Mikko ja Juice

volans

täälläkin on jo aiemmin viitattu Juicen ja Mikon välisiin suhteisiin jotka välillä olivat poikki mutta lämpenivät viime vuosina. Omasta puolestani rohkenin pitää välirikkoa melko luonnollisena seurauksena Mikon tuuliviirimäisyydestä. Juicehan ei halunnut kuulua mihinkään poliittisiin ryhmiin tai ryhmittymiin - eikä hänen tarvinnut pettyä. Mikko taas on mummojen mielistelijä - ei sillä ettei mummojen mieliksi saa olla, mutta Mikolla se oli niin ilmeistä ja läpinäkyvää - ellottavaa Colgate-hymyn valuvaa siirappia että voin suorastaan kuvitella että ennen eduskuntavaaleja hän kiersi vanhainkodit soittamassa mummoille ja löpisemässä tarinoita.

5

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuoppi

      se nyt varsinaisesti kenellekkään kuulu kuka on kenenkin ystävä ja miksi. Nämä kyseiset herrat aloittivat muusikon hommat samoihin aikoihin ja vieläpä yhdessä joten kyllä hengenheimolaisuuttakin varmaan oli. Sitäpaitsi, eihän ystävien tarvitse olla samasta muotista valettuja. Usein on peräti niin, että kaksi samanlaista ihmistä eivät tule toimeen keskenään.

      • volans

        Mikko Alatalo muistuttaa jonkin verran Mikki Hiirtä, ei ainoastaan etunimen samankaltaisuuden vuoksi, vaan myös läpikäymänsä muutoksen vuoksi. Mikki Hiirihän oli alkuun anarkistinen hiiri, joka protestoi yleistä järjestysvaltaa vastaan käyttämällä erilaisia lainvastaisiakin menetelmiä. Mutta sittemmin hänestä on tullut yhteiskunnan kelpo osanen, komisario Sisun paras ystävä. WASP on käsite jota Yhdysvalloissa käytetään kuvaamaan valkoista keskiluokan porvaristoa (valkoinen anglosaksinen protestantti) eli siis eräänlainen pikkuporvari. Mikki on Wasp ja Mikko on sitä nykyisin henkeen ja vereen. Vanhasta radikaalista tuli mummojen miellyttäjä.


      • juusoko
        volans kirjoitti:

        Mikko Alatalo muistuttaa jonkin verran Mikki Hiirtä, ei ainoastaan etunimen samankaltaisuuden vuoksi, vaan myös läpikäymänsä muutoksen vuoksi. Mikki Hiirihän oli alkuun anarkistinen hiiri, joka protestoi yleistä järjestysvaltaa vastaan käyttämällä erilaisia lainvastaisiakin menetelmiä. Mutta sittemmin hänestä on tullut yhteiskunnan kelpo osanen, komisario Sisun paras ystävä. WASP on käsite jota Yhdysvalloissa käytetään kuvaamaan valkoista keskiluokan porvaristoa (valkoinen anglosaksinen protestantti) eli siis eräänlainen pikkuporvari. Mikki on Wasp ja Mikko on sitä nykyisin henkeen ja vereen. Vanhasta radikaalista tuli mummojen miellyttäjä.

        Mikki Hiiren nuorena isojen housunappiensa kans ja mielikuva on et se aina rähjäs käsi pystyssä ja oli kaikkea vastaan...


    • Erik Hampurilainen

      Koko hommahan meni näin, että Juice ja Mikko olivat kavereita, mutta fanaattisimmit Juice-fanit eivät koskaan sulattaneet, että heidän epäjumalansa kaveeraa helppoheikin kanssa.
      Tämä ylläoleva vittuilu ja Mikon mollaus on vain suoraa jatkumoa tälle jo Juicen eläessäkin havaitulle kommentoinnille.
      Aivan samaa sai Vesku aikoinaan kokea, kun oli liian hyvää pataa Speden kanssa. Siitäkään eivät kaikki tykänneet

      • mennyt.....

        kyl Mikko oli liian imelä ja kuten yllä sanottiin "mummojen miellyttäjä". Eihän sellaista jaksa kauaa suomalainen perusjuntti katsella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      924
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe