"...ilmaise minulle miksi vaadit minua tilille (Job 10:2"
Koeteltu ystäväni,ehkä Herra parhaillaan kasvattaa kristillistä luonnettasi.Siinä saattaa olla piirteitä, jotka eivät paljastu kuin pahoina päivinä.
Et tietäne uskosi näyttävän jalommalta kylmässä talvi- kuin lämpimässä kesäsäässä.
Rakkaus on kuin kiiltomato, jonka kiiltoa ei voi huomata kuin pimeässä.
Toivo on tähden kaltainen,se ei loista menestyksen aurinkoisina päivinä,vaan vastoinkäymisten yössä.
Ahdistukset ovat tummia kääreitä, joihin Jumala on kätkenyt kirkkaat jalokivet lastensa luonteensa rikastumiseksi.
Etkö vasta äskettäin ollut polvillasi valittamssa:"Herra, pelkään, ettei minulla ole uskoa! Anna minun tietää, onko minulla sitä vai ei!"
Etkö silloin aavistanut rukoilevasti koettelemuksia? Miten muuten pääsisit perille uskostasi,ellei sitä koeteltaisi?Luota siihen!
Jumala usein sallii vastoinkäymiset juuri sitä varten, että kristilliset ominaisuutemme tulisivat esille.Näin pääsisimme perille, että Jumalan armosta niitä meillä on.
Sitä paitsi pyhitetyt koettelemukset saavat meissä aikaan todellista kasvua armossa.
Jumala ei valmenna sotilaitaan mukavissa ja ylellisissä teltoissa, vaan ulkoilmassa,pakollisilla marsseilla ja ankarissa ankarissa harjoituksissa. Hän panee heidät kahlaamaan virtojen läpi, uimaan syvissä vesissä, kiipeämään korkeita vuoria ja kulkemaan jalkaisin raskaat kantamukset selässään pitkiä, väsyttäviä matkoja.
Kas niin rakas kristitty,eiköhän tässä ole mainittu monet sinunkin vaikeat vaiheesi, joiden läpi olet kulkemassa?Eiköhän tässä tule ilmi syy, miksi hän vaatii sinua tilille?
Se ei ole todiste Jumalan siunauksesta,ettei saatana sinua vastusta.
C.H.Spurgeon
Kirjasta:Virtoja erämaassa
Päivän sana
1
116
Vastaukset
- Saarnaajien kuningas
Päivän Sana
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,
meidän kipumme hän sälytti päällensä.
Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä
ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden,
runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi,
ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Jes. 53:4-5 (KR33/38)
Uskonkirjat.net
Kyllä tuo Spurheonkin hyvä on. Saarnaajien
kuninkaaksi häntä luonnehditaan.
"Rakkaus on kuin kiiltomato,
jonka kiiltoa ei voi huomata
kuin pimeässä." (Spurgeon)
Ahmitaanpa tuo kiiltomato-opetuskin sisimpäämme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492328- 262203
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161514- 1241427
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117954Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883