotaikin tekoa on vaikka ei sitä otsikoissa näy. Tie vaikka olisivat tosistaan niitä parempia.
Kysely meni muistaakseni niin, että vain yksi ruksi sallittiin, joten kaikki muut ministerit jäivät menetelmästä johtuen joka kysymyksessä vaille kannanottoa, jos eivät olleet vastaajan mielestä joko paras tai huonoin sen suhteen, mitä kulloinkin kysyttiin.
Parhaat ministerit ovat Katainen, Vapaavuori ja Sarkomaa. Kaksi ensin mainittua ovat selvästi ylitse muiden.
Surkeimmat ovat Hyssälä, Anttila ja Vanhanen. Näistäkin kaksi ensin mainittua ovat ihan omassa kastissaan. Hyssälä hyssälöi vähän joka asiassa tajuamatta mistään mitään. Anttila on kyllä hyvä vetämään kotiinpäin. Nytkin pani pelkistä maajusseista koostuneen työryhmän pohtimaan sitä, miten jusseilla voidaan maksaa korvauksia, jos nämä eivät aiheuta tahallaan ympäristön saastumista. On tämä sellainen virikepallo koko ministeri. Vanhanen mahtuu tähän kolmikkoon jo siitäkin syystä, että on valinnut hallitukseensa tällaisia virikepalloja.- Minä vaan
Laittaisin surkeimpien joukkoon myös Väyrysen.
- Ei voi olla totta.
Minä vaan kirjoitti:
Laittaisin surkeimpien joukkoon myös Väyrysen.
Mies on jäännyt täysin statistin osaan. Ei ole Paavo V entisellään, nykyään riitelee vähemmän.
- Minä vaan
Ei voi olla totta. kirjoitti:
Mies on jäännyt täysin statistin osaan. Ei ole Paavo V entisellään, nykyään riitelee vähemmän.
Ulkoministeriön virkamiehet tykkäävät Väyrysestä, kun hän tietää kokemuksestaan, millä tavalla virkamiehet haluavat hoitaa asioita ilman, että ministeri sählää omiaan siinä seassa.
- Terävää kärkeä
Unohdit Stubbin.
Kärkikolmikko on Katainen, Stubb, Vapaavuori. Voi olla että Iltalehden kyselyssä tämä kolmikko saisi jopa kolmoisvoiton. Vanhanen tosin voi kiilata kepulaisten äänillä kolmoseksi, Kataisen ja Stubbin jälkeen.
Kepun sisäinen kärkikolmikko on haastava juttu, mutta Vanhanen ja Väyrynen lienevät mukana. Olisko Lehtomäki tai Kiviniemi se kolmas.
Kolmen heikoimman nimeäminen on sekin vaikeampaa kuin tuon kolmen kärjen. Hyssälä ja Anttila tuntuvat itsestään selviltä, eikä Vehviläinenkään ole poissuljettu. Holmlund ei ole vakuuttanut, eikä Suvi Linden, Paula Risikkokin saattaa löytyä häntäpäästä. Astrid Thors ei hänkään nouse korkealle. Miehiä heikoimpien joukossa edustaa Wallin, kentien myös Väyrynen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916