Elikkä tässä kun aina haetaan/kysytään muiden kokemuksia, niin ajattelinpa laittaa oman tarinani. Minulla todettu erittäin vakava paniikkihäiriö, depersonalisaatiohäiriö maanis-depressiivisyys. Alkoi varmaan jo siinä ehkä 16-17 vuotiaana (elämässäni tapahtui silloin paljon kaikenlaista), "ailahtelu", elikkä tuli erittäin maaninen vaihe, pystyin omasta mielestäni kaikkeen, en nukkunut juuri lainkaan tein tyhmiä päätöksiä. Jakso oli erittäin pitkä, välillä esiintyi hypomaniaa... No, lähipiiri oli vain ihmeissään/joistain asioista jopa iloinen, että kun olen niin yliaktiivinen reipas kaikkea, kukaan ei osannut epäillä mitään. Koin sinä aikana monta menetystäkin, mutta en osannut reagoida niihin kovinkaan hyvin, vaan jatkoin tekopirteää käyttäytymistä, suljin asioita pois mielestäni, ja läheisten kuoleman yritin ottaa mahdollisimman "aikuismaisesti". Siinä meni sitten aikaa, ja elämässäni ehti tapahtua todella paljon kaikenlaista, mutta elin niin täysin kuin mahdollista, päivä kerrallaan, tein päätökset erittäin, liiankin nopeasti, ja kaikki oli liiankin hyvin... Kunnes 2007, itse huomasin ja omalääkärini huomas lievän masennuksen, johon en suostunut mitään lääkitystä aloittamaan, sillä se oli mielestäni normaalia, ja olin tulloin muutenkin todella väsynyt. Siinä oli luultavasti alkanut jo depis-vaihe, tai ainakin lievä sellainen... Pakotin itseäni tekemään asioita. Eräänä yönä heräsin sitten kohtaukseen, olin varma, että sydäri poikaystävä oli siitä satavarma ja siksi soitettiin ambulanssi. Pakokauhussa olin, ja ambulanssimiehet vaan yrittää selittää, että mulla paniikkikohtaus. Mutta kun itsekin hoitajaks lukenut, niin en tietenkään uskonut, kun mielestäni täytti kaikki sydärin "kriteerit". Niitä alkoi sitten jatkumaan, enkä suostunut heti aloittamaan lääkitystä. (tuli niin rajuina, että suosittelivat heti alkuun säännölistä bentsoa...), ensiavussa sitten sain. Jos en päässy ensiapuun ajoissa, meni kohatukset psykoosin tasolle, todelisuudentaju ym, kokonaan, elikkä pari itsemurhayritystä ym. Muuten kohtausten oireina mulla (kun siitäkin kysellään aina...) : välillä hyperventilaatio, mutta se saattaa hyvin jäädä poiskin, depersonalisaatio (voi kestää päivän ennen kuin laukaisee kohtauksen...), puristuksen tunne, tunne siitä, että joku kuristaa/kurkku menee umpeen, rintakipu, levottomuus, pakokauhu, kuolemanpelko, itkeminen, itsetuhoisuus... jne... Aloitettiin temesta, mutta oli liian tuju, sen jälkeen diapam 10mg x 3 , ja nykyään menee opamox 15mg x 4 per pvä... Efexorin meinaa aloittaa. Muuten kokeiltu sellaisia lääkkeitä, kuin : cipramil, seroquel, zoloft, deprakine ja lista jatkuu... niin ja tosiaan, depersonalisaatio "päällä" usein, elikkä ihan kuin unenomaisessa tilassa olis, ja vaikka tiedostaa että ei ole normaali olotila, ahdistuu vielä enemmän siitä kun niitä tulee... :( Nyt sitten tätä helvettiä jatkunut tasan 2 vuotta, elämä menee tasaisesti eteenpäin, mutta tämä p-häiriö rajoittaa niin paljon, ja kokoajan taitaapi tulla uusia oireita... Vituttaa olla ja elää pelossa kokoajan, ja toivoan ainakin ettei kenelläkään ole niin rajuna. :( siinäpä kokemusta. Ps. Kokemuksia efoxorista...?
Raju paniikkihäiriö + bipo yms.
6
6022
Vastaukset
- Rev.McMoon
älä ainakaan missään tapauksessa käytä kofeiinia missään olomuodossa, se on sinun aivoillesi sama kuin yrittäisi sammuttaa tulipaloa bensalla.
- diagnosoitu sellaisena
niin kovin kauan,mutta tuskin on mikään uusikaan ilmentymä? Vaan kuuluu ehkä niihin lukuisiin eroitteluihin yleensä mielisairauksista,joita on tehty jo paljon ennenkin eri diagnoosein ja saatu mm. samalla mielisairauksia hajautettua eri hoitoihin ja paikkoihin.Lääkkeet ovat edelleen vastaavia kuin keskimmäärin muissakin mielisairauksissa.Mutta kun aijemmat perustermit ovast kai kuullostaneet niin kovin raskailta,niin on pyritty keksimään milloin mitäkin keventääkseen potilaiden tunteita kuten ulkopuolisiksi kokevien pakokauhuakin.Yhteiskunnallinen apu henkisesti-sairaille on ollut kaikkein matalin,koska sama byrogratia on tehnyt myös kaikkensa painaakseen heidät maannalle.On mikähyvänsä muu sairaus,niin sitä on paljon hienompaa sairastaa,vaikka potilaat reagoisivat niissä viellä paljon rankemminkin? Mutta täytyyhän kaikessa olla kastijakonsa maassamme,jopa sairastamisessakin.Kun saadaan Paniikkihäiriössä taikka missä muussa sairaudessa tahansa alkuun lääkkeet joista tulee riippuvaisiksi ja lisätä ja vaihtaa niitä koko lopun elämää,puhutaan terveydestä ja senkaltaisesta elämästä.Ketä sitten silloin tuntee itsensä terveeksi,voi tuntua surkuhupaisalta? Lääketiede tarvitsee myös koekaniineita ja keitä nämä sitten olisivat?Henkinen järkkyminen voi tapahtua monistakin asioista yhtä aikaa,koska ihmistä ei voi rakentaa tai korjata kuin jotain palapeliä,pala kerrallaan.Tietenkin monien organisaatioiden on myös tultava toimeen,ja ihmiset ovat samalla voimavarana tähän,ja on myös eräs syy että ihmiskuntaa hoidetaan pieninkin toimeentuloin.Potilaiden kunto lääkkein ja hoidoin voidaan saada myös haluttaessa melko esteettömiksikin yhteiskunnassa,mutta useinkin siinä potilaan täytyy ensin suoriutua pitkästä koekaniinijaksostaan,joka voi olla hyvinkin henkisesti ja ruumiilliseti rasittavaa.Mikä on sitten ollut potilaalla rikos ja rangaistus ja mihin hoito mahtuu mukaan? Onko ehkä jotain elvytyksen suuntaista pahimmasta koetusta?
- on ollut
tautiluok. vuodesta 1987
- mulla tuo paniikkikohtaus.
Kesti 2 viikkoa.Tilasin kanssa ambulanssin kun luulin loppuni koittaneen,niin hurja oli olo.Minulla oli hyvin epätodellinen olo se koko 2 viikkoa ja siihen samaan rysähti migreeni,jolloin luulin vielä saavani aivohalvauksen.En ole moista ennen kokenut,ja toivottavasti en koekkaan.En uskonut että paniikkikohtaus voi olla niin raju kun minulla oli,se kesti yli 2 tuntia,ja oli kauhea kokemus.
- Anonyymi
Voiko paniikkikohtaus tulla 15v kun mietin vaan kun itse olen 15v ja mul on ne samat oireet kun paniikkikohtauksessa
- Anonyymi
paniikkikohtaus voi tulla ihan minkä ikäsenä tahansa. Kannattaa puhua jonkun kanssa jos mietityttää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 732785
- 632684
- 681792
- 241637
- 201560
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä101515- 151402
- 481257
- 381243
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91219