Istun vilttiin kietoutuneena upottavassa nojatuolissani. Olen sytyttänyt kynttilöitä palamaan pöydille ja hyllyille. Nyt aion nauttia hiljaisuudesta yksin,kaukana kaupungin melusta ja kiireestä. Avaan ostamani romaanin. En ehdi lukea ensimmäistä lausettakaan loppuun,kun kylmä ilmavirta leyhähtää ohitseni, viereisellä pöydällä palanut kynttilä sammuu. Yläkerrasta kuuluu kolahdus ja askelia. Huomaan hengitykseni huuruavan, vaikka takassa palaa tuli, palelen silti. Laitan kirjan pöydälle ja nousen seisomaan. Kiedon viltin tiukemmin ympärilleni. Kuulen taas laahaavia akelia ylhäältä. Täällä ei pitäisi olla muita, hetki sitten kävin yläkerrassa. Astelen portaiden alapuolelle ja yritän katsoa ylöspäin,mutta näen vain pimeää. Kuka sammutti valot? Muistan selvästi jättäneeni yläkerran valot palamaan. Tunnen taas kylmän henkäyksen, ihoni nousee kananlihalle. Taas yksi kynttilä sammuu. Hampaani alkavat kalisemaan, pelosta tai kylmästä, ehkä molemmista. Astun varovasti ensimmäiselle askelmalle...
Yksin
4
1270
Vastaukset
- jauntti
.., ja toivon hetken että minulla olisi jokin ase, edes jotain kättä pidempää mikä tekisi olon turvallisemmaksi. Mutta enhän ole edes koskaan lyönyt ketään tosissani, miten pystyisin nytkään. "Tää on kyllä hiton huono idea", mietin, ja astun varpaisillani toiselle portaalle. Ja kolmannelle, neljännellekin. Kurottelen kaulaani nähdäkseni jotain. Puristan kaidetta lujemmin kuin koskaan.
Yläkerran askeleet kuuluvat taas. Vai ovatko ne askelia ollenkaan? Tömähdyksiä, kyllä, mutta vielä portaiden puolivälissä ne kuuluvat kuin tulisivat jonkin takaa, eivät laisinkaan edessäni ammottavasta synkästä, avoimesta tilasta. Astun eteenpäin, kuin transsissa, hionnut kämmeneni liukuu pitkin kaidepuuta, porras narahtaa.
Silloin tömähdykset tihenevät, ja muuttuvat luonteeltaan väkivaltaisemmiksi kuin aiemmin. Yläkerrassa todella on joku. Tai jokin. Ja se liikkuu. Tömähdykset kuuluvat nyt toisaalta kuin äsken, ja taas. Thump! Mieleeni nousee erään elokuvan kohta, jossa hirviö ryntäili yhä uudestaan eri puolille turva-aitaa päin, löytääkseen siitä heikon kohdan. "Se on seinien takana.." lausun vieraalla äänellä tyhjyyteen.
Pitäisi juosta, mutta sen sijaan lyön katkaisinta, ehkä liiankin kovaa. Valo syttyy ja paljastaa yläkerran käytävän seinät. Ne ovat täynnä valtavia kynsimisjälkiä.
[...]- karvavarvas
Jähmetyn paikoilleni. Kauhu kuristaa kurkkuani. " Tämä ei voi olla totta, ei voi..." kuiskaan ääni käheänä pelosta. Näen silmäkulmastani, kuinka jokin vilahtaa ohitseni, käännyn nopeasti katsomaan mikä se oli. En näe mitään tai ketään. Henkäisen syvään,huomaan hengitykseni taas huuruavan. Vaistoan takanani jotain, käännyn hitaasti ympäri. Silmäni leviävät kauhusta. Edessäni on hahmo...
karvavarvas kirjoitti:
Jähmetyn paikoilleni. Kauhu kuristaa kurkkuani. " Tämä ei voi olla totta, ei voi..." kuiskaan ääni käheänä pelosta. Näen silmäkulmastani, kuinka jokin vilahtaa ohitseni, käännyn nopeasti katsomaan mikä se oli. En näe mitään tai ketään. Henkäisen syvään,huomaan hengitykseni taas huuruavan. Vaistoan takanani jotain, käännyn hitaasti ympäri. Silmäni leviävät kauhusta. Edessäni on hahmo...
...: hiton ruma pieni paviaani, joka katsoo minua pää kallellaan. Mileeni tulee eksynyt koiranpentu kennelissä, joka yrittää ruikuttaa asiakasta valitsemaan juuri sen. Mietin kuinka hitossa tuo simpanssi on sisälle joutunut. Katson vielä kerran yläkerran rikkimenneitä tapetteja ja aivoissani kiehahtaa. Nappaan esi-isääni niskavilloista kiinni ja linkoan sen niin pitkälle kuin afrikkalaisen bungalowini kuistilta yleensä voi. Marakatti räsähtaa kaktukseen, ja loikkii ganitaalialueet täynnä piikkejä uikuttaen pois. Saipahan mitä ansaiti. Huudan vielä perään: "Haista sinä oranki...
- karvainenvarvas vieläkin
karvavarvas kirjoitti:
Jähmetyn paikoilleni. Kauhu kuristaa kurkkuani. " Tämä ei voi olla totta, ei voi..." kuiskaan ääni käheänä pelosta. Näen silmäkulmastani, kuinka jokin vilahtaa ohitseni, käännyn nopeasti katsomaan mikä se oli. En näe mitään tai ketään. Henkäisen syvään,huomaan hengitykseni taas huuruavan. Vaistoan takanani jotain, käännyn hitaasti ympäri. Silmäni leviävät kauhusta. Edessäni on hahmo...
joka tuijottaa minu mustilla silmillään. Tahtoisin paeta, mutta jalkani eivät suostu liikkumaan. Huutoni takertuu jonnekkin kurkkuuni. Tuijotan suoraan olion mustiin silmiin, sen kasvot ovat kumimaiset ja valkeat. Olio aukoo suutaan, kuin sanoakseen jotakin. Yhtäkkiä takaani kuuluu rasahdus, olio kääntää katseensa sinne ja katoaa kirkaisten. Ympärilläni on hiljaisuus. Seison jähmettyneenä paikoillani ja kuuntelen. Ei mitään. Otan varovasti askeleen eteenpäin. Tunnen taas kylmän henkäyksen, vaistoan vieressäni jotain. Sitä valkea kasvoinen oliokin pelästyi. Nielaisen. tuskan hiki valuu pitkin ohimoitani. Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 732845
- 642723
- 681802
- 241647
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä161610- 201570
- 151422
- 481277
- 381253
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91239